|
Lähes kaksituhatta kirjastoihmistä oli koolla Jerusalemissa elokuussa IFLA-konferenssissa (International Federation of Library Associations). Konferenssin teema oli tänä vuonna Information for co-operation: creating the global library of the future. Konferenssin globaalin hengen mukaisesti niilläkin jotka eivät osallistuneet kokoukseen, on mahdollisuus tutustua konferenssin papereihin sähköisesti IFLANETin kautta http://www.ifla.org/.
Hotellit ja konferenssikeskus olivat lähellä toisiaan joten liikkuminen oli suhteellisen helppoa, kunhan vain muisti varata tarpeeksi aikaa rauhalliseen kävelyyn. Siinä kuumuudessa oppi parin kiireisen juoksuaskelen jälkeen ettei kannattanut rynnätä viime hetkellä mihinkään ellei halunnut istua paita märkänä luentosaleissa. Jerusalem on 500 metriä merenpinnan yläpuolella joten lempeistä tuulistakin sai nauttia, voihan edes kuvitella niiden vilvoittavan. Järjestelyt olivat kunnossa vaikka aika moni luennoitsija olikin peruuttanut viime hetkellä tulonsa eri syistä.
Osallistujille järjestettiin kaksi yhteistä illanviettoa. Avajaisillan vietimme yhdellä Jerusalemin kukkuloista lempeässä ja pimeässä elokuun illassa Jerusalemin heprealaisen yliopiston pihalla. Näkymät olivat vaikuttavat. Jerusalem valoineen allamme ja kirkas tähtitaivas yläpuolella söimme, joimme ja seurustelimme. Lopuksi tanssittiin yhdessä ja erikseen paikallisten muusikoiden tahdittamina. Toinen ilta järjestettiin Israelin museon tiloissa ja samalla voimme tutustua museon mielenkiintoiseen näyttelyyn, joka kertoi alueen ja juutalaisten muinaisesta historiasta. Selvisihän siinä jotakin juutalaisten värikkäästä menneisyydestä monien muiden heimojen keskellä. Myös kristinuskon alkutaival oli läsnä. Kuolleen meren kirjakääröille oli tehty kokonaan oma moderni rakennus, jossa kääröihin voi rauhassa tutustua. Maailmankatsomuksesta riippumatta koko alue on niin täynnä omaankin historiaamme vaikuttavia tarinoita että pakostakin tunsi olevansa seudulla mistä 'kaikki alkoi'.
Arabimaiden edustajia ei paikalla ollut. Gazan ja Betlehemin pakolaisleireille järjestetyille parille retkelle oli tungosta enkä valitettavasti mahtunut mukaan. Näistä vierailumahdollisuuksista ei juuri tiedotettu etukäteen mikä on ihan ymmärrettävääkin turvallisuusriskien vuoksi. Muut vierailut sujuivat tarmokkaiden paikallisten kirjastolaisten opastuksella tehokkaasti ja perusteellisesti.
Bloomfield Library for Humanities and Social Sciences
Vierailin Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa ja sen kirjastossa, Bloomfield Library for Humanities and Social Sciences. The Hebrew University of Jerusalem perustettiin v. 1924 ja kasvoi voimakkaasti johtavaksi monitieteiseksi Israelin kansalliseksi ylipistoksi. Vuoden 1948 sodan jälkeen se joutui kuitenkin eristyksiin Israelin Jerusalem-sektorista ja uutta kampusta alettiin rakentaa toisaalle. Vuoden 1967 Kuuden päivän sodan jälkeen alue tuli taas israelilaisten hallintaan ja nyt yliopisto toimii neljässä kampuksessa joissa opiskelee yhteensä 23 000 opiskelijaa. Bloomfield Library on sosiaali- ja humanististen tiedekuntien kirjasto, jossa on n. 417 000 nimekettä ja 116 000 lehtivolyymiä, lisäksi laaja musiikki-, video- ja karttakokoelma. Kirjastossa käy päivittäin 8000 opiskelijaa, aukiolotunteja on 90 000 vuodessa ja kirjastonhoitajia 37. Internet-yhteydet talon ulkopuolelta annetaan vain master-tasoisille opiskelijoille. Elektronisia lehtiä on n. 3000.
Vaelsimme mm. Barbara Streisandin ja hänen isänsä lahjoittaman osaston läpi Frank Sinatran International Student Centerin kautta Nancy Reaganin Plazalle ja lopuksi Harry Trumanin Residencin aukiolle josta oli mahtavat näkymät yli Jerusalemin vanhan kaupungin. Koko yliopisto oli rakennettu amerikkalaisin lahjoitusvaroin ja amerikkalaiseen tyyliin lahjoittajan nimi oli näkyvällä paikalla kussakin osastossa. Kun kysyimme yhteistyöstä palestiinalaisten ja israelilaisten välillä, saimme kuulla että heillä on muutama opiskelija Palestiinankin puolelta ja kirjastotyössä tehdään jonkin verran yhteistyötä. Heillä oli myös palestiinalainen kirjastotyöntekijä joka työskenteli sekä Israelin että Palestiinan puolella ja hänet meille varta vasten esiteltiin: "No problem", oli hänen kommenttinsa yhteistyöstä. Kirjaston henkilökunta oli innostunutta ja kansainvälistä väkeä. Jakaantuessamme pienryhmiin oli luvassa tulkkausta ainakin seitsemällä kielellä. Suurin osahan heistä on maahanmuuttajia.
Seminaareista
Kun on kolmatta kertaa peräkkäin IFLAssa on oppinut vähitellen että on keskitettävä kiinnostuksensa vain muutamaan aiheeseen. Vaikka onkin todettava että näin isossa konferenssissa moni asia toistuu ja aiheita käsitellään usein melko yleisellä tasolla, on tässä kuitenkin koko maailman kirjastoasioiden keskellä ja tapaa ihmisiä monenlaisista olosuhteista. Ja kun paneutuu vain muutamaan aiheeseen, saa arvokasta tietoa. Keskityin tällä kertaa kirjaston käytön opetukseen ja eri maiden kirjastoseurojen ongelmiin.
Hybridi-kirjastot
Britanniassa on panostettu paljon korkeamman asteen koulutuksen informaatiopalveluihin ja niiden käytön opetukseen. Chris Rushbridgen (Glasgow Univ.) ja Bruce Royanin (Scottis Cultural Res. Access Network) laatima esitys Towards the hybrid library: developments in UK higher education oli hyvin mielenkiintoinen. Englannissahan jouduttiin kokonaan uuteen tilanteeseen kun sikäläiset meidän ammattikorkeakoulujamme vastaavat lukuisat polytechnics-instituutit muutettiin yliopistoiksi 90-luvun alussa. Samalla niiden kirjastot piti saattaa korkeammalle tieteelliselle tasolle. Koska tieteellisten kirjastojen resurssit olivat rajoitettuja, perustettiin erityinen kirjastojen resursseihin keskittyvä seurantaryhmä, Joint Funding Councils' Libraries Review Group joka tunnetussa, puheenjohtajansa mukaan nimetyssä Follet-raportissaan julkaisi suosituksensa kirjastojen kehittämiseksi. Folletin raportissa esitettyjä suosituksia on toteutettu Britanniassa monipuolisesti ja elektronisen kirjaston kehittämiseksi perustettiin oma komiteansa, Joint Information Systems Committee (JISC) kehittämään brittien kansallista elektronista kirjastoa eLibiä. Sen tavoitteena oli mm. saada korkeampi koulutusaste, taustaorganisaatiot, ymmärtämään mitä elektroninen kirjasto opetuksessa ja tutkimuksessa merkitsee ja siten sitoutumaan elektronisen kirjaston kehittämiseen. Lukuisten ohjelmien puitteissa, jotka keskittyvät eri kirjastotoimintojen osa-alueisiin kuten lainaus, verkkoaineiston saatavuus, käyttäjäkoulutus, digitalisointi, kuvat, publishing on-demand (mm. kurssimateriaalia), laatu, tekijänoikeudet jne on selvitetty minkälaisia palveluja käyttäjät yhä monipuolistuvassa elektronisessa tietoympäristössä kirjastoilta haluavat. Tarkoituksena on saattaa hajallaan olevat erilaiset ja kirjavat tietoaineistot yhteen helpommin saavutettaviksi kokonaisuuksiksi. Sekä synergia, taloudellisuus että käyttäjälähtöisyys ovat olleet oleellisia ohjenuoria eri ratkaisumalleja luotaessa. Jatkoprojektein on selvitetty miten pääsy erilaisiin tiedonlähteisiin, sekä traditionaalisiin että elektronisiin, voitaisiin järkevällä tavalla harmonisoida käyttäjille mahdollisimman helpoksi eräänlaisen "hybridikirjastomallin" mukaisesti. Sen mukaan on tarkoitus yhdistää maailmanlaajuisestikin kirjastoissa meneillään olevia erilaista teknologiaa sisältäviä projekteja ja ottaa huomioon myös kirjastojen paikallisia ja jo olemassa olevia tuotteita sekä palveluja. Nämä organisoidaan sitten helposti saavutettavaksi "hybridi-kirjastoksi".
Portaaleja kehitettäessä lähtökohtana ovat koko ajan käyttäjän tarpeet ja nimenomaan siten että otetaan huomioon erilaiset käyttäjät tai käyttäjäryhmät. Verkossa eri palvelumuodoista toiseen siirtyminen toi taas kerran esille standardien, kuten Z39.50, noudattamisen välttämättömyyden. Portaalien lähtökohtana tulisi olla mahdollisimman yksinkertainen alkusivu, josta voisi siirtyä tarpeen mukaan seuraavalle aiheen mukaiselle tasolle. Paikallisten portaalien avulla olisi pääsy laitoskohtaisiin lähteisiin ja näitä paikallisia portaaleja voisi vielä kehittää kunkin käyttäjän omien profiilien mukaisiksi. Tulevaisuudessa kehitettäisiin yhä erikoistuneempia portaaleja, kuten esim. kuvat, elokuvat tai kartat. Tästä päästäisiin kehittämään saman datan erilaisia käyttömuotoja eri lähtökohdista räätälöitynä kunkin käyttäjäryhmän tarpeisiin
(http://ifla.org/IV/ifla66/papers/).
Muutkin esitykset kirjastonkäytön koulutuksesta keskittyivät juuri asiakaslähtöisyyteen sekä kirjasto- ja muun henkilöstön yhteistyöhön. Mitä enemmän aiheesta kuuli, toinen toistaan hienompia teorioita ja ajatuksia, sitä useammin kuuli taas samat kommentit siitä, miten vaikeata on saada "ne muut" ymmärtämään kirjaston palvelujen merkitys. Rutgersin yliopiston edustajien (New Jersey, USA) Martin Kesselmanin ja Scott Hinesin sekä Pretorian yliopiston Theo Bothman esityksissä tuotiin esille samoja asioita: yhteydet opetushenkilökuntaan, sieltä avainhenkilöiden löytäminen, jatkuva vaikuttaminen ja yhteistyö. Todettiin myös että opiskelijat usein yliarvioivat kykynsä tietotekniikassa, he luulevat internetiä selaillessaan ja tietokonepelejä pelatessaan hallitsevansa jo kaiken eivätkä jaksa kiinnostua tiedonhausta, koska eivät ymmärrä mitä se tarkoittaa. Keskusteluissa olimmekin itsekriittisiä ja totesimme miten tärkeätä on tulla "ulos kirjastosta", mennä asiakkaidemme luo ja antaa heidän itsensä ilmaista mitä tarvitsevat ja miten. Lisäksi on puhuttava ymmärrettävällä kielellä, monet kirjastotermit ovat suurelle osalle kuulijoitamme aivan vieraita. Olisi muistettava myös kenelle puhumme. Eri tyyppiset ihmiset ymmärtävät asioita eri tavoin. Joku ymmärtää asian nopeasti ilman paperia ja kynää, toiselle on selvitettävä rautalangalla yksinkertainenkin asia. Ja tämähän ei todista mitään henkilön älykkyystasosta vaan erilaisista oppijoista.
Näitä asioitahan me myös Suomessa pohdimme, miksi siis mennä Jerusalemiin saakka samoja ongelmia kuuntelemaan? No siksi, että yhdessä olemme enemmän kuin yksi ja on lohduttavaa kuulla että muillakin on ongelmia. Ja kun ongelmat ovat samoja, löytyy niihin helpommin ratkaisujakin yhdessä. Verkostoitumisen avulla saamme ennen pitkää ympäri maailmaa taitavia ja valistuneita palvelujemme käyttäjiä, jotka siinä ohessa myös opettavat meitä, kenties.
IFLA Osloon v. 2005
Suomi ei saanut IFLAa järjestettäväkseen vuonna 2005 vaan Norja. Pettymys oli melkoinen suomalaisten joukossa, tuohan IFLA mainetta ja rahaa ja olisimme niin mielellämme halunneet näyttää hienot kirjasto- ja tietopalvelumme ja kaiken mitä alalta osaamme. Syitä lopputulokseen on turha hakea, olimme käsittääkseni samantasoisia hakijoita ja vain toinen voitiin valita. Enemmän yhteistyötä olisi ollut järkevää tehdä etukäteen täällä kotimaassa kirjastojärjestöjemme välillä. Meillä on turhan vähän yhteistä toimintaa tieteellisten ja yleisten kirjastojen kesken, johtuen ehkä siitä, että Suomen tieteellinen kirjastoseura ja Suomen kirjastoseura järjestävät tilaisuuksia hyvin spesifistä aiheista, jotka kiinnostavat vain sen omia ryhmiä. Seuratessani kirjastoseurojen yhteisiä istuntoja tuli tämä yhteistyömme puutteellisuus usein mieleen. Ruotsissa ovat kirjastoseurat juuri yhdistyneet, samoin Islannissa, Norjassa tullaan nähdäkseni perässä. Kannattaa seurata mitä naapurimaassa tapahtuu. Minut pyydettiin Ruotsiin keskustelemaan aiheesta ja olen hyvin utelias näkemään miten asiat siellä kehittyvät. USAssahan ALA (American Library Ass.) edustaa kaikkia kirjastotyyppejä, mutta siellä seurat toimivat eri pohjalta kuin meillä. Joka tapauksessa voimien yhdistäminen jollain tasolla voisi olla hyödyllistä. Näissä kokouksissa keskusteltiin lisäksi vapaaehtoistyön ja palkatun työvoiman käytöstä seurojen toiminnassa. Molemmilla on puolensa, rahoituspohjat kuitenkin poikkeavat paljon maasta toiseen siirryttäessä. Palkatun työvoiman käytössä voi aatteellisuus ja spontaanius kadota, tehtävät muotoutuvat uudelleen ja ihmiset eivät enää vapaaehtoisesti ryhdykään järjestelytoimiin kun kerran on palkattujakin voimia. Olisi tärkeää seurata mitä uutta ja lisäarvoa palkattu henkilökunta tuottaa entisen vapaaehtoistyön lisäksi.
Miksi IFLAan?
Monia muitakin aiheita kuuntelin, mutta niistä en kovin paljon uutta saanut ja helposti voi todeta, että Suomessa eletään kirjastoajan hermolla. Ensi vuonna IFLA on Bostonissa, seuraavina vuosina Glasgowssa, Berliinissä, Buenos Airesissa, Oslossa ja Soulissa. Joka vuotinen IFLA-visiitti ei varmaankaan ole välttämätöntä ellei ole jotakin työryhmää johon kuuluu ja haluaa vaikuttaa aktiivisesti. IFLA on järjestönä aika raskas vaikka modernisointia on havaittavissa hallinnollisissa kuvioissa. Aukko kehitysmaiden ja länsimaiden välillä on suuri, edelleen. Puhumme ihan eri ongelmista jonkin pienen Afrikan maan tai Pohjoismaiden välillä. Jos jotakin elektronista on jo olemassa, sähkön saanti voi olla satunnaista. Sähköä säästettiin muuten myös Israelissa, konferenssin aikana oli lukuisia sähkökatkoksia. Ja politiikkakin on IFLAssa mukana, kuten arabimaiden boikotti tänä vuonna osoitti. Nuoria osanottajia kaivattaisiin IFLAan kuten moneen muuhunkin kirjastoalan järjestöön sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Suurten ikäluokkien jälkeen on miettimistä, kuka työmme tekee, myös tämän vapaaehtoistyön järjestöissä. Konferensseihin osallistuminen on itsensä kouluttamisen ja ajan hermolla pysymisen ohessa myös sosiaalista toimintaa ja tutustumista uusiin maisemiin. Oli melkoinen kokemus ajaa autolla korkeilla vuorilla beduiinien keskellä, pelotella kanssamatkustajia menemällä seisomaan lähelle jyrkänteen reunaa ja antaa kuumien tuulien puhaltaa. Maisemat tuntuivat jostakin syystä tutuilta, koulun uskontotunneillahan näitä maisemia näytettiin. Kuollut meri on juuri niin suolainen kuin oli kerrottu. Uimisen sijasta siinä on istuttava ja voi heilutella varpaitaan jordanialaisille utuisella vasta-rannalla. Ja kaikki oli kuumaa, myös vesi.
Meri Kuula-Bruun, yhteistyösihteeri, ARENE ry, meri.kuula-bruun@arene.aka.fi
|