Airin vuosikymmenet JAMKin Musiikin kirjaston ruorissa
Airi Saarinen on pitkän linjan kirjastolainen. "Aloitin konservatorion säätiön vintiltä ja lopetan parakissa", hän nauraa hersyvästi ja jatkaa: "Että tällainen urakaari". Väliin on mahtunut monenlaisia tiloja ja monia organisaatioita. Säätiön lisäksi Airin kipparoima JAMKin Musiikin kirjasto on kuulunut valtiolle, kuntainliittoon ja kuntayhtymään sekä vuodesta 1999 osakeyhtiöön (JAMK). Viimeisen vuoden kirjasto on ollut väistötiloissa odottamassa uusiin remontoituihin tiloihin siirtymistä, sillä tulossa on hieno Musiikkikampuksen kirjasto. Airi on kuitenkin päättänyt eläköityä ennen sitä.
Airin lemppareita ovat "Tuoksuvat tuomien" ja "On kesän kirkas huomen", yhdessä
ystävän kanssa laulettuina (valokuvaaja: Tapani Lehtonen)
Kun Airi tuli 1970-luvun alussa töihin musiikkiopistoon, yli 9000 lahjoitettua nidettä odotti paketeissa tai hyllyillä järjestelyjä. Airi kehitteli luokituksen ja ryhmitteli niteet aiheittain. Kaikki tehtiin käsin. Koska raha ei silloinkaan kasvanut puussa, tuttavat lahjoittivat Airille kartonkia luettelointikortteja varten. Lainaussysteemikin oli keksittävä, jotta tietäisi, keillä nuotit kulloinkin olivat. Airin systeemi oli tehokas, koska hävikki oli pientä.Vuonna 1973 Airi valittiin konservatorion ensimmäiseen kirjastonhoitajan virkaan. Hommaan kuului paljon muutakin. Kirjasto ja toimisto tuurasivat toisiaan muun muassa kesälomilla, joten Airin oli hallittava myös toimistotehtävät. Sen lisäksi hänellä oli vastuullaan opiston puhelinvaihde ja kalusteiden vuosittainen inventointi, osittainen konserttimainosten tekeminen, leikekirjan pito ja ovien aukominen. Kirjastonhoitajan hommiin sisältyi myös soitinlainaamon toiminta; lainaamossa oli yli 100 soitinta. "Olin sellainen yhteishyvä-Jantunen", hän kuvailee.
Konservatorion työyhteisö oli kuitenkin fantastinen - ja se pitää yhteyttä vielä nykyäänkin! Airin ilme kirkastuu, kun hän muistelee niitä aikoja. Kerran Airilta unohtui kirjaston avain sisälle. Kirjasto ja yksi opetusluokista olivat samaa tilaa, joka oli erotettu toisistaan lasiovella ja jykevillä kirjaston hyllyillä. Koska ovi oli lukossa, ainoa reitti kirjastoon oli hyllykön ylittäminen. Siro Airi nostettiin hyllyjen päälle ja hinattiin vyöstä tehdyn "köyden" avulla kirjaston puolelle. Harmi vaan kun vyö jäi vahingossa hankalasti Airin käden alle eikä Airi päässyt alas eikä ylös, vaan roikkui siinä kuin kala ongen koukussa. Palokuntaa ei paikalle tarvittu, sillä Airi sai keploteltua muiden avulla itsensä irti jumista. Airin tarinakori on täynnä tällaisia mukavia ja ihmisläheisiä kertomuksia.
Vuonna 1983 kirjasto sai uudet tilat ja oman budjetin: se alkoi näyttää oikealta kirjastolta tiloiltaan ja aineistoiltaan (25 000 nidettä). Musiikissa poisto on melko vähäistä, sillä nimenomaan kuluneet nuotit voivat usein olla arvokkaimpia. Kirjasto oli avoin, mutta hankinnat tehtiin sen mukaan, mitä talossa tarvittiin. Kirjasto sai myös suuria lahjoituksia, esimerkiksi Hannikais- ja Walden-lahjoitukset käsittivät tuhansia niteitä.
Kun Eva Ijäs tuli JAMKin kirjaston johtajaksi, Airin tehtävistä karsittiin ei-kirjastoammatilliset työt. Lisäksi hän sai 2000-luvun alussa 25 vuoden yksinpuurtamisen jälkeen työparin, Tapani Lehtosen, "taivaan lahjan". "Parempaa työkaveria en olisi voinut saada", hän toteaa. Nyt Airilla oli joku, jolta kysyä ja jonka kanssa keskustella Musiikin kirjaston kehittämisestä. Lisäksi hän on pitänyt JAMKin kirjaston tiimiorganisaatiosta, koska tiimissä voi vaihtaa kokemuksia kollegojen kanssa. Myös musiikkikirjastojen Ammus-ryhmän toimintaa hän arvostaa.
"Mutta sitä Minttu-järjestelmää kiroan. Se oli oikeasti varastonhallinta- eikä kirjastojärjestelmä. Meillä on vieläkin harmia niistä niteistä, jotka luetteloitiin mokomalla Mintulla. Ja niitä on paljon, 30 000!", hän puuskahtaa.
Kun kysyn, onko hänellä testamentata meille kollegoilleen kirjastotyön kultaista sääntöä tai muuta ohjetta, hän sanoo, että ei, paitsi: "Työstä pitää nauttia" ja "Älä koskaan aliarvioi asiakasta". Tähänkin liittyy oma tarinansa. Kerran yksi hyvin nuori poika tuli kirjastoon ja pyysi Airia etsimään partituureja. Airia vähän mietitytti, ovatko ne liian vaikeita pojalle, mutta päätti kuitenkin palvella tätäkin asiakasta mahdollisimman hyvin. Samana päivänä kaupan kassajonossa hän kuuli, kun kyseinen asiakas kertoi äidilleen, että "Mä panin sen kirjastotädin tiukoille, mutta se selvitti ne". Katsahtaessaan takanaan olevaa jonoa, Airi huomasi, että pojan äiti oli musiikkiammattilainen.
Airi jatkaa eläkepäivinään samoja harrastuksiaan kuin tähänkin asti. Hän lellii Misku-kissaansa: "Se kolli syö paremmin kuin minä. Leikkeet on oltava parhaimmasta päästä ja kolmea eri sorttia". Lisäksi hän laulaa kuorossa, soittaa kitaraa ja pianoa ja käy kuntosalilla ja vesijumpassa sekä tapaa ystäviään. "Lukeminen on minulle tärkeää, kirjat rakentavat uusia maailmoja silmieni eteen", hän sanoo. Mutta ei Airi pelkästään nojatuolimatkaile, ei toki! Siskon porukan kanssa on tullut talsittua Mongolian aroilla ja Chilen eksoottisissa maisemissa - pitkät matkat ovat Airin intohimo. Ja eläkkeellähän maailmanympärysmatkailuun on vielä enemmän aikaa kuin työtätekevänä!
"Haluan antaa lämpimät kiitokset kaikille kollegoille, joiden kanssa olemme vuosikymmenten aikana tehneet yhteistyötä", hän lausahtaa lopuksi.
haastattelijana Suvi Perttula