Kuulostaako kirjastohistoria paperinmakuiselta? Tutustu perusteoksiin, saatat yllättyä. Tässä esittelen herkullisia otteita Suomen kirjastohistorian värikkäistä hetkistä omaan lukukokemukseeni perustuen.
Kaupalliset lainakirjastot ja rahvaankirjasto
Keskustelu kirjaston maksullisuudesta ei ole uusi ilmiö: 1800-luvun alusta 1800-luvun loppuun, paikoin vielä 1900 luvulle lähes jokaisessa kaupungissa toimi kaupallinen lainakirjasto. Kaupallisten lainakirjastojen käyttäjäkunta rajoittui maksukykyisiin säätyläisiin, joiden keskuudessa oli myös innokasta lukupiiritoimintaa. Suomen ensimmäinen rahvaankirjasto perustettiin Anjalaan1803, mutta kansankirjastotoiminta oli luonteeltaan kansanvalituksellista ja kaukana säätyläisten vapaasta lukuharrastuksesta saati nykyaikaisesta kirjastosta.
Moderni suomalainen kirjastoliike syntyy amerikkalaiselle aatepohjalle
Kunnallinen kirjastoverkko alkoi muodostua 1800-luvun lopulla pohjana amerikkalainen Public Library Movement. Liike oli saanut alkunsa 1800-luvun puolivälissä Bostonissa ja sen perusperiaate oli julkinen omistus ja ilmainen käyttöoikeus kaikille. Suomessa fennomaanien Kansanvalistusseura alkoi aktiivisesti edistää maan kattavan kirjastoverkon rakentamista. Suomalaiset tutustuivat amerikkalaiseen kirjastomalliin sanomalehtikirjoitusten, esitelmien ja paikan päälle tehtyjen opintomatkojen kautta. Alusta asti tasa-arvoista pääsyä tietoon korostettiin ja kirjaston tuli palvella ilmaiseksi ikään, säätyyn, varallisuuteen ja mielipiteisiin katsomatta.
Kirjastolaki ja koulutus käyntiin
Vuonna 1910 perustettiin Suomen Kirjastoseura edistämään kirjastojen etua ja koulutusta. Toimintansa alusta asti Kirjastoseura järjesti yhdessä Kansan valitusseuran kanssa kurssimuotoista koulutusta kirjastonhoitajina toimiville työntekijöille. Ensimmäinen kirjastolaki saatiin läpi vuonna 1928.
Vuonna 1945 kirjastonhoitajien koulutus siirtyi Tampereen Yhteiskunnalliseen korkeakouluun. Koulutus oli ylioppilaspohjainen, kesti lukuvuoden ja tarjosi kelpoisuuden virkoihin. YKK:n muututtua yliopistoksi vuonna 1966 kirjastotieteestä ja informatiikasta tuli yliopistollinen oppiaine.
Sodan jälkeinen sensuuri
Syyskuun 1944 välirauhasopimuksessa oli artikla, jossa kiellettiin Neuvostoliitoa kohtaan vihamielistä propagandaa harjoittavat järjestöt. Tämä tulkittiin koskevan myös kustannustoimintaa, kirjakauppoja ja kirjastoja. Oikeusministeriö lähetti kirjastotoimistoille kirjeen, jossa kehotettiin poistamaan kirjastoista kirjallisuus, joka voisi vaikuttaa kielteisesti Suomen ja Neuvostoliiton suhteisiin. Lopullinen vastuu poistoista jäi kirjastonhoitajille. Teokset siirrettiin varastoon ja luettelokortit poistettiin. Kirjastoista poistettiin kaikkiaan 1783 nimekettä, yhteensä 22 000 kappaletta eli noin alle prosentti koko Suomen kirjastojen kokoelmasta.
70-luvun kirjastoradikalismi
Vuonna 1969 perustettiin Kirjastopoliittinen yhdistys, joka haastoi konservatiivisena pitämänsä Kirjastoseuran vuonna 1973 ilmestyneellä pamfletillaan Lainakirja. Radikalismin henki oli politisoida kirjavalintaa ja nousta vastaan kirjaston perusfilosofiaa puolueettomuudesta. Vasemmistolaiset vastustivat kirjastolautakunnissa ja julkisuudessakin esimerkiksi Solzhenitsynin Vankileirien saariston hankkimista - jopa Aku Ankan tilaamista kirjastoihin saatettiin vakavissaan vastustaa. Yliopistolla opiskelijoiden omissa opintopiireissä opiskeltiin marxilaista kansantaloustiedettä sekä keskusteltiin marxilaisesta ja kapitalistisesta kirjastotieteestä. 
Verba volant, scripta manent - Kuva: R. Pettersson
Lähteitä:
Suomen yleisten kirjastojen historia. toim. Ilkka Mäkinen. BTJ 2009.
Kai Ekholm: Kielletyt kirjat. Jyväskylän yliopiston kirjasto 1997. Luettavissa