Työyhteisöt puhuvat yhteisöllisyyden tärkeydestä ja tiedonkulusta ja sosiaalisuudesta. Niitä vaaditaan ja niitä toivotaan. Mutta millainen on se yhteisö, johon ihmiset kokevat kuuluvansa? Pitääkö olla kemiat kohillaan, vai riittääkö tahto ja halu? Ja onko pakko, jos ei haluu? Miten yhteisön hyvää henkeä vaalitaan?
Näitä asioita olen itsekin pohtinut. Jotenkin selvänä asiana nousee se, että jos joku viitsii jotain järjestää, niin muiden on hyvä viitsiä osallistua. Koska jos ei viitsitä osallistua, niin sitten ei hotsita järjestäminenkään. Toisaalta se hyvä tiedonkulkukin on usein sattumasta kiinni. Kun olemme tekemisissä toistemme kanssa, vaihtelemme tietoa ja kokemuksia. Siinä samalla se sujuu epävirallisesti ja virallisesti. Siksi kahvitunnit ovat tärkeitä. Ei se tietenkään poista tiedonvälittämisen ja tiedottamisen painetta mutta joskus on hyvä kysyä itseltään, olenko tehnyt itse mitään sen eteen, että tiedon asioista, jotka minulle kuuluvat vai olenko tehnyt kaikkeni, ettei tieto minulle välittyisi. Minä esimerkiksi teen kaikkeni, ettei minulle myytäisi puhelimessa mitään. No, toki vielä vastaan puhelimeeni.
Tiedostamista ja tahtoa siinä hyvä hengen vaalimisessa ainakin tarvitaan. Ja vähän uskallustakin. Uskallusta ehdottaa: hei ,mennäänkö katsomaan yhdessä vaikka "Kumman kaa" -esitystä. Seuraavan päivän kahvi ja käytäväkeskusteluiden aihe on selvillä ja yhteinen 
kokemus (ja nauru) tiivistää. Ja kun niitä tilaisuuksia on riittävän usein, niin sekään ei haittaa, ettei koko porukka aina pääse, kunhan kutsu on kaikille avoin.
Eipä näihin työpaikan yhteishenkiasioihin mitään viisasten kiveä ole mutta hyvä niitä on itse kunkin kohdallaan miettiä. Tässä mietin minä, mieti sinäkin!
Hanna-Riina Aho
päätoimittaja
Kokkolassa 25.3.2010