Jokin outo tuntemus nykyhetkessä nostaa hakematta mieleen kuvan lapsuuden ajan satukirjasta. Uskon, että jossain näkymättömissä on varmasti se sadun liesi, jolla porisee puuropata eikä kiehumista voi lopettaa, kun ei tiedä taikasanaa. Jollain vastaavalla tavalla syntynee se infopuurokin, jota tulvii päällemme joka puolelta, erityisesti tietoverkkojen kautta. Webbipuuroa, nam!?
Tietokoneet ovat mahdollistaneet tiedontuotannon tehostamisen ja tietoverkot tiedon välittämisen niin nopeasti, että odottamisen jännitystä ei enää pääse välttämättä kokemaan. Käsityöammatitkin muuntuvat pikkuhiljaa tietotyöksi; tieto ulottuu kaikkialle. Hukkuuko oppimisen ilo tietotulvaan, uppoavatko omat oivallukset ja katoaako elämästä ilo, vaikka tiedon piti tuoda onnea?
Kultajyvien erottelu melkein kiinteäksi puuroutuneesta informaatiomassasta on vaikeaa - paradoksaalista ehkä - ilman tietoa. Informaatiolukutaidosta haetaan vastausta: ne taidot kun hallitsee, niin hyvä tulee. Yksinkertaista. On vain tehtävä oppiminen mahdolliseksi ja valittava sellaiset menetelmät, jotka yhdessä tuottavat informaatiolukutaitoisia osaajia. Kiikastaako jostain? Kuka huolehtisi siitä, että tulevat tekijät - käsityöläiset ja tietotyöläiset - oppivat etsimään ja löytämään oleellisen tiedon sekä siitä, että ammattikorkeakouluista valmistuvat ovat informaatiolukutaitoisia ja osaavat kehittää edelleen omaa asiantuntijuuttaan ja tietotaitoaan? Syövätkö tehokkuus- ja säästövaatimukset meiltä maltin? Annammeko aikaa oppia?
Kirjastot ovat sinnikkäästi tuoneet oppimisprosessiin mukaan omaa osaamistaan. Meidän on aika kohottaa profiilia ja tuoda kirjastojen roolia entistä tietoisemmin esiin ennen kuin aika käy vähiin. Parhaillaan ollaan aloittamassa kirjastopalvelujen kehittämishanketta, jossa selvitetään mm. sitä, miten korkeakoulukirjastojen kustannuksia voidaan pienentää keskittämällä palveluja ja toimintoja suurempiin yksiköihin. Euforisessa kehittämishuumassa on aina vaarana, että aikaisemmin tärkeinä pidetyt toiminnan periaatteet tallataan tunnistamattomiksi sen kummemmin niiden perään kyselemättä. Ammattikorkeakoulukirjastot ovat kehittäneet rooliaan osana omien ammattikorkeakoulujensa pedagogista prosessia, ja kirjasto on koettu keskeiseksi toimijaksi tässä prosessissa. Erilaisten rakenteellisiin muutoksiin tähtäävien hankkeiden buumissa on tarvetta korostaa ammattikorkeakoulukirjastojen ja opetuksen kiinteää ja, toivon mukaan, jatkossa entistä elävämpää yhteyttä.
Tämä opetustyöhän ei meiltä lopu, jos tarkkoja ollaan. Usein vain tulee sellainen harha, että kun asian on kertaalleen opettanut, se on sitten siinä. On vain niin, että tulokkaille asia on aina yhtä uusi ja tuntematon. Amk-kirjastojen ja virtuaaliammattikorkeakoulun yhteishanke eAineistot oppimisen resurssi on tuottanut informaatiolukutaidon edistämiseksi hienon kampanjamateriaalin nimellä Ota selvää. Tuolle materiaalille on käyttöä myös minun ammattikorkeakoulussani, kun uusia opiskelijoita perehdytetään jälleen ensi syksynä. Kirjaston yhteistyöstä muun koulutusorganisaation kanssa taas saadaan nähdä varmasti mielenkiintoisia ja innoittavia esimerkkejä syksyllä STKS:n järjestämässä informaatiolukutaitoseminaarissa. On tärkeää saada nuo ideat, kokemukset, osaaminen ja hyvät käytännöt myös muiden tietoon. Mennään siis mukaan ja tehdään näkymätöntä näkyväksi kertomalla tekemisistämme toisille ja toisillemme.
Miettikääpä muuten, kuinka laajasta osaamisesta ja minkälaisesta tiedosta informaatiolukutaidon standardeissa on kyse. Australian alkuasukkaiden kielessä ei kuulemma ole sellaista sanaa kuin tieto. Alkuasukkaiden Nhuggbarra-heimoa edustava Tex Skuthorpe on selittänyt, että "tieto on aboriginaalien koko maailmankuvan peruskivi, irrottamaton osa luontoa, ihmisiä ja kaikkea muuta eikä sellaiselle ole tarvittu erillistä sanaa... Tieto johtaa ihmistä." (lainaus HS:n artikkelista). Läntisen maailman ajattelutapaan tottuneelle näin sanottuna tuore ajatus. Tieto on siis kaikessa, mutta tarkemmin ajatellen eikös se ole niin meilläkin, vain jotenkin eri sanoin. Uskon, että pelkkä tiedon runsaus - se webbipuuro tai tietotulva - ei tukahduta oppimisen tai elämän iloa saati himmennä omien oivallusten syttymistä. On vain opittava ottamaan asia näin - tieto elämään luontevasti sisältyvänä. Kirjastot voivat omalta osaltaan edistää tämän luontevan yhteyden syntyä tuomalla informaatiolukutaitoa omissa organisaatioissaan osaksi opetussuunnitelmia ja koko pedagogista prosessia.
Ulla Ohvo
AMKIT-konsortion johtoryhmän puheenjohtaja vuosikokoukseen 18.4.2008 asti
[Lisää tietoa: Aboriginaaleille tieto on koko maailma. Artikkeli Helsingin Sanomissa 19.10.2006. Voin suositella vaikkapa sinne kesäloman lukupakettiin samasta aiheesta myös kirjaa: Chatwin, B. Näkymättömät polut. Tammi, 1988.]