Elämäntarinani tärkeimmät tapahtumat ilman suurempia selittelyjä...
Synnyin syksyn kuulaisiin keleihin 1950-luvun alkupuolella, ensimmäisen kotini Tampereen Härmälässä jakoivat kanssani vanhempani Lahtisen pariskunta sekä sisareni, joka oli syntynyt kolme ja puoli vuotta aikaisemmin. Itsenäisyyspäivänä oli sitten ristiäiset, sain nimen Ulla-Riitta.
Lapsuus ja koulunkäynti...
Seimeen eli siis päiväkotiin minun ei tarvinnut mennä, koska äitimme onnekseni oli kotona, eikä esikoulun käyntikään silloin ollut yleistä, joten varhaislapsuuteni päättyi Härmälän kansakoulun ensimmäiselle luokalle. Koulun alakerrassa oli tuttu paikka, kirjasto. Tuon kouluvuoden keväällä muutin toiseen kotiini, samassa kaupunginosassa hieman keskustan suuntaan. Kansakoulua kävin neljä luokkaa, sitten pääsin oppikouluun, Tampereen yhteislyseo sijaitsi keskikaupungilla. Ylioppilaskokeet suoritin yleisen käytännön mukaisesti kahdeksan vuoden kuluttua, rippikoulusta olin päässyt läpi siinä välissä normeja noudattaen.
Opiskelu, työssäolo...
Opiskelemaan lähdin pääkaupunkiseudulle, kolmannen kotini perustin Otaniemen teekkarikylään, opinahjoni Teknillisen korkeakoulun Vuoriteollisuusosaston lähistölle (nykyään Materiaalitekniikan os.). Pääaineekseni muodostui mineraalien rikastustekniikka, minkä aiheen pariin jäin sitten myös valmistuttuani askartelemaan ko. laboratorioon. Työ koostui assistentin, tutkijan, laboratorioinsinöörin ja tuntiopettajan tehtävistä yhteensä 18 vuoden ajan, jona aikana sain myös yhden jatkotutkinnon valmiiksi. Ja koteja oli kolme, joista viimeisimmässä asun edelleen Espoon Soukassa.
Kuitenkin aika aikaa kutakin; ryhdyin Vuorimiesyhdistys ry:n taloudenhoitajaksi ja free lancer "vähänkaikentekijäksi", mm. käänsin prosessiteollisuuteen liittyvien laitteiden ohjekirjoja äidinkielelleni. Rakensin vanhempieni kanssa kesämökkiä ja yritin sitten parhaani mukaan antaa heille aikaani heidän terveytensä heikonnuttua.
Kirjastot ovat aina olleet minulle läheisiä paikkoja, itsestään selvyyksiä arjen, opiskelun ja tutkimuksen keskellä. Ajatus hakeutumisesta työhön kirjasto- ja tietopalvelualalle kypsyi pikkuhiljaa. Mutta siihenhän tarvitaan koulutusta, siispä hakupaperit erikoistumisopintoihin (60 op) Seinäjoelle SeAmkiin. Opiskelu oli mielenkiintoista, aika kului nopeasti, uusia hienoja ystävyyssuhteita syntyi. Voyager tuli tutuksi harjoittelun yhteydessä.
Ja nyt sitten olen ollut reilun vuoden päivät AMKIT-konsortion palveluksessa määräaikaisessa pääkonttorissa "joka paikan jannuna", virallinen nimike on suunnittelija. Vaikka työni pyöriikin paljon erilaisten kokousten ympärillä ja niiden puitteissa tapaan vain pientä osaa amk-kirjastoväestä, niin toivon kaikkien muidenkin ottavan yhteyttä, mikäli jotain yhteisesti pohdittavaa tulee mieleen. Paljoakaan en tiedä, osaaminenkin on niin ja näin, mutta tutkijan vereni vaatii asoiden selvittämistä ; ) . Yhteystiedot löytyvät amkit.fi -sivuilta.
Harrastuksista lukeminen on ollut ja on se tärkein. Sielunravintoa ammennan myös musiikista, bluesin saloihin syventyminen on tämän hetken juttu. Liikunta baletin, voimistelun, luistelun, hiihdon yms. muodossa oli lapsuudessa ja nuoruudessa enemmän etualalla kuin nykyään, on niin mukava käpertyä viltin ja lukulampun alle kuulokkeet korvissa. Mutta kyllä baletti edelleen houkuttaa, ehkäpä ensi keväänä...
Terveisin Ulla-Riitta
P.S. Mainitsemani itsestään selvyys taitaa olla myös se kirjastojen kompastuskivi. Kirjastoammattilaiset ovat moniosaajia, omat erikoisalueet hallitaan ja lisäksi monenmoiset muut askareet, jotka eivät suoranaisiin tehtäviin edes kuulu. Sormi ei mene suuhun, vaan asiat selvitetään. Rakennemuutosten myllerryksessä on mahdollisuus muistuttaa amk-kirjastojen painoarvosta opiskelun ja tutkimuksen osana, mutta miten käy... Tästä ehkä jatkamme jutustelua Kreodissakin.