|
Saksan tieteellinen seura järjesti Jenassa maaliskuussa konferenssin nimeltään Information und Kommunikation99: Dynamic Documents. Kokoukseen osallistui tiedekirjoittajien lisäksi runsaasti kirjastonhoitajia, kustantajien edustajia ja tietoverkkoasiantuntijoita. Kokous oli vanhentunut runsaan puoli tuntia, kun Suomi ja Linus Thorvalds mainittiin esimerkkinä siitä, miten nykyisin suuret asiat voivat tulla mistä vain - niin kuin Suomesta.
Mitä uutta Internet-julkaiseminen tuo?
Internet-tietoverkko on uusi, ylivertainen jakelukanava, joka ulottuu koko maailmaan. Se on halpa ja nopea. Puhutaan myös etäisyyden kuolemasta. Internetillä ei ole samoja tilarajoituksia kuin painetuilla medioilla. Aineisto voi olla monipuolisempaa: multimediaa ja muuta dynaamista aineistoa. Hyperlinkit antavat mahdollisuuden esittää asioita uudella tavalla ja ne tuovat uudenlaista tehokkuutta. Käyttäjä, joka pääsee viitattuun kirjallisuuteen heti käsiksi hyperlinkin kautta tuskin vaihtaisi sitä mahdollisuutta perinteiseen tapaan toimia, jossa viitteeseen käsiksi pääsy esim. kirjaston kautta vie huomattavasti aikaa. Eräillä aloilla kirjallisuusviitteistä on jo 75% verkko-osoitteita. Linkkien pitkäaikainen käyttökelpoisuus on yksi standardoimistoiminnan kohde.
Monikaan ei lue pitkiä tekstejä nykymikrojen ruuduilta. Yllättävän usein myös lyhyet tekstit tulostetaan paperille vanhasta tottumuksesta. Käyttäytymisen muuttamiseksi ei näytä riittävän se, että uusi ja toisenlainen toimintamalli on mahdollista; tarvitaan jokin muukin yllyke. Lukemisratkaisuksi on kehitteillä mm. ladattava eBook -sähköinen kirja [1]. Markkinoilla on jo laitteita, joille verkosta voidaan imuroida kirjoja. Laitteet ovat suunnilleen nykykirjan kokoisia ja painoisia.
Kustantajien rooli
Kustantajien on vaikeaa periä maksuja silloin kun julkaistaan maailmanlaajuisessa verkossa. Maksujen keräämistavoissa on uusia mahdollisuuksia: puhutaankin uudesta talousmallista. Voitaisiinko ajatella, että kirjoittaja maksaisi kustantajan toimitustyöstä aiheutuvat kulut? Tieteen piirissä tällainen toimintamalli on ollut käytössä jo paperikaudellakin. Huipputason tieteellisessä julkaisussa artikkelin julkaiseminen on ollut maksullista. Koska niin tutkija kuin hänen työnantajansakin ovat maineensa takia tarvinneet näissä huippulehdissä ilmestyviä artikkeleitaan, he ovat sisällyttäneet nämä julkaisemiskulut tutkimusbudjetteihinsa. Vapaaehtoistyövoimin toimitettu tieteellinen lehti ei ole harvinaisuus. Kustantajien mielestä sellaiselta toiminnalta puuttuu varma jatkuvuus. Kun ensimmäinen into on mennyt ohi, vapaaehtoisjatkajia on usein vaikea löytää. Luovaa ja uutta voidaan kyllä ilmaiseksikin tehdä, sen sijaan rutiineista joudutaan maksamaan. Tutkijalle on monin verroin tärkeämpää se, että hänen tutkimustuloksensa tulevat luetuksi ja tunnetuiksi, kuin muut seikat. Tässä mielessä laajalevikkinen internet on tutkijalle oivallinen ratkaisu. Toistaiseksi referoidut, vanhastaan maineikkaat paperilehdet eivät siirtyneet uuden välineen hyödyntäjiksi. Mutta muutos voi tulla nopeasti.
Eurooppalaisen ja amerikkalaisen tieteellisen kirjallisuuden täysin erilainen kustannusperinne saattaa johtaa erilaisiin internetratkaisuihinkin. University of Chicago Pressin korostaessa käytännön ongelmia verkkojulkaisemiseen siirryttäessä ja Springer Verlagin osallistuessa erilaisiin atk-teknisiin kokeiluihin, brittiläinen kustantaja pitäytyy vanhassa. Elektronisten lehtien ostosopimukset kirjastoille sisältävät voimakkaita käytön rajoituksia: lehtiä ei saa siirtää omille palvelimille, kun lehden tilaus loppuu, niin pääsy lehteen loppuu kokonaan, artikkeleista ei saa normaaliin kirjaston palvelutapaan lähettää kaukolainakopioita sellaisille kirjastoille, jotka eivät tilaa ko. lehteä. Rajoitusten vuoksi tutkijat mm. varastoisivat artikkelinsa ainakin omien organisaatioidensa koneille. Saksassa on päädytty ratkaisuun, että alueellisesti yksi ainakin kirjasto tilaa ja varastoi paperimuotoisen lehden.
Mitä Internet-julkaiseminen vaatii?
Internet-julkaiseminen ei ole vielä vakiintunut. Ratkaistavia kysymyksiä ovat mm. tekijänoikeuskysymykset, maksujen liikkeet, löytyvyyskysymykset ja tekniikan muutokset kestävä arkistointi. Nämä kietoutuvat toinen toisiinsa: esimerkiksi julkaisemistekniikka riippuu oleellisesti siitä, miten julkaisija suhtautuu työstään saamaansa palkkioon, ks. esim. Opetushallituksen selvitys vuodelta 1998 [2].
Verkkojulkaisemisessa paljon käytetty PDF-muoto soveltuu hyvin paperille tulostettavaksi, mutta arkistoitaessa se on täysin kelvoton, samoin kuin Microsoftin Word-dokumentit. Muutokset kestävää standardia on kehitelty yli kymmenen vuotta. Ideana on, että kuhunkin dokumenttiin liitetään käytetyn merkistön lisäksi tieto siitä, millainen rakenne dokumentilla on ja merkitään tuon rakenteen edellyttämät osat dokumenttiin. Tämä mahdollistaa sen, että kun tekniikka ja/tai standardi muuttuvat, niin dokumentista on mahdollista automaattisesti muodostaa uuden tekniikan ja standardin mukainen versio. Näitä syklejä on mahdollista toistaa, kun on noudatettu yhteisesti sovittuja pelisääntöjä eli standardeja. Ensimmäinen tällainen standardi oli SGML, josta ollaan nyt siirrytty laajempaan XML-standardiin (eXtendable Markup Language). Eri alojen erikoisvaatimuksia varten luodaan lisäksi tästä johdettuja omia standardeja.
Standardin käyttäminen vaatii kirjoittajalta ylimääräistä työtä. Se, miten kirjoittajat saadaan näkemään tämä ylimääräinen vaiva, on monen kokeiluprojektin aiheena. Parhaillaan kehitellään myös ohjelmistoja, eräänlaisia kirjoitusalustoja, jotka helpottaisivat kirjoittajan työtä tuottaa näitä rakenteisia dokumentteja. Aiheesta on Suomessakin on meneillään monia kehitysprojekteja [3]. XML:n etuna on lisäksi se, että kirjoittaja voi helpommin käyttää uusissa yhteyksissä luomiaan tekstien osia. Kirjoittajilla onkin intressi käyttää kirjoitustyössään sellaisia ohjelmistoja, jotka helpottavat toisaalta heitä opetustyössä salliessaan tekstien monikäyttöisyyden. Kirjoittajien tulisikin saada päättää omista työkaluistaan, eikä kaupallisten tahojen. XML -standardin mukaisia työkaluja kehitellään tältä pohjalta useille aloille [4]. Tiedekirjoittajat ovat erityisen kiinnostuneita standardien mukaisista ja mahdollisimman pitkälle ilmaisista työkaluista. Internetin standardeita luodaan maailman laajuisin työryhmin, joita koordinoi ns. W3C ryhmä. Tavoitteena on toimittajista riippumattomat ratkaisut.
Hakukoneiden arvioidaan tavoittavan vain noin 30% internetin sivuista. Miten internetin valtavasta tietomäärästä sitten löytyy tulevaisuudessakin juuri se tieto, jota haetaan? Tätä yritetään ratkaista mm. siten, että jokaista internetiin dokumentin tekevää pyydetään liittämään siihen myös tieto siitä millaisesta dokumentista on kyse - ns. metadata [5]. Metadatakin on tuotettava standardin mukaisesti, jotta se voitaisiin käsitellä ohjelmallisesti hakutilanteissa. Tällaiseksi standardiksi on luotu Dublin Core, jonka valmistumista ja lopullista hyväksyntää nyt odotellaan.
Digitaalisilla kirjastoilla on edessään käyttöliittymiensä suunnittelu niin, että käyttäjä löytää erilaisten aineistojen ääreen: hakemistot, jotka sisältävät sekä painettua että verkkoaineistoa, tiivistelmät sekä verkko- että perinteisestä kirjallisuudesta, ja lehtien, artikkelien että kirjojenkin kokotekstit. Miten tämä tehdään käyttäjälle havainnollisella ja ymmärrettävällä tavalla onkin suunnittelun suuri haaste. Digitaalinen kirjasto on se aineisto, jonka asiakas löytää ja saa luettavakseen kirjaston avulla [6].
Uusia toimijatahoja
Erilaiset tieteentekijöiden yhteenliittymät tekevät arvokasta työtä tieteellisen julkaisemisen saamiseksi käyttökelpoisiin uomiin näiden uusien teknisten haasteiden edessä. Joukossa on niin virallisia ja vanhoja organisaatioita kuin esim. sähköpostilistoja, joilla kehitellään yhdessä julkaisutekniikkaan liittyviä ohjelmistoja.
Väitöskirjojen julkaiseminen digitaalisessa kirjastoissa leviää yliopistoissa vauhdilla. Kokeiluprojekteissa on kehitelty sekä toimintatapoja että ohjelmistoja. Yksi tapa saada mahdollisimman monia yliopistoja mukaan on antaa mukaan tuleville maksutta käyttöön muiden kehittelemät vaadittavat ohjelmistot. Saksalaisia väitöskirjoja on levinnyt painettuina joka puolelle maailmaa. Niitä ilmestyy 25 000 nimekettä vuodessa, ja 100 kpl kutakin tekee 2,5 miljoonaa säilytysyksikköä maailman eri kirjastoissa. Väitöskirjoista suosituimpia on luettu verkosta yli 70 000 kertaa. Toisaalta kaikki tutkijat eivät halua aivan vapaasti antaa väitöskirjojaan yleiseen käyttöön. Väitöskirjan lukuoikeus saatetaan antaa vain omalta kampukselta tai väitöskirja saa vain osittain kaikkien luettavaksi. Amerikkalainen ylipistojen yhteistyöprojekti Dissertations Online suunittelee aihepiirinsä laajentamista myös kurssimateriaaliin.
Mitä kirjastojen pitäisi nyt tehdä?
Kirjastojen on arvioitava koko ajan - ja kokeiltava käytännössäkin - tarjoutuvia mahdollisuuksia laajentaa palvelutarjontaansa. Aikajännettä kannatta katsoa niin taakse kuin eteenkin päin, jotta hyvät asiat pystytään sälyttämään. Nopeasti muuttuvaa tilannetta on seurattava ja siedettävä. Perinteisen painetun kirjallisuuden rinnalle on tullut web-kirjallisuus ja sen käytettävyyttä asiakkaille kirjastojen tulisi edistää. Kaikkea ei tule enää painettuna eikä pidäkään. Pitäisikö kirjastoissa olla mahdollisuus tulostaa tällaista aineistoa paperille painolaatuisesti tai elektronisille välineille? Kirjastojen ja kirjastoalan järjestöjen tulee ottaa kantaa kustantajien ja muiden kirjantuottajien tarjontaan, hinnoittelu- ja käyttöehtopolitiikkaan. Elektronisten lehtien tilausehdot kirjastoille ovat käymistilassa ja niistä neuvotellaan varmasti vielä pitkään. Suomessa kansainvälisten kustantajien ja välittäjien kanssa käy neuvotteluja pääasiassa FinElib. Tämä on vasta päänavaus, jolla kylläkin on saatu tuhansia lehtiä suomalaisten käyttäjien ulottuville. Elektronisten aineistojen käyttöehdoissa on kuitenkin vielä kehitettävää ja siinä tarvitaan kirjastojen voimien kokoamista.
Pirkko Pietiläinen, kirjaston kehittämisjohtaja, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, pirkko.pietilainen@oamk.fi
|