Informaatiolukutaidon käsite ja sitä koskevat määritelmät ja osaamistavoitteet ovat viime vuosina herättäneet keskustelua myös Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa. Käytännössä kyse on lähinnä erilaisista tiedonhankinnan- ja hallinnan taidoista, jotka opiskelijoiden tulisi hallita. Näiden taitojen opettamisessa ja arvioinnissa yliopisto- ja korkeakirjastoille tarjotaan entistä merkittävämpää roolia. Asian eri puolia on kuitenkin syytä pohtia tarkoin. Virallisempien suunnitelmien rinnalla informaatiolukutaidon osaamistavoitteita voidaan käyttää vapaamuotoisemmin, esimerkiksi tiedonhankinnan kurssien suunnittelun tukena ja opiskelijoiden tekemän itsearvioinnin pohjana.
Informaatiolukutaito on terminä vakiintumassa vähitellen myös suomalaiseen kielenkäyttöön, vaikka se moniulotteisuudestaan johtuen on käsitteellisesti varsin ongelmallinen. Informaatiolukutaitoa (engl. information literacy) voidaan toisaalta pitää perinteisen lukutaidon (engl. literacy) yhtenä osa-alueena - johon myös termin suomenkielinen käännös viittaa - mutta toisaalta se näyttäisi sisällöllisesti rinnastuvan lähinnä tiedonhallintataitoihin1.
American College and Research Libraries -työryhmä on esittänyt informaatiolukutaidosta laajan määritelmän, joka sisältyy asiakirjaan Information Literacy Competency Standards for Higher Education2.. Asiakirjan suomennoksen mukaan kyse on joukosta taitoja, jotka edellyttävät henkilöltä kykyä "tunnistaa, milloin tietoa tarvitaan, ja taitoa paikantaa, arvioida ja käyttää tehokkaasti tarvittavaa tietoa"2. Kyse ei siis niinkään ole "tietynlaisesta" lukutaidosta kuin monipuolisista informaation tunnistamis-, käsittely- ja arviointitaidoista. Hieman laajemmin esitettynä informaatiolukutaitoinen henkilö kykenee ACRL:n määritelmän mukaan
- määrittelemään tarvitsemansa tiedon laajuuden
- pääsemään käsiksi tarvitsemaansa tietoon tehokkaasti
- arvioimaan tietoa ja sen lähteitä kriittisesti sekä liittämään valitun tiedon omaan tietopohjaan ja arvojärjestelmään
- käyttämään tietoa tehokkaasti yksin tai ryhmän jäsenenä saavuttaakseen tietyn päämäärän
- ymmärtämään tiedon käyttöön liittyviä taloudellisia, oikeudellisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä ja toimimaan eettisesti ja laillisesti hakiessaan ja käyttäessään tietoa.
Nämä lyhyesti mainitut taitoalueiden kuvaukset muodostavat viisi osaamistavoitetta, jotka ovat ytimenä ACRL:n laatimassa asiakirjassa. Asiakirjassa osaamistavoitteet on kuvattu 22 suoritusindikaattorin avulla; nämä indikaattorit määrittelevät yksityiskohtaisesti informaatiolukutaitoiselle henkilölle ominaiset taidot. Taitojen hallintaan sisältyy esimerkiksi tietoteknistä osaamista, mutta painotus on älyllisissä taidoissa, joiden avulla informaatiolukutaitoinen henkilö kykenee monipuoliseen tiedon etsimiseen, analysointiin ja arviointiin.
Osaamistavoitteet arvioinnin tukena
ACRL:n esittämät informaatiolukutaidon osaamistavoitteet on laadittu erityisesti yliopistojen ja korkeakoulujen käyttöön. Toisaalta osaamistavoitteet on laadittu niin yleisiksi, että ne soveltuvat kaikille koulutustasoille ja eri tieteenaloille. Eri aloilla osaamistavoitteita voidaan kuitenkin painottaa eri tavoin. Opiskelijoiden informaatiolukutaidon hallintaa arvioidaan vertaamalla heidän taitojaan osaamistavoitteissa määriteltyihin taitoihin. Sitä, miten tuo arviointi tehdään, ei ole ACRL:n asiakirjassa erikseen määritelty. Käytännössä kyse olisi jonkinlaisista testeistä, joiden avulla opiskelijoiden lähtötasoa ja edistymistä voitaisiin arvioida.
Suomessa informaatiolukutaitoa ja siihen liittyviä tavoitteita on käsitelty virallisemmin Suomen tieteellisen kirjastoseuran opintopalvelut -työryhmän ja Helsingin yliopiston opiskelijakirjaston järjestämässä seminaarissa 11.4.2001. Seminaarin otsikkona oli Informaatiolukutaidon hallinnan standardit. Seminaarin keskusteluissa standardit-sanan käyttö todettiin kuitenkin liian vahvaksi, sen sijaan suositeltiin termejä osaamistavoitteet, tavoite, suositus tai normisto. Kirjastojen kannalta informaatiolukutaitoon liittyviä tavoitteita pidettiin tärkeinä, koska niiden soveltaminen vaatii yhteistyötä ainelaitosten ja eri henkilöstöryhmien kanssa, mikä puolestaan edesauttaa kirjastojen aseman ja imagon parantamista. Opiskelijoiden kannalta kyse olisi lähinnä tiedonhallinnan taitoihin liittyvästä suosituksesta kaikille yliopistoista ja korkeakouluista valmistuville. Tällaisen suosituksen toteutumista voitaisiin arvioida järjestämällä eräänlaisia informaatiolukutaidon tasokokeita opintojen alku- ja päättövaiheessa oleville4.
Miten suhtautua informaatiolukutaitoon ja sen arviointiin?
Miten informaatiolukutaitoon ja osaamistavoitteisiin sitten tulisi suhtautua? Mielipiteitä asiasta on herännyt puolesta ja vastaan. Kriittisesti ajatellen voidaan kyseenalaistaa koko idean soveltuvuus suomalaiseen kirjastokenttään. ACRL:n laatimassa asiakirjassahan lähtökohdat ja tavoitteet kytkeytyvät kuitenkin varsin erilaiseen, yhdysvaltalaiseen, yliopisto- ja kirjastokulttuuriin. Onko toisaalta kyse vain kirjastojen halusta nostaa omaa profiiliaan, ilman että informaatiolukutaidon opetukseen liittyisi mitään todella uusia ja innovatiivisia ajatuksia? Entäpä esimerkiksi amk-kirjastojen mahdollisuudet ja resurssit toteuttaa informaatiolukutaidon opetusta ja arviointia sekä siihen liittyvää laajaa yhteistyötä opettajien kanssa?
Asiaan liittyvä kritiikki on varmasti paikallaan; on syytä punnita tarkkaan, miten laajasti ja millä motiiveilla informaatiolukutaitoa kannattaa ryhtyä "kampanjoimaan". Vai onko syytä toistaiseksi unohtaa kampanjat ja tyytyä seuraamaan tilanteen kehittymistä? Ainakin on selvää, että kirjastoissa järjestettävien kurssien tavoitteita informaatiolukutaidon kannalta ei ole syytä asettaa liian korkealle. Osaamistavoitteet kaikkine osa-alueineen muodostavat niin laajan tietojen ja taitojen kentän, että sen täydelliseen hallintaan eivät missään tapauksessa riitä tavanomaisten tiedonhankinnan kurssien sisällöt. Toisaalta opiskelijoiden informaatiolukutaidon kehittäminen ja syventäminen useampien erityyppisten opintojaksojen aikana vaikuttaisi mielekkäältä tavoitteelta. Tämä edellyttäisi opetuksen uudenlaista suunnittelua ja tavoitteiden realistista arviointia. Olennaista olisi myös entistä tiiviimpi ja laajempi yhteistyö opetusta antavan kirjastohenkilöstön ja opettajien kesken.
Itsearviointi eräänä mallina
Tällä hetkellä yhteistyötä informaatiolukutaidon osaamistavoitteiden soveltamiseksi tehdään tietääkseni lähinnä yliopistokirjastojen piirissä. Toistaiseksi mitään konkreettisia työn tuloksia ei ole esitetty, mutta on odotettavissa, että lähivuosina yliopistoissa otetaan käyttöön standardoidut informaatiolukutaidon arviointitestit ja niihin liittyvät arviointiasteikot. Informaatiolukutaidon osaamistavoitteita voidaan toisaalta käyttää myös täysin "epävirallisesti", pelkkänä tukimateriaalina, jonka avulla vaikkapa amk-kirjastojen tiedonhankinnan opetusta ja sen tavoitteita voidaan laajemmin analysoida. Osaamistavoitteet voivat tällöin luoda kehyksen, jonka puitteissa kursseja suunnitellaan ja tiettyjä painopisteitä korostetaan.
Seuraavassa esittelen lyhyesti yhden yksinkertaisen arviointimallin, jota olen käyttänyt kurssin Internetin käyttö sosiaali- ja terveysalan tiedonhankinnassa yhteydessä. Kyseinen arviointimalli perustuu opiskelijoiden omia taitojaan koskevaan itsearviointiin; opiskelijat joutuvat itse pohtimaan omaa informaatiolukutaidon hallintaa ja siinä tapahtuvaa kehitystä kurssin aikana.
Aluksi hieman kuvausta kurssista. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa järjestetty kurssi sisältyi ammattikorkeakoulun vapaavalintaisiin opintojaksoihin ja oli suunnattu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. Kurssin laajuus oli yksi opintoviikko ja sen toteutti kirjaston informaatikko. Keskeisinä tavoitteina kurssilla oli
- laajentaa opiskelijan näkemystä Internetin hakupalveluiden hyödyntämisestä sosiaali- ja terveysalaan liittyvässä tiedonhaussa sekä
- ohjata opiskelijaa tiedon luotettavuuden ja verkkodokumenttien erityispiirteiden arvioinnissa.
Kurssin lähiopetus muodostui pääasiassa erityyppisten Internetin tietokantojen, hakemistojen ja hakupalvelujen esittelystä sosiaali- ja terveysalan tiedonhankinnan näkökulmasta. Samalla korostettiin www-sivujen kriittistä arviointia ja käsiteltiin yleisimmät arviointikriteerit. Opetuksen yhteydessä käytiin lisäksi läpi perustavia teknisiä seikkoja www-selaimen, eri tiedostomuotojen sekä Internetin kautta käytettävien tietokantojen ja muiden keskeisten palvelujen osalta. Opetuksessa myös sivuttiin lyhyesti esimerkiksi tietoturvaan, tekijänoikeuksiin ja netikettiin liittyviä asioita. Merkittävä osa kurssin suorittamista oli etätehtävien tekeminen. Tehtäviin, joita oli yhteensä neljä, liittyi opetuksen aikana käsiteltyihin tiedonlähdetyyppeihin perehtyminen kunkin opiskelijan omien tiedontarpeiden mukaan. Näin opiskelijat saivat tutustua ja hakea tietoa omaan erikoisalaansa liittyen ja raportoida vastauksissa käytettyjen hakupalveluiden ominaisuuksia, tiedonhaun eri vaiheita sekä hakujen tuloksia. Kurssin lopussa opiskelijat saivat vielä esittelytehtävän, jossa jokainen esitteli jonkin laadukkaan www-sivuston tai hakupalvelun muulle ryhmälle - pyrkien myös perustelemaan valintansa keskeisiin arviointikriteereihin nojautuen.
Kurssiin liittyi tavallaan "ylimääräisenä" osana informaatiolukutaidon osaamistavoitteisiin tutustuminen ja omien taitojen arviointi. Opiskelijoille selitettiin kurssin alussa, mitä keskeisiä taitoja informaatiolukutaitoon sisältyy sekä jaettiin paperilla ACRL:n laatimat viisi osaamistavoitetta (mainittu tämän artikkelin alussa) ja tiivistelmä niihin liittyvistä suoritusindikaattoreista. Kurssin lopussa opiskelijat täyttivät yksinkertaisen arviointilomakkeen, jossa oli jälleen kuvaukset informaatiolukutaidon osaamistavoitteista sekä ohjeistuksena kehotus arvioida omia taitoja kuhunkin osaamistavoitteeseen liittyen asteikolla 1 - 5.
Asteikon numerot kuvasivat taitoja seuraavasti: 1 = heikko, 2 = tyydyttävä, 3 = melko hyvä, 4 = hyvä, 5 = erinomainen. Arviointi muodostui kahdesta osasta: taito ennen kurssia ja kurssin jälkeen. Näin opiskelijat joutuivat samalla arvioimaan kurssin aikana tapahtunutta kehitystään informaatiolukutaidon eri osa-alueilla. Itsearvioinnin vastauksista mainittakoon, että kaikki arviointiin osallistuneet opiskelijat kokivat saavuttaneensa kaikilla osa-alueilla vähintään tason 3, useimmissa tapauksissa tason 4. Useimmat kokivat myös taitojensa kehittyneen kurssin aikana kaikilla informaatiolukutaidon osa-alueilla.Edellä kuvaamani itsearviointimalli merkitsee subjektiivista ja "spontaania" lähestymistapaa informaatiolukutaidon arviointiin. Mitään tarkkaa tai totuudenmukaista kuvaa informaatiolukutaidosta ja sen kehityksestä ei tällaisen mallin avulla kannata luonnollisestikaan tavoitella. Toisaalta itsearviointimallissa on mielestäni monia hyviä puolia. Sitä on helppo käyttää, muokata ja soveltaa erityyppisten tiedonhankinnan kurssien tarpeisiin, jolloin arviointilomakkeen toteutus voi olla hieman erilainen esimerkiksi opintonsa aloittaville ja päättötyövaiheessa oleville. Tärkeää on mielestäni se, että kaikille selitetään riittävän selkeästi, mistä informaatiolukutaidossa on kyse ja mitä eri osaamistavoitteet pitävät sisällään. Lisäksi kurssiin olisi hyvä sisällyttää ainakin jonkin verran kaikkiin osaamistavoitteisiin liittyviä asioita, jos se vain on mahdollista. Useimmiten kurssin painotukset liittynevät tiedontarpeen määrittelyyn ja tiedonlähteiden käyttöön. Niinpä itsearvioinnin vastauksissakin voidaan kiinnittää erityinen huomio taitojen kehittymiseen kahden ensimmäisen osaamistavoitteen kannalta.
Itsearviointimallin epävirallisuudesta johtuen sitä voidaan käyttää vain eräänä tapana hankkia palautetta siitä, miten opiskelijat kokevat omaksuneensa keskeisiä tiedonhankintaan liittyviä taitoja ja periaatteita. Tämä yhdessä muun kurssipalautteen kanssa antaa suuntaviivoja kurssin kehittämiseen, ja mahdollisesti yhteistyöhön muiden opettajien kanssa. Toisaalta opiskelija pystyy itsearvioinnin - ja opettajalta saamansa palautteen - avulla aiempaa paremmin hahmottamaan informaatiolukutaidon kokonaisuutta ja siihen liittyviä heikkouksiaan ja vahvuuksiaan. Tällainen kokonaisuuden hahmottaminen ja omien taitojen arviointi korostuu erityisesti verkkokurssien yhteydessä, jolloin välitön vuorovaikutus opettajan ja muiden opiskelijoiden kanssa jää usein vähäiseksi.
Viitteet
1 Ks. Agander ja Sinikara (126, 2001).
2 Association of College and Research Libraries (2000).
3 Oppilaitos- ja tutkimuskirjastojen liitto (2001).
4 Ks. Agander ja Sinikara (127, 2001).
Mika Holopainen, Informaatikko, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, mika.holopainen@stadia.fi
Lähteet:
Agander, Anja ja Sinikara, Kaisa (2001). Informaatiolukutaidon osaamistavoitteista yhteinen perusta kirjastojen opetukselle. Signum 6, s. 125-128.
Association of College and Research Libraries (2000). Information Literacy Competency Standards forHigherEducation. Saatavilla www-muodossa.
http://www.ala.org/acrl/ilcomstan.html
Oppilaitos- ja tutkimuskirjastojen liitto (2001). Informaatiolukutaidon osaamistavoitteet yliopisto- ja korkeakoulutuksessa. Saatavilla www-muodossa.
http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/hankkeet/infolit/korjattu/suom1.html