Tuttujen sovellutusten takana rikas käsitteellinen kenttä
Hypercard toi hypertekstin kokeilijoiden ulottuville, työvälineohjelmien opasteet ujuttivat sen tavallisten mikron käyttäjien työpöydille ja Web räjäytti sen yleiseen tietoisuuteen. Sen juuret ulottuvat 1930-luvulle ja kauemmaksikin.
Hypertekstin perusidea on yksinkertainen: tekstien väliset viittaukset "herätetään eloon" tätä tarkoitusta varten luoduilla ohjelmistoilla, jotka muuntavat viittaukset eri tavoin käyttäytyviksi linkeiksi. Linkki aiheuttaa hypyn toiseen kohtaan tekstiä tai kokonaan toiseen dokumenttiin, mahdollisesti Internetin välityksellä toiselle puolelle maailmaa.
Linkitetty teksti korvautuu sitä osoitettaessa toisella, esimerkiksi lyhenne aukeaa edustamikseen sanoiksi - IBM:stä tulee Itty Bitty Machines - tai linkin valinta käynnistää videoesityksen (teknisesti sanottuna videotiedoston näyttämiseen tarvittavan ohjelman, joka sitten lataa ja esittää ko. videon).
Hypertekstin historia on totuttu aloittamaan Vannevar Bushin vuonna 1945 julkaisemasta artikkelista "As We May Think". Siinä Bush, presidentti Rooseveltin tieteellinen neuvonantaja, kuvailee oman aikansa informaatiotulvaa sellaisena, kuin hän sen hyvältä näköalapaikaltaan hahmotti. Hän mm. arvostelee kirjastojen tarjoamia tiedon haun ja organisoinnin menetelmiä hankalakäyttöisiksi ja keinotekoisiksi, ihmismielen toimintaa vastaamattomiksi.
Henkilökohtainen tiedonhallintalaite
Bushin ehdottama ratkaisu on henkilökohtainen tiedonhallintalaite Memex, johon sen käyttäjä tallentaa tarvitsemansa aineistot ja ennen kaikkea kytkee ne toisiinsa itselleen mielekkäällä tavalla. Olipa Bushin visiossa mukana jo materiaalin vaihtoa Memexin käyttäjien kesken sekä erityinen tiedon yhdistelijän (trail blazer, oik. "polun merkitsijä") ammattikuva. Tuon ajan tekniikalla Memexiä ei kuitenkaan voitu toteuttaa. Palaankin artikkelini toisessa osassa hypertekstin muihin lähtökohtiin.
Bushin 1930-luvulla aloittamat pohdinnat saivat toteutusedellytyksiä vasta vuosikymmeniä myöhemmin tietokoneiden kehittyessä. Pioneerityö koneiden saamiseksi käyttäjäystävällisemmiksi aloitettiin 1960-luvulla; samalla alkoi avautua myös uusia - voitaneen sanoa - humanistisia tietotekniikan sovellusalueita.
Hypertekstin osalta tämän kehityksen merkittäviä nimiä ovat mm. Douglas Engelbart, joka ideoi ja kehitti monia nykyisen mikron käyttäjän jokapäiväisiä apulaisia hiirestä tekstin jäsentämisohjelmaan, sekä Theodor Holm Nelson, joka nimesi kiinnostuksensa kohteen hypertekstiksi (hypertext) vuonna 1965. Ainakin Nelson työskentelee edelleen aktiivisesti hypertekstin parissa.
Hypertekstin tutkimus ja kehitys alkoi institutionalisoitua yksittäisistä projekteista tutkimusalaksi 1980-luvun loppupuolella. Vuonna 1987 pidettiin ensimmäinen avoin hypertekstikonferenssi, jonka järjesti Association for Computing Machinery (ACM) San Antoniossa, Texasissa. Samana vuonna tulivat markkinoille ensimmäiset kaupalliset hypertekstijärjestelmät, Hypercard etunenässä. Kaksi vuotta myöhemmin alkoi ilmestyä ensimmäinen hypertekstille ja -medialle omistautunut tieteellinen lehti, Hypermedia. Suomalaisten kielialueelle hypertekstitietous levisi laajemmin vuonna 1990 julkaistun "Hyperteksti ja hypermedia" -raportin myötä.
Hyperteksti on enemmänkin sovellusalue
Hypertekstiä on sitkeästi pidetty tietotekniikkaan liittyvänä ilmiönä, vaikka kyse on enemmänkin sovellusalueesta samalla tavoin kuin on vaikkapa kirjanpidon tai lehmien ruokinnan laita. Hyperteksti kannattaa pikemminkin nähdä useiden eri alojen kehitystyön kohteena, johon IT kylläkin antaa tekniset toteutusvälineet. Keskustelu eri lähtökohtien kesken voisi olla nykyistä innokkaampaakin: hypertekstin maine hierarkioita kaatavana teknologiana ei ole parhaiten kantanut hedelmää siinä itsessään. Eri näkökulmat hypertekstin kehityssuuntiin avautuvat sen ydinkäsitettä pohtimalla. 
On ilmeistä, että hypertekstillä on tekemistä tekstin kanssa, kuvaahan termin kehittäjä Nelsonkin sitä nimenomaan "tekstin laajennukseksi", mistä kertoo myös etuliite hyper (kreikk. yli). Hypertekstin ja "perinteisen tekstin" suhdetta on käsitelty hypertekstikirjallisuudessa tarkoitushakuisesti. Perinteinen teksti esitetään "lineaarisuuteensa" kahlittuna väittämällä, että siinä lukemisen järjestys olisi ennalta vahvasti määrätty, kun taas hyperteksti antaisi lukijalle aidon mahdollisuuden itse päättää lukemisensa tavasta, vapauttaisi hänet "tyrannista".
Tämä on osittain näköharhaa. Tulkitsen, että kiihkeimmät hypertekstin puolestapuhujat ovat implisiittisesti verranneet toisiinsa hypertekstiä ja perinteistä tekstiä ruudulta luettuna, mutta eivät ole välittäneet tätä näkökulmaa juurikaan selventää. Onhan selvää, että ainoastaan kuvaruudulla vieritettäväksi rajoitettu teksti voi suuremmin lukuohjelman rajoituksin kahlita lukijaansa, kun taas painetulla tekstillä ei ole suoranaisia keinoja estää lukijaa päättämästä itse, missä järjestyksessä etenee.
Hypertekstin erikoislaatua korostava retoriikka on ollut tarpeen tutkimuksen ja kehitystyön kriittisen massan synnyttämiseksi, niin kauan kuin välineitä ja käytännön kokemuksia ei ole ollut laajalti käytössä. World Wide Web on hieman muuttanut tätä tilannnetta tuodessaan jonkinlaiset mahdollisuudet hypertekstiin laajojen käyttäjäkuntien ulottuville.
Hypertekstikäsitykset eriytyvät kysyttäessä mitä tekstillä itse asiassa tarkoitetaan. Näkemys tekstistä on läsnä hypertekstin perusidean eri toteutuksissa, jotka näin ollen voivat poiketa toisistaan hyvinkin paljon.
Teksti ja kuva yhdistyvät monipuoliseksi, interaktiiviseksi kokonaisuudeksi
Tietojenkäsittelyperäisissä käsityksissä teksti on tietomuoto, joka suhteutuu grafiikkaan, liikkuvaan kuvaan ja ääneen. Varhaisempi hypertekstikirjallisuus teki selkeästi erottelun hypertekstin ja -median välillä ainakin osittain teknologian pakottamana: teksti oli lähtökohta, muiden tietomuotojen käyttömahdollisuus erityistoimia vaativaa ylimääräistä luksusta. Toisaalta hypertekstin yhteydessä on myös korostettu tekstin ja kuvan lähentymistä, sitä että hypertekstin avulla teksti ja kuva yhdistyvät monipuoliseksi, interaktiiviseksi kokonaisuudeksi.
Tietojenkäsittelyn hypertekstiin tuoman tekstinäkemyksen taustalla vaikuttaa myös kaksi muuta lähtökohtaa, nimittäin ohjelmistojen dokumentoinnin tarpeet ja tietokannat.
Hyperteksti on nähty lupaavana keinona hallita järjestelmien teknistä, samoin kuin käyttäjillekin suunnattua dokumentaatiota. Eräs ensimmäisistä toteutetuista sovelluksista (1985) oli Symbolics-työasemien 8000-sivuisen dokumentaation muuntaminen hypertekstimuotoon. Tekninen dokumentaatio mukautuukin helposti hypertekstin muotoon, koska kokonaisuus voidaan osittaa pieniin itsenäisiin osiin. Samalla aineisto myös hyötyy hyperteksti-muunnoksesta, koska sitä voidaan päivittää osa osalta muutosten vaikutusten heijastuessa viittausten ansiosta yli kokonaisuuden. Tarve sisällön päivittämiseen lähentää hypertekstin suunnittelua tietokantoihin etäännyttäen sitä perinteisestä kirjoittamisesta, jossa teksti enimmäkseen nähdään laatimisen kannalta kertaluontoisena tuotteena.
Tietokannalla viitataan tietojenkäsittelyssä tavallisimmin operationaalisiin tietokantoihin, joiden sisältö muuttuu jatkuvasti. Tietokantojen rakenne perustuu organisaation toiminnan analyysissa tunnistettuihin kohteisiin, joista tallennetaan määrämuotoista pieniin yksiköihin jakautuvaa (normalisoitua) tietoa (etunimi, sukunimi, henkilötunnus jne.). Hyperteksti esitetään tällaisesta tietokannasta poikkeavana järjestelmänä, pohjimmiltaan siis kaiuttaen Bushin argumenttia jäykistä ja byrokraattisista järjestelmistä, jotka eivät vastaa ihmisen luontevaa ajattelumallia. Hyperteksti kuvataankin tietokannan (database) sijasta hieman eri termein, käyttäen uusia, tietokantojen rasitteista vähemmän kärsiviä muodosteita, englanniksi esimerkiksi infobase tai hyperbase.
Tietokanta ymmärretään toisaalta myös hypertekstijärjestelmän välttämättömäksi osaksi, jonka kanssa käyttäjä tosin ei joudu suoraan tekemisiin. Sen sijaan käyttäjä toimii käyttöliittymän (user interface) kanssa, jolle tietokannan sisältöjä välittää hypertekstikone (hypertext engine, hypertext abstract machine). Yhdessä näiden kolmen kerroksen pitäisi synnyttää "hypertekstimäinen vaikutelma". Vaikutelmaan kohdistuvat odotukset puolestaan ovat suurelta osin peräisin samasta lähteestä kuin sen mahdollistava teknologiakin. Tiedon käärme syö ainakin tässä kohtaa omaa häntäänsä.
Näyttää siis siltä, että jos "tietojenkäsittelijät" saisivat päättää, hyperteksti olisi tietokantaan talletettua merkkipohjaista dataa, tekstiä, josta muodostuisi etupäässä teknisiä dokumentteja, mahdollisesti ensyklopedioita. Hypertekstiajatuksia on kuitenkin viljelty myös toisaalla, kirjailijoiden, kirjallisuudentutkijoiden ja filosofien parissa hyvin erilaisten tekstinäkemysten pohjalta.
Hypertekstin syntyprosessit ja tekstin käsite
Hypertekstinä teksti joutuu outoon ympäristöön, erilaiseen kuin se, josta sitä koskevat useimmat havaintomme ja arkikäsityksemme ovat peräisin. Tarkastelen tässä tekstikäsityksen muuttumista erityisesti hypertekstin laatimisprosessin kautta.
Hyperteksti voi pohjimmiltaan syntyä neljällä tavalla:
1. ennestään olemassa oleva kirjoitettu dokumentti muunnetaan hypertekstiksi käyttäen hyväksi sen rakenteesta saatavaa tietoa,
2. aineistoon, olipa kyseessä kaunokirjallinen teos, tutkielma tai tietokoneohjelman koodi, lisätään kommentteja, jolloin kokonaisuus muodostaa hypertekstin, vaikka sen osat eivät olisikaan hypertekstejä,
3. kootaan toisiinsa viittaavia tekstejä tietokantaan ja toteutetaan niiden keskinäiset viittaukset hypertekstin linkkeinä,
4. laaditaan alkuperäinen hyperteksti, joka sisältönsä ja muotonsa puolesta käyttää, kokeilee ja kehittää tälle välineelle ominaisia tyyliratkaisuja.
Ensimmäisessä tapauksessa, jota kutsutaan hypertekstimuunnokseksi eli -konversioksi, lähtökohdaksi otetaan aineisto, joka on olemassa tekstinkäsittelyohjelman tiedostona tai muunnettavissa sellaiseksi. Teksti korjaillaan tarvittaessa ja viitteet, otsikot ym. leipätekstistä erottuvat elementit merkitään. Tämän jälkeen tekstin sisältävä tiedosto muunnetaan tekstinkäsittelyohjelman toiminnolla tai erillisellä muunnosohjelmalla hypertekstiksi, nykyään yleensä WWW-järjestelmän käyttämään muotoon.
Kommentointiprosessin kautta muodostuvan hypertekstin juuret ulottuvat kauas kirjapainoa edeltäviin aikoihin. Lähtökohtana on pääteksti, jota tarkastellaan ja tarkastelun tulokset kirjataan kommenttien (annotaatioiden) muotoon, jotka viittaavat päätekstiin kokonaisuutena tai sen tiettyihin osiin. Pääteksti voi säilyä muuttumattomana, mutta on joka tapauksessa tarkastelun ja kritiikin alainen. Hyperteksti syntyy päätekstin ja sitä haastavien kommenttien kokonaisuudesta. Tällaisia toimintamalleja liittyy esimerkiksi erilaisten lausuntojen antamiseen ja (keskeneräisten) opinnäytteiden kommentointiin, yleisemmin sanottuna prosessikirjoittamiseen ja tietojärjestelmien kehitystyöstä puhuttaessa katselmointiin. Kommentointiprosessin välineenä voi olla erityisesti tätä varten laadittu ohjelmisto tai nykyaikainen tekstinkäsittelyohjelma, jossa on mahdollisuudet lisätä ns. muistilappuja sekä korjata tekstiä niin, että alkuperäinen teksti ja eri arvioijien korjaukset erottuvat toisistaan.
Tietokantapohjainen hypertekstin laatiminen liittyy pikemminkin organisaatioiden kuin yksilöiden toimintaan. Edellä pohditusta operatiivisesta tietokannasta tässä tarkasteltu hypertekstitietokanta voi erota siinä, että se tuotetaan nimenomaan informoimaan käyttäjiään tietystä asiain tilasta, kuten esimerkiksi verkkokaupan kautta tarjolla olevista tuotteista ja niiden ominaisuuksista. Tällöin tiedon tuottajat ja käyttäjät ovat selkeästi eri ryhmä ja tiedon suojaaminen on tärkeää: esimerkiksi kirjaston asiakkaille tarjotaan näkymä näyttöluetteloon, mutta ei missään nimessä tietojen muutosoikeutta tai pääsyä toisten käyttäjien tietoihin. Tarkoituksenmukaisen rakenteen suunnittelu tietokantaa varten vaatii huolellista analyysia käyttäjien tarpeista, saatavilla olevasta tietovarannosta ja sen edustamasta näkökulmasta. Niukasta henkilökunnalle tarkoitetusta tietokannasta ei synny rikasta ja mielenkiintoista hypertekstirakennetta asiakkaiden käyttöön.
Alkuperäisen hypertekstin laatiminen sisältää tässä kuvatuista prosessimalleista todennäköisesti eniten tuntemattomia tekijöitä ja vaihtelumahdollisuuksia. Samalla se haastaa teknislähtöisen hypertekstikäsityksen ja tuo tilalle pohdinnat tekijän, lukijan ja tekstin olemuksesta, tehtävästä ja hypertekstin aikaansaamista muutoksista perinteisissä käsityksissä.
Jay David Bolter (1991) on pohtinut teoksessaan "Writing Space - The Computer, Hypertext and the History of Writing" hypertekstin sijoittumista erilaisten kirjoittamisen tilojen (writing space) eli teknologioiden jatkumoon. Aiemmat teknologiat (kivitauluista koodeksiin ja painettuun kirjaan) ovat kehittyneet niin pitkän ajan kuluessa, ettei omakohtaista tuntumaa muutoksiin ole voinut muodostua. Hypertekstin osalta järjestelmien kehityssykli sen sijaan on samaa luokkaa kuin ohjelmistojen yleensä eli joitakin vuosia. Samanaikaisesti erot yksittäisten järjestelmien taustalla olevassa ajattelussa ovat melkoisia. Elämme siis monien rinnakkaisten hypertekstinäkemysten viidakossa. Siirtyminen mallista toiseen on yleisesti ottaen mahdollista, mutta vaivalloista.
Hypercard ja sen lukuisat seuraajat perustuvat ajatukseen, että hyperteksti syntyy määrittelemällä tietokannan perusrakenne (korttipohja) ja ohjelmoimalla siihen tarvittava toiminnallisuus (esim. painikkeiden, linkkien ja kenttien käyttäytyminen). Lopuksi tähän kokonaisuuteen syötetään teksti, joskin tämä jakso - sovelluksen varsinainen aktiivisen käytön aika - voi olla pitkäkin. Kokonaisuus vaatii sisällön hallinnan lisäksi tietokantasuunnittelun, ohjelmoinnin ja mm. graafisen suunnittelun taitoja.
Päinvastaisessa ratkaisumallissa ohjelmoinnin ja tietorakenteiden osuus pyritään minimoimaan tarjoamalla hypertekstin laatijalle tarvittava rakenne ja toiminnallisuus mahdollisimman valmiina. Tämä johtaa pelkistettyihin ratkaisuihin, koska kovin runsaiden vaihtoehtojen tarjoaminen toisi suunnittelutaitojen vaatimuksen käyttäjän eteen uudessa muodossa. Esimerkiksi Hyperrez- ja Black Magic -ohjelmistot edustavat tätä lähestymistapaa.
Hyperteksti Webissä
Alunperin CERN:in tiedottamisvälineeksi suunniteltu World Wide Web edusti perusmuodossaan ajattelua, jossa vakiintuneet dokumenttien loogiset rakenteet ja niiden peruselementit ovat ratkaisevia: pohjimmiltaan WWW-sivustot koostuvat otsikoista, kappaleista, listoista ja yhdentyyppisistä linkeistä. Sivujen ulkoasun piti muovautua tästä neutraalista rakennekuvauksesta käyttäjän selaimen asetusten ohjaamana. Ulottuvuus internetin ja eri järjestelmärajojen yli sekä helppokäyttöisyys olivat WWW:n yleistymiseen johtaneita valtteja.
Nykymuodossaan WWW sisältää kuitenkin aineksia kaikista edellä mainituista malleista: WWW-sivustojen laatimisvälineet tarjoavat valmiita rakennepohjia, joihin sisältyy toiminnallisuutta. Ohjelmointitaitoiset voivat näitä lähtökohtia muunnellakin. Etenkin erilaisia tehosteita on siis mahdollista toteuttaa. Webin hypertekstiominaisuuksien kehittäminen ei kuitenkaan yksittäiseltä henkilöltä tai pieneltä organisaatiolta onnistu. Suuret muutokset ovat selainten ja palvelinten valmistajien ja standardien luojien vastuulla eivätkä nekään voi järjestelmän perusolemusta muuksi muuttaa.
WWW:n valta-asema ei kuitenkaan merkitse hypertekstin moninaisuuden loppua. Hypertekstin tutkijat kautta maailman pohtivat keinoja tuoda hypertekstitoiminnallisuutta esimerkiksi käyttöjärjestelmien osaksi toisten tehdessä käsitteellistä työtä hypertekstin ilmiöiden ymmärtämiseksi syvällisemmin. Sovellusohjelmien hypertekstiominaisuudetkin tarjoavat runsaasti varsin helppokäyttöistä toiminnallisuutta - kokeilkaapa vaikka tosissanne mihin esitysohjelmat pystyvät, tai testatkaa käsitekarttaohjelmistojen ominaisuuksia. Näiden kokeilujen kautta hypertekstin ajattelutapa tulee tutuksi ja alkaa tuottaa tulosta esimerkiksi uudenlaisena suhtautumisena kirjoittamisen prosessiin.
Artikkelin toisessa osassa paneudun hypertekstin käsitteeseen olennaisesti kuuluviin monenlaisiin verkkoihin.
Juha Kämäräinen, tutkija, Informaatiotutkimuksen laitos, Oulun yliopisto, VIVA-tutkijakoulun opiskelija (http://www.uta.fi/laitokset/tiedotus/viva/), juha.kamarainen@oulu.fi
Lähteet:
Bolter, Jay David 1991. Writing Space: The Computer, Hypertext and the History of Writing. Hillsdale (N.J.) : Lawrence Erlbaum
Bush, Vannevar 1945. As we may think. Atlantic Monthly 176 (1), s. 101-108. Julkaistu sähköisessä muodossa alkuperäisen julkaisijan, Atlantic Monthlyn WWW-sivuilla URL: http://www.theatlantic.com/unbound/flashbks/computer/bushf.htm
Heimbürger Anneli, Alkula, Riitta & Kuhanen, Taru 1990. Hyperteksti ja hypermedia. Espoo : Valtion teknillinen tutkimuskeskus
Kämäräinen, Juha & Haapasalo, Lenni 1998. Hyperteksti: laatiminen ja käyttö oppimisen, tiedonhankinnan ja kirjallisuuden näkökulmista. Joensuu: Medusa software
Oinas-Kukkonen, Harri & Indrén, Vesa 1995. Tekstin muuntaminen hypertekstiksi. Kirjastotiede ja informatiikka, 14 (2), s. 35-47
Artikkelissa mainittuihin hypertekstin idean viljelijöihin liittyviä sivustoja
Jay David Bolter, URL: http://www.lcc.gatech.edu/~bolter/index.html
Vannevar Bush, URL: http://www.ruku.com/vannevar.html
Douglas Engelbart, URL: http://www.bootstrap.org/org.htm#1
Ted Nelson, URL: http://www.sfc.keio.ac.jp/~ted/
Memex and Beyond Web Site URL: http://www.cs.brown.edu/memex/home.html