|
Informaation tie tekijän oikeuksista yhteisön oikeuksiin
Kysyttäessä pitäisikö tietoverkoissa levitettävän informaation olla maksullista vai maksutonta ollaan tekemisissä tietoyhteiskunnan toteuttamisen ydinongelman kanssa. Kysymykseen voidaan nimittäin vastata kahdella, toisilleen täysin vastakkaisella tavalla. Kumpaakin vastausta voidaan lisäksi perustella uskottavalta kuulostavin argumentein.
Informaatio on tavaratuotannon logiikalla toimivan markkinatalouden kannalta suuri arvoitus (enigma). Informaatio ei ole tavaraa, ei palvelua, eikä mainittavassa määrin edes energiaa. Informaatio voi lyhyemmän tai pidemmän aikaa olla sidottuna materiaaliseen alustaan. Tietoverkkojen aikakaudella informaatio on kuitenkin enenevässä määrin pelkästään sähköisessä tai optisessa muodossa, jolloin materiaalisen alustan esineellisyys menettää merkityksensä. Mitä informaatio sitten on? Siihen markkinat eivät ole kyenneet antamaan järjellistä vastausta.
Myös keskustelu informaation luonteesta ja siitä tehtävistä johtopäätöksistä on osoittautunut ongelmalliseksi. Informaation arvoituksellinen luonne hyvin usein joko unohdetaan tai häivytetään. Tämä on nähtävissä varsinkin informaation maksullisuutta puolustavissa kirjoituksissa ja selvityksissä. Niissä otetaan johtopäätösten teon lähtökohdaksi se, että informaatio on itsestään selvästi maksullista eikä mitenkään muuten voisi edes olla.
Hyvän esimerkin kirjoittelun tasosta tarjoaa Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan uunituore selvitys Immateriaalioikeuden tutkimuksen tila ja kehittämistarpeet Suomessa (2000). Siinä toimikunta ottaa ihastelevaan sävyyn työnsä lähtökohdaksi uuden teknologian nopean kehityksen, globaalit markkinat ja tuotekehityksessä tarvittavat suunnattomat pääomat. Immateriaalioikeuksien tilaa ja kehittämistarpeita tarkastellaan yksioikoisesti omistajan/rahoittajan näkökulmasta. Kaikki muut näkökulmat kokonaan unohdetaan.
Informaation tuottamisen, omistamisen, jakelun ja hyödyntämisen ongelmia on välttämätöntä tarkastella useasta eri näkökulmasta samanaikaisesti. Muuten ei kokonaiskuvan muodostaminen onnistu. Tarkasteluissa on kyettävä erottamaan toisistaan vähintäänkin rahoittajan, tekijän ja käyttäjän toisistaan poikkeavat näkökulmat. Ne ovat pareittain tarkasteltuna jossain määrin vastakkaisia mutta eivät kuitenkaan täysin. Informaation arvoituksellinen luonne antaa mahdollisuuksia myös etunäkökohtien yhteen sovittamiseen.
Omistajan/rahoittajan näkökulma
Informaatiota on vaikea omistaa samassa mielessä kuin materiaalisia esineitä. Viimeksi mainittujen omistaminen tarkoittaa yleensä sellaista hallintasuhdetta, joka antaa yksinoikeuden omistuksen kohteeseen, mutta joka samanaikaisesti - havaittavalla tavalla - suoraan tai välillisesti estää ulkopuolista tahoa loukkaamasta omistusoikeutta.
Informaation omistaminen kokonaan, samalla tavoin kuin esimerkiksi pesukone omistetaan, on mahdollista vain aivan triviaalissa muodossa. Tarkoitan tällä sellaista tilannetta, jossa ihminen sattuu tietämään jotain tärkeää, hän kirjoittaa sen mahdollisesti itseään varten muistiin mutta ei kerro asiasta kenellekään toiselle. Kyseessä on omistamisen triviaali muoto siksi, että kukaan sivullinen ei pysty millään tavalla havaitsemaan omistamista, eikä omistuksesta synny sellaista oikeutta, joka muodostaisi suojaa ulkopuolisia vastaan.
Liike-elämässä vastaavalla tavalla käyttäytyvä omistamisen muoto on immateriaalioikeuksien piiriin kuuluva liikesalaisuus (useimmin mainittuna tyyppiesimerkkinä on Coca Colan resepti). Se ei anna mitään suojaa, jos jokin toinen taho onnistuu keksimään saman salassa pidetyn asian. Myöhempi keksijä voi jopa patentoida tekemänsä keksinnön ja estää näin alkuperäistä keksinnön tekijää hyödyntämästä omaansa.
Informaation varsinaiset, ei-triviaalit omistamisen muodot perustuvat omistajan ja omistuksen kohteen väliin muodostetun juridisen artefaktin (oikeusesineen) hallintaan. Tyypillinen esimerkki on tekijänoikeus, joka alunperin syntyy esimerkiksi kirjan kirjoittamisen myötä, mutta joka myöhemmin voi vapaasti vaihtaa omistajaa. Julkaistun kirjan teksti pysyy koko ajan julkisuudessa ja lisäksi julkaistut teoskappaleet elävät omaa elämäänsä. Tekijänoikeuden haltijalla on kuitenkin kirjan tekstiin kaikkien tiedossa olevia, tekijänoikeuslaissa määriteltyjä oikeuksia, joille kyseinen laki antaa suojaa.
Omistajan ja omistuksen kohteen välille voidaan kuvitella useita hyvinkin erilaisia oikeuksia, niistä johdettuja uusia oikeuksia tai näiden molempien yhdistelmiä. Tekijänoikeus, patenttioikeus ja tavaramerkkioikeus ovat vain esimerkkejä yksittäisistä oikeuksista. Lainlaatija on yleensä hyvin konservatiivinen ja sen vuoksi immateriaalioikeuksien luokka kasvaa erittäin hitaasti. Yleisperiaatteena uusien oikeuksien muodostamisessa on pidetty teknologiariippumattomuutta. Jokaista uutta teknistä keksintöä varten ei haluta määritellä uusia oikeuden lajeja ja kirjoittaa uusia lakeja.
Immateriaalioikeudet suojaavat ensisijaisesti omistamista ja niiden tausta on yleisessä omistusoikeuden perustelussa. Länsimaisessa liberalistisessa traditiossa on laajasti hyväksytty John Locken 1600-luvulla esittämä päättely, jonka ydin on seuraavassa sitaatissa:
Kun ihminen siirtää jotakin tilasta, johon luonto on sen tuottanut ja jättänyt, hän sekoittaa siihen omaa työtään, liittää siihen jotakin omaansa ja siten tekee siitä omaisuuttaan. Hän ottaa sen yhteisestä tilasta, johon luonto on sen asettanut, ja tämä työ kytkee siihen jotakin, joka sulkee pois muiden ihmisten yhteiset oikeudet. Tämä työ on näet tekijänsä epäilemätöntä omaisuutta, eikä kellään muulla voi olla oikeutta sellaiseen, johon tätä työtä on liitetty, ainakaan niin kauan kuin muille yhteisesti on jäljellä riittävästi ja yhtä hyvää. (Locke 1688, 67-68).
Omistamisen synty liittyy siten yksiselitteisesti työhön. Informaation omistaminen ei ole näin yksinkertaisella päättelyllä oikeutettavissa. Vaikka hyviä perusteita omistamiselle on esitettävissä, voidaan yhtä lailla hyvin perustein väittää, että informaatiota pitäisi pääsääntöisesti käsitellä kaikkien käytettävissä olevana yhteisenä hyvänä. Kansantaloustieteen käsitteet yksityishyödyke ja julkishyödyke soveltuvat hyvin tämän ongelman käsittelyyn (Tuomala 1997, 58-67).
Yksityishyödyke on määritelmän mukaan sellainen, jonka kuluttaminen sulkee kokonaan pois toisten mahdollisuuden saman hyödykkeen kuluttamiseen. Esimerkiksi soveltuu hyvin leipäpala: jos minä syön leipäpalan, kukaan muu ei voi sitä syödä. Minun kulutukseni sulkee siis pois sen mahdollisuuden, että toiset kuluttaisivat samaa hyödykettä.
Julkishyödyke on poissulkevuuden mielessä yksityishyödykkeen vastakohta. Lukuisat henkilöt voivat kuluttaa yhtä ja samaa julkishyödykettä samanaikaisesti haittaamatta tai estämättä toistensa kuluttamisen mahdollisuutta. Julkishyödykkeen kuluttamisen estäminen saattaa olla jopa mahdotonta tai vähintäänkin vaikeaa. Esimerkiksi sopii hyvin auringonpaiste: jos minä nautin auringonpaisteesta, se ei vähennä kenenkään muun mahdollisuutta samanaikaiseen auringonpaisteesta nauttimiseen. Toinen hyvä esimerkki on radio-ohjelmat.
Vastakkain on siten kaksi vaihtoehtoa. Informaatiota voidaan käsitellä kaikkien käytössä olevana julkishyödykkeenä, jolloin mitään erityistä omistamisen suojaa ei tarvita. Toisen vaihtoehdon mukaan informaatiota pidetään yksityishyödykkeiden tapaan omistamisen ja kaupankäynnin kohteena. Tämä vaihtoehto edellyttää kuitenkin tuekseen lainsäädännössä määriteltyä immateriaalioikeuksien suojaa.
Ensimmäisen vaihtoehdon osalta päättely etenee seuraavasti: Jos minä saan tietoverkkojen välityksellä käyttööni informaatiota ja käytän sitä omien tietojeni kasvattamiseen, kuka tahansa muu voi hankkia ja `kuluttaa' samaa verkosta löytyvää informaatiota omien tietojensa kasvattamiseen. Minun kulutukseni ei sulje pois toisten kuluttamisen mahdollisuutta. Minun kulutukseni ei millään tavoin edes kuluta käytössä olevaa informaatiota. Tässä mielessä informaatio on auringonpaisteeseen verrattavissa oleva ehtymätön ja kulumaton `luonnonvara'.
Julkishyödykkeenä jaeltavasta informaatiosta tuotettua uutta informaatiohyödykettä voidaan edelleen sopivin edellytyksin käsitellä julkishyödykkeenä. Jos uusi informaatiohyödyke annetaan julkiseen levitykseen tietoverkkojen välityksellä, sekä hyödykkeen tuottaja että kuka tahansa muu voivat käyttää hyödykettä hyväkseen. Hyödykkeen luovuttajan ei tarvitse itse siitä luopua. Tuottajan ja muiden hyödykkeen käyttäjien samanaikaiset kulutustapahtumat eivät millään tavalla estä tai häiritse toisiaan. Uudella informaatiohyödykkeellä voidaan näin täydentää yhteiskäyttöön asetettua julkishyödykkeeksi ymmärrettyä tietovarantoa.
Jälkimmäisen vaihtoehdon mukainen päättelyketju tuottaa täsmälleen vastakkaisen lopputuloksen: Jos minä kopioin tietoverkosta itselleni informaatiota sulkematta toisia pois, sekoitan siihen omaa työtäni ja luon uutta tietoa, jonka tallennan informaation muodossa omistamalleni tietovälineelle, minulle muodostuu Locken tarkoittamassa mielessä epäilemätön omistamisen oikeus tuottamaani informaatiohyödykkeeseen.
Informaation arvoituksellinen nousee esiin juuri sillä hetkellä, kun uuden informaatiohyödykkeen jakelutavasta ja -kriteereistä päätetään. Informaatiohyödykkeellä on selvästikin kahtalainen luonne. Se on samalla kertaa sekä julkishyödyke että yksityishyödyke. Ongelma muistuttaa jossain määrin kvanttimekaniikan tapaa tarkastella alkeishiukkasia. Matemaattisen analyysin kannalta ne käyttäytyvät aaltoliikkeen tapaan. Niillä on kuitenkin myös hiukkasluonne, joka saadaan näkyviin fysikaalisilla mittalaitteilla. Tämä viimeksi mainittu seikka on kuitenkin hyvin problemaattinen. Mittaustapahtuma kiinnittää hiukkasen paikan koordinaatteihin mielivaltaisesti. Hiukkanen on tosiasiallisesti aaltoliikkeen muodossa lukemattomissa eri paikoissa samanaikaisesti.
Uuden informaatiohyödykkeen tuottaminen työtä vaativalla tavalla ja sen jakeleminen tietoverkkojen välityksellä ilman välitöntä työpanosta muodostavat eräänlaisen vedenjakajan, jossa Locken päättelyn käyttökelpoisuus päättyy. Työn sitominen työn esineeseen tuottaa omistamisen oikeuden. Jos kuitenkin työn tuloksena syntyvä hyödyke on käsiteltävissä julkishyödykkeenä, omistamisen oikeus ei ole itsestäänselvyys. Tuotannollisista järjestelyistä riippuu, onko omistamisen oikeus perusteltavissa, vai pitäisikö työpanos korvata muulla tavoin kuin teoskappaleita myymällä.
Informaation omistamista ei siis voida perustella yhtä yksinkertaisella tavalla kuin esineen omistamista. Informaation omistamista koskevan suojan järjestämiselle on silti nähty pitäviä perusteita. Tavallisin perustelu koskee rahallisen korvauksen merkitystä uuden informaation tuottamisessa.Kyse on siis taloudellisten kiihokkeiden merkityksestä innovaatioiden ja muun luovan toiminnan liikkeelle panevana voimana. Esimerkiksi tekijänoikeuksia koskevan EU:n direktiiviluonnoksen perusteluissa todetaan, että luotettava henkisen omaisuuden suoja on välttämätön luovuuden ja investointien edistämiseksi (European Commission 1999).
Gerald Dworkin toteaa henkisen pääoman (so. informaation) suojasta, että kyseessä on todellakin pelkästään keino saada aikaan jotain, ei päämäärä sinänsä (Dworkin 1989). Keinoja valittaessa tulisi kuitenkin pystyä vertaamaan, miten hyvin erilaiset vaihtoehtoiset keinot edistävät julkilausuttujen tavoitteiden saavuttamista. Dworkinin mielestä on esitetty hämmästyttävän vähän todellista näyttöä siitä, että patentit ja tekijänoikeus myös käytännössä edistävät teknisten innovaatioiden tuottamista. On mahdollista, että ne ovat pikemminkin omiaan estämään luovan työn yleistä kehitystä.
Tekijän näkökulma
Tekijän näkökulma informaation maksullisuuteen riippuu siitä, kohdistuuko luovan työn tekemiseen taloudellisia odotuksia. Kysymys on toisin sanoen siitä, maksetaanko luovasta työstä mitään korvausta, maksetaanko mahdollinen palkka työsuorituksen perusteella vai kertyykö palkkio myytyjen teoskappaleiden tuotosta. Vaihteluväli taloudellisten odotusten suhteen on kaiken kaikkiaan valtava. Se on suunnattoman paljon suurempi kuin Euroopan Unionin tekijänoikeusdirektiivin valmistelua koskevasta keskustelusta tai alussa mainitun Suomen Akatemian selvityksen tekstistä voisi päätellä.
Tuotteiden maksullisuutta ja palkkion muodostumista koskeva asetelma on yksinkertaisin silloin, kun taiteilija toimii yrittäjänä ja myy luovat työnsä tuotteita elantonsa turvaamiseksi. Tällöin ei kovinkaan monia vaihtoehtoja ole käytettävissä. Informaatiotuotteet - riippumatta siitä, ovatko ne kiinnittyneet materiaaliseen alustaan - ovat tällöin maksullisia, eikä tilanteeseen liity mitään yhteiskunnallisesti tai eettisesti arveluttavia näkökohtia. Tämä on kuitenkin vain yksi monista mahdollisista henkisen työn palkitsemisen muodoista.
Toisen ääripään muodostaa tieteellinen tutkimus, jossa työ useimmiten tehdään vakinaisesti palkattuna ansiotyönä. Työstä saatava palkka ei ainakaan lyhyellä aikavälillä ole sidoksissa työn tulosten määrään tai laatuun. Tutkija julkaisee työnsä tulokset tieteellisissä aikakauslehdissä ilman minkäänlaisia odotuksia tekijäpalkkioista tai muista taloudellisista etuuksista. Myöskään työnantaja, joka pitää tutkijan leivässä, ei yleensä hyödy taloudellisesti tutkimustyön tuloksista eikä ainakaan niiden julkaisemisesta.
Luovan työn kentässä tapauskohtaisten erityisongelmien kirjo kattaa edellä mainitut ääripäät ja niiden välissä olevan jatkumon, jossa kaikki mahdolliset kuviteltavissa olevat kombinaatiot esiintyvät. Erilaisten tilanteiden lukuisat erityispiirteet voidaan pelkistää kolmeen käsitteelliseen akseliin, joista kaksi on tullut esille jo edellä. Ne ovat palkkauksen työaikasidonnaisuus, ja korvauksen muodostuminen myydyistä teoskappaleista. Kolmantena akselina on tuotteen markkinoilla esiintymisen tehollinen aika, josta voidaan käyttää nimitystä markkinoinnin aikaikkuna. Nämä akselit eivät ole keskenään vaihtoehtoja; niitä tulee tarkastella samanaikaisesti.
Esimerkkejä:
(1) Luova työ saatetaan tehdä kokonaan ilman palkkaa tai odotuksia teoskappaleiden myyntituotoista. Silti teoskappaleita saatetaan myydä täysin laillisesti. Myynti perustuu tällöin siihen, että tuote on varustettu ns. copyleft-klausuulilla, joka sijoittaa sen julkishyödykkeiden luokkaan. Myyjänä on tällöin kokonaan tekijöistä riippumaton taho. Hyviä esimerkkejä näistä tuotteista ovat Linux- ja TeX-ohjelmistot ja yleensäkin ns. open source -tuotteet.
(2) Työ saatetaan tehdä normaalina ansiotyönä ja jopa niin, että palkkauksessa noudatetaan asiantuntijoiden työmarkkinoilla vallitsevaa palkkatasoa. Siitä huolimatta työn tuloksia saatetaan levittää veloituksetta verkkojen välityksellä ja ne voivat olla vapaasti käytettävissä sekä liike- että muuhun toimintaan. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi USA:ssa liittovaltion tutkimuslaitoksissa tuotetut tietokoneohjelmat ja tietovarannot. Ne ovat kansakunnan yhteistä omaisuutta, jota jokainen voi käyttää haluamallaan tavalla.
(3) Valtaosa mielipidelehdissä julkaistuista artikkeleista on kokonaan vailla taloudellisia odotuksia. Kirjoitukset syntyvät työajan ulkopuolella ilman työstä saatavaa korvausta. Kirjoituksista ei makseta tekijäpalkkioita eikä niistä yleensä saa välillisiä korvauksia kirjastokorvaukset, apurahat). Myöskään julkaisijan kannalta kyse ei ole liiketoiminnasta. Mielipidelehtien julkaiseminen on lähes poikkeuksetta kannattamatonta ja usein jopa tappiollista toimintaa, jota valtiovalta saattaa avustaa taloudellisesti.
Aikaikkunan käsite liittyy viihdeteollisuuteen, jossa palkkauksen muodot vaihtelevat. Esimerkiksi elokuvien tekemisessä on mukana suuri joukko säännöllistä kuukausipalkkaa nauttivia ammattilaisia. Näyttelijät,avustajat, ohjaajat ja muu taiteellinen henkilöstö toimii yleensä kertakorvausten ja/tai royaltien pohjalta. Tuotteiden markkinointiin liittyvät odotukset ovat usein hyvin suuret. Mitä suuremmista investoinneista on kyse, sitä suurempia ovat odotukset.
Aikaikkuna, jonka aikana tulot viihteen tuotteista pääosin kertyvät, on yleensä hyvin lyhyt. Elokuvan primaarimarkkinat kestävät puoli vuotta, maailmanlaajuinen levitys saattaa jatkaa tuotteen elinikää vuoden tai parin vuoden verran. Sen jälkeen tuote on taloudellisesta näkökulmasta katsottuna useimmissa tapauksissa kuollut.
Kirjojen kohdalla markkinoiden aikaikkuna on hiukan pidempi. Suomessa se on tyypillisesti vuodesta kahteen vuoteen. Kolmen vuoden kuluttua ilmestymisestä kirja myydään loppuun alennusmyynnissä, jolloin se on kaupallisena tuotteena kuollut. Kirjan markkinakelpoisen iän ja taiteellisen tason välillä ei ole mitään asiallista kytkentää. Kustantajan kannalta kirja on samanlainen persoonaton kappaletavaroiden luokkaan kuuluva tuote kuten tiskiharja tai lampun paristo.
Kirjoittajien kannalta informaation ekonomia on tiivistettävissä seuraavasti. Mahdollisuudet teoskappaleiden myynnillä rikastumiseen ovat Suomessa häviävän pienet. Vain muutama kirjoittaja pystyisi elämään pelkillä tekijäpalkkioilla. Valtaosa kaikesta julkaistusta tai työelämässä kirjoitetusta tekstistä on vailla markkina-arvoa. Sekä kaunokirjallisten teosten että tietokirjojen kirjoittaminen korvataan aivan muulla tavalla. Valtaosa korvauksista kertyy apurahoista, kirjastokorvauksista ja taiteilijaeläkkeistä. Korvaukset toisin sanoen perustuvat yhteisölliseen palkitsemiseen, ei teoskappaleiden myyntiin.
Käyttäjän näkökulma
Käyttäjän näkökulmat informaatioon voidaan karkealla tasolla ryhmitellä sammakkoperspektiiviin ja lintuperspektiiviin. Ensiksi mainittu kohdistuu siihen mitä on, toisin sanoen käyttäjä joutuu toimimaan kulloisenkin tarjonnan mahdollistamissa rajoissa. Viimeksi mainittu kohdistuu siihen mitä pitäisi olla, jolloin tarkasteltun kohteeksi tulee periaatteellinen kysymys informaation maksullisuudesta siihen liittyvine johtopäätöksineen.
Sammakkoperspektiivistä tarkasteltuna kirjojen ystävällä perinteisen julkaisemisen maailmassa on kolme mahdollisuutta: kirjakauppa, antikvariaatti ja kirjasto. Kirjoista kiinnostunut voi hankkia itselleen tai ystävilleen joululahjakirjat uutuuksina kirjakaupasta, jolloin hän tulee maksaneeksi ylihintaa niiden uutuusarvon takia. Vuoden tai kahden kuluttua kirjat saa kolmanneksella kirjakauppahinnasta antikvariaatista. Kirjastosta kirjat saa kohtuullisen odotusajan jälkeen veloituksetta mutta vain määräajaksi.
Sähköisten kirjojen kauppaa ei vielä toistaiseksi ole mutta teknisiä ratkaisuja kehitetään kuumeisesti. Kustantajien tavoitteena on luoda järjestelmä, jolla sähköinen kirja saadaan käyttäytymään kappaletavaran tapaan. Erityisesti informaation kopioiminen halutaan estää keinolla millä hyvänsä. Osittain kustantajien haaveet menevät tätäkin pidemmälle. Tekstien suojaksi yritetään teknisin keinoin luoda lisensiointijärjestelmä, jolla jokainen katselukerta saadaan valvonnan piiriin ja tarvittaessa myös maksulliseksi. Kirjallisesti arvottomat, lyhytikäiset mutta suurta suosiota nauttivat teokset halutaan saada tuottamaan entistä enemmän.
Kustantajien kannattamalle ajattelutavalle on esitettävissä vaihtoehto, jonka perustelut näkyvät helpoimmin lintuperspektiivistä. Informaation helppo kopioiminen ja levittäminen antaa nimittäin mahdollisuuden miettiä, miten asioiden pitäisi tulevaisuudessa olla. Voidaan kysellä tuetaanko tietoverkkojen kehityksessä ensisijaisesti kustantajien tarpeita vai lukijoiden tarpeita. Kyse on jossain mielessä ns. pääsäännön muotoilemisesta. Jos informaatio on pääsääntöisesti maksullista ja ainoastaan poikkeustapauksissa maksutonta, päädytään hyvin erilaiseen kokonaisratkaisuun kuin päinvastaisen pääsäännön vallitessa.
Edellä olen tarkastellut rahoittajan ja tekijän näkökulmia perinteisesti julkaistavien ja verkossa levitettävien tekstin tuottamiseen. Tarkastelut tuottavat jokseenkin yksiselitteisen johtopäätöksen. Valtaosa kaikesta ihmisten tarvitsemasta informaatiosta tuotetaan ja jaetaan tavaramarkkinoiden ulkopuolella. Kaupallisesti levitettävän informaation alue on rajallinen ja taloudellisesti merkityksellinen aikaikkuna lyhyt. Tästä pitäisi uskaltaa tehdä asianmukaiset johtopäätökset.
Aito maailmanlaajuinen tietoyhteiskunta voisi perustua informaation maksuttomuuden periaatteelle. YK voisi julistaa sähköisesti levitettävän informaation ihmiskunnan yhteiseksi omaisuudeksi. Informaation jakelun ja hyödyntämisen pääsääntö sanoisi, että informaatio on maksutonta. Vain erikseen määritellyissä poikkeustapauksissa informaatio olisi maksullista. UNESCO:n uudeksi tehtäväksi määriteltäisiin informaatiolla käytävän kaupan valvominen. Vakavat rikkomukset johtaisivat informaation välittömään maailmanlaajuiseen julkistamiseen, joka eliminoisi kyseisellä informaatiolla käytävän kaupan mahdollisuudet.
WIPO:n rooli uudessa maailman tietoyhteiskunnassa sisältäisi moraalisen tekijänoikeuden suojaan liittyvät ongelmat ja erityisesti uusien symbolisen palkitsemisen muotojen kehittämisen. Kaikkien kansojen koululaitokset omaksuisivat informaation maksuttomuuden ja yhteisöllisyyden ylevät periaatteet. Yleisesti tunnustettaisiin, että kaikki luova työ rakentuu aiempien polvien tekemän työn varaan. Oma henkilökohtainen panos uuden informaation tuottamisessa olisi tavallaan maksu kaikesta toisten tuottamasta informaatiosta.
Timo Kuronen, timo.kuronen@gsf.fi
|