Yli rajojen

Mikkelin akatemia -tilaisuuden puheenjohtaja Kalle Haatanen totesi tilaisuuden olevan varsin systemaattinen, kun siihen perehtyy tarkemmin. Kaikki mikä liikkuu vetää rajoja!

Maalata ääntä, laulaa omaa kuvaa, miten tämän ymmärrämme. Identiteetti muuttuu, johdatteli Soila Sariola ja aloitti varsinaisen esityksenä lauluimprovisaatiolla maalaamalleen taululle. ”Otin tämän taulun mukaan, koska en ole sitä ennen laulanut.”  Maisteriksi tulonsa jälkeen hän keskittyi Rajattomaan, mutta improvisaatio halusi tulla esiin. Uinuneena ollut kuvataide palasi muutaman vuoden päästä Sariolan elämään. Puolen vuoden taidekurssin jälkeen, hän kysyi itseltään: lähtisinkö tuottamaan monitaiteisuutta? Äänikuva järjestettiin tammikuussa 2013. Kesäkuussa 2014 on tulossa teos Kuvittele ääni. Myöhemmin tänä vuonna on tulossa produktio tanssijan kanssa yhteistyönä Like! Liike! Ensi vuodelle sijoittuu Syke yhteistyönä rumpalin kanssa. Maisema – Soiva taidenäyttely on suunnitelmissa vuonna 2016. Väitöskirjatyössä oma taiteellinen tie on suurennuslasin alla, prosessianalyysi ja oma historia mukana uuden edessä. Kimmo Pohjonen ohjasi teoksen Äänikuvia. Pohjonen laittoi esiintyjän lujille ja se oli Sariolan mukaan hyvä. Ei ole helppoa lähteä yleisön eteen paljaana. Siinä on valmiiksi raja-aitoja, mielikuvia joita pitäisi noudattaa.

Uusi taidemuoto syntyy kokemalla ja kokeilemalla. Se on hyvin vaikeaa ja palkitsevaa ja siihen on lähdettävä avoimin mielin. Taulu voi olla introvertti, laulu voi olla ekstrovertti. Kun nämä yhdistetään, syntyy Sariolan mukaan jotain muuta. Maalaus voikin olla ekstrovertti ja laulu introvertti. Olisiko monitaiteesta oppiaineeksi? Yleisöstä joku kommentoi:

- Tuo muistuttaa herännäiskristittyjen kielillä puhumista.

Sariola totesi siihen, että  olisi hyvä idea mennä istumaan niihin tilaisuuksiin ja seuraamaan.
Yleisö innostui kysymään:

-Kuinka pääset puhtaan mielen tilaan?

Sariola totesi sen lähtevän, oman hiljaisen hetken löytämisestä. Ennen esitystä meikkaus on hyvä hetki rauhoittua. Voi maata takahuoneen lattialla. Voi pyytää apua vaikka edesmenneeltä isoisältä, joka siis oli myös monitaiteilija. Sariola kertoi, että se vaatii harjoittelua.

Rakennetun ympäristön alatekstejä

Kahdeksan vuotta sitten neljän kaveruksen perustama arkkitehtitoimisto työllistää tänään noin 30 arkkitehtiä. Toimitusjohtaja Janne Teräsvirta oli vaihtanut otsikostaan yhden sanan eli Rakennetun ympäristön asemesta kuulimme ja näimme Suunnitellun ympäristön alatekstejä. Opiskeluvaiheessa häntä opetettiin piirtämään samanlaisia kuvia kuin oli jo tehty 1930-luvulla, hän ei ymmärtänyt miksi. Teräsvirta kertoi, että ensimmäinen kilpailu, johon osallistuttiin, oli Keravan vesitorni. Siitä ei haluttu tehdä betoniveistosta vaan jotain muuta. Tontin sijainti asetti rajat. Ajatus perustui lintuparvien liikkeelle ja arvio kilpailuehdotuksesta oli ”täysin sopimaton”. Olimme järkyttyneitä. Seuraava kohde oli ulkomaille: teatteri- ja konserttitalo Kristiansandissa Norjassa. Talo avattiin reilut kaksi vuotta sitten. Sitä voi verrata Mikkelin Mikaeliin. Rajat todellisuuden ja fantasian välillä olivat aiheena, joka toteutettiin materialisoimalla neljäs seinä, joka ei näy mutta jonka kaikki tietävät olevan olemassa. Arkkitehteja pidetään runoilijoina. Prosessi kesti seitsemän vuotta. Suomessa ei uskalleta rakentaa paikkaspesifisti.

Teräsvirran toimisto voitti Hanasaaren voimalaitoksen paikalle suunnitelluilla, hieman kulhomaisilla asuinrakennuksilla. Työ sai monia kutsumanimiä. Teräsvirran mukaan se on selvä merkki siitä, että työstä tykätään.  Kaapelitehtaan kunnostus pitäisi hoitaa siten, ettei ulkokuorta saa muuttaa. Suunniteltiin sisäpihalle ”merkillisen muotoinen rakennus”. Museovirasto tykkäsi siitä, mutta lehdistö alkoi kampanjoida vastaan. Rakennettiin installaatio. Museovirasto säikähti. Hanke on edelleen jäissä. Yritetään rakentaa ympäristöä tavalla, joka sisältää viestejä, siihen pyritään. Kutsuvuuden ja avoimuuden tavoittamiseen ei riitä lasi. Pyrimme kutsuvuuteen ja avoimuuteen keskustakirjastossa. Kirjasto haluaa muodostaa tapahtumille taustan Töölönlahdella: monumentaalisuus toisella puolen, sympaattisuus ja kutsuvuus toisella. Ensimmäinen kerros on julkisen kaupungin tilan jatke. Toisessa kerroksessa ovat pimeää vaativat tilat (uusi media). Kolmas kerros on tehty julkisen kokoelman tiloiksi. Toiseen kerrokseen kuuluvat esimerkiksi sauna ja puutyöpaja. Kolmannen kerroksen tavoitteena on olla ilmava ja avoin, ei hallimainen. Seuraavat viisi vuotta tutkitaan sitä, miten tämä rakennetaan. Suomessa on mahdollisuus rakentaa hyvin. Arkkitehdiltä voi ja saa vaatia. Arkkitehdin tehtävä ei ole rakentaa omaa kunnianhimoaan vaan sitä, mitä ihmiset haluavat, jotta maailma olisi viihtyisämpi.