Videot tekevät sisällöstä saavutettavampaa niille, joille lukeminen on haastavaa. Oulun yliopiston kirjasto on tehnyt saavutettavia videoita tukemaan erilaisten oppijoiden opiskelua. Tutustu vinkkeihin, joiden avulla voit tehdä saavutettavia ruudunkaappausvideoita.
Videot parantavat sisällön saavutettavuutta niille, joille lukeminen on haasteellista. Tukeaksemme erilaisten oppijoiden opiskelua, teimme Oulun yliopiston kirjastossa saavutettavia videoita erilaisten e-aineistojen kuuntelumahdollisuuksista. Videot löytyvät kirjaston LibGuides-sivustolta täydentämässä kirjallisia ohjeita. Monille on helpompaa omaksua asioita videoista kuin tekstiä lukemalla. Videoiden sisältämä tieto pitää kuitenkin tarjota myös tekstimuodossa, sillä kaikki eivät näe tai kuule videoita (Aluehallintovirasto).
Tavoitteenamme oli tehdä videoista saavutettavia ja kaikille sopivia. Kokosimme tietoa eri saavutettavuusoppaista omia kohderyhmiämme ajatellen ja sovelsimme tietoa käyttämässämme video-ohjelmassa. Videot toteutettiin ruudunkaappauksena ScreenPal-ohjelmalla. Tässä kokoamamme vinkit saavutettavan ruudunkaappausvideon tekemiseen.
Säädä oman laitteesi asetukset
Ennen ruudunkaappausvideon tallennusta kannattaa säätää oman näytön asetukset sopiviksi saavutettavuutta ajatellen. Windows-koneilla Accessibility-osiosta voit säätää muun muassa tekstin kokoa sekä kursorin väriä ja kokoa. Varmista myös, että näytöllä näkyvien ohjelmien kielivalinnat ovat videon käyttäjäryhmälle sopivat. Ennen varsinaista tallennusta on hyvä tehdä kokeiluja ja harjoitusottoja.
Tee videosta lyhyt
Opetusvideoiden olisi hyvä olla lyhyitä. Guo, Kim & Rubin (2014) toteavat tutkimuksessaan, että opiskelijoiden sitoutuminen videon katseluun on huomattavasti parempaa, kun videot ovat lyhyitä. He suosittelevat tarkkaa suunnittelua ja aiheiden pilkkomista alle kuuden minuutin videoiksi. Kun asiasisältöjä on sopivasti lyhyeen videoon ja etenemistahti sopiva, on asiat helpompi omaksua. Opiskelijoille kannattaa myös vinkata, että videon katselunopetta voi yleensä säätää itselle sopivaksi: joko hitaammaksi tai nopeammaksi.
Tallenna ääniraita ja ruudunkaappaus erikseen
Tarkkaan laadittu käsikirjoitus helpottaa myös videon ääniraidan tekemistä. Videon tekeminen voi olla sujuvampaa, jos puhe äänitetään jälkikäteen jo kuvatun ruudunkaappauksen päälle. Vaihtoehtoisesti ääniraidan voi nauhoittaa ensin ja tallentaa näytön tapahtumat sen päälle. Taustamusiikin käyttö voi vaikeuttaa keskittymistä ja puheen kuulemista, ja siten heikentää saavutettavuutta.
Kuvaile näytön tapahtumat tarkasti
Saavutettavassa videossa kuvaillaan, mitä näytöllä tapahtuu. Tämä auttaa kaikkia katsojia, mutta on näkörajoitteisille videon käytön edellytys. Videoissamme ei ole erillistä kuvailutulkkausta, vaan videon kertoja kuvailee videon tapahtumia. Esimerkiksi ”Avataan e-kirja” sijaan sanotaan ”Avataan e-kirja klikkaamalla pdf-ikonia”. Videoissa ei kuvata ainoastaan toimintojen visuaalista ulkonäköä, kuten ”klikkaa kolmea pistettä”, vaan lisäksi ”klikkaa kolmea pistettä eli More options -linkkiä”. Onnistuneeseen kuvailuun auttaa tarkan käsikirjoituksen laatiminen. Käsikirjoitus kannattaa antaa kollegalle tarkistettavaksi, jotta kuvailun puutteet huomataan varmemmin.
Lisää korostuksia
Lisäämällä korostuksia videoon varmistat, että katsoja huomaa, mitä haluat videolla näyttää. Video-ohjelmien avulla on usein mahdollista lisätä erilaisia korostuksia helposti. Kursori voidaan esimerkiksi ympyröidä huomiovärillä tai videossa voidaan zoomata tiettyyn kohtaan näytöllä. Tärkeitä tai vieraskielisiä sanoja voidaan kirjoittaa tekstilaatikoihin sisällön ymmärtämisen helpottamiseksi. (Brame 2015). Välkkyviä elementtejä sekä liian nopeita animaatioita ja siirtymiä kannattaa välttää (Spina 2021).
Lisää tekstitys
Kuulovammaisille tekstitys on videon käytön kannalta välttämätön, mutta siitä hyötyvät kaikki. Tekstitys auttaa sisällön omaksumisessa ja mieleen painamisessa, ja se on hyödyllinen myös kielenoppijoille (Gernsbacher 2015). Videoita katsellaan paljon julkisilla paikoilla, joten tekstitykset ovat hyödyksi siksikin. Video-ohjelmilla voi yleensä luoda automaattisen tekstityksen, joka asettaa tekstit oikeisiin kohtiin videolla. Huomioi jo videon suunnitteluvaiheessa, etteivät tärkeät visuaaliset elementit jää tekstityksen alle. Julkaise saavutettavalla videoalustalla, jossa tekstityksen voi kytkeä päälle ja pois sekä tekstityksen ulkoasua voi säätää.
Lopuksi
Etenkin tiedonhaun opetuksessa ruudunkaappausvideot ovat luonteva tapa opettaa eri hakuliittymien käyttöä. Saavuttavuus on teema, joka on oppimateriaaleja tehdessä hyvä pitää mielessä kaikissa vaiheissa suunnittelusta toteutukseen ja editointiin.
Videoiden laatiminen oli oppimisprosessi, joka sisälsi tiedon hankkimista ja soveltamista omien käyttäjäryhmien tarpeita ajatellen. Keskustelu ja kokemusten jakamista kollegoiden kanssa oli tärkeää. Saavutettavuus ei ole helppo aihealue, vaan siihen liittyy monenlaisia epävarmuustekijöitä. Uudenlaisen ajattelutavan omaksuminen oppimateriaalien laatimiseen ja uusien työkalujen käyttöönotto on helpompaa, kun asiaa voi pähkäillä yhdessä kollegoiden kanssa.
Lopputuloksena syntyneet videot ovat saavutettavampia kuin aiemmin tekemämme opetusvideot. Parannettavaa jäi erityisesti etenkin kuvailun tarkkuudessa. Voit arvioida omien videoidesi saavutettavuutta Saavutettavuuskirjasto Celian (2023) luoman ohjeistuksen avulla. Kun katsot videon ilman ääntä, saatko tekstityksestä kaiken olennaisen tiedon? Entä välittyykö tieto pelkästään kuuntelemalla?
Kommentit