Verkkokirjastona Primo – yhteistyötapaaminen Helsingissä

20.05.2024

Primokirjastot kokoontuivat Kaisatalossa maaliskuussa (Kuva: Riikka Sinisalo)

Suomen Primokirjastot järjestivät yhteisen tapaamisen Helsingissä maaliskuussa. Saman pöydän äärelle saatiin edustaja kaikista Primoa asiakasliittymänä käyttävistä kirjastoista, ammattikorkeakouluista mukana olivat yhteiskirjastoina LAB-ammattikorkeakoulu (LUT-yliopisto) ja Tampereen ammattikorkeakoulu (Tampereen yliopisto). Päivässä käytiin läpi kunkin Primokirjaston kuulumiset ja tunnelmat Primon hyvistä ja huonoista puolista sekä perehdyttiin Primon saavutettavuuteen, käyttöön opetuksessa, kustomointiin ja uusiin oivalluksiin ja kokeiluihin. Kokonaisuutena Primoon ollaan erityisesti asiakkaan näkökulmasta  tyytyväisiä, mutta kehittämiskohteita ja -toiveitakin esitettiin

Primon kouluarvosana pyöristyy kahdeksaan

Primo VE (jatkossa Primo) on Ex Libriksen tarjoama verkkokirjasto, joka toimii yhdessä Alma -kirjastojärjestelmän kanssa. Primo on Suomessa käytössä Aalto-yliopistossa, Helsingin yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopistossa (LUT), Tampereen yliopistossa ja Turun yliopistossa. Yhteinen päivä aloitettiin Primokirjastojen puheenvuoroilla, joissa kukin kirjasto esitteli lyhyesti ylläpidon organisoitumisen ja resurssit, parhaat käytänteet sekä kokemuksia Primon hallinnoinnista. Lisäksi kirjastot antoivat kouluarvosanan Primolle sekä käyttäjien että ylläpidon näkökulmasta.

Monessa kirjastossa Primoon tulevista muutoksista keskusteltiin sekä kirjaston oman Primotyöryhmän sisällä sekä jakaen tietoa muulle kirjastolle yhteisissä kokouksissa. Useammalla kirjastolla oli käytänteenä kerätä palautteita ja kehittämisehdotuksia sekä asiakkailta että henkilökunnalta vaikkapa wikialustalle ja sitä kautta Primotyöryhmien käsiteltäväksi. Säännölliset kokoontumiset olivat monella hyväksi havaittu käytäntö, vaikka osa kokouksista jää sitten luontaisesti lyhyeksi. Kiitosta Primossa keräsi erityisesti muutosten testaamisen mahdollistava sandbox, kehittämiskohteina nousivat esiin näkymän muokkauksen raskaus ja dokumentaation puutteet sekä ajoittain pitkäksi venyvät tikettien vastausajat. 

Kuinka saavutettavia Primonäkymät ovat?

Exlibris on luvannut Primon täyttävän WCAG A- ja AA-kriteerejä vastaavan saavutettavuuden. Helsingin yliopistossa haluttiin kuitenkin testata saavutettavuuden tasoa, koska kirjaston vastuulla on edistää yhdenvertaisuutta ja asiakaslähtöisyyttä. Helsingin yliopisto on tehnyt saavutettavuustestausta Primonäkymässään kesällä 2023. Testauksessa keskityttiin etusivuun, omiin kustomointeihin ja käyttäjän kannalta oleellisimpiin toimintoihin kuten omiin tietoihin ja hakutulosnäkymään. Testausmenetelmänä käytettiin ruudunlukijoita ja testattiin näppäimistökäyttöä, lisäksi kokeiltiin työkaluja kuten Wave. Testauksessa oli mukana myös eri näkymiä (työpöytä, mobiili) ja eri selaimia. 

Tarkistuksessa havaittiin, ettei äänihaku toimi luotettavasti, joten se otettiin pois päältä. Lisäksi löytyi monia pieniä saavutettavuuspuutteita, kuten otsikkotasojen puutteellinen käyttö, lomakkeen virheen osoittaminen pelkällä värillä, chatin avaamisen haasteet näppäimistökäyttäjälle ja kielivalinnan käytettävyyden pulmat. Sivustolla oli myös haasteita riittävässä kontrastissa ja sivun toiminnoissa 200 prosenttisen zoomauksen jälkeen Firefox -selaimella. Ykkösprioriteetteinä korjauksissa ovat värikontrastivirheet ja lomakkeiden toiminnallisuus. Osa korjauksista on jo tehty omin voimin, jotkut tehdään Helsingin yliopiston tietotekniikkakeskuksessa ja loput ilmoitetaan korjaustarpeina järjestelmätoimittaja Ex Librikselle.

Primo opetuksessa 

Primon opetuskäyttösessiossa käytänteitään esittelivät LUT, Itä-Suomen yliopisto ja Helsingin yliopisto. Primoa tuotiin esille jo opintojen alussa esimerkiksi verkkokurssien, ohjeiden ja oppaiden sekä videoiden avulla. Videot herättivät keskustelua, sillä niitä toivotaan paljon, mutta usein varsinaiset katsojaluvut jäävät pieniksi. Itä-Suomen yliopistossa on otettu käyttöön myös ThingLink- pohjainen kuvaa ja ohjeita yhdistävä toteutus sekä laadittu kattava Primo-ohje pikaohjeen rinnalle, koska pikaohjeella oli paljon lukijoita. 

Eri korkeakouluissa käytetään Primoa eri tavoilla. Osassa kannustetaan tekemään hakuja suoraan Primossa, jonka kautta löytyvät muun muassa  kirjaston kirjojen, e-kirjojen ja painettujen lehtien lisäksi aineistoja useasta kansainvälisestä tietokannasta, kun toisissa kirjastoissa Primoa käytetään enemmän painetun aineiston hakemiseen ja artikkelihaku tehdään varsinaisessa tietokannassa.  

Kustomointeja, tekoälyhakuja ja MARC-kenttä muutoksia 

Itä-Suomen yliopistossa on lisätty tekoälyä hyödyntävä Open Knowledge Maps-hakupalvelu osaksi Primoa. Käyttäjät pääsevät toistamaan hakunsa OKMaps-palvelussa yhdellä klikkauksella. Palvelu on ollut käytössä viime elokuusta, joten käyttäjäkokemuksia ei ole vielä ehtinyt kertyä kovin paljon. OKMapsin kattavuudessa on alakohtaista vaihtelua, ja esimerkiksi humanistiset alat ovat huonosti edustettuna. 

Useammassa kirjastossa on lisätty aineistotyyppejä Primoihin, jotta omista julkaisuarkistoista tuleva tieto indeksoituu oikein. Näin käyttäjien on helpompi hakea esimerkiksi tietyn tyyppistä opinnäytettä, eikä niin, että AMK-opinnäytetyöt, kandidaatin tutkielmat, diplomityöt jne. ovat kaikki saman rajausfasetin alla. Lisäksi Aallossa on otettu käyttöön Aalto-suora -niminen henkilökunnan aineistopalvelu, joka virtaviivaistaa aineistotilauksia yhden lomakkeen taakse, oli kyse sitten kaukolainasta tai hankintaehdotuksesta. 

Yhteenveto

Päivän lopuksi nousi esiin Primon mobiilikäytön määrä, joka on tilastointien perusteella monilla yllättävänkin alhainen. Asiakkaat kuitenkin usein kysyvät kirjoja puhelimen kanssa, mutta usein kyseessä on tietokoneen näytöltä otettu kuvakaappaus kirjan tiedoista, eikä itse Primo. Kasvaako mobiilikäytön määrä jatkossa, se jää nähtäväksi. 

Mielenkiintoisia kehityssuuntia ovat Aallon ja Helsingin yliopiston Primoista löytyvät digitaaliset kirjastokortit, Aallossa käytössä oleva ”ota yhteyttä” -toiminto, kirjakarusellitoiminnon hyödyntäminen ja kirjallisuuskatsausten lisääminen haun rajausfasetiksi.

Asiakasliittymä on kirjaston käyntikortti asiakkaille, ja sen toimivuus on kirjastolle erittäin tärkeää. Primo on iso kansainvälinen järjestelmä, mikä toisaalta tuo paljon käyttäjiä aktiiviseen yhteisöön, mutta toisaalta paikalliset tarpeet voivat jäädä helposti marginaaliin. Suomen Primokirjastot tekevät tiivisti yhteistyötä ja verkkokokouksia pidetään parin kuukauden välein. Kokouksissa jaetaan parhaita Primo-käytänteitä sekä huomioita ja kokemuksia Primon uusista toiminnoista (feature), joita julkaistaan Primoon neljä kertaa vuodessa.  ExLibriksellä on useita väyliä, joilla voi pyrkiä vaikuttamaan Primon tulevaan kehitykseen, esimerkiksi Idea exchange -foorumi ja vuosittaiset NERS (new enhancement request system) -äänestykset. Tekemällä yhteistyötä saadaan myös suomalaisten kirjastojen ääni paremmin kuuluviin näillä foorumeilla ja äänestyksissä. Tämä oli ensimmäinen primolaisten livetapaaminen ja oli mukavaa tavata ihmisiä ja saada kasvot nimille pitkän verkkoyhteistyön jälkeen. 

Myös Alma-kirjastojen kesken tehdään tiivistä yhteistyötä. Almalaisten joukko on suurempi, myös AMK-kirjastojen osalta, sillä osa Alma-kirjastoista käyttää verkkokirjastona Primon sijaan Finnaa.  Onnistuneen Primo-tapaamisen innoittamana almalaiset ovat järjestämässä omaa tapaamista Tampereelle elokuussa. 

Päivän esitysmateriaaleihin voit tutustua täällä: https://wiki.helsinki.fi/xwiki/bin/view/lumikko/Suomen%20Alma-kirjastot/Alma-koulutus%20%28Copy%29/Primo%20%28Copy%29/2024-0313%20Primo-tapaaminen%20Helsingiss%C3%A4/

Kirjoittajat

Essi Prykäri

Tietoasiantuntija

Essi Prykäri toimii tietoasiantuntijana LUT-yliopistoa ja LAB-ammattikorkeakoulua palvelevassa LUT-tiedekirjastossa.

Kirjoittajan muut artikkelit

Riikka Sinisalo

Tietoasiantuntija

Riikka Sinisalo toimii tietoasiantuntijana LUT-yliopistoa ja LAB-ammattikorkeakoulua palvelevassa LUT-tiedekirjastossa.

Kirjoittajan muut artikkelit

Kommentit

Jätä kommentti