Urakehitystä – kirjastotyöstä muihin tehtäviin

Pitkästä kirjastokokemuksesta on hyötyä korkeakoulun monissa tehtävissä. Urakehitystä on sekin, että saa tehdä kehittämistyötä korkeakoulun eri rooleissa ja oppii samalla kokonaisuudesta uusia näkökulmia. Aitiopaikka säilyy, vaikka näkökulma muuttuu, kun saa tehdä yhteistyötä muiden asiantuntijoiden kanssa.

Mistä siirryin mihin ja miksi?

Ajatus omien töiden muutoksesta kyti pikkuhiljaa. Jonkinlaisia syötteitä syntyi siitä, että muutama ikäiseni ystävä vaihtoi työpaikkaa tai työtehtäviä. Lähinnä niistä tapauksista alkoivat kysymykset, mitä muuta voisin tehdä työnäni.

Kun sitten tarjoutui tilaisuus pysyä tutussa organisaatiossa ja siirtyä tekemään opetussuunnitelman uudistustyötä yhdessä koulutusten kanssa, se tuntui heti sellaiselta kehittämistyöltä, joka vastasi tarpeitani. Saan aitiopaikalta seurata, miten monenlaista osaamista Centriasta löytyy ja miten eri koulutuksissa tehdään asioita. Saan tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa, joilla on palo ja intohimo oman alansa asiantuntijoiden kouluttamiseen. Samat elementit säilyivät, mitä olen kirjastotyössäkin saanut tehdä ja kokea.

Olen työskennellyt Centrian kirjastossa elokuun alusta vuodesta 1995. Tulin alun perin informaatikoksi, jonka tehtäviin kuului mm. kirjaston kehittäminen, informaatiolukutaidon opetus ja koko joukko muita tehtäviä. Kirjasto toimi silloin väliaikaisen ammattikorkeakoulun jokaisessa yksikössä omalla tavallaan. Yksiköitä oli kymmenkunta maantieteellisesti laajalla alueella 160 km matkalla Pietarsaaresta Haapajärvelle.

Henkilökohtaisella oman oppimisen polulla tuli tutuksi maakuntamatkailu, enhän entisenä tamperelaisena edes tiennyt, missä Haapajärvi on. Opin mitä on toimia kaksikielisellä alueella, jossa osa ruotsinkielisistä ihmisistä oikeasti jännittää suomen puhumista yhtä paljon kuin itse jännitin ruotsin puhumista. Oma opinkappaleensa oli neljän kaupungin erilaisuus eli Ylivieskassa toimitaan eri tavalla kuin Kokkolassa. Alkuvuosina ammattikorkeakoulun kirjaston kehittäminen oli omalla tavallaan myös kuntapolitikkojen kanssa työskentelyä ainakin välillisesti ja joskus ihan suoraankin. Heti kuitenkin tajusin, että kaikissa silloin ammattikorkeakouluun liittyneissä oppilaitoksissa oli valtavasti ihmisiä, jotka osaavat asiansa ja jotka tekevät työtään suurella sydämellä.

Esimiestehtävät tulivat työlistaani vuonna 1999, kun avasimme Koulutuskirjaston nimellä toimivan kirjastoyksikön Kokkolaan. Nyt tässä opetussuunnitelman uudistustyössä en ole kenenkään esimies. Uutta olivat myös opetussuunnitelma-asiat laajemmin. Kovin syvällisesti en ole niihin aiemmin paneutunut mutta olen nyt saanut oppia uutta ja se on ollut mielenkiintoista.

Vanhasta irti

Muutos on aina iso asia. Koin haikeutta oman tiimini jäädessä kirjastoon, vaikka samaan aikaan uusi tiimi herätti luontaista uteliaisuuttani ja toisaalta kaikki olivat tuttuja ihmisiä entuudestaan. Uuden tiimin ihmiset ottivat minut ihanasti vastaan ja opastivat ja tukivat uuden työn alkumetreillä.

Kirjastotiimin kanssa oli sovittu, että aina saavat kysyä, kun tulee jotain sellaista eteen, mitä eivät ole ennen tehneet tai joku asia unohtuu. Tunsin kirjastoihmiset vuosien varrelta niin hyvin, että osasin ennakoida heidän reaktioitaan tai kommenttejaan eri tilanteissa. Ja mihinkään kauas pois en ole lähtenyt ja toivottavasti olen aina ystävällisesti kysymyksiin vastannut.

Itselleni oli kuitenkin keksittävä rajat ja se onnistui sähköpostin avulla, eli kirjastoaiheiset postit ohjasin omaan kansioonsa. Näin en ollut koko ajan kirjaston keskusteluissa mukana. Yksi ongelma oli, että olin joskus tehnyt kirjastotiimipostituslistan, jota kukaan ei nyt osaa hallinnoida niin, että itse pääsisin siitä pois. Ja nyt se on varmaan jo unohtunutkin help deskin työlistalta. Mutta näinkin pärjätään. Olen sitten käynyt välillä katsomassa Finna-uutisia tms. tietoja, joista on informaatiolukutaidon opetuksessa hyötyä.

Etätyön myötä kasvoi fyysinen etäisyys kirjastotiimiin niin kuin siihen omaan uuteenkin tiimiin. Se oli ehkä se syy, miksi aluksi koin etätyön vähän vaikeana. Nyt se ei ole enää vaikeata, vaan sujuu jo mallikkaasti.

Uuden ihanuus

Vaihtelu virkistää ja aluksi tuntui, että aikaa perehtymiseen on loputtomasti. Kun alkaa tehdä työtä, josta ei heti tiedä, mitä se käytännössä on, joutuu opiskelemaan uusia asioita. Se on mielekästä ja mielenkiintoista. Vanhoista tehtävistäni jäi tehtäväksi edelleen informaatiolukutaidon opetus, tutkimusetiikan tukihenkilönä toimiminen, avoimen tieteen ja tutkimuksen asioita sekä keskeneräisiä asioita kuten opinnäytetyöohjeen päivitys ja muuta sellaista.

Opetussuunnitelman uudistaminen tehdään tietysti opetuksen johtoryhmän kanssa. Opetuksen johtoryhmässä ovat koulutusalapäälliköt ja koulutuksen tukipalveluiden päälliköt sekä johtaja (Opetus). Lisäksi saimme tukea OKM:n KAJO-hankkeesta eli käytännössä JAMKin Harri Keurulaiselta ja Ari Hyyryläiseltä. Työtä tehtiin yhteisissä työpajoissa, jotka ovat jatkuneet kuluvan vuoden kevätlukukaudellakin. Toki työ on siirtynyt nyt enemmän koulutusten omiin tiimeihin. Arin ja Harrin kanssa sain kirjoittaa myös artikkelin ops-uudistuksestamme teokseen Kasvatus- ja koulutusalan johtaminen, joka ilmestyy huhtikuussa. Siinä on artikkeleita koulutuksen johtamisesta kaikilla asteilla.

Saavutettavuus, no huh huh!

Olen saanut tehtäväkseni myös saavutettavuuteen liittyviä asioita. Saavutettavuutta ajatellaan tässä laajassa merkityksessä eli näkökulma on opiskelijan osallisuudessa, hyvinvoinnissa ja opiskelukyvyssä. Saavutettavuusasia sai minut opiskelemaan erityispedagogiikkaa Yliopistokeskus Chydeniuksessa ja se on ollut mielenkiintoista ja innostavaa. On ollut kannustavaa saada palautetta teksteistä, joita olen kirjoittanut paljon oman kokemukseni perusteella ammattikorkeakoulu-uraltani. Se tekee näkyväksi sen, mitä työssään oppii. Ja toisaalta olen saanut kirjoittamisen hanan auki eli palannut taas omaan intohimooni kirjoittaa.

Saavutettavuuteen perehtyminen olikin sitten ihan oma maailmansa. Jonkinlainen käsitys minulla oli aikaisemmin oppimisvaikeuksista eli lukihäiriö ja Celia palveluineen oli tuttu. Mutta miten laaja kirjo asioita onkaan oikeasti huomioitava, kun ajatellaan monenlaisten opiskelijoiden oikeutta urakehitykseen. Onneksi perehtymiseeni tähän asiaan oli hanke, joka loppui viime vuonna. Kyse on OHO-hankkeesta, jossa on tehty korkeakoulujen saavutettavuuden itsearviointiin kriteeristö. Huomasin, ettei kirjaston laatutyöstä tai siitä, että olen ollut AMKIT-konsortion laaturyhmässä joskus kauan sitten, ole haittaa. Nyt minulla on kaverina Centrian saavutettavuustyössä erityisopettaja sekä kaksi TKI-asiantuntijaa, joilla on osaamista ja mielenkiintoa näihin asioihin.

Ajankohtainen asia on digitaalinen saavutettavuus, joka oma lukunsa. Se on kuitenkin lähinnä tekniikkaa ja toisaalta ennakolta suunniteltuja asioita, joissa digitaalinen saavutettavuus otetaan huomioon. Suurin työ on asenteissa ja siinä, että näemme sen tärkeänä. On aika mielenkiintoista, miten yhteiskunnan eri toimijat lakia välillä tulkitsevat. Kun videon tekstitys pitää tehdä viimeistään 14 vuorokauden aikana julkaisemisen jälkeen, sitä välillä tulkitaan niin, että video on nähtävillä vain kaksi viikkoa. Ja totta on se, että digitaalinen saavutettavuus teetättää työtä, siihen pitää vain löytää sopivat työkalut.

Entä huomenna?

Ops-uudistus etenee ja valmistuu ja samalla varmistui myös se, että jatkan oppimispalvelut-tiimissä jatkossakin. Uusia asioita tulee jatkossakin työpöydälle ja palaan töissäni myös Averkon pariin. Averko on Centrian verkko-opintoja sisältävä kokonaisuus ja toimintamalli. Olin sitä pistämässä osaltani pystyyn vuonna 1997 mutta urani jäi silloin siltä osin ohueksi, kun meidän Antti syntyi. Äitiyslomalta palattuani Averko oli jo muiden hoivissa kasvanut menestystarinansa ensi metrit.

Saavutettavuus on iso asia. OKM antaa siitä varmasti korkeakouluille tehtäviä lähiaikoina ja tausta-ajatus on EU:n tasoinen. Halutaan, että erilaisista ominaisuuksistaan huolimatta ihmisillä tulee olla oikeus korkeakoulutukseen ja osallisuuteen yhteiskunnassa. Iso asia siinä on varmasti raha: kukin tekee työtään ja ansaitsee oman elantonsa mahdollisuuksiensa mukaan eikä ketään loukuteta tukiviidakkoon, jos vaihtoehtoja on. Se vaatii rakenteellista näkemystä ja toimintaa korkeakouluilta.

Laitan tähän kuvan myös Fridasta, mittelspitz-pennusta, joka on muuttanut meille tänä keväänä. Tämä pieni koira on niin kovin tärkeä persoona elämässäni.