Tutustumiskäynti Karhu Korhosen kirjastoon

Suomen syrjäisin kirjasto. Tarinat siitä, kuinka useamman päivän Lapin tuntureilla vaellettuaan henkilö näkee kaukaisuudessa autiotuvan tai poromiehen kämpän, jonka ovelle saavuttuaan huomaakin kyseessä olevan kirjaston ja kulttuurikeskuksen. Ei aivan jokapäiväinen näky keskellä tietöntä erämaata.

Puheet Suomen syrjäisimmästä kirjastosta eivät ole liioiteltuja, sillä kirjasto ei todellakaan ole aivan vaivattomasti saavutettavissa. Karhu Korhosen kirjasto sijaitsee Inarissa, Lemmenjoen kansallispuistossa. Pohjanmaan perukoilta pelkästään automatka Lemmenjoelle kestää noin yhdeksän tuntia. Tämän jälkeen tulee vielä taivaltaa noin kahdenkymmenen kilometrin matka jalan halki kansallispuiston Jäkäläpään tunturin laelle, jossa kirjasto sekä kulttuurikeskus sijaitsee. Osan matkasta voi halutessaan taittaa myös veneellä Lemmenjokea pitkin. Kirjastolla on myös oma kiitoratansa, mikäli satut omistamaan tai tuntemaan jonkun, joka omistaa lentokoneen.

Kirjaston oma kiitorata saattaa vaatia hieman selittämistä, joten avaan hiukan kirjaston historiaa. 1950-luvulla Lemmenjoella elettiin kultaryntäystä, jolloin alueella saattoi työskennellä satoja kullankaivajia. Tavarakuljetusten helpottamiseksi Inarin ja Lemmenjoen välillä alueelle perustettiin kaksi erämaalentokenttää, toinen Jäkäläpää -tunturille ja toinen Martin Iskon palo -tunturille. Näiden yhteyteen rakennettiin myös lentomajat tai lentokämpät.

2000-luvulle tultaessa erämaalentokentät poistuivat ilmailuhallituksen ylläpidosta, jolloin myös kiitoradan yhteydessä oleva rakennus jäi toimettomaksi. Vuonna 2002 Lemmenjoen alueen legendaarinen kullankaivaja, Yrjö ”Karhu” Korhonen vietti 80-vuotissyntymäpäiväänsä. Korhonen tunnettiin suurena kirjojen ystävänä, ja tämän merkkipäivää juhlistamaan Korhosen ystävät perustivat Jäkäläpään erämaakämppään hänen nimeään kantavan kirjaston. Myös Martin Iskon palossa sijaitseva pienempi kämppä kunnostettiin ja nimettiin Karhu Korhosen sivukirjastoksi. Vuotta myöhemmin, vuonna 2003 Jäkäläpään kulttuurikeskus aloitti toimintansa samassa rakennuksessa pääkirjaston kanssa.

Kirjastojen kokoelmiin tuotiin aluksi Oulun kaupunginkirjastolta poistettuja sekä lahjoituksena saatuja kirjoja, ja myöhemmin alueen kullankaivajat sekä satunnaiset kävijät ovat kartuttaneet kokoelmaa omilla tuomisillaan. Virallista henkilökuntaa kirjastolla ei ole, mutta alueen kullankaivajien keskuudesta joku on aina vuorollaan toiminut symbolisena kirjastonhoitajana. Kirjastolla on myös oma virallinen leimansa, jonka Lapin Kullankaivajain liitto on valmistanut.

Matkamme ajoittui kesäkuulle, juhannusviikolle, ja aikaa vaellukselle kirjastolle ja takaisin olimme varanneet aikaa koko viikon, eli kiireessä matkaa ei tarvitsisi taittaa. Kesäisessä lapissa ei myöskään päivän pituus tai sääolosuhteet tulisi vaatimaan erityisiä valmisteluja. Suunnitelmissamme oli jättää auto Njurkulahden pysäköintialueelle ja kävellä siitä Lemmenjokea seuraillen Ravadaskönkään kautta Jäkäläpäälle, josta kirjastovierailun jälkeen koukkaisimme Hanhipäiden kautta takaisin autolle. Aikataulumme myös piti, ja kirjastolle saavuimme kolmannen vaelluspäivän aamupäivästä.

Nousimme Jäkäläpäälle Jäkälä-äytsiä seuraten kovan tuulen sekä erittäin kylmän vesisateen saattelemana. Vaikka elettiin jo kesäkuuta, oli tunturin notkelmissa yhä lunta. Nousu tuntui hämmästyttävän pitkältä. Lopulta tunturin laelle päästyämme näky oli hämmentävä: valtava tasainen laki, jossain kaukana tihkusateen takana häämöttävät tunturit ja sen kaiken keskellä, ainoana kiintopisteenä yksinäinen punainen mökki. Paikasta ei kuitenkaan voinut erehtyä, kun näki oven yläpuolelle ripustetut kaksi kylttiä, jotka ilmoittivat kyseessä olevan Jäkäläpään kulttuurikeskuksen sekä Karhu Korhosen Kirjaston.

Ovesta sisään astuttaessa kävijä saapuu pieneen eteiseen, josta on pääsy kahteen huoneeseen. Vasemmanpuolimmaisessa huoneessa toimii kirjasto, ja oikealla on lukusali. Valitettavasti juuri käyntimme aikaan lukusalissa oli remontti kesken, jonka vuoksi salin kamiina oli poistettu. Märkänä ja kylmissään saapuville asiakkaille tämä oli harmillinen takaisku. Lounastauon ja lämpimän juoman nauttimisen jälkeen vilu väistyi kuitenkin sen verran, että kirjastotilaan malttoi tutustua rauhassa.

Kirjastossa tunnelma oli ainutkertainen. Sanotaan että kaikki ruoka maistuu paremmalta luonnossa, ja selvästikin sama välitön erämaan läheisyys vaikuttaa myös tilan tunnelmaan. Yksinäisestä ikkunasta tuleva kylmä ja kuulas valo valaisee pientä huonetta, jonka kolmea seinää peittävät kirjahyllyt. Oven vieressä yksinkertainen pöytä, joka sekin täynnä kirjoja. Seinille jäänyt vapaa tila on peitetty kirjastoa sekä alueen kullankaivuuta koskevilla lehtileikkeillä. Tietenkin seinältä löytyvät myös menneiltä ajoilta peräisin olevat lainausohjeet sekä lappu, jossa kävijää käsketään ehdottomaan hiljaisuuteen kirjastossa. Kaunokirjallisuudessa tilaa voisi hyvin kuvailla paikkana, jossa aika kulkee hieman omanlaistaan polkua.

Tunnelmoinnin jälkeen on pakko luoda katsaus kirjastoon myös vierailevan kirjastonhoitajan näkökulmasta. Kirjaston kokoelma käsittää karkeasti arvioituna hieman alle tuhat nidettä, tosin olen melko kehno arvioimaan silmämääräisesti. Kokoelmasta löytyy laaja valikoima kaunokirjallisuutta, joka päällisin puolin vaikutti tyypilliseltä otannalta eri kirpputorien sekä antikvariaattien valikoimia, mutta sisälsi myös joitain suhteellisen tuoreita bestsellereitä. Tietokirjallisuudessa kokoelma oli selvästi keskitetympi, ja sen osalta aihepiirit käsittelivät pääosin Suomen luontoa sekä kullankaivuuta. Unohtamatta muutamaa yleistä tietokirjasarjaa. Lisäksi kirjaston lehtihyllyssä oli saatavilla Suomen kuvalehteä sekä Tieteen kuvalehteä muutaman vuosikerran verran.

Kokoelman tarkempi arviointi oli haastavaa, sillä kokoelma oli levittäytynyt pitkästi yli käytettävissä olevan hyllytilan, ja erilaisia kirjapinoja oli kaikkialla. Kirjastossa ei myöskään käytetä minkäänlaista luokitusjärjestelmää, eikä kokoelmaa ole myöskään luetteloitu mihinkään. Kirjasto on avoinna vuorokauden ympäri ja toimii itsepalveluna jatkuvasti. Asiakkuuteen ei vaadita rekisteröitymistä eikä kirjastokorttia, vaan lainaus ja palautus toimivat lainaajan rehellisyyden varassa.

Lomareissulla ei kuitenkaan parane pitäytyä työmoodissa liian pitkään, eikä se myöskään sovi tämänkaltaisen paikan tunnelmaan. Parempi olikin unohtaa moiset pikkuseikat ja palata muutaman mielenkiintoisen kirjan kanssa lukusalin puolelle nauttimaan vielä toinen kuppi kuumaa sateen väistymistä odotellessa.