Vuosi 2022 alkoi Theseuksen ja Theseus-toimiston osalta touhukkaissa merkeissä. Käyttörajatun kokoelman käyttöönotossa oli käynnistymässä kakkosaalto, kun seuraavat kuusi ammattikorkeakoulua tulivat mukaan. Alkuvuodesta käsiteltiin ahkerasti myös Theseus-Finna -yhteydessä havaittuja ongelmia, jotka saatiinkin ratkottua yhteistyössä Finna-toimiston kanssa. Yksi suuri muutos toiminnassa vuonna 2022 oli Google Analyticsin käyttämisestä luopuminen, joten näissä vuosikatsauksissa ei enää sieltä saatuja tilastolukuja ole.
Theseus-toimistossa oli käyttörajatun kokoelman ykkösaallon kanssa syksyllä 2021 koeponnistettu monet asiat, joten kakkosaallon kanssa pystyttiin jo ennakoimaan mahdollisia ongelmatilanteita. Pientä säätämistä aina tahtoo olla, eikä useinkaan täällä vastaanottavassa päässä, vaan eri korkeakoulujen omissa toimintatavoissa. Kaikista eniten yhteydenottoja näiden käyttöönottojen yhteydessä olemme saaneet opiskelijoilta, joille ei yllättävästi avautunutkaan minkäänlaista tallennuskokoelmaa Theseuksessa, ei avointa eikä käyttörajattua. Tuohonkin kysymykseen toimistolta onneksi löytyi vastaus.
Käyttörajattujen kokoelmien myötä jouduttiin myös miettimään paljon miten saataisiin Theseuksen kirjautumissivujen teksteistä informatiivisempiä käyttäjille. Siinä kohtaa jouduttiin tekemään kompromisseja, mutta suhteellisen toimivaan ratkaisuun kuitenkin yhdessä Kansalliskirjaston kanssa päästiin.
Vuoteen 2022 mahtui vielä kolmaskin aalto, joka oli vuorossa elokuussa. Siinä oli mukana viisi ammattikorkeakoulua, joten sen jälkeen käyttörajattu kokoelma on kaikkiaan 19 ammattikorkeakoululla käytössä. Edellisvuosi oli myös ykkösaallon ensimmäinen kokonainen vuosi käyttörajattujen kokoelmien kanssa, joten niiden osalta voidaan jo tarkistella sitä, kuinka suosittu uusi tallennusvaihtoehto oli, vai menivätkö tallennukset automaattisesti avoimeen kokoelmaan.
Tein Theseuksesta haun käyttämällä dc.date.accessioned -rajausta päivämäärävälillä 1.1.2022–31.12.2022, eli tähän hakuun tulivat kaikki tuolla aikavälillä tallennetut opinnäytetyöt. Ensimmäisen aallon osalta tulokset näyttävät tältä:
Ammattikorkeakoulu |
Avoin
kokoelma |
Käyttörajattu
kokoelma |
Käyttörajattujen
osuus |
Kajaanin ammattikorkeakoulu |
304 |
48 |
13,6 % |
Kajaanin ammattikorkeakoulu |
1222 |
124 |
9,2 % |
Laurea-ammattikorkeakoulu |
1190 |
351 |
22,8 % |
Oulun ammattikorkeakoulu |
1000 |
310 |
23,6 % |
Satakunnan ammattikorkeakoulu |
754 |
211 |
21,9 % |
Savonia-ammattikorkeakoulu |
798 |
184 |
18,7 % |
Seinäjoen ammattikorkeakoulu |
560 |
140 |
20 % |
Tampereen ammattikorkeakoulu |
1457 |
218 |
1 3 % |
Taulukko 1. Eri kokoelmiin tallennettujen opinnäytetöiden määrä ensimmäisen aallon ammattikorkeakouluissa vuonna 2022.
Käyttörajatun kokoelman käyttöönottoa selviteltäessä ja valmistellessa nousi esille suurimpana huolenaiheena se, että opiskelijat siirtyisivät tallentamaan opinnäytetyönsä automaattisesti käyttörajattuun kokoelmaan, kun sellainen vaihtoehto on tarjolla. Ainakin Oulun ammattikorkeakoulun osalta voidaan todeta, että tallennusmäärät jakautuivat edelleen lähes samalla tavalla kuin ennen käyttörajattua kokoelmaa, jolloin toisena vaihtoehtona oli opinnäytetyön tallentaminen Oamkin intraan.
Vuonna 2022 Theseukseen tehtiin kaikkiaan 24 400 tallennusta, jotka jakaantuvat seuraavasti:
AMK-opinnäytetyö |
18 055 |
Ylempi AMK-opinnäytetyö |
3 998 |
Erikoistumisopintojen opinnäytetyö |
11 |
Julkaisut |
2 336 |
Taulukko 2. Tallennusten kokonaismäärät eri kokoelmissa vuonna 2022.
Harri Salminen Satakunnan ammattikorkeakoulun kirjastosta jakoi huhtikuussa 2022 tekemänsä ohjevideot Theseus-tallennuksen tekemisestä ja ne ovat upotettuina nyt tallennussivun ohjeisiin. Näistä on varmasti ollut paljon hyötyä tallentajille, erityisesti kun kirjalliset ohjeet on aina mahdollista ymmärtää väärin. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Jo useamman vuoden ajan Theseuksen ladatuimmat opinnäytetyöt ovat olleen englanninkielisiä, eikä vuosi 2022 tehnyt poikkeusta senkään suhteen. Kymmenen edellisvuonna ladatuimman työn joukossa on useita, jotka ovat olleet kärkikahinoissa aiempinakin vuosina, mutta uusiakin tulokkaita oli joukossa. Huomionarvoista näissä on se, että kymmenestä opinnäytetyöstä puolet on tehty Centria-ammattikorkeakoulussa ja kokonaisuudessaan pohjoinen Suomi on tässä listauksessa hyvin edustettuna.
Ladatuimman työn nimi, tekijä ja ammattikorkeakoulu vuonna 2022 |
Latausmäärä |
Business plan for establishing a poultry farm in Nigeria: A General Overview for an Entrepreneur / Akintilewa Omisakin, Centria 2019 |
65286 |
Smart-money concepts in the Forex market: A strategy for individual traders / Bikesh Maskey, Centria 2021 |
60820 |
Service Quality and Customer Satisfaction in the Restaurant Business: Case Study - Sagarmatha Nepalese Restaurant in Vantaa / Abadh Jibi Ghimire, Centria 2012 |
33284 |
The role of advertising in promoting a product / Svetlana Frolova, Centria 2014 |
32985 |
A Study of Consumer Buying Behaviour and Consumers' Attitude on Sustainable Production and Consumption in the Food and Beverage Sector / Kristina Kochina, KAMK 2019 |
28924 |
Marketing Plan for a New Product: A Study for a Case Company / Tomi Saari, Oamk 2015
|
28374 |
Causes of students’ stress, its effects on their academic success, and stress management by students / Patrick Owusu ja George Essel, SeAMK 2017 |
26511 |
The impact of advertising on the consumer's buying behavior / Jihane Tabie, Centria 2017 |
16043 |
Rain Sensor Alarm Project / Alaa Hoor, Metropolia 2021 |
14604 |
Impacts of social media on consumer behavior: decision making process / Ethel Lee, TurkuAMK2013 |
13820 |
Taulukko 3. Kymmenen ladatuinta opinnäytetyötä vuonna 2022.
Theseukseen tallennetun aineiston latauksien kokonaismäärä putosi hieman edellisvuodesta, vuonna 2022 latauksia kertyi noin 22,5 miljoonaa.
Kaikkien aikojen ladatuimman opinnäytetyön kultaista kruunua kantaa harteillaan sama työ kuin edellisenäkin vuonna, eli Patrick Owusun ja George Esselin Causes of students’ stress, its effects on their academic success, and stress management by students, jonka kokonaislatausmäärä viime vuoden loppuun mennessä oli 360 366. Owusun ja Esselin opinnäytetyö on ollut lataustilaston ykkösenä vuodesta 2020 lähtien. Aiheen ajankohtaisuus tuskin tulee katoamaan, vaikka korona-ajan tuomat haasteet alkavat pikkuhiljaa väistyä. Tosin monessa paikassa yleistyneiden hybriditoteutuksien vuoksi saattavat erilaiset ajankäyttöön liittyvät haasteet jopa lisääntyä, joka taas omalla tavallaan kasvattaa stressiä. Näin ollen on hyvin todennäköistä, että tämä työ kärkisijansa tulee säilyttämään myös vuonna 2023.
Korona Theseuksen asiasanoissa
Kuinka korona näkyy Theseuksessa? Tein pienen vertailun vuoden 2020 tilastoartikkelissa olleisiin hakutulosmääriin.
Vuonna 2020 haulla ”covid-19” sai Theseuksesta 3 189 viitettä, nyt niitä tuli 13 675. Asiasanoissa COVID-19 esiintyi 913 kertaa (vuonna 2020 107 kertaa), Covid-19 yhden kerran ja covid-19 55 kertaa (vuonna 2020 kaksi kertaa). Theseuksen asiasanalistaus erittelee isoilla ja pienillä kirjaimilla kirjoitetut omikseen, vaikka samasta asiastahan tässä on kyse. Kahdessa vuodessa on siis kertynyt runsaasti koronapandemiaan liittyvää tietoa myös Theseukseen.
Kertaus on opintojen isoäiti
Lopuksi pieni muistutus Theseus-wikistä. Aika moneen ongelmatilanteeseen löytyy ratkaisu sieltä, esimerkiksi ohje kansikuvan vaihtoon tai oman etusivun nostojen tekemiseen. Sieltä löytyy myös kuukausittain kokoontuvan Theseus-kehittämisryhmän kokousmuistiot. FAQ-osioon on kerätty vastauksia toimistolle usein esitettyihin kysymyksiin. Kannattaa laittaa siis kirjanmerkiksi: https://wiki.eduuni.fi/display/amkit/Theseus
Kommentit