Sinikka Lehtomäki - TAMKin kirjaston terveysalan informaatikko

Sinikka Lehtomäki jää viettämään eläkepäiviä tulevan kesän jälkeen. Ajattelimme, että pitkäaikaisen kollegan ajatuksia ja kokemuksia kirjastoalasta olisi hyvä jakaa muillekin. Haastattelin Sinikkaa hänen viimeisenä työpäivänään 7.6.2013.

On hyvä jäädä eläkkeelle, kun kaikki työhön liittyvät unelmat ovat toteutuneet. Olen saanut olla mukana isossa työyhteisössä ja kokea lähityöyhteisön kannustavan voiman. Olen saanut opettaa tiedonhankintaa ja ohjata opiskelijoiden tiedonhakuja ja nähdä oivalluksen syttyvän.

Työuran muistelua

Alun perin Sinikka lähti opiskelemaan taloustieteitä ja valmistui taloustieteiden maisteriksi. Jonkin aikaa opiskeltuaan hän huomasi, ettei ala ollutkaan kaikkein omin. Kirjastoja käyttäjän näkökulmasta tarkastelleena ja ystävän esimerkin innoittamana Sinikka alkoi vuonna 1978 opiskella kirjasto- ja informatiikkaa sivuaineena Tampereen yliopistossa, vuonna 1980 tutkinto oli valmis.

Sinikka on tehnyt kirjastouransa Tampereella. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli Tampereen kaupunginkirjastossa sekä Tampereen yliopiston kirjaston eri osastoilla, mm. lääketieteen osastokirjastossa.

Vuonna 1984 tarjoutui mahdollisuus vakituiseen työpaikkaan Tampereen sairaanhoito-opiston kirjastossa. Sinikka oli kirjaston ainoassa kirjastoammatillisessa virassa. Onneksi saatiin palkattua apua erilaisten työllistämistukien kautta. Sinikka laski, että hänellä oli vuosien 1984 - 2000 aikana 50 eri henkilöä erilaisilla työvoimahallinnon järjestämillä paikoilla sekä jokunen siviilipalvelusmies. Tämä tarkoitti muutamaa perehdyttämiseen kulunutta tuntia.

1990-luvun puolivälissä Tampereen terveydenhuolto-oppilaitos yhdistyi Pirkanmaan terveydenhuolto-oppilaitoksen kanssa ja muodostettiin uusi organisaatio, Tampereen terveydenhoito-oppilaitos. Yhdistymisen myötä Sinikka sai kaipaamansa kollegan, Maila Meinikkalan. Organisatorisesta yhdistymisestä huolimatta oppilaitokset jatkoivat toimintaansa entisillä paikoillaan eli aivan lähikollegaa ei tullut vieläkään.

Tampereen terveydenhoito-oppilaitos oli mukana perustamassa Pirkanmaan ammattikorkeakoulua. Toiminta alkoi väliaikaisena ja jatkui vuodesta 2000 vakinaisena ammattikorkeakouluna. Kirjastoon saatiin myös kaksi lisävakanssia ja sen myötä palvelua pystyttiin parantamaan. Ammattikorkeakoulujen kehittäminen tarkoitti myös kirjastojen kehittämistä, ja jo 1990-luvun lopussa Sinikka oli mukana Jari Tyrväisen vetämässä Pirkanmaan ammattikorkeakoulun kirjaston kehittämistyöryhmässä.

Organisaatiomuutosten ketjussa viimeisin oli Pirkanmaan ammattikorkeakoulun fuusio Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa vuonna 2010, jolloin muodostettiin uusi Tampereen ammattikorkeakoulu.

Mikä innostaa?

Työuran kiemuroiden jälkeen keskustelimme siitä, mikä Sinikasta on ollut alalla kiinnostavaa ja innostavaa. Hän kertoi varsinaisen kipinän syttyneen Tampereen sairaanhoito-opiston kirjastossa. Oppilaitoskirjaston rooli opetuksen ja opiskelijoiden tukena tuntui tärkeältä, koska koulutuksessa tarvittiin kirjaston palveluja. Opettajat ja erityisesti sairaanhoidon opettajaopiskelijat olivat tuossa vaiheessa tärkeitä yhteistyökumppaneita. Heiltä sai tietoa opetuksen sisällöistä ja kirjastoon kohdistuvista tarpeista.

Syttynyt kipinä roihahti liekkiin Liisa Niinikankaan vetämän koulutuksen myötä. Sinikka kirjoitti kurssin loppuraporttiin (Kipinöitä oppimiseen – kirjasto oppimisen tukena. Toim. Liisa Niinikangas. Ammattikasvatushallituksen koulutuskeskuksen julkaisuja 1/1996) artikkelin ”Kirjaston integroituminen osaksi opetusta”. Se kuvaa ilmeisen hyvin niitä tavoitteita, joita 1990-luvulla amk-kirjastoissa alettiin ajaa.

1990-luvun lopussa PIRAMKissa innostuttiin problem based learning -menetelmästä ja Esa Poikela kävi kouluttamassa henkilökuntaa. PBL-menetelmässä tiedonhankinta on sisäänkirjoitettuna menetelmään ja odotukset sen merkityksestä kirjastonkäytölle ja tiedonhankintataitojen tärkeydelle olivat suuret. Matkan varrella on täytynyt tunnustaa, että muutos on ollut odotettua hitaampi mutta eteni oikean suuntaisesti.

Työuran viimeisien vuosien aikana myös tiedonhankinnan opetukseen osallistuminen on konkretisoinut opiskelijoiden todellisia tiedontarpeita ja niiden haasteita. Erityisesti systemaattisten kirjallisuuskatsausten mukaantulo yhdeksi opinnäytetöissä käytetyistä menetelmistä on korostanut tiedonhankinnan opetuksen tärkeyttä. Innostavaa on ollut myös se, että opettaessaan oman alan opiskelijoita informaatikko saa luotua kontakteja ja madallettua opiskelijoiden kynnystä kysyä ohjausta jatkossakin.

Onko mikään harmittanut?

Utelin Sinikalta, olisiko jotain, mikä olisi harmittanut tai tuntunut epämukavalta. Sinikka kertoo kaivanneensa lähikollegaa. Työskentely pitkään ainoana oman alan edustajana työyhteisössä tuntui välillä raskaalta. Toinen työssä hiertänyt asia oli halu päästä lähemmäs opetusta ja opiskelijoita. Koska toimipisteessä tiedonhankinnan opetuksesta ei huolehtinut kirjasto, Sinikka koki, ettei saanut riittävän hyvää kontaktia opiskelijoihin.

Sinikka kertoi lämpiävänsä hieman hitaasti erilaisille ohjelmistouudistuksille ja on edennyt periaatteella ”tän mää katon vasta huomenna”. Monta uutta ohjelmistoa ja ohjelmistopäivitystä tähän työrupeamaan on sattunut ja kaikki on ajan kanssa otettu haltuun.

Suurimmat muutokset

Suurimmiksi muutoksiksi omalla työurallaan Sinikka listaa tiedonhankintaan tai sen ohjaukseen liittyviä asioita:

• PBL-menetelmä korosti tiedonhaun merkitystä oppimisessa ja muutti kirjaston roolia.
• Tiedonhankinnan opetus auttoi näkemään opiskelijoiden tarpeen löytää laadukasta aineistoa opiskelun tueksi.
• E-aineistojen merkitys tuli näkyväksi opettamisen myötä. Laadukkaat e-aineistot mahdollistivat esim. opinnäytetöiden tekemisen eri tavoin kuin aikaisemmin.

 Parasta Sinikan mielestä kirjastotyössä on ”tämä koko paletti”. Kaikki linkittyy kaikkeen. Hyvät kokoelmat eli kokoelmatyö linkittyy tiedonhankintaan ja tiedonhankinnan ohjaamisen.

Mikä kirjallisuuden henkilö olisit?

Sinikka on kova lukija. Kysyin häneltä, mikä kirjallisuuden henkilö hän haluaisi olla. Vaihtoehtoja olisi voinut poimia vaikka Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogiasta. Sinikka päätyi kuitenkin Ljudmila Ulitskajan Medeia ja hänen lapsensa -teoksen Medeiaan. Ihminen voi itse valita minkälainen on ja elämän ohjenuorana on hyvä pitää avarasydämisyyttä.