Riimi, rakkauteni – Kari Huttusen haastattelu

Savonia-ammattikorkeakoulun informaatikko Kari Huttusen työuraan kuului kaksi erilaista kirjastomaailmaa; Kuopion kaupunginkirjasto ja Savonia-ammattikorkeakoulun kirjasto. Yleisen kirjaston työvuosien mieleenpainuvin tehtävä liittyi Riimi-kirjastojärjestelmään, jonka luomisessa hän oli vahvasti mukana. Savonia-ammattikorkeakoulun kirjaston informaatikkona ja verkkopalveluista vastaavana työ oli kirjaston sähköisten palvelujen ja aineistojen räätälöintiä ja yhteen sovittamista. Perusajatuksena on aina ollut asiakaslähtöisyys. Tammikuun 2017 jälkeen, kun Karilla alkavat vapaaherran päivät, hänellä on aikaa täyttää päivät jatkamalla vaikkapa onomatopoesiaa, vokaalista liikuntarunoutta.

Maalaispoikana Muuruvedellä

Kirkonkirjoissa syntymäpaikakseni on merkitty Muuruvesi, pieni maalaispitäjä Pohjois-Savossa. Todennäköisesti olen syntynyt lääninsairaalassa Kuopiossa Sairaalakadulla, samassa pihapiirissä, jossa tulin myöhemmin työskentelemään. Maalaisia oltiin, ja ero kaupunkilaisten ja maalaisten välillä oli tuolloin jyrkkä.

Olin perheen ainoa lapsi, ja vanhemmillani oli kohtuullisen hyvin menestynyt pieni sekatavara-kauppa 1970-luvun alkupuolelle asti. Koulunkäynti oli mennyt hyvin lukion aloittamiseen saakka, mutta isän kuolema v. 1969 vaikutti minuun todella suuresti; mikään ei kiinnostanut, mutta jotenkin sain ”puikuloitua” lukion läpi ja kirjoitin ylioppilaaksi Juankosken yhteislukiosta keväällä 1971.

Mikä minusta tulee isona?

Tulevaisuuden opiskelusuunnitelmat olivat hieman hakusessa. Tampereen yliopistoon pyrin – ja olisinkin päässyt sisään parhailla pisteillä – mutta en mennyt. Oulussa Pohjanmaan tykistörykmentissä suorittamani varusmiespalvelun jälkeen olin harjoittelijana nuorisotoimistossa Kuopiossa. Armeijan jälkeen muutin tulevan vaimoni luokse Helsinkiin, ja pääsin elektroniikkatehtaaseen kokoonpanotöihin.

Aloitin opinnot Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa syksyllä 1973. Pääaineeni oli filosofia ja sivuaineina mm. valtio-oppi, tilastotiede, tietotekniikka ja yhteiskuntapolitiikka. Vuonna 1977 olin valmistumassa maisteriksi, mutta en tiennyt mihin ammattiin. Joensuun korkeakoulussa järjestettiin tuolloin Tampereen yliopiston vaatimusten mukaisesti kahden kesän pituinen täydennyskoulutus kirjastonhoitajan pätevyyden haluaville. Koulutus oli jo alkanut, mutta minut hyväksyttiin kuitenkin mukaan. Ensimmäisen kesän jälkeen oli työharjoittelu, ja pääsin Kuopion kaupunginkirjastoon 3 kuukauden pituiseen harjoitteluun.

Myöhästyneestä aloittamisesta johtuneet puuttuvat kurssit suoritin Tampereen yliopistossa syksyllä 1978, ja saman vuoden lopussa sain kirjastonhoitajan pätevyyden eli kirjastotieteen ja informatiikan cum laude -opinnot suoritettua.

Olin Kuopion kaupunginkirjastossa töissä osan aikaa keväällä 1978. Vakituiseksi pääsin vuoden 1979 alusta ja työrupeamaa kesti reilun parinkymmenen vuoden ajan vuoteen 2000.

Titteleillä oli kirjastossakin 1970-luvulla isompi merkitys kuin nykyään; esim. kirjastonhoitajista käytettiin titteleitä amanuenssi ja vanhempi amanuenssi ja näiden titteleiden välillä oli merkittävä ero, kuten seuraavasta tarinastakin käy selville.

Eräänä tavallisena arkiaamuna, 1970-luvun puolenvälin jälkeen, eräässä itäsuomalaisessa kirjastossa ovi oli juuri avattu. Sisällä oli vasta pari asiakasta. Henkilökunta teki tavanomaisia aamutoimiaan yhden heistä laskiessa edellisen päivän kassaa palvelutiskillä. Kauempana kokoelmasalin puolella oli menossa uuden kirjanäyttelyn pystyttäminen.

Äkkiä kokoelmatilasta kirjahyllyjen takaa kuului voimakasta kolinaa, ikään kuin iso metallinen esine olisi kaatunut kivilattialle. Palvelutiskillä kassaa laskenut virkailija hyppäsi ylös tuoliltaan ja lähti juoksuaskelin ääntä kohti. Päästyään lähemmäksi hän näki, että kirjanäyttelyn rakentamisessa käytetyt tikkaat olivat kumollaan lattialla; vieressä makasi tajuttomalta vaikuttava henkilö. Kumartuessaan auttamaan loukkaantunutta virkailija kääntyi vielä palvelutiskin suuntaan ja huusi kuuluvalla äänellä: “Tulkaa apuun, amanuenssi Kettunen on pudonnut tikkailta!” Samassa avasi tajuton silmänsä ja tarttui vapisevalla kädellään auttajaansa nilkasta ja korjasi: ”Va-va-va-vanhempi ama-ama-amanuenssi Kettunen!”

Työpaikalla työkulttuuri siirtyy talon sisällä vaikuttaen myös ilmapiiriin, eikä se kokonaan häviä, vaikka tulisi uusia vaikutteita ja ihmisiä. Kun ei ollut tietotekniikkaa, pientä tekemistä oli paljon ja tekeminen oli helppoa viipaloida erilaisiksi tehtäviksi ja kontrolloida tarkasti, että jokainen pysyi omassa lokerossaan.

Riimi, rakkauteni

Tietotekniikka teki tuloaan 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa kirjastoihin ollen erittäin suuri puheenaihe. Pääkaupunkiseudulla kokeiltiin ensimmäistä eräajopohjaista lainausjärjestelmää lainausten rekisteröimiseksi 1970-luvun lopussa. Lainaustapahtumat tallennettiin kasetille tai nauhalle, ja tiedot lähetettiin puhelinlinjoja pitkin tietokeskukselle käsiteltäväksi.

Kunnallistieto osti rekisteripohjan pääkaupunkiseudun tietokeskukselta ja systeemi levisi myös muihin kirjastoihin. Vuonna 1982 olin Kunnallistiedon järjestämällä atk-kurssilla, siellä tapasin Hannu Ikäläisen Lahden kaupunginkirjastosta. Jo tuolloin oli puhetta, että lainaus- yms. tapahtumat ja kirjaston kaikki toimipisteet pitäisi saada samaan reaaliaikaiseen tietoverkkoon. Siitä alkoi Kuopion ja Lahden kaupunginkirjastojen yhteistyö kehittyneemmän atk-järjestelmän rakentamiseksi. Tuloksena oli em. kirjastojen lisäksi myös Porin ja Lappeenrannan kaupunginkirjastoissa sekä Siilinjärven kunnankirjastossa käyttöön otettu Riimi-kirjastojärjestelmä.

Riimi toteutettiin projektissa, jossa kirjastoasiantuntijoina olivat Hannu Ikäläinen Lahden kaupunginkirjastosta ja minä Kuopion kaupunginkirjastosta. Atk-suunnittelusta vastasivat Nokian informaatiojärjestelmät -yksiköstä Raimo Inberg, Pekka Jantunen ja Seppo Mäkelä sekä Hannele Sainio Lahden kaupungin atk-keskuksesta. MikroMikko 2:een tehtiin työasemaohjelmisto lainausten valvontaa ja kokoelmatietojen hallintaa varten, lisäksi tarvittiin sekä palvelin- että tietoliikenneohjelmisto. Toimiva versio saatiin aika nopeasti, vaikka toisaalta projekti eteni hitaasti.

Ongelmana oli aineiston saaminen rekisteriin, se oli valtava urakka. Kirjastoon perustettiin työryhmä, jolle vapautettiin omista varsinaisista työtehtävistään aikaa kokoelmien rekisteröintiä ja muita atk:n käyttöönottoon liittyviä tehtäviä varten. Johdin tätä työtä useamman vuoden ajan amanuenssin, vanhemman amanuenssin, kirjastonhoitajan ja osastonjohtajan roolissa. Sekä rekisteröintityöhön että ohjelmistokehittämiseen ei kirjastoissa kuitenkaan osattu sijoittaa riittäviä resursseja, jolloin ajan tasalla olevan järjestelmän aikaansaaminen viivästyi melkoisesti.

Muutaman vuoden kuluttua Riimi siirtyi Inberg Oy:n omistukseen. Inberg Oy oli pieni yhtiö, mutta sillä oli kokenut ja asiantunteva henkilökunta. Nokialta siirtyneellä toimitusjohtaja Raimo Inbergillä oli harvinaisen pitkä kokemus elektroniikka- ja tietotekniikka-alalta erityisesti urheilun tulospalvelulaitteistojen ja -ohjelmistojen kehittäjänä (hän oli tiimeineen mm. Moskovan olympialaisten tulospalvelun järjestelyissä). Häntä kiinnosti kirjastojen tietotekniikka, jossa siinäkin jouduttiin käsittelemään hetkellisesti erittäin suuria tieto- ja tapahtumamääriä.

Muutamassa Kuopion lähikirjastossa otettiin käyttöön 1980-luvun puolivälin jälkeen työasemaohjelmisto MikroMikko2:lla. Koska data liikkui puhelinlinjaa pitkin, järjestelmä ei pysynyt ajan tasalla ja viiveet työasemilla alkoivat kasvaa. Taloudellinen satsaus nopeuden kasvattamiseksi olisi vähentänyt ongelmia. Sen aikaiset laitteet olivat kalliita (n. 25 000 mk/kpl), ja niiden tuleva käyttö oli turvattava, vaikka MikroMikko2:n yhteensopimattomuus IBM:n standardin kanssa aiheutti aluksi suuria päivitysongelmia. Seuraavan sukupolven IBM-yhteensopivilla MikroMikko3:lla päivitykset saatiin tehtyä jo vaivattomammin. Uuden standardin mukaisen järjestelmän käyttöönotto eteni uusissa toimipisteissä ja Riimin nopeuskin parani.

Teknisiä harppauksia graafisella käyttöliittymällä

Raimo Inberg otti Riimi:ssä 1990-luvun alussa käyttöön ennen näkemättömän graafisen käyttöliittymän ja työasema-palvelin -käyttöympäristön. Se oli iso juttu silloin, koska tuskin millään toimialalla oli tehty verkkotyöasemaohjelmistoja windows-ympäristössä. Riimi oli todella hyvin tehty, siinä oli erittäin toimiva, usean toimipisteen kirjastoverkossa toimiva lainaustenvalvonta, luettelointi ja tiedonhaku. Windowsin verkkoversio (win 3.11) otettiin käyttöön v. 1993.

Suomessa korkeakoulukirjastoilla oli oma järjestelmänsä (amerikkalainen VTLS), ja yleisillä kirjastoilla omansa, mm. Tietoenatorin Pallas-kirjastojärjestelmä (nykyinen omistaja Axiell) samoin kuin Akateemisen tietopalvelun (a.k.a. ATP) Origo-kirjastojärjestelmä. Korkeakoulukirjastot menivät omaa rataansa, yleiset kirjastot omaansa, myös sivuraiteita pitkin.

Se oli mielenkiintoista aikaa, mutta virheitä tapahtui myös paljon. Ohjelmistokehitykseen ja laitteisiin saati henkilökunnan tekemään työhön ei osattu panostaa taloudellisesti riittävästi, eikä oikein ollut valtakunnallista visiota siitä miten kirjastojen tulisi tietotekniikkaansa kehittää. Henkilökunnan muutosvastarintakin oli 1980- ja vielä 1990-luvullakin suorastaan käsin kosketeltavaa. Se oli ymmärrettävää, koska atk ja tietotekniikka oli niin uutta. Muutosvastarintaa oli helppo kehitellä, koska järjestelmät ja laitteet eivät toimineet toivotulla tavalla, PC-tietokoneiden ohjelmat olivat aika vaatimattomia eikä niissä ollut paljoa toimintoja. Se oli kaikin puolin uutta ja kehityksen alla olevaa toimintaa. MikroMikot levisivät toimistoihin, pankkeihin yms.

Riimi valittiin kilpailutuksen kautta Pohjois-Savon kirjastojen aluetietokanta Kuoman ohjelmistoalustaksi 2000-luvun alussa. Riimistä tehtiin kokonaan uusittu versio, joka otettiin

käyttöön vuonna 2000 Kuopion pääkirjastossa – joka oli ollut remontin vuoksi suljettuna vuosina 1999-2000 – ja kaikissa sivukirjastoissa. Pääkirjastossa oli päivittäin 3000–4000 asiakasta. Uusi kirjasto avattiin ja jännitimme, kuinka Riimi toimii, kun se otettiin käyttöön pää- ja sivukirjastoissa, koko verkossa samalla kertaa, samalla hetkellä. Seurasin monitoreista kävijämassaa... automaatit olivat käytössä... ohjelmisto oli uusittu... kaikki oli uutta. Näin monitoreista ohjelmien toiminnan ja kuorman, joka alkoi nousemaan. Ihmisiä tuli koko ajan lisää ja Riimi imaisi kevyesti koko sen kuorman. Kaikki toimi loistavasti! Se oli hieno hetki, kun näki että tämähän toimii! Se on juttu, jota vieläkin muistelen "heikkoina hetkinä" viinilasin ääressä. Vilpittömin mielin voin sanoa, että toista Riimin veroista suomalaista kirjastojärjestelmää ei ole vielä tehty. Harmittaa, mikä mahdollisuus siinä menetettiin.

Äkillinen sairauskohtaus keväällä 2002 päätti alle 60 vuoden iässä Raimo Inbergin, Inberg Oy:n toimitusjohtajan ja Suomen kirjastomaailmassa valitettavan tuntemattomaksi jääneen Riimin kehittäjän elämän. Raimon poismenon seurauksena Inberg Oy lopetti toimintansa ja Riimi siirtyi Akateemisen Tietopalvelun omistukseen, ja sen ylläpito ja kehittäminen lopetettiin. Raimon kuolema oli ratkaiseva hetki Riimille, jonka kehittämisestä putosi pohja pois.

Projektielämää

Vuonna 1993 olin atk-suunnittelusihteerin sijaisena Kuopion kaupungin atk-keskuksessa. Työ oli lähinnä toimistotyötä, atk-keskuksen tekemien hankintojen valmistelua, henkilöstöhallintoa ja toimistosihteerin sekä -päällikön tehtäviä. Varsinaista tietotekniikkaa työni ei nimekkeestä huolimatta ollut.

EU-projektityöntekijänä olin Kuopion yliopiston kirjastossa tekemässä esiselvitystä Itätieto-projektissa ELEF:ä (Electronic Library Of Eastern Finland) varten vuonna 1999. Tein suunnitelman Kuopion kaupunginkirjaston osuudesta ELEF-projektiin. Mukana oli koko Itä-Suomen kirjastomaailma. ELEF-projektissa olin projektisuunnittelijana vuosina 2001–2003; tuolloin tehtiin sekä tiedonhankintataitojen opas että aluetietokanta.

Ura uusi urkenevi

Projektin jälkeen minut oli siirretty Neulamäen kirjaston johtajaksi, jossa en kuitenkaan aloittanut, vaan siirryin Savonia-ammattikorkeakoulun informaatikoksi vuonna 2004. Liiketalous- ja matkailu- ja ravitsemisalan informaatikkona toimin vuosina 20042–2012 ja tekniikan informaatikkona vuodet 2013–2016. Kirjaston verkkopalvelujen vastuuinformaatikon tehtävässä olin vuodet 2009–2016.

Henkilökunnan keskuudessa tunnelma ja ilmapiiri heti Savoniaan tultuani vaikutti monella tavalla erilaiselta. Ensimmäisenä tapasin Savonia Business-tulosalueen johtajan Kaija Sääsken ja tutkimuspäällikkö Riitta Rissasen, jotka haastattelivat minua. Kaikki vaikuttivat innokkailta ja innostuneilta, ja ajattelin, että tämä taitaa olla ihan hyvä työyhteisö. Täällä oli yhtenäiset toimintatavat, toiminta vaikutti hyvältä ja luotettavan tuntuiselta, ja minulle jäi positiivinen mielikuva. Kirjastot olivat erillisiä, mutta tiimitouhu oli jo hyvässä vauhdissa.

Yhtenäistämisessä on ollut kova työ ja se on vienyt kauan aikaa. Savonian kirjasto on ollut koko 20 vuoden ajan muokkautumisen tilassa oikean toimintatavan löytymiseksi siihen, kuinka kirjaston täytyy toimia tukiorganisaationa kulloisessakin ammattikorkeakouluympäristössä. Organisaation myllerrys on vienyt aikaa ja energiaa: toimintatapojen muutos, ulkoisten puitteiden saaminen kuntoon, henkilökunnan määrän väheneminen, sopeutuminen painetusta aineistosta sähköiseen ja tietotekniikan käyttöönotto on vienyt paljon työaikaa. Oikeaan ja luonnolliseen suuntaan on menty, mutta pelottavaa on se, jos mennään niin pieniin ympyröihin, että ei pystytä enää tekemään ammattikorkeakoulukirjaston tehtäviä. Yhdistämisissä palvelujen tarjonta usein pienenee. Jos kirjastojen määrä ja käyttö perinteisten tilastojen valossa vähenee, voidaan epähuomiossa menettää jotain, mitä ei haluta menettää.

Nyt kun kampusten määrä on ainakin vähäksi aikaa vakiintunut, kirjastojen osalta toiminta on kovan työn tuloksena pystytty sopeuttamaan sekä ulkopuolelta että sisältä tuleviin muutoksiin, samoin kuin myös odotettavissa oleviin muutoksiin. Toiminta on teknisesti ulkoisilta ja toiminnallisesti sisäisiltä piirteiltään nyt ajan tasalla.

Kirjastojen toimintojen maailma on muuttunut todella paljon. Palaset ovat nyt kohdallaan: on painettua aineistoa, jota voidaan uuden RFID-tekniikan avulla sujuvasti käyttää, lainata ja palauttaa. Käytössä on myös sähköinen aineisto, jota pystytään pikkuhiljaa oikealla tavalla tarjoamaan; sen tarjonta on tähän asti ollut suurempaa kuin kysyntä. Siihen on osittain syynä se, ettei kirjaston palveluita ole pystytty integroimaan riittävän hyvin opetukseen. Se on ollut kirjaston tavoite jo 1990-luvulta alkaen, mutta jostakin syystä sitä ei ole saatu toteutettua; toki toisilla aloilla on onnistuttu siinä paremmin. Opetussuunnitelmissa pitäisi saada näkymään selkeämmin esim. kuuden tunnin tavoite tiedonhankinnan opetuksessa. Se todennäköisesti lisäisi sähköisen aineiston käyttöä. Tiedetäänkö yleensä, mistä luotettava tieto löytyy?

Nellissä oli pyrkimyksenä valtakunnallisesti standardisoida aineistojen tarjonta yhtenäisellä käyttöliittymällä. Nellin käyttöliittymä ei kuitenkaan ollut helposti lähestyttävä. Odotukset olivat suuret, mutta tietyllä tavalla se oli pettymys. Finna saattaisi olla yksi mahdollisuus viedä asiaa opetukseen päin, siihen kannattaa panostaa. Finnalla näyttää olevan asiakkaiden tuki, nyt se pitäisi saada myös henkilökunnalta.

Jos vertaa näitä pitkiä työkokemuksia kahden eri organisaation palveluksessa, on siinä melko huomattavia eroja. Kaupunginkirjaston tietotekniikka oli kokonaan uuden luomista, tietojärjestelmän kehittämiseen liittyvää työtä. Savonian verkkopalvelussa työ on ollut sekä valmiiden järjestelmien että aineistojen yhteen sovittamista, joka vaatii aina oman räätälöinnin, ei niinkään uuden tekemistä. Järjestelmästä riippuen soveltamisessakin tehdään aina jotain uutta, jotta järjestelmä saadaan toimimaan omassa ympäristössä ja organisaatiossa. Uuden tekemisessä tunsi saavansa enemmän aikaan, ylläpidossa on ollut enemmän vanhan paikkaamista. Mutta ei tässäkään valittamista ole ollut, uutta olen oppinut ja hyvin paljon on ollut tekemistä.

Savonian kirjaston porukka on hirveän hyvä, mukavaa on ollut tehdä yhdessä töitä. Kaikenlaista on tapahtunut, mutta minuun on suhtauduttu hyvin ja toivottavasti toisinkin päin, etten ole jättänyt pahaa mieltä kenellekään, se on pääasia. Koen, ettei mikään jää kesken, eiköhän tässä se ole tullut tehtyä, mitä yksi ihminen voi tehdä. Toisaalta on niin, että kirjastotyö ei valmistu koskaan – se pitää vaan hyväksyä. Riimiin liittyvät asiat jäävät ikuisesti harmittamaan, mutta aika tekee onneksi tehtävänsä.

Ihan yhtä hyvin ei enää pysy mukana tai jaksa kuten ennen, mielelläni annan paikan nuoremmalle. Konkreettisestikin näen kehityksen ympärilläni, ihmisissä, koulutuksessa: millaiset valmiudet ihmisillä on nykyään työelämään tullessa, aivan erilaiset kuin itselläni aikoinaan. On tärkeää, että olisi paikkoja sekä nuorille että kokeneille; kokemus on hyvä lisä työpaikalla, mutta hyvin tärkeää ovat uudet tiedot, joita uusilla hyvin koulutetuilla työntekijöillä on.

Velanmaksun aika

Mahdollisesti yksi 30 vuoden takainen velka on jäänyt maksamatta. Vierailin nimittäin Kuopion kaupunginkirjaston luetteloijan kanssa tutustumassa 1980-alkupuolella pääkaupunkiseudun kirjastoissa rakenteilla oleviin kirjastojen atk-järjestelmiin. Tämä työtoverini oli tarkan toiminnan nainen sekä työssä että vapaa-aikana. Majoitus oli hotelli Helkassa, jonka vieressä olevassa ruokakaupassa kävimme ostamassa hieman purtavaa illaksi hotelliin. Päivän aikana oli vuorotellen maksettu yhteisiä ostoksia. Illalla tapasimme hänen hotellihuoneessaan, ja hän veti laukustaan pienen muistivihon, johon oli merkitty kaikki ostokset pennilleen. Jäin maksun puolelle markan ja 19 penniä. Se taitaa olla vieläkin maksamatta. Ehkä voisin tarjota hänelle lounaan, jos hän tämän sattuu lukemaan ja itsensä tunnistaa.

Vapaaherran elämää

Selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia ei ole, yleensäkään en jaksa etukäteen miettiä; kuten en nuorenakaan miettinyt, mitä sitä elämässään tekisi. Eihän silloin ollut mitään ammatinvalinnanohjaustakaan. Pitäisiköhän minun nyt mennä eläkeläisten valmennuskurssille?

Eläkepäivien alkuvaiheessa motiiviksi riittää se, ettei aamulla tarvitse lähteä mihinkään, ellei halua. Puoliso on eläkkeellä ja lastenlapset ovat paljon meillä, ja myös kesämökillä on puuhastelua riittämiin.

Liikuntaharrastukset jatkuvat, esimerkiksi tennis ylipainoisten selkävaivaisten ryhmässä. Samoin 30 vuotta jatkuneet kulttuuriharrastukset, kuten vokaalinen liikuntarunous Woimisteluseura Hämyssä. Tähän kulttuuriharrastukseen saimme vuonna 1989 Taavi ja Emmi Kurpan muistorahastolta 20 markan stipendinkin. (1, 2)

Kirjastoilla on edelleenkin tehtävää, se vain pitää saada jotenkin kirkastettua. Kirjastot mahdollistavat eri kansalaispiirien keskustelun tarjoamalla kaikille kansalaisille avoimet täysin julkiset kokoontumispaikat ja myös virtuaalisen puolueettoman ja riippumattoman foorumin kansalaiskeskustelulle ja -toiminnalle. Pienemmässä mittakaavassa tämä koskee myös ammattikorkeakoulujen kirjastoja. Tärkeintä on se, että opiskelijat oppivat löytämään ja käyttämään tietoa, jota he tarvitsevat tutkinnon suorittamiseen ja myöhemmin työelämässä.

LÄHTEET :)
[1] http://www.koivistoinen.net/pages/vaihtoehtourheilua.php
[2] http://www.rokkineuvos.fi/412159397/3121378/posting/