Päätoimittaja Hanna-Riina Aho: Omasta päästä & Kreodi workshop Kälviällä

18.06.2013

Pääsen kohta lomalle, itse asiassa heti kirjoitettuani tämän pääkirjoituksen. Olemme saaneet nauttia jo helteisestä alkukesästä ja toivottavasti lomakaudesta tulee juuri sellainen kuin joka ikinen toivoo.

Olin Tietoasiantuntijoiden seminaarissa kesäkuun alkupuolella. Seminaarin teema oli vapaasti suomentaen informaatikon identiteetti. Virallisesti se oli Tietoammattilainen uuden identiteetin kynnyksellä. Seminaari oli anniltaan monipuolinen ja kiinnostava. Kokkarit järjestettiin Ritarihuoneella. Suomen aateliston vaakunat koristivat seiniä ja opas kertoi meille aatelissuvuista, vaakunoista ja talon historiasta. Vaikuttavinta oli kuulla, kun aatelisto kokoontui päättämään siitä, että Suomesta tulee demokraattinen tasavalta. Naiset saivat ensimmäisinä Euroopassa äänioikeuden ja ensimmäisinä maailmassa oikeuden edustaa kansaa valtiopäivillä. Kylmät väreet kävivät iholla sitä ajatellessani. Olisin halunnut olla kärpäsenä katossa seuraamassa keskustelua, kuulemassa argumentointia ja näkemässä, ketkä olivat noita poliittisia uudistuksia ajamassa ja ketkä niitä vastustivat.

Kirjastoissa olemme uuden edessä myös. Jokaisen on mietittävä työssään niitä asioita mitä pitää tehdä ja mitä jättää pois. Maailma ympärillämme muuttuu ja tietomäärä lisääntyy. Relevantin tiedon saavutettavuus on meidän tehtävämme, siksi meidän työmme on muututtava myös. Kaikki vaikuttaa kaikkeen eikä vähiten valtava säästötavoite, joka on suurena lisähaasteenamme. Eli nyt pitää ottaa niiden uudistusmielisten aatelisten asenne ja ruveta keksimään jotain ihan uudenlaista. 

Jalka ovenraossa, hyvää kesää kaikille!

Hanna-Riina Aho
päätoimittaja omasta halustaan.

 

PS:     Kreodi workshop järjestetään Kälviällä 2. - 3.10.2013.
          Täällä tapahtuman ilmoitus ja ilmoittautumistiedot. Tervetuloa mukaan!

          Seuraavan lehden dead lin on 25.11.2013 eli Kaisan päivänä.
      


Kommentit

Jätä kommentti