Pääkirjoitus: 20-vuotisuhlanumero ja joulunumero

15.12.2019

Loviisa joulukuussa. Kuva: Minna Marjamaa

Kreodin joululehti on samalla 20-vuotisjuhlanumero. Pohjoisilla ammattikorkeakoulukirjastopäivillä Kajaanissa 18.11.1998 esitettiin ajatus perustaa sähköinen verkkolehti ja ensimmäinen lehti saatiin verkkoon heti alkuvuodesta 1999. Juhlanumerossa käsitellään ajankohtaisia aiheita amk-kirjastokentältä.

Tänä vuonna lehti on ilmestynyt kuusi kertaa samalla tapaa kuin viime vuonna. Välillä toimituskunta on jännittänyt, saadaanko lehti kasaan nopealla aikataululla, mutta kirjoittajien tuotteliaisuus on ylittänyt kaikki odotukset.  Juttuja on tullut runsaasti kaikkiin lehtiin. Tästä rohkaistuneina olemme päättäneet julkaista myös ensi vuonna kuusi lehteä.

Julkaistujen lehtien määrän lisääntyminen on vaikuttanut siihen, että lehden lukijakunta on kasvanut: Tänä vuonna Kreodia on luettu kaksi kertaa niin paljon kuin vuonna 2016.

Houkuttelemaan kirjoittajia kirjastojen ulkopuolelta

AMKIT-jory antoi toimituskunnalle tehtäväksi vuonna 2017 Kreodin sisällöllisen kehittämisen niin, että lehti kiinnostaisi myös kirjastopiirien ulkopuolella. Vuonna 2020 tavoite laajenee niin, että pyritään houkuttelemaan amk-kirjastojen ulkopuolelta kirjoittajia ajankohtaisista aiheista. Tämä kunnianhimoinen tavoite voidaan täyttää vain tehostamalla ajankohtaisten asioiden löytämistä, nostamalla kirjoittamisen tasoa ja verkostuitumalla.

Toisaalta tärkeää on alustan tekninen ja graafinen kehittäminen. Syksyllä 2019 valittiin kaupallinen palveluntarjoaja, joka rakentaa lehdelle uuden sisällönhallintajärjestelmän. Samalla logo ja graafinen ilme uudistetaan. Tavoitteena on julkaista uusi Kreodi maaliskuussa 2020.

Kevään dealinet ovat seuraavat:

  • 31.1. Kevään viimeinen lehti on teemanumero, teemana avoin TKI & oppiminen
  • 31.3.
  • 15.5.

Toimituskunta kiittää kuluneesta vuodesta!

Kommentit

Jätä kommentti