Tummatukkainen nainen istuu tyhjässä neukkarissa: keskittynyt naputus taukoaa, ja käsi ojentautuu teemukia kohti. Toinen päivä. Hikisessä tietokoneluokassa jälleen sama näky: nainen on liimautunut läppäriinsä. Omien sanojensa mukaan nainen voi kirjoittaa missä vain – kunhan alkuvaihetta kukaan ei missään nimessä häiritse.
Informaatikko Suvi Perttula on bloggari, blogisti tai bloggaaja, ihan kuinka haluatte. Hän ei hifistele ruuasta eikä muodista, mutta muoti-ilmauksista hän kirjoittaa vetävästi. Suvi on JAMKin suosituimman blogin perustaja: hän antaa Oppariblogissaan vastauksia opinnäytetöiden raportointia koskeviin kysymyksiin ja vinkkejä tiedon etsintään.
Viisivuotiaan Suvin verbaliikkaa arvioitiin 60-luvun Suomessa: ”surkea sanavarasto”. Koulussa tyttö kuitenkin luki paljon ja nautti ajatustensa ja näkemystensä kirjoittamisesta. Aikuisiällä arviontimuistoille voi jo hymähtää: blogin lisäksi vammaisneuvoston varapuheenjohtajalta ja sivistyslautakunnan jäseneltä sujuvat lausunnot, perustelut ja mielipiteet. Ehkä joskus on väitöskirjan aika, mutta ainoastaan ikiomaksi iloksi.
Blogin synty ja suosio
Blogi on suosittu. Lukukerrat ovat lähes 7–8-kertaistuneet aloitusvuoden 2011 noin 6500 lukukerrasta, ja seuraajia on myös JAMKin ulkopuolella. Opettajia, nykyisiä ja entisiä opiskelijoita sekä tietysti kirjastolaisia.
Marraskuussa blogia luettiin lähes 7000 kertaa. Tilasto 4.12. klo 11.20
Oppariblogin historia on somettomassa ajassa. Parikymmentä vuotta sitten Suvilta pyydettiin raportointiohjetta, ja matkan varrella talkoisiin lähti JAMKin kielikeskus ja koulutuksen kehittämispalvelut. Raportointiohje oli syntynyt. Opiskelijoiden kysymykset eivät kuitenkaan loppuneet, ja vähitellen kirjaston viestintätiimissä syntyi ajatus blogista.
Kysymykset tulevat ryöppyinä, välillä on hiljaisempaa. Tämän vuoden marraskuussa blogissa oli päivittäin keskimäärin yli 200 käyntiä.
Suosittuja avainsanoja ovat lähdemerkinnät ja -viitteet, internetlähteet ja e-aineistot. Paljon kysytään myös valokuvista, kuvioista ja taulukoista. Suvia innostavia kysymyksiä on paljon, yhdestä niistä tuloksena pakinaa lähentelevä Perkeleelliset opparit
Blogiin tullaan eniten googlettamalla. Myös kirjaston sivujen, raportointiohjeen ja opinto-oppaan kautta porukkaa on saapunut tuhansittain. Facebookin osuus on nousemassa. Virta käy myös toiseen suuntaan: Oppariblogin kautta kirjaston sivuille, raportointiohjeeseen ja opinto-oppaaseen. Ja muuallekin, esimerkiksi Opettajan tekijänoikeus -sivustolle.
Suvi ei kyllästy kysymyksiin ja vastaamiseen. Joskus opettajat odottavat salamavastauksia, joskus vastaaminen viivästyy. Esimerkiksi julkisten organisaatioiden kaavioiden yms. tekijänoikeuksiin ei ole apteekinhyllyvastauksia: niitä on selvitettävä, ja aika harvoin tulee vastauksia. Suvi pyrkii vastaamaan samalla viikolla, joskus lomien aikaan kirjoittamistyöt kasaantuvat.
Siellä nainen taas istuu jyväskyläläisen joulukuun hämärässä. Joku tulee onnelliseksi vastauksesta, ei liian tärkeästi kirjoitetusta. - Jos auttaa opiskelijaa valmistumaan, on hyvä vastaus, pohtii bloggari.
Lisää aiheesta: http://blogit.jamk.fi/oppari/tilastot/
Luetuimmat vastaukset:
Kommentit