Omasta päästä: Kevättunnelmia ja Kreodi-workshopin suunnittelua

06.04.2013

Hanna-Riina

Kreodin ilmestyessä on kevät jo lupautunut tulemaan. Tässä lehdessä on juttuja kirjastojen muutoksista ja ajankohtaisista asioista. Muutokset stressaavat meitä myös silloin, kun ne ovat positiivisia saatika jos ne ovat kielteisiä. Oman stressin tunteminen auttaa hallitsemaan sitä. Kauniit kevätpäivät tarjoavatkin kaikille mielenvirkistystä. Stressin ja muutosten keskellä on kuitenkin hyvä muistaa, että kaverin kanssa jaksaa paremmin kuin yksin.

Kiire vaivaa meitä monia. Nyt kun työ kirjastoissa muuttuu, on hyvä miettiä mitä kaikkea me teemme. Olisiko jotain minkä voimme jättää tekemättä? Miten voimme työtä muuttaa vai voimmeko. Samalla on hyvä tarkkailla sitä omaa jaksamista. Jokainen on siitä vastuussa aina ensisijaisesti itselleen.

Kreodin workshop on tulossa, suunnitelmissa on kesäkuun alku ja Tankarin majakkasaari. Kerromme tarkemmin kunhan  saame suunnitelmat valmiiksi. Sinne ovat tervetulleita kaikki, jotka Kreodiin kirjoittamista ja Kreodin kehittämistä halajavat.  

Seuraavan lehden dead line on 31.5. 
Koitetaan saada se ennen lomia ilmestymään.

Hyvää kevättä!  

Hanna-Riina Aho
päätoimittaja, omasta halustaan 

PS: Täältä löytyy kirjoitukseni Centrian viime syksyn muutoksista.
 

Kommentit

Jätä kommentti