No löytyykö sieltä Finnasta mitään?

19.06.2014

Finnaa on pyöritelty jo vuosikausia projektissa, mutta isommalle joukolle tämä alkaa konkretisoitumaan vasta nyt, kun asiakasliittymiä on päästy oikeasti työstämään. Kaikenlaista kivaa pystyy Finnalla tekemään, tässä vaiheessa toki pääpaino on siinä että sillä ylipäänsä jotain löytyy. AMK-kirjastoista moni on siinä vaiheessa, että asiakasliittymä on beta-vaiheessa, mutta varsinaiseen tuotantoon mennään syksyn kuluessa. Pisimmällä ovat Lahden ja Oulun amkit, joiden aineistot ovat olleet kansallisessa Finnassa jo jonkun aikaa. SAMK taisi tulla hyvänä kolmosena, samoin JAMKin aineisto löytyy kansallisesta näkymästä.
Oamkin finnan etusivulla on hauska Anu Liikkasen tekemä animointi

KDK tai Finna-projektin aikana on myös käynyt selväksi, että yhteisen osaamisen ja tiedon jakamiselle olisi enemmänkin tarvetta. Amkit-konsortiossa asiaan tartuttiin niin, että päätettiin järjestää muutama Finna-päivä omille asiantuntijoille. Tammikuun lopussa pidettiin Lahdessa ensimmäinen Finna-päivä, siellä raotettiin tekniseltä kannalta asiakasliittymän pystyttämistä niillekin, jotka ovat tulossa mukaan vasta myöhemmin. Yhteistyön virittämisen kannalta yhteen kokoontuminen oli erinomainen asia, kaikkiaan paikan päälle tai etäyhteyden päähän saatiin lähes sata amk-kirjastolaista. Aluksi seurattiin Finnan yleisesittelyä, erityisesti Jyväskylän yliopiston Finna ja heidän tekemänsä kehittelyt olivat esillä. Myös LAMKin Finna vaikutti hyvin onnistuneelta viritelmältä jo tuossa vaiheessa, monille tuli näistä paljon ahaa-elämyksiä. Kansalliskirjaston edustajat kävivät läpi hallintaliittymää, mikä olikin useimmille osallistujille vielä täysin uutta. Tulevia kehityskulkuja katseltiin myös päivän aikana. Kaikkiaan päivästä jäi käteen se, että paljon on tehty – paljon on tekemättä – paljon on tietoa muillekin jaettavaksi. Yksi merkittävimmistä asioista tässä oli se, että nyt Kansalliskirjaston kehitystyöstä vastaavat tulivat kasvoillaan tutuiksi väellemme, joten yhteydenotot varmasti helpottuvat sitäkin kautta.
Lamkin Finna

Huhtikuun alussa kokoonnuttiin taas Lahteen pohtimaan Finnan vaikutuksia tiedonhankintaan. Kyllä tuo Finna nykyiselläänkin hakkaa mennen tullen vanhat käyttöliittymät (Voyager, Nelliportaali), ja paranee vielä moneen potenssiin matkan varrella - kunhan vain löytyy aikaa ja resursseja virityksille.

Mitä Finnassa sitten toimii asiakkaidemme kannalta jo nykyiselllään: Voyagerin käyttöliittymä voidaan periaatteessa korvata vaikka heti (varaukset toimivat, saatavuudet näkyvät, lainoja voi uusia, hakuja voi tallentaa). Tuon lisäksi suurena plussana on sähköisten aineistojen löytyminen samalla haulla, tai ainakin iso osa näistä. Tässä se isoin juttu sitten tuleekin: haet kuinka vaan, niin aika tulee tulokseksi tuhansia viitteitä. Käytettävyydelle asettuu siis Finnassa hyvin isot vaatimukset. Tiedonhankinnan ohjausta pitää siirtää siihen suuntaan, että käyttäjät osaavat rajata hakuja ja ymmärtää näytöllä olevia termejä ja linkkejä. Hienoa toki on se, että käyttäjien ei jatkossa tarvitse käyttää kymmenien eri tietokantojen hakuliittymiä vaan kerralla löytyy kaikki – pitkälti nimittäin näyttää siltä, että Finna riittää kattamaan amk-opiskelijoiden tiedonhaun tarpeet kohtuullisen hyvin. ietenkään kaikki kotimaiset aineistot eivät tuolla ole integroituna, samoin ulkopuolelle jäänevät ainakin tässä alkuvaiheessa Terveysportin ja MarketLinen tyyppiset aineistot.
Jamkin Finna

Nettisivujen ylläpito on tässä Finna-hankkeessa mukava pieni bonus. Finnalla voidaan korvata paljolti nykyisten nettisivujemme sisältöä ja päästään sitäkin kautta tälle vuosituhannelle käytettävyyden suhteen, ainakin SAMKin kirjastossa ollaan lähtemässä voimakkaasti tälle tielle. Ja totta kai ylläpito (resurssien käyttöä vahtiva talouspuoli myös!) tykkää, kun ei tarvitse pitää ohjeita eikä listauksia tuhannessa eri paikassa vaan dataa saadaan kohtuullisen pienellä vaivalla näkyviin Finnan syövereistä julkisuuteen.

Mielenkiinnolla odottelen keväällä tehtävien käytettävyystestien tuloksia, että mitä ne oikeat ihmiset Finnasta löytävät ja kuinka sitä Finnaa yritetään käyttää. Kirjastoväellä kun tuppaa olemaan liiankin ruusuisia kuvitelmia normi-ihmisten halusta räplätä ja rajata ja fasetoida ja boolettaa ja mennä kokoteksteihin ja selata hakujoukkoja ja tutkia viitteitä ja kaivaa lähteitä ja klikkailla sinne tänne syvemmälle ja syvemmälle jne. Taitaa kuitenkin totuus olla niin, että isoin osa hakijoista haluaa löytää tietyn kirjan ja paikantaa sen hyllystä mahdollisimman nopeasti ja helposti.

Eipä muuta kuin finnailemaan, hallintaliittymää rohkeasti virittelemällä löytyy koko ajan uusia ominaisuuksia.

 

 

Kommentit

Jätä kommentti