Miten sinä ja asiakkaasi hyödytte käsiteanalyysiosaamisesta?

Tässä artikkelissa pohdin, miten ja millaista käsite- ja käsiteanalyysiosaamista voi hyödyntää ammattikorkeakouluympäristössä tietoammattilaisten ja asiakkaiden kesken. Käsiteosaaminen kuuluu luontojaan tietoammattilaisen työkalupakkiin, mutta sen tunnistaminen ei ole aina helppoa. Kun sen voiman oivaltaa, se auttaa monenlaisten ammatillisten ongelmien ratkaisemisessa ja julki tuotuna lisää myös kirjaston arvostusta.

Suomen käsite on fiksu sana. Se johtuu verbistä käsittää, jonka konkreettinen merkitys on ottaa kiinni. Vielä Aleksis Kivi puhui Nummisuutareissa varkaan käsittämisestä, eikä tarkoittanut ymmärtävää kriminaalipolitiikkaa vaan konnan kiinniottoa palkkion toivossa. Käsite (engl. concept, notion, idea) on siis jotakin, josta ja jolla mieli ottaa todellisuutta kiinni.

Käsiteanalyysilla tarkoitan tarkastelun kohteen ja sen merkityspiirteiden enemmän tai vähemmän systemaattista tutkimista esimerkiksi sen päättämiseksi, kuuluuko kohde tiettyyn luokkaan vai ei (Medin & Smith 1984). Käsiteanalyysi kurottaa kielellisen ilmaisun taakse ja purkaa moniselitteisyyksiä. Se on kohdetta koskevaa ymmärrystä lisäävää henkistä toimintaa, joka myös kehittää tekijänsä kykyjä samanlaiseen toimintaan vastaisuudessa.

Käsiteanalyysia sisältyy esimerkiksi kirjaston käyttäjän pohdintaan siitä, vastaako jokin dokumentti hänen tiedontarpeitaan. Tällöin tarkastelun kohteena ovat dokumentin, sen aiheiden ja toisaalta tiedontarpeiden piirteet ja keskinäiset suhteet. Kirjaston asiakaspalvelun arjessa käsiteanalyysia liittyy asiakkaiden tiedontarpeiden käsittelyyn, kuten hakuaiheiden rajaamiseen ja hakutermien valintaan. Sisällönkuvailu on olennnaisesti käsiteanalyysia, jossa tarkastellaan sitä, mitkä käsitteet kattavat kuvailun kohteen piirteet.

Ammattikorkeakoulussa käsiteanalyysi nousee opiskelijoiden, opettajien ja kirjastohenkilökunnan yhteiseksi kohteeksi luontevasti myös aihe- eli ideaseminaarissa, jossa hahmotellaan opinnäytetyön rajausta ja lähestymistapaa. Opinnäytetyön rakenne on toisiinsa liittyvien teemojen eli käsitteiden verkosto. Käsiteanalyysia tarvitaan kokonaisuuden hahmottamiseen, tiedontarpeiden tunnistamiseen ja muotoiluun.

Kirjastossa on tarpeen osata puhetta termeistä, käsitteistä ja kohteista merkityksen tuottajina eli käsiteanalyysia ja ohjata asiakkaita siihen. Käytännöllisimpiä välineitä tähän on käsitekolmio.
 

Käsitekolmio on merkityksen jäsentäjä

Käsitekolmio eli semanttinen kolmio (Kuva 1) on keino havainnollistaa merkityksen rakennetta. Siinä käsite yhdistää kolmion kärkenä toisiinsa termin ja tarkastel­tavaan todellisuuteen kuuluvan kohteen (tarkoitteen eli referentin).

Kolmiota kutsutaan myös Ogden-Richards-kolmioksi sen esittäjien lingvisti-filosofi Charles Ogdenin (1889–1957)  ja retoriikan tutkija Ivor Richardsin (1893–1979) mukaan (vrt. Ogden & Richards 1923, 11).  Kir­jas­totieteen ja informatiikan opis­kelijoille se tuli tutuksi Outi Meriläisen teok­sesta Perus­tiedot kirjas­toluoki­tusten ymmärtä­mi­seksi (1984). Ogden ja Ric­hards käyt­tivät kolmion kul­mista nimityksiä symbol (termi), thought or reference (käsite) ja referent (koh­de).  Pyrkimys erottaa viitatut oliot sanan tai lauseen sisällöstä löytyy jo lauselogiikkaa kehittäneiden stoalaisten filosofien merkityskä­si­tyksestä (Niiniluoto 2002, 16).

Käsiteanalyysin yksin­ker­­taisena välineenä kolmio so­vel­tuu tiedonhankinnan ohjauksen pedagogiseksi avuksi, jolla voi ha­vainnollistaa mm. prosessiin eri tasoilla si­sältyvää moni­selitteisyyttä (ks. myös Kämäräinen 2017):

Tiedonhaku monipuolistuu, kun haetaan useammalla termillä, jotka mahdollisesti painottavat käsitteen eri puolia. Hakulogiikka kuvaa termien keskinäiset suhteet.

Vaikka hakutermeissä käytetään useampia kieliä, voidaan termien alustavasti ajatella kiinnittyvän samaan käsitteeseen ja viittaavan samaan kohteeseen.

Kulttuurien tarkempi pohdinta johtaa siihen, että termien ohella myös käsitteet eroavat. Suomessa setä ja eno ovat eri käsitteitä, kun taas englannin uncle ei tee näiden välille eroa.

Hakulogiikkaa edelleen kehiteltäessä saatetaan huomata myös kohteeseen sisältyvä kulttuurinen vaihtelu. Kymrin kielessä käytetään kolmea termiä (gwyrdd, glas, llwyd) kuvaamaan väriasteikkoa, joka englanniksi käsittää värit green, blue, grey ja brown (Hjelmslev 1943, 50, Barber & Stainton 2010, 784). Suomessa mänty, honka ja petäjä kuvaavat Pinus sylvestris –puuta eri näkökulmista: honkaa ei voi istuttaa taimena, koska se on vanha puu eikä rakotulia tehdä männystä, joka on tuore puu, vaan kelopuusta eli hongasta.

Toiminnan teoriaa kehittävä Engeström (2015, 35) katsoo käsitekolmion havainnollistavan merkityksen historiallista luonnetta ja ilmentävän konst­ruktivistista ajattelua: termin ja kohteen välinen suhde on aina välittynyt. Kuten edellä on todettukin, käsite toimii nimenomaan välineenä. Tässä mielessä ei ole tarpeen esimerkiksi pohtia sitä, missä käsitteet ”sijaitsevat”. Sen sijaan käsitteitä on syytä tarkastella asiantuntijuuden osana.

Käsiteanalyysi asiantuntijuuden osana ammattikorkeakoulussa

Käsiteanalyysin olettaisi kuuluvan luontevasti asiantuntijuutta koulutuksen tavoitteena ja resurssina korostavaan ammattikorkeakouluun. Tähän nähden on hämmästyttävää, ettei sitä ammattikorkeakoulua sivuavissa väitöstutkimuksissa useinkaan mainita. Otannassa, jossa ovat mukana tietokäsityksen käsitteeseen viitanneet ennen vuotta 2018 julkaistut tekstihakukelpoiset väitöstutkimukset (N=37) käsiteanalyysi mainitaan kerran 10:ssä työssä ja kahdesti kahdessa työssä. Sitä siis joko ei käytetä tai ainakaan käytettyjä lähestymistapoja ei nimetä käsiteanalyysiksi.

Väitöstutkimusten tilannetta on kiinnostavaa verrata Theseukseen tallennettuihin opinnäytetöihin. Niistä löytyy runsaasti esimerkkejä käsiteanalyysiksi luonnehdituista töistä. Onko siis vanhaa sanontaa mukaillen tällä kertaa niin, että härälle kyllä sopii, mutta Jupiterille ei?[1]

Opiskelijat nojaavat koulutusalasta riippumatta käsiteanalyyseissaan yleensä yksittäiseen malliin, Walkerin ja Avantin (1992) hoitotyötarkasteluun, joka puolestaan on paljon velkaa Wilsonin 1960-luvulta peräisin olevalle oppikirjalle Thinking with Concepts (Wilson 1988). Tässä nähdään konkreettisesti opinnäytetöiden tiedonkäytön pikkuklassikko-ilmiö, jonka totesin väitöskirjassani eräiden muiden lähteiden kohdalla: metodissa tai muuten pääaiheesta sivussa olevassa teemassa lähteeksi riittää yksi teos, jota muutkin ovat käyttäneet (Kämäräinen 2018, 82–85, 226–227).

Nuopposen (2003) mukaan minkä tahansa ammattialan (ammattikorkeakoulussa koulutusalojen ja niiden sisällä erikoistumisalojen) kulttuurissa toimitaan ja käsitteitä tarkastellaan kolmessa tasossa:  1. asiantuntijoiden toiminnassaan rakentamana todellisuutena, 2. todellisuuteen perehtymisenä valmiiden käsitteiden kautta ja 3. käsitteiden kielellisenä ilmaisuina termeissä ja teksteissä. Tässä on siis kyse edellä kuvatun käsitekolmion osista, jotka aina tarvitsevat toisiaan. Niiden tunnistaminen lisää mm. tiedonhankinnan ymmärrystä, kuten olemme nähneet.

Fasettianalyysi – käsiteanalyysin tehoväline tietoammattilaisen pakissa

Luokituksen ja laajemmin tiedonjärjestämisen kantavimpia yksittäisiä oivalluksia on fasettianalyysi, joka muuttaa luokkien muodostusperiaatteen. Aiheiden universumia jäsennetään yksittäisten aiheiden (eli luokkien) luettelemisen sijasta tunnistamalla piirteitä, joista aiheet voivat myöhemmin rakentua. Käsiteanalyysin idean mukaisesti käsite eli luokka koostuu merkityspiirteistä. Nämä piirteet ovat tietyn näkökulman (fasetin) ilmentymiä eli fokuksia, eräänlaisia käsitteen ulottuvuuksia.

Termit fasetti ja fokus viittaavat analogiaan aiheesta timanttina, jota tarkastellaan eri suunnista eri pintoihin (fasetti) katsetta tarkentaen (fokus). Aihe näyttää eri suunnista erilaiselta.  Aiheet voidaan kuvailla tarkoituksenmukaisella fokusten yhdistelmällä, jonka esittämiseen luokitusjärjestelmä tai muu dokumentaatiokieli tarjoaa rakenteet. Jos perinteinen luokitus näyttäytyy ”valmiiksi rakennettuna” hierarkkisena systeeminä, fasettiajattelua on puolestaan verrattu rakennussarjaan, josta käyttäjä luo tarpeisiinsa soveltuvia ratkaisuja. Fasettiajattelu sopii hienosti yhteen nykyaikaisten tieto- ja oppimiskäsitysten periaatteen kanssa: todellisuus on rakennettua, ei jonkun auktoriteetin valmiiksi antamaa. Asiasanat ja toisaalta sosiaalisen median tagit voidaan käsittää fasettien ilmentyminä.

Fasettianalyysin idea juontuu osaltaan 1600-luvulla vaikuttaneen Cyprian Kinnerin ajatuksiin keinotekoisesta kielestä. Kehittyneenä lähestymistapana se kuitenkin liitetään S.R. Ranganathaniin ja tämän opettajaan W.C. Berwick Sayersiin sekä Classification Research Groupin (CRG) piirissä toteutettuun tutkimus- ja kehittämistyöhön (Hjørland 2013, Broughton 2012).

Ajattelutapaa vähintään sivutaan luokitukseen ja muuhun tiedonjärjestämiseen liittyvissä perusteoksissa. Uudehko artikkelimuotoinen esitys on Hjørland (2013).  Ajattelutapa ei ole ammattikorkeakoulullekaan vierasta: Fasettianalyysia on sovellettu informaatiolukutaidon tarkasteluun ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä (Kiukaanniemi 2014) varsin onnistuneesti.

Fasettiajattelun merkitys  ja voima tiedonhankinnan ohjauksessa tiivistyy seuraaviin ajatuksiin:

• Opinnäytetyön (tai muun tutkimuksen) aihe ei tyhjene yhteen lokeroon (vaikka opiskelija saattaa toivoa niin: eräässä tutkimistani opinnäytteistä valitettiin tarpeesta lukea useita kirjoja).
• Opinnäytetyö on pikemminkin verkosto, jonka hahmottaminen on käsiteanalyysiprosessi sekä tiedonhankinnan, analyysin että kirjoittamisen osalta. Prosessia helpottaa, kun oppii purkamaan aihetta, sitä sivuavien lähteiden otsikoita ja tiivistelmiä loogisiin osiinsa.
• Samalla tulee soveltaneeksi kehittynyttä käsitteellistä ajattelua, joka taas on omiaan tuottamaan asiantuntemuksen ohella myös ammattikorkeakoulussa kaivattua korkeakoulumaisuutta.

Käsitteiden luonne tai edes niiden olemassaolo ei ole ilmeistä. Naiivin realismin mukaan todellisuus on sellainen, jollaiseksi sen havaitsemme – ikään kuin havaitsijan ja tarkastelun kohteen välissä ei olisi mitään. Käsitteitä ei ikään kuin tunnuttaisi tarvittavan. Filosofia osoittaa naiivin realismin vääräksi vertaamalla toisiinsa todenmukaista havaintoa, havaintovirhettä ja illuusiota: kaikissa vaikutelma voi olla sama, mutta sen tuottaa erilainen prosessi. Ei ole suoraa keinoa erottaa näitä toisistaan, joten kosketuksemme todellisuuteen ei ole välitöntä, vaan välissä ovat kulttuurin tarjomat käsitteet. (Niiniluoto 1999, 141.)

On tiedon muotoja, joiden luonne on ei- tai esikäsitteellinen. Käsitteiden ylikorostumista ja niihin liittyvää valtaa kritisoidaankin. Hannele Koivunen viittaa teoksessaan Hiljainen tieto ristiriitaan tietoisen käsitteellisen tiedon ja sitä alkuperäisemmän ruumiillisen olemassaolon välillä (Koivunen 2000, 75–76). Hiljaisen tiedon viitekehystä käytetään asiantuntijuuden tarkastelussa mm. opettajuuden (Toom, Onnismaa et al. 2008) ja hoitotyön (esim. Nurminen 2000) kontekstissa.

Tutkivassa ja kehittävässä asiantuntijatoiminnassa, kuten ammattikorkeakoulun TKI:ssa, hiljainen tieto yhdistyy kehittyneeseen käsitetyöhön, jossa käsiteanalyysi on keskeisessä roolissa. Kirjaston tietoammattilaisilla on siihen valmiita keinoja omassa työkalupakissaan. Niitä ei kannata pihdata, vaan opetella soveltamaan. Myös käsiteanalyysikirjallisuutta kannattaa hankkia ja suositella.

[1] Quod licet Iovi, non licet bovi, ”mikä sopii Jupiterille, ei sovi härälle”. Keskiaikainen Seneca-mukaelma.