Luokittelusta

Tämä on Mikkelin akatemian 14. istunto: tieteen ja sivistyksen ystäviä on taas kokoontunut salillinen pakkasesta piittaamatta, avattiin tilaisuus tammikuisena perjantai-iltana. Professori Karl-Erik Michelsen johdatteli: Hengen harrastus on kovaa tässä kaupungissa, kun Jukurien (ilmainen) peli on toisaalla ja te olette täällä. Studia Generalia –yleisö on velvollinen esittämään kriittisiä kysymyksiä. Miten luokitellaan ihmisiä: perinteiset ideologiapohjaiset luokat ovat kadonneet, voitte tarkistaa sosiaalisesta mediasta mihin te kuulutte. Ihmiset haluavat kuulua johonkin, heidän halutaan kuuluvan johonkin. Kysymys on identiteetistä. Yhteiskunta vapautuu, ryhmiä tulee lisää. Pakolaiskysymykseen joudutaan paneutumaan. Milloin maahanmuuttaja ei ole enää maahanmuuttaja? Ei löydy aikarajaa.

Luokittelu, tieto ja identiteetti

Tieteenfilosofi Samuli Pöyhönen avasi oman puheenvuoronsa kertomalla afrikkalaisia testaamaan käytetystä varsin järkyttävästä lyijykynäkokeesta: pysyykö lyijykynä hiuksissa. Käsitteellinen ajattelu ei ole vain reagointia ympäristöön vaan jonkin näkemistä jonakin. Luokittelevat käsitteet mahdollistavat samuuden tunnistamisen, kytkevät menneisyyden nykyhetken ja tulevan. Lapsi oppii ensin että lintu on ötökkä joka lentää, mutta entä pingviini? Luokitukset ja käsitteet mahdollistavat sen että maailmaa koskeva tietomme kumuloituu. Käsitejärjestelmät virittävät ajattelun avaruuden: yhteiskunnalliset, tieteelliset ja filosofiset ongelmat usein vaativat tietyn käsitteellisen tilanteen. Luokittelu ei ole ainoastaan tietämisen vaan myös hallinnan väline. Yhteiskuntatieteissä, käyttäytymistieteissä ja lääketieteessä luokittelu on keskeinen ongelmien diagnosoinnin, hallinnan ja hoitamisen menetelmä.

Virhettä synnyttää se että pidetään ihmisten luokkia liian yhdenmukaisina ja ajattomina. Oma sosiaalinen identiteetti vaikuttaa miten suhtaudumme sisäryhmiin (me) eri tavalla kuin ulkoryhmiin (ne). Luokitus vaikuttaa usein kohteiden käyttäytymiseen. Luokittelu luo uusia toiminnan mahdollisuuksia ja silmukointi laittaa sosiaalisen todellisuuden liikkeeseen. Kvarkki ei piittaa siitä miksi sitä kutsutaan. Silmukointi erottaa luonnontieteellisen ja ihmistieteellisen tiedon.  Sosiaalinen todellisuus ei synny kuvittelemalla vaan sitä uusinnetaan käytännöillä. Toisinaan silmukointi myös vaikeuttaa ilmiöitä. Instituutiot ovat vakaita niin kauan kun uskomme niihin ja osallistumme niiden ylläpitoon. Ihmismieli ahnehtii päättelyvoimaa luokista. Monet eri luokitukset voivat olla yhtä aikaa oikeassa. Kun ei tarvitse selittää käyttäytymistään, ihmiset käyttäytyvät epäitsekkäämmin. Tieto koskee käsitteitä. Luokittelu on väistämätöntä. Kuinka luokitukset on muotoiltu, on tiedettävä, ettei tule epäreiluutta.

Lokeron turva ja tuho

Kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksom luki otteita 2014 ilmestyneestä kokoelmastaan ja otti kantaa otsikon mukaiseen asiaan sekä ääneen lausuen että seinälle heijastetun videonsa kautta: burkaan pukeutuneita naisia kävelemässä suomalaisessa luonnossa. Vastasyntyneellä lapsella on oma persoona, temperamentti. Lapsi oppii lähipiiriltään millainen on. Murrosiässä lapsi voi kapinoida näitä ulkoa annettuja karsinoita. En osannut kirjoittaa koulussa, mutta elämä toi sanomisen pakon, antoi motivaation. Useat ihmiset rakentavat itselleen karsinan. Ihminen rakastaa selkeitä rajoja: myös ahdistusta oppii sietämään turvallisessa lokerossa. Lokerosta ulostuloon tarvitaan kipinä, motivaatio, usko itseen, kannustusta, uskoa omiin voimavaroihin, myönteisiä kokemuksia. Se mikä on tapahtunut, voi tapahtua uudelleen.

Taloudelliset arvot ovat ajaneet kaikkien muiden ohi. Ennen nähtiin että hyvinvointivaltio tuo hyviä asioita, nyt ajatellaan että se luo laiskuutta. Pohjoisen ja etelän välille (entisen itä-länsi jaon tilalle) pystytetään muureja. Turvapaikanhakijat sijoitetaan omaan lokeroonsa, metsän keskelle. Se on haaskausta. Suomi on niin nuori valtio että identiteetti on vielä hukassa. On tapana olla mallioppilas, jolla on kolmenkulttuurin hybridimalli: itä, länsi, pohjoismaat. Raikas, uutta luova aktiivinen identiteetti lisäisi Suomen kiinnostavuutta globaaleilla markkinoilla.

Michelsen arvioi: Taiteilija enemmän näkyvissä kuin teoksensa. Miten näet tämän? Vanhemmaksi eläminen on hyvä koska itse kokee, on vertailukohtia. Nyt on tämä aika. Minulla on punk-tausta, kerskakulutus kauhistutti. Eletään ajan mukaan. Jos haluaa sanoa jotain, on se puettava ajan pakettiin, puhutaan ajan kieltä. Myyntiluvut menevät sisällön ohi tällä hetkellä. Suomi on pieni maa. Kirjat löytävät lukijansa. Ajassa eläminen on tärkeää. Jos olisin tullut siinä asussa kuin aloitin 70-luvulla, se olisi noloa. Mäkinen: Sanoit että ahdistunut ilmapiiri. Miten se saataisiin pois? Kriisitietoisuuden luominen on mennyt yli. Ihmiset ovat unohtaneet miten vauras Suomi on. Ihmissuhteet katoavat. En osaa sanoa mitä pitäisi tehdä. Naamat ovat väärinpäin ajankohtaisohjelmissa. Tarvitaan viisaampia ihmisiä päättämään. Voisimme ottaa Venäjä-kortin käyttöön. Dali on sanonut: En tiedä mitä taide on, mutta ilman sitä ihmiskunta ei voi elää.

Kategoriat – luovuuden este?

Tietokirjailija Ari Turunen paljasti: Itsenäistyin tässä kaupungissa 19-vuotiaana Otavan opistossa. Stoppari tuli rakkaaksi. Ihminen kategorisoi luontaisesti, mutta menee joskus liiallisuuksiin. Maanosa on kategoria. Eurooppalaiset ovat halunneet luokitella itsensä eurooppalaiseksi. Mistä hankitaan tutkimusrahoitus jos tutkitaan maantieteellisiä rajoja, ovatko ne luonnontiedettä vai yhteiskuntatiedettä? Turusen kirja Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit perustuu kolmeen kriteeriin: aikansa magneetteja, oppineisuuden keskuksia, kuuluisia kauneudestaan. Miletos 700-500 eaa, Aleksandria 300-100 eaa, Rataliputra 200-100 eaa, Baghdad 700-900, Hangzhou 900-1100, Firenze 1200-1500, Isfahan 1600, Amsterdam 1600, San Francisco 1950-2010.

Mikä kaatoi nämä kukoistavimmat kaupungit? Uskonnolliset ääriliikkeet, puhdasoppineisuuden kontrolloiminen ja katupartiot, tietyn ryhmän suosiminen, ahneus ja sen synnyttämä elintasokuilu, tasa-arvon väheksyminen, populismi. Mitä tästä opiksi? Turvallisuuden tunteen luominen, vapaus yrittää, vapaus ajatella sanoa julkaista, tiedon arvostaminen ja hyödyntäminen, avoimuus vieraille vaikutteille, kohteliaisuus kaupankäynnissä (vieraanvaraisuus), erilaisten ja eri kulttuureista tulleiden osaajien palkkaaminen, kauppapaikan esteettinen houkuttelevuus, ihmisten lokeroimisen välttäminen (uskonto, kieli, kulttuuri.,,). Mitä tämä sanoo luokittelusta? Luokittelu sopii tieteeseen, muttei ihmisiin, luo turhia eroja ja tekee niistä ongelmia, tuo ihmisen yksityisyyden julkiseksi, luo byrokratiaa ja vaikeuttaa työntekoa, estää luovuuden. ”Ketään ei halvenneta totuuden takia, totuus jalostaa meidät.” Entäpä erilaisuuden sietokyky? Kaikesta ei ole pakko innostua mutta meidän ei pidä lannistaa jotka innostuvat. Närpes (Närpiö) lähinnä ideaalia Suomessa! Kaupunkivalinta? Jälkiviisastelua & olisinko säilynyt tutkijana hengissä ko. kaupungeissa – olisin. Kyse oli maineesta näissä kaikissa kaupungeissa – se näkyi – sinne haluttiin tulla. Suomalainen kaupunki on muutakin kuin kesäpäiväpostikortteja. Bilbaoon sijoittui museo ja se on nykyään suosittu matkailukaupunki. Juuri kun maailma on kiinnostumassa meistä, koulutuksestamme, me haluamme tuhota sen: teemme säästöjä. Tämä on jotakin kummallista. Ohmeroluoma: Meillä oli kerran kansainvälinen kaupunki – Viipuri!

Michelsen veti yhteen seuraavana aamuna: Avoimesta, suvaitsevasta kaupungista suljettuun maailmaan siirtyminen tarkoittaa sen kaupungin tuhoa. Miten pystymme elämään ristiriitojen maailmassa? Se on kaiken juju, innovaatioiden edellytys. Luokittelua tarvitaan, kyllä, mutta se ei saa olla loukkaavaa tai eristävää, vaan tukevaa.

Luokittelun valta ja voima – sukupuoli ja seksuaalisuus

Akatemiaprofessori Tuija Pulkkinen aloitti: Luokittelun valta ei ole pelkästään kielteistä, aina rajaavaa vaan se myös luo. Jos johonkin vedetään raja, niin se luo sen rajan molemmat puolet. SETA on ajanut sateenkaariväen asioita, sen verkkosivuilta löytyy alan sanasto, joka nostattaa ajatuksia luokittelusta. Miksi keksitään koko ajan lisää luokittelua? Toimii erottautumisen keinona, auttaa ymmärtämään, antaa tunnustusta. Uudet luokat tulevat tilanteeseen jossa edelliset luokat koetaan puutteellisiksi, epäoikeudenmukaisiksi. Aseksuaalisuus on ollut esillä niissä tilaisuuksissa joihin olen osallistunut viime aikoina seksuaalisuuden nimissä. Luonto ja biologia tulevat esiin kun keskustellaan sukupuolesta. Jos biologia on äänessä, niin tilanne muuttuu. Löytyy sellaisia ötököitä, joilla on hyvin vaihtelevia sukupuolia. Viimeisimpien vuosien aikana on haastettu jako kahteen sukupuoleen. On paljon ihmisiä jotka jäävät ulkopuolelle jos tehdään vain jako kahteen. Suomessa on vain ”hän”. Ruotsissa alettu kehittää kieltä: han, hon, hen. Muun sukupuolisuus – transgender – mieheyden ja naiseuden rajalla, välillä tai ulkopuolella – uusi termi joko sukupuolettomalle tai monisukupuoliselle.

Jokainen varmaan löysi itselleen luokan. Aaltonen: Etiikka kiinnostaa, teenkö pahaa kun luokittelen? Se on eettinen kysymys. Ulkoapäin luokittelu tuntuu pahalta. Itseluokittelu tuntuu voimaa antavalta. Joku välitaso löytyy seksuaalipuolella myös. Joku ryhmä luo uusia sanoja ja ne saattavat tuntua vapauttavilta jos ne omaksuu itselleen. Vaatii oman prosessin. Moraalinen kysymys. Ohmeroluoma: Sitten kun kaikki on luokiteltu, tulee ajatus, onko väliä. Jos ajatellaan seksuaalitutkijan kannalta, suosittelen että kannattaa vaihtaa alaa. Pulkkinen tarttui: Vapauden tila jossa ei ole menetettyjä erilaisuuksia, ei ole niin vapaa kuin se missä on nimettyjä asioita. Erilaisuuksien hyväksymisestä on kysymys. En tiedä mihin suuntaan ollaan menossa. Voi tulla jotain aivan muita asioita joita aletaan luokitella yhtäsuurella panoksella. Lahtinen: Luokittelu voimaannuttaa, se on positiivinen asia.

Kognitiivisesta kategorisoinnista älylliseen vieraanvaraisuuteen

Oppimisen ja asiantuntijuuden tulevaisuuden haasteita: globaalit muutokset, yhteiskunnalliset muutokset, koulujärjestelmän ja työelämän suhteet, aloitti professori Kai Hakkarainen ja jatkoi: tulevaisuus vaatii jokaiselta ”mahdottomien” asioiden oppimista. Älykkyys, lahjakkuus ja luovuus ovat ihmisen kulttuurisesti hajautettuja lajiominaisuuksia. Ihmisen toimintaa selitetään tiedon ja osaamisen pikemmin kuin kykyjen perusteella. Huippuosaajat on ”tehty”, sellaisiksi ei synnytä. Ihmisen kyvyt kehittyvät pitkäaikaisessa harjoittelussa ilman ylärajaa. Kiinteä älykkyys: tarve näyttää fiksulta (ei pääse parhaisiin saavutuksiin), kehittyvä älykkyys: tarve ylittää itseään ja rikkoa rajojaan (parhaiden valmiuksien jalostaminen). Ihmiset ovat kollektiivisia kyborgeja: älyllisiä ylisuorittajia, reppuselässä kannattelevat monimutkaista älyllistä toimintaa. Sukupolvien välinen oppiminen on kollektiivisen luovuuden perusta. Vanhempien saavutukset muuttavat lasten älyllisen sosialisaation ympäristöä. Tarjoaako oppimisympäristö oppimista sytyttäviä minuuden kokemuksia. ”Ruma ankanpoikanen” –vertaus, olenko oikeassa paikassa? Yksikin aikuinen joka tunnustaa nuoren inhimillisesti, voi vaikuttaa ratkaisevasti hänen elämänsä suuntaan. Nuoren osaamista tulisi aina arvioida ylitse kontekstien. Akateemisesti hyväosaiselta vaaditaan älyllistä vieraanvaraisuutta. Moninaista osaamista edustava ryhmä voittaa ”kyvykkäiden” ryhmän.

Co-design, Co-inquiry, Co-regulation, Co-teaching siis Co4, neljä tietoa luovan oppimisen kivijalkaa käsittelevä tutkimushanke on käynnissä. Itseluottamuksen lahja joka saa oppilaat uskomaan itseensä oppijoina. Suuntautua oman oppimisverkoston aktiiviseen rakentamiseen. Kollektiivinen luovuus perustuu älykkään toiminnan langattomaan verkkoon. Ojutkangas: Monien ihmisten mahdollisuudet paranivat viimeisimmän 45 minuutin kuluessa. Miten opettajien koulutus vastaa tähän? Ilmiöpohjainen opetus on tulossa. Muutos on hidas instituutioissa. Ylioppilaskoe on yksi tulppa muutokselle, pitää hyväksyä etteivät muutokset ole nopeita. On tarvittu sukupolvien välistä oppimista. On erilaiset edellytykset – nyt – olemassa. Pöyhönen: ”Vaahtokarkkitesti”, nuorena sinnikkyyden mittaamista. Onko kasvamassa älykkyyttä? Ahtaat luokittelut ovat problemaattisia. Temperamentilla on geneettinen komponentti. Lähtökohtaedellytykset pitää ymmärtää systeemisesti. Monenlaisia menetelmiä etsittävä aktiivisesti. Tynkkynen: En ole kuullut näin mullistavaa puheenvuoroa aiemmin. Innostutaan ja innostetaan – sitä kautta kaikki lapset saadaan mukaan. Vuorovaikutus tutkijoiden, koulujen ja opettajien välillä on keskeinen.

Luokittelut ja yhteiskunnallinen järjestys

Äärettömän hienoa kuulla näitä alustuksia ja tätä hienoa keskustelua, luonnehti professori Olli Pyyhtinen ja totesi: Miten luokitellaan asioita ja objekteja on aiheeni. Sosiologian perustava kysymys, mikä liittää ihmisiä toisiinsa? Mistä aineksista yhteiskuntamme koostuu, mitä jätetään ulkopuolelle? Keitä me olemme nyt, ajankohtainen erityisyys? Jäte antaa meille näkökulman luokittelun perusteisiin. Yhteisö täytyy ensin perustaa. Tämä on aina jossain määrin väkivaltainen teko: rajan vetäminen yhteisön sisä- ja ulkopuolen välille. Yhteisö on jatkuvaa rajanvetoa siihen kuuluvien ja kuulumattomien välillä. Siirtolainen on oman aikamme muukalainen. Muukalainen on sekä sisällä että ulkona johtuen vieraasta alkuperästä. Ihmisten välillä antropologia, muukalaissuhde – ottaa antamatta tilalle. Informaatioteoriaan sisältyy kohinaa, häiriötä, hälyä kommunikaatiossa, mikä synnyttää epäjärjestystä. Syntyy ”kolmas”, suljettava siksi pois.  Yhteisö syntyy negatiivisesti suhteessa parasiittiin (vaikka kerjäläiset, narkomaanit). Luokittelu järjestyksen tuottamista todellisuuteen, tekee asioista hallittavia. Jäte on ainetta joka ei sovi tiettyyn erityiseen luokitteluun. Lika on ”ainetta väärässä paikassa”. Järjestys ja epäjärjestys syntyvät samassa eleessä. Jäte merkitsee ulkopuolen jota vasten sisäpuoli näyttäytyy järjestyksenä. Kyse on raaka-aineesta, jäte sanana on vanhentunut. Jätteen haltuunotto jää kuitenkin aina epätäydelliseksi. Jätteellä on rajattu oikea (ja väärä) paikkansa. Jätteellä on omat sisäiset luokittelut. Luokittelu on yhteydessä moraaliin, samanaikaisesti arkista ja koko yhteiskunnan ja elämän läpäisevää.

Luokitusten haastaminen: dyykkaus. Roskisdyykkaus on vahvasti stigmatisoitunutta. Freeganit torjuvat dyykkaamiseen liittyvät kielteiset mielikuvat. Yhteisöllisyys, olisi varaa ostaakin mutta valitsee toisin, ilmaisen lounaan salaisuus, hyvän tekemisen ja ideologiset syyt: protesti liikakulutusta ja tuhlausta vastaan. Kyseenalaistaessaan jätteen jätteisyyden dyykkaus tuo esiin sen liukuvan luokittelun. Jäte on muokkautuvaa, häilyvää ja prosessuaalista.  Luokittelu ei ole neutraalia. Hallinta tapahtuu pitkälti kytköksissä käsittelemiimme objektiiveihin ja niiden luokitteluun. Luokittelut eivät ole ikuisia ja muuttumattomia vaan ne ovat haastettavissa ja muutettavissa.

Michelsen: Ostakaa kaatopaikkoja, onko potentiaalia? Suomi on pioneerimaa kierrätyksessä. Jäte ei vähene mutta käsittelytapa muuttuu. Suomessa se poltetaan, maapallolla hukutaan jätteeseen. Jätteestä on tullut resurssi. Jotta voitaisiin käydä kauppaa, pitäisi olla niukka resurssi, jotta se olisi taloudellisesti kannattavaa. Ohmeroluoma: Tuhannessa asteessa hetekasta lähtien menee Vantaan polttolaitoksessa. Viittä laitosta kaavaillaan Suomeen. Jos jätettä ei ole riittävästi niin sitten otetaan kaatopaikoista. Voidaan kuljettaa pitkiä matkoja. Hyyryläinen: Politiikka puuttui? Poliittinen elämä on jäsennelty luokkiin, perustuu johonkin luokitteluun, kyvytön ratkaisemaan ongelmia. Miten vallankäyttö ja ympäristökysymykset yhdistetään? On hyvin vaarallista ryhtyä ehdottamaan toista järjestelmää. Kiinnostava ajatus. Uskon demokratiaan, lausui Pyyhtinen.