Kesä-Kreodin 3/2020 teemana on Vaikuttavuus ja asiakastyytyväisyys. Keväällä 2020 toteutettiin ammattikorkeakoulukirjastojjen käyttäjäkysely, jota puretaan tässä numerossa useammassa jutussa. Lisäksi yksi näkökulma on tilastoinnin kehittäminen. Samalla lehden ulkoasu uudistui kokonaan.
Kreodi 3/2020 on samalla uuden alustan ja graafisen ilmeen käyttöönottonumero. Ensimmäistä kertaa sisällönhallintajärjestelmä on teetetty ammattilaisilla. Kaikkea vanhaa ei kuitenkaan ole heitetty romukoppaan vaan aikaisemmin toimivia ominaisuuksia on kehitetty edelleen. Toimituskunta on tuloksesta syystäkin ylpeä!
Graafisen ilmeen on toteuttanut AMKIT-konsortion luottograafikko Petra Boije, joka on luonut myös Theseuksen nykyisen ilmeen. Kreodin logon uudistamisessa on jatkettu alkuperäistä ideaa.
Kreodin ensimmäisessä numerossa vuodelta 1999 Pirkko Pietiläinen avasi käsitteen alkuperää seuraavasti:
Verkkolehti on saanut nimekseen Kreodi, sillä sen tarkoituksena on viestiä ammattikorkeakoulukirjastojen vakaasta kehityksestä: Merkitseehän sana kreodi mm. biologiassa vakaata kehityskulkua. Lehden on tarkoitus ilmestyä neljä kertaa vuodessa.
Hyödynsimme edellisen logon kehittäjän Päivi Karhumetsä selvitystyötä ja ideaa logon taustaksi ja Yrjö Hailan kirjoitusta: Käyttäytyminen: Sisäisten ja ulkoisten tekijöiden erottaminen mielivaltaista, Yrjö Haila kertoo seuraavaa:
Otan lähtökohdakseni 1900-luvun keskivaiheilla työskennelleen kehitysfysiologi-evoluutiobiologi C. H. Waddingtonin käsitteen "kreodi" (creode). Termi kattaa organismin aikuistumiseen johtavan kehityskulun kaikkine siihen vaikuttavine geenitoiminta systeemeineen sekä geenivaikutusten intensiivisyyttä muuntavine, toisiinsa kytkeytyvine kontrollijärjestelmineen (Waddington 1962, 45). Waddingtonin kreodia on usein havainnollistettu kuvalla pallosta, joka pyörii haarautuvien laaksojen halkomassa vuoristomaisemassa rinnettä alas. Vähäiset geenitoiminnan erot tai ympäristöstä tulevat häiriöt – siis satunnaiset tekijät – voivat ratkaista, kumman laakson kreodi "valitsee" kussakin risteyskohdassa, mutta valinnan tapahduttua se jatkaa valituksi tullutta reittiä edelleen.
Uusi logo kuvaa samalla tavoin rinnetta alas vierivää palloa. Toimituskunta nimesi logon ensimmäisen version tuttavallisesti lankakeräksi. Petran luomista värimaailmoista keltainen koettiin raikkaaksi ja siinä on sopivasti kontrastia.
Ensimmäistä kertaa Kreodin alusta on ostettu ammattilaiselta. Uuden alustan on rakentanut LianaTech. Liana Technologies on vuonna 2005 perustettu Suomen suurin markkinoinnin ja viestinnän pilvipalveluja tuottava ohjelmistoyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Oulussa. LianaTech valikoitui tarjouksentekijöistä hyvin referenssien perusteeella.
Alusta mahdollistaa pysyvien tunnisteiden eli URN-tunnusten käytön, Creative Commons -lisenssien käytön, kommentoinnin, somejaot sekä valokuvalliset kirjoittajaprofiilit. Kreodin jutut jaetaan lähtökohtaisesti CC-BY-4.0 -lisenssillä. Jatkossa kirjoittajat voivat lähettää toimituksella oman kuvansa.
Syksyn aikataulut löytyvät Kreodin eDuunista ja ovat seuraavat:
- 15.9.
- 30.10. (teema: asiakaspalvelu & saavutettavuus) ja
- 30.11. (teema: aineistojen käyttö ja alternative access, maksumuurit, kirjaston rooli)
Kevät on ollut monella tavalla poikkeuksellinen ja nyt tuntuu paremmalle kuin koskaan aikaisemmin lähteä ansaitulle kesälomalle. Hyvää kesää kaikille!
PS: Kommentit - niin positiiviset kuin negatiiviset – voi lähettää päätoimittajalle tai vastauksena tähän artikkeliin. Palautetta voi antaa myös nimettömänä tai nimellä Kreodin palautelomakkeella.
Kommentit