Kokemusasiantuntijuus, kanssatutkimus ja kansalaistiede - kokemusasiantuntijoiden päiväkirjoja tutkimassa

Mikä on kokemusasiantuntijan rooli tutkimuksessa? Tässä artikkelissa tarkastelemme kokemusasiantuntijoiden kanssa tehtävän tutkimuksen metodologisia, menetelmällisiä ja eettisiä lähtökohtia. Lisäksi kuvaamme alkanutta tutkimushanketta, jossa rikos- ja päihdetaustaiset kokemusasiantuntijat osallistuvat yhdessä ammattilaisten kanssa tutkimuksen tekemiseen. Kansalaistiede ja kanssatutkimus nivoutuvat menetelminä lähelle toisiaan.

Artikkelissa reflektoidaan kokemusasiantuntijoiden tutkimukseen liittyvää osaamisen tukemista ja yhdessä neuvoteltuja osallistumisen mahdollisuuksia tutkimusprosessin eri vaiheissa. Artikkeli liittyy tutkimukseen, jossa aineistona käytetään kokemusasiantuntijoiden päiväkirjoja, joihin he reflektoivat työssään rakentuvaa ammatillista kasvuaan sekä omaa rooliaan suhteessa asiakkaisiin ja ammattilaisiin. Tutkimuksessa tiedon intressinä on kokemusasiantuntijoiden aseman vahvistaminen työelämässä. Lopuksi pohdimme tutkijapositioon liittyviä merkityksiä kokemusasiantuntijoille, työyhteisöille sekä yhteiskunnalle laajemminkin.

Mitä on kokemusasiantuntijuus?

Kokemusasiantuntijat ja palvelunkäyttäjät ovat osallistuneet sosiaali- ja terveysalan tutkimukseen Isossa-Britanniassa sekä laajemminkin kansainvälisesti (Barber ym. 2011). Kokemusasiantuntijat voivat osallistua tutkimukseen monin eri tavoin. He voivat osallistua aineiston hankkimiseen haastattelemalla (Gillard ym. 2010) sekä aineiston analysoimiseen (Sweeney ym. 2013) tai toimintatutkimuksen toteuttamiseen (Schneider ym.  2012).    

Kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten kanssatutkijuus paikantuu Laurea-ammattikorkeakoulun VoimaProfi-hankkeeseen (OKM, 2022–2024), jossa tehdään tutkimusta ja tuotetaan konkreettisia ratkaisuja sosiaalisen syrjäytymisen ja eriarvoistumisen haasteisiin sekä kehitetään korkeakoulun henkilöstön ja opiskelijoiden tutkimus- ja kehittämistyön osaamista. Toteutamme hankkeessa uusia metodisia ratkaisuja, joista yksi on se, että rikos- ja päihdetaustaiset kokemusasiantuntijat toimivat kanssatutkijoina osatutkimuksessa, jossa tutkitaan rikostaustaisten kokemusasiantuntijoiden ammatillista kehittymistä. Tutkimukseen kanssatutkijoina osallistuvat kokemusasiantuntijat ovat aikaisemmin suorittaneet rikos- ja päihdetaustaisille suunnatun pitkäkestoisen kokemusasiantuntijakoulutuksen.

Koulutus kehitettiin Laurea-ammattikorkeakoulussa KEIJO-hankkeessa (ESR, 2018–2020) yhdessä hankekumppaneiden Valo-valmennusyhdistyksen ja Silta-valmennusyhdistyksen kanssa. Hankkeen päätyttyä koulutusta on toteutettu Laureassa työvoimakoulutuksena.  Rikosseuraamusalan kokomusasiantuntijakoulutus sisältää kolme kuukautta kokopäiväistä opiskelua ammattikorkeakoulussa sekä harjoittelujakson työelämässä. Koulutuksen keskeiset teemat ovat: kokemusasiantuntijuus ja vertaisuus, kriminologian ja rikosseuraamusalan perusteet, vuorovaikutus ja ammatilliset menetelmät, ammatillisuus ja reflektointi, työelämätaidot, projektityö ja moniammatillinen verkostotyö. Koulutuksen päätavoitteena on tukea koulutuksen käyneitä kokemukseen perustuvan asiantuntijuutensa ammatilliseen hyödyntämiseen (Lindström ym. 2021, 87).

Kokemusasiantuntijatoiminta tarjoaa rikostaustaisille mahdollisuuden hyödyntää menneisyyteen liittyviä kokemuksiaan erilaisissa vertaisuuteen, palveluiden kehittämiseen tai vaikuttamiseen liittyvissä tehtävissä. Vertaisen ja kokemusasiantuntijan toimintakentät ovat toisiinsa nähden erilaiset. Vertaistyö paikantuu pääasiassa tehtäviin, joissa toimitaan toisten vertaisten kanssa; kokemusasiantuntijat toimivat laajemmin palvelujärjestelmässä, jossa koulutuksen avulla jalostettua omakohtaista kokemusta hyödynnetään paitsi vertaistuen tarjoamisessa myös palveluiden suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistyössä. (Ilomäki ym. 2018.) Kivistön ym. (2022) tutkimuksessa vastavuoroisuus mielenterveys- ja päihdekuntoutuksen kokemusasiantuntijatoiminnassa näyttäytyy toteutuessaan toimijuutta vahvistavana sekä kuntoutujia että kokemusasiantuntijoita laajasti kannattelevana.

Tutkimus ja kanssatutkimuksen prosessimme on edelleen käynnissä. Tässä artikkelissa kuvaamme niitä asioita, joita jo tässä vaiheessa on mahdollista kuvata: kokemusasiantuntijoiden kanssa tehtävän tutkimusprosessin eri vaiheita. Lisäksi pohdimme kokemusasiantuntijoiden tutkimukseen osallistumisen hyötyjä ja eettisiä ulottuvuuksia.  

Näkökulmia kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten yhteistutkimukseen

Tutkimustamme rikos- ja päihdetaustaisten kokemusasiantuntijoiden kanssa voidaan tarkastella sosiaalipedagogisena toimintana. Sosiaalipedagogiikka on syntynyt pedagogiseksi vastaukseksi yhteiskunnan integraatio-ongelmiin, joille alettiin etsiä pedagogisia ratkaisuja (Hämäläinen 2003, 72). Sosiaalipedagogiikassa tarkastellaan ”ihmisen kasvua sosiaalisena ilmiönä, eli kiinnostuksen kohteena ovat prosessit, joissa ihminen kasvaa yhteisöjen ja yhteiskunnan jäseneksi ja jäsenenä. Kasvun lisäksi huomion kohteena on kasvatus, eli pedagoginen toiminta, jolla sosiaalista kasvua tuetaan ihmisen elämänkulun eri vaiheissa.” (Sosiaalipedagogiikka n.d.) Sosiaalipedagogiikassa keskeisiä teemoja ovat yhteiskunnallinen eriarvoisuus, syrjäytyminen ja syrjiminen, täysipainoinen kansalaisuus (Sosiaalipedagogiikka n.d.).  Hämäläisen (2003, 72) mukaan sosiaalipedagoginen työ voidaan käsitteellistää pyrkimykseksi edistää kasvuprosesseja, luoda kasvulle edellytyksiä ja raivata sen tiellä olevia esteitä. Näitä teemoja käsittelee ja edistää paitsi itse tutkimuksemme, myös kokemusasiantuntijoiden kanssa tehtävä yhteistutkimus menetelmällisesti.

Perinteinen tutkimuksen tekemisen tapa on se, että ammattitutkija on auktoriteettiasemassa ja osallistujalle jää rooli tutkimuksen kohteena (kts. Rättilä ja Honkatukia 2021). Avoimen tieteen ja koulutuksen myötä yhteiskunnassa avautuu uudenlaisia mahdollisuuksia päästä mukaan tutkimus- ja koulutustoimintaan. Avoimella tieteellä ei tarkoiteta vain julkaisemisen ja tutkimusaineistojen avaamisen käytäntöjä ja standardeja. Avoimessa tieteessä lähtökohtana on, että kuka tahansa voi hyödyntää tutkimuksen tuloksia sekä osallistua tieteelliseen tutkimukseen. (Mönkkönen & Neuvonen 2018, 17.) Tutkitun tiedon avoimuus ja saavutettavuus ovat yksi puoli avoimuutta. Toinen puoli avoimuutta on se, keillä on mahdollisuus ja ehkä oikeuskin osallistua itse tutkimuksen tekemiseen (Nikula 2023). Autoetnografisella kokemustutkimuksella tarkoitetaan tutkijan ensisijaisesti omaelämäkerrallisiin kokemuksiin perustuvaa tutkimusta, jota Suomessa on tehty lähinnä tutkijoiden johtamissa hankkeissa (Hyväri & Rissanen 2014).

Kansalaistiede ja kokemusasiantuntijuus

Myös kansalaistieteen käsitettä voidaan käyttää kuvattaessa ei-ammattitutkijoiden tekemää tieteellistä tutkimusta. Aineistonkeruun joukkoistaminen ei riitä kriteeriksi sille, että voitaisiin puhua kansalaisten osallisuuden vahvistamisesta. (Laine 2018).  Kansalaistiede on toimintaa, joka pyrkii tieteen demokratisoitumiseen. (Koskiaho 2019). Myös sosiaalityön tutkimuksessa on pidetty tärkeänä osallistujien mukaan ottamista demokratisoituneisiin tutkimussuhteisiin (Bell 2011). Sosiaalialan tutkimukseen on tärkeää saada tutkijoiksi myös niitä ihmisiä, joiden asiantuntijuus rakentuu kokemuksesta, ja joilla on aivan erityinen ymmärrys asiakkaiden yksilöllisistä ja yhteisöllisistä kokemuksista. Kysymys on myös siitä, että he joita asia koskee, ovat myös oikeutettuja osallistumaan (Toikko & Rantanen 2009, 93). Palvelukäyttäjätutkimuksesta on tullut yhä merkittävämpi kehitysaskel tutkimusympäristössä (McLaughlin 2009).

Suomessa vähemmälle huomiolle on jäänyt Convict Criminology (suomennettuna: tuomittujen kriminologia). Convict Criminology on sitoutunut luomaan autenttista kriminologiaa, joka perustuu osallistumiseen ja toimintatutkimukseen, jossa vangit eivät ole mukana vain tutkimuksen osallistujina, vaan yhteistuottajina akateemisten yliopistotutkijoiden kanssa. (Aresti 2016, 225.) Toimintatutkimuksessa keskeistä on osallistumiseen liittyvä voimaantuminen (empowerment) sekä emansipaatio (Boog 2003). Convict Criminologia tarjoaa mahdollisuuksia myös tutkijaurille. Entiset rikosseuraamusasiakkaat työskentelevät yliopistoissa tehden eri tieteenalojen tutkimusta, ja saaden tukea yhteiskuntaan palaamiseen (Richards ym. 2012; Aresti 2016). Hibbard (2023) on kuvannut matkaansa läpi rikosoikeusjärjestelmän, toipumisen, korkeakoulutuksen ja uran tutkijana. Hän on tuonut esille, miten stigma vähenee akateemisessa maailmassa ja tutkimuksessa, ja että elävää asiantuntemusta arvostetaan tieteen kontekstissa. Hibbardin kaltaiset ihmiset antavat toivoa monille ja he tekevät uraauurtavaa tietä myös kokemusasiantuntijoiden tutkijaurille.

Kaikki edellä kuvatut näkökulmat tarjoavat metodologisia ja menetelmällisiä mahdollisuuksia, kun tehdään tutkimusta kokemusasiantuntijoiden kanssa. Sosiaalipedagogisen toiminnan tavoitteena on tukea ihmisten yhteiskuntaan integroitumista, yhteiskunnallista osallisuutta sekä lievittää ja ehkäistä syrjäytymistä (Sosiaalipedagogiikka n.d.). Juuri näihin seikkoihin yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa tehtävällä tutkimuksella myös pyritään puuttumaan.

Kokemusasiantuntijoiden orientoiminen tutkimustoimintaan

Tutkimuksessa tarkastellaan rikos- ja päihdetaustaa omaavien kokemusasiantuntijoiden ammatillista kasvua ja roolia sosiaalialalla. Tutkimuksen tarkoituksena on auttaa ymmärtämään, millainen rooli ja asema kokemusasiantuntijoilla on sosiaalialalla. Tutkimuksessa laadullista päiväkirjatutkimusaineistoa tuottivat tutkijoiksi palkatut kokemusasiantuntijat. Kolme eri kansalaisjärjestöä antoi tutkimusluvan tutkimukseen osallistumisesta. Järjestöistä tiedusteltiin kokemusasiantuntijoiden kiinnostusta osallistua tutkimukseen. Viisi henkilöä ilmoittautui ja lupautui kirjoittamaan päiväkirjaa työstään. Kaikki halukkaat otettiin mukaan tutkimukseen. Myöhemmin yksi ilmoittautuneista jättäytyi pois tehtävästä. Tutkimukseen osallistuneilta edellytettiin koulutukseen osallistumista. Tutkimukseen osallistuneille kokemusasiantuntijoille järjestettiin tutkimuskoulutusta syksyn 2022 ja kevään 2023 aikana.

Kokemusasiantuntijoille järjestettiin koulutukset, joissa käsiteltiin tieteellistä tutkimusta ja tieteellistä kirjoittamista, autoetnografisen aineiston tuottamista, tutkimuseettisiä kysymyksiä sekä laadullisen aineiston analyysiä teemoittelemalla. Yhdellä koulutuskerralla käytiin läpi myös tutkimuslupa-asioita sekä sopimuksia kokemusasiantuntijoiden palkkauksesta tutkijoiksi tutkimustoimintaan. Yksi kokemusasiantuntija luki läpi tutkimussuunnitelman ja kommentoi sitä. Autoetnografisen aineiston hankintajaksolla kokemusasiantuntijoille tarjottiin ryhmämuotoisia tutkijatapaamisia sekä yksilöaikoja, joiden tarkoituksena oli tukea kokemusasiantuntijoita tutkimukseen liittyvässä kirjoittamisprosessissa. Tutkimukseen osallistuneille kerrottiin, että heillä olisi mahdollisuus osallistua myös aineiston analysoimiseen sekä tutkimusartikkelin kirjoittamiseen. Osa kokemusasiantuntijoista ilmoitti, että he haluaisivat osallistua myös tutkimuksen kirjoittamiseen, tarvittaessa vapaaehtoispohjalta.

Tutkimuksessa kokemusasiantuntijoille tarjoutui mahdollisuus kirjoittaa autoetnografisia päiväkirja-aineistoja ammatillisesta kasvustaan työssään sekä roolistaan suhteessa asiakkaisiin ja ammattilaisiin kuukauden kestävältä havainnointijaksolta. Tutkimukseen osallistuneet kokemusasiantuntijat toimivat kokemusasiantuntijoina kansalaisjärjestöissä, joissa kohdataan nuoria sekä aikuisia, joilla on erilaisia haasteita liittyen mielenterveyteen, päihteisiin, rikollisuuteen tai asumiseen. Päiväkirja-aineistoa kertyi kirjoitettuna yhteensä 62 sivua (fonttikoko 12 ja riviväli 1). 

Kokemusasiantuntijat autoetnografisen aineiston tuottajina ja analysoijina

Kokemusasiantuntijat kirjoittivat työhönsä liittyvistä havainnoista päiväkirja-aineistoa lokakuussa 2022. Autoetnografiaa voidaan kuvata kulttuurisena itsereflektiona, jossa tutkija tarkastelee itseä sekä omia kokemuksiaan osana yhteisöä tai kulttuuria (Ellis & Bochner 2000).  Havaintojaksolla tutkimuksessa etualalla olivat kokemusasiantuntijoiden henkilökohtaiset kirjoitukset työstään. Ammatilliseen kasvuun ja erilaisiin ammatillisiin käytänteisiin liittyvät autoetnografiset aineistot tarjoavat mahdollisuuksia myös tarkastella kokemusasiantuntijoiden asemaa sekä suhteita työyhteisöissä sekä yhteiskunnassa laajemminkin. Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten parissa toimivat kokemusasiantuntijat ovat vertaisia suhteessa näihin ihmisiin. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna ammattilaisten tapa kohdata asiakkaita, palvelujärjestelmän prosessit sekä hyvinvointiyhteiskunnan aukkokohdat tulevat tunnistetuiksi myös omakohtaisten kokemuksien kautta. 

Päiväkirja-aineiston käyttäminen tuo tutkimukseen narratiivisen elementin. Aineiston hankkimisen jälkeen kokemusasiantuntijat toteuttivat analysointiprosessia ja tekivät analyysiä yhdessä tutkijoiden kanssa. Analysointia tehtiin aineistolähtöisesti teemoittelemalla. Aineiston tarkastelu yhdessä kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten kanssa laajentaa dialogissa ja reflektoinnissa analyysivaiheeseen osallistuvien mahdollisuuksia tehdä tulkintoja aineistosta. Tulkinnallista elementtiä lisää useiden näkökulmien esiintulo empiirisen datan kvalitatiivisessa analyysissä (Mjøsund ym. 2017). Myöskin analyysiprosessiin osallistujien ymmärrys erilaisista kompleksisista ilmiöistä on mahdollista, kun tulkintoja tehdään niiden ihmisten kanssa, joiden kirjoituksiin päiväkirjat perustuvat. Analyysi tuo esiin myös harvoin raportoituja palvelunkäyttäjien osallistumisen subjektiivisia ja ihmisten välisiä näkökohtia. Tämä lisää ymmärrystä palvelun käyttäjien tutkimukseen osallistumisen prosessista ja merkityksestä. (Barber ym. 2011.) Päihde- ja mielenterveystyön säädellyllä toimintaympäristöllä ja ammattihierarkioilla on merkittävä vaikutus kokemusasiantuntijoiden positioiden rakentumiseen (Soronen 2021).  

Tutkimusartikkelin kirjoittaminen yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa  

Nurmen (2022) mukaan tieteellinen kirjoittaminen on tärkein osa akateemista toimintaa, ja tietoa tuottamalla sekä tutkimusta tekemällä sosiaalistutaan osaksi tiedeyhteisöä ja sen viestintäkulttuuria. Tutkimusprosessissa tieteellisen kirjoittamisen toteutusvaiheessa tulisi pohtia erilaisia tapoja, miten kokemusasiantuntijat voivat osallistua kirjoittamiseen. Tieteenalat ovat erilaisia perinteeltään siinä, montako kirjoittajaa artikkelissa yleensä on: joillain tieteenaloilla artikkelilla voi olla kymmeniä kirjoittajia, ja yksi “kirjoittaja” on tehnyt vaikkapa “vain” taulukon. Samoin ei-ammattitutkija taustaisten kanssatutkijoiden kanssa työnjako artikkelissa voi olla moninainen. Tasa-arvo tutkimuksen toteutuksessa ei tarkoita sitä, että kaikkien tulisi tehdä yhtä paljon kaikkea. Kun tutkimuksen tekemiseen ja tiedontuotantoon pääsevät osallistumaan myös sellaiset henkilöt, jotka eivät yleensä osallistu, samalla heillä kehittyy myös tutkimuslukutaito, joka on keskeinen kompetenssi myös arvioimaan lukemaansa ja hyödyntämään tutkittua tietoa.

Tutkimuseettisiä neuvotteluja kanssatutkijoiden kanssa

Kokemusasiantuntijoiden kanssa tehtävään tutkimukseen liittyy monia eettisiä – niin käytännöllisiä, abstrakteja kuin periaatteellisiakin kysymyksiä, joita olemme pohtineet tutkimusprosessimme alusta alkaen. Seuraavaksi muutamia ajatuksia siitä: Käytetyt käsitteet luovat todellisuutta ja vahvistavat mielikuviamme ja käsityksiämme asioista ja ilmiöistä: jo se, miten nimeämme kanssa/kumppanitutkijoita tai kutsumme (yhteis)tutkimusta, on eettinen kysymys ja valinta. Jos puhumme kanssatutkijoista, emmekä tutkijoista, sisältyykö siihen hierarkkinen asetelma, onko se käsitteellisesti sukua esim. naisjohtajalle (joka on jotain muuta kuin johtaja)? Toisaalta kanssatutkijuudessa on kyse juuri siitä, että ei-ammattitutkija tulee mukaan tutkimuksen tekemiseen. Vaikka kansalaistiede – ja kanssatutkijuus sen sukulaisena - pyrkii demokratisoimaan tieteen tekemisen prosesseja, tulee sen luonnollisesti samaan aikaan täyttää tieteellisen tiedon kriteerit. (kts. esim. Laine 2018). Tähän ei-ammattitukijalla ei todennäköisesti yksinään ole osaamista, eikä hän yksin tulisi toimineeksi tutkijana. Yhteistoimijuus on tässä aivan olennaista. Toisaalta: emme ole tutkimusprosessissamme myöskään korostaneet sitä, että toiset olisivat ammattitutkijoita – vaikka vastuut tutkimuksessa ovatkin ryhmässä erilaiset. Tässä tutkimuksessa käytetään kunkin osaamista ja vahvuuksia tutkimuseettisesti kestävästi, tieteentekemisen periaatteita noudattaen. 

Kanssatutkijuus voidaan ymmärtää sosiaalieettisenä kysymyksenä: kenellä on oikeus ja mahdollisuus osallistua tiedontuotantoon. Olemme rekrytoineet mukaan tutkimukseen kokemusasiantuntijoita, joille palkka maksetaan tietyltä ajalta. Aineiston tuottamisen osalta tätä oli helppo arvioida tuntiperustaisesti. Aineistonanalyysivaihetta on vaikeampi arvioida, paljonko siihen menee aikaa, saati kirjoittamisprosessia. Tietoinen suostumus edellyttää sen auki neuvottelua kokemusasiantuntijoiden kanssa, että mihin kutsumme mukaan ja mihin kokemusasiantuntijat lähtevät mukaan sekä millaisin ehdoin. Olemme pohtineet myös sitä, olemmeko kyenneet riittävän laveasti kertomaan mukaan rekrytoiduille kanssatutkijoille, mistä on kyse ja mihin he ovat ryhtymässä. Ovatko he voineet sikäli tehdä ”tietoisen suostumuksensa”? Myös tutkimuksen mahdolliset seuraukset tulee käydä yhdessä läpi. Seuraukset saattavat liittyä myös tiedon omistajuuteen ja ansioihin, jos esim. päätyy kirjoittamaan anonyyminä. Tutkimusartikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen edellyttävät tarkkaa pohdintaa. Voivatko kanssatutkijat olla mukana tutkimuksessa omilla nimillään ja jos niin miten?

Hietala ym. (2023) tuovat esille vertaisuuden rakentumisen kanssatutkimuksessa. Vertaisuutta ja asemoitumista voidaan tarkastella tutkimuksen kuluessa, jolloin siitä voidaan myös neuvotella. Esimerkiksi aineistoa analysoitaessa voidaan pohtia, miten kukin aineistoa lukee, ja minkä asian tunnistaa aineistossa mielenkiintoisena. Kysymyksien kautta voidaan keskustella tutkimusryhmään kuuluvien ihmisten erilaisista intresseistä ja voimavaroista.  Tällaisin keinoin voidaan tutkimusryhmän sisäisiä eroja ja moniäänisyyttä pitää näkyvillä ja vaalia tutkimuksen teossa. (Hietala ym. 2023, 105.)

Palvelunkäyttäjäkeskeisessä tutkimuksessa tarvitaan strategioita, jotta tällaisella tutkimuksella on uskottavuutta, ja sen voidaan katsoa hyödyttävän tutkimusyhteisöä (Rose 2003). Myös McLaughlin (2010) tuo esille, että meidän on alistettava tällainen tutkimus samoihin tarkastelu- ja kritiikkistandardeihin, joita sovellettaisiin muihin tutkimuslähestymistapoihin, jotta palvelunkäyttäjien tutkimuksen osallistuminen tutkimukseen kehittyy edelleen.  Tutkimusmatkamme päätyttyä tulee arvioida sitä, miten yhteinen tutkimusmatkamme onnistui: miten eri toimijat kokivat asemansa, roolinsa, valtasuhteet ja yhdenvertaisuuden toimijana. Myös (erityisesti kanssatutkijan henkilökohtaisuuden vuoksi) omaa jaksamistaan ja rajojaan voi olla mahdollista arvioida kunnolla vasta prosessin päätyttyä. 

Pohdintoja rikos- ja päihdetaustaisten kokemusasiantuntijoiden tutkimusmatkan merkityksestä

Systeemiteoreettista lähestymistapaa mukaillen, voimme hahmottaa, että mikrotasolla tämä prosessi voi olla merkityksellinen yksilölle itselleen yksittäisenä työkokemuksena, osaamisen lisääntymisenä ja uutena kokemuksena ylipäänsä – niin kokemusasiantuntijalle kuin tutkijataustaiselle. Makrotasolla tällä voi olla merkitystä organisaation toimintatavoille ja ymmärrykselle yhteistoimijuudesta.  Meso-tasolla tällä voi olla jotain annettavaa ympäröivään kulttuuriin ja yhteiskuntaan käsitteellisellä ja tutkimusmenetelmällisellä ja metodologisella tavalla sekä konkreettisena osoituksena mukaan ottamisesta ja tutkimuksen tekemisen / tiedon tuotannon marginaalissa olevien osallisuuden vahvistamisesta. Autoetnografisten päiväkirjojen avulla tehdään myös näkyväksi kokemusasiantuntijatoiminnan mahdollisuuksia ja esteitä organisaatioissa, joissa valta on ammattilaisilla. Pohdintoihin, jatkotutkimusideoihin ja johtopäätöksiin menetelmästä ja yhteistoimijuudesta on tarpeen palata vielä tutkimuksemme päätyttyä kaikilla mainituilla tasoilla.  Myös kokemusasiantuntijoita on tärkeää kuulla ja ottaa huomioon heidän näkökulmansa tutkimukseen osallistumisen mahdollisuuksista sekä haasteista. Tutkimuksessa vertaisuus on keskinäistä asiantuntijuutta sekä yhdenvertaisuutta.

Lähteet: 

Aresti, A., Darke, S., Manlow, D. (2016). Bridging the Gap: Giving Ppublic Voice to Prisoners and Former Prisoners through Research Activism, Prison Service Journal, 224, 3-13.

Barber, R., Beresford, P., Boote, J., Cooper, C., & Faulkner, A. (2011). Evaluating the impact of service user involvement on research: A prospective case study. International Journal of Consumer Studies, 35(6), 609–615. https://doi.org/10.1111/j.1470-6431.2011.01017.x

Bell, K. (2011). Participants’ motivations and co-construction of the qualitative research process. Qualitative Social Work, 12(4), 523-539. https://doi.org/10.1177/1473325011429020

Ellis, C., Adams, T. E., & Bochner, A. P. (2011). Autoethnography: An Overview. Historical Social Research, 36(4), 273–290.

Gillard, S., Borschmann, R., Turner, K., Goodrich-Purnell, N., Lovell, K., & Chambers, M. (2010). “What difference does it make?” Finding evidence of the impact of mental health service user researchers on research into the experiences of detained psychiatric patients: Impact of mental health service user researchers on research. Health Expectations: an International Journal of Public Participation in Health Care and Health Policy, 13(2), 185–194. https://doi.org/10.1111/j.1369-7625.2010.00596.x

Hibbard, P. F. (2023). From there to here: A journey through substance use disorder, prison, and recovery. Journal of Substance Abuse Treatment, 144, https://doi.org/10.1016/j.jsat.2022.108922

Hietala, O., Kulmala, M., Mietola, R., Sotkasiira, T., & Turja, M. (2023). Tutkimuskohteesta tutkimuksen toteuttajaksi: Vertaisuuden rakentuminen kanssatutkimuksessa. Kanssatutkimus: Ihanteet ja käytännöt, 89–105. https://erepo.uef.fi/handle/123456789/29554

Hyväri, S., & Rissanen, P. (2015). Kuntoutujien kokemustutkimuksen menetelmät. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 51(4). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/sla/article/view/48476

Hämäläinen, J. (2003). Arkilähtöinen sosiaalipedagogiikka. Sosiaalipedagogiikka, 4, 65–73. https://doi.org/10.30675/sa.116958

Ilomäki, T., Mäenpää, E., Hautamäki, L., & Ala-Kauhaluoma, M. (2018). Vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus toipumisen ja kuntoutumisen tukena. Kuntoutus, 41(3), 46–51. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/kuntoutus/article/view/97467

Kanssatutkimuksen tutkijaverkoston verkkosivu. Katsottu 8.3.2023. Saatavilla:VERKOSTO / NETWORK – Kanssatutkimuksen tutkijaverkosto (helsinki.fi)

Kivistö, M., Hautala, S., & Soronen, K. (2022). Vastavuoroisuus mielenterveys- ja päihdekuntoutuksen kokemusasiantuntijatoiminnassa. Kuntoutus, 45(3), 5–19. https://doi.org/10.37451/kuntoutus.122236

Koskiaho, B. (2019). Kansalaistutkimus: toisenlaista tutkimusta. Janus Sosiaalipolitiikan Ja sosiaalityön Tutkimuksen Aikakauslehti, 27(1), 72–78. https://doi.org/10.30668/janus.75844

Laine, H. (2018). Tieteellisen artikkelin avoin yhteiskirjoittaminen. Vastuullinen tiede: tutkimusetiikka ja tiedeviestintä Suomessa -sivusto. https://vastuullinentiede.fi/fi/julkaiseminen/tieteellisen-artikkelin-avoin-yhteiskirjoittaminen  

Lindström, J., Mears, M., & Rantanen, T. (2021). Katujen asiantuntijoiden tarinoita parityöstä ammattilaisten kanssa. Teoksessa: K. Günther & J. Kallio (toim.) Tutkiva sosiaalityö 2021, 84-98. https://www.researchgate.net/profile/Johanna-Hietamaeki/publication/354208464_Lahisuhdevakivallan_kohteina_olleiden_avun_hakemisen_ja_saamisen_haasteet_korona-aikana/links/612c799238818c2eaf6c5ade/Laehisuhdevaekivallan-kohteina-olleiden-avun-hakemisen-ja-saamisen-haasteet-korona-aikana.pdf

McLaughlin, H. (2010). Keeping service user involvement in research honest. British Journal of Social Work, 40(5), 1591-1608. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcp064

Mjøsund, N. H., Eriksson, M., Espnes, G. A., HaalandØverby, M., Jensen, S. L., Norheim, I., Kjus, S. H. H., Portaasen, I., & Vinje, H. F. (2017). Service user involvement enhanced the research quality in a study using interpretative phenomenological analysis – the power of multiple perspectives. Journal of Advanced Nursing, 73(1), 265–278. https://doi.org/10.1111/jan.13093

Mönkkönen, J., & Neuvonen, A. (2018). Avoin tiede avaa uuden suunnan yliopistojen vaikuttavuuteen. Tieteessä tapahtuu, nro 1/2018, 15–21.

Nikula, K. (2023). Oikeus ja mahdollisuus osallistua tutkimuksen tekemiseen – kanssatutkijuus sosiaalieettisenä kysymyksenä. Sosiaalietiikka.fi – Ajateltavaa, tietoa ja näkökulmia ihmisen ja yhteiskunnan eettisiin kysymyksiin (helsinki.fi) https://blogs.helsinki.fi/socialethics/  

Nurmi, L. (2022). Tieteellinen kirjoittaminen oppimisprosessina. Puhe ja kieli,(1), 91-96. 

Richards, S. C., Ross, J. I., Newbold, G., Lenza, M., Jones, R. S., Murphy, D. S., & Grisby, R. S. (2012). Convict Criminology, Prisoner Reentry and Public Policy Recommendations. Journal of Prisoners on Prisons, 21(1-2), 16–34. https://doi.org/10.18192/jpp.v21i1-2.5107

Rose, D. (2003). Collaborative research between users and professionals: Peaks and pitfalls. Psychiatric Bulletin, 27(11), 404-406. https://doi.org:10.1192/pb.27.11.404

Rättilä, T., & Honkatukia, P. (2021). Johdanto: Tutkimusyhteistyön lähtökohtia ja teoksen tavoitteet. Teoksessa T. Rättilä & P. Honkatukia (toim): Tutkien ja tarinoiden. Kohti pakolaistaustaisten nuorten kestävää hyvinvointia. Nuorisotutkimusseura, 9–28. 

Schneider, B. (2012). Participatory action research, mental health service user research, and the hearing (our) voices projects. International Journal of Qualitative Methods, 11(2), 152-165. https://doi.org/10.1177/1609406912011002

Soronen, K. (2021). Arvioivan katseen alla vai aitoa yhteistyötä? Kokemusasiantuntijoiden positioiden rakentuminen päihde-ja mielenterveystyössä. Tietopuu: tutkimussarja, 1(2021), 1-23. 

Sosiaalipedagogiikka. n.d. Verkkosivu. Sosiaalipedagogiikka | Sosiaalipedagogiikka Katsottu 14.3.2023.

Sweeney, A., Greenwood, K. E., Williams, S., Wykes, T., & Rose, D. S. (2013). Hearing the voices of service user researchers in collaborative qualitative data analysis: the case for multiple coding. Health Expectations, 16(4), e89-e99. https://doi.org/ 10.1111/j.1369-7625.2012.00810.x

Toikko, T., & Rantanen, T. (2009). Tutkimuksellinen kehittämistoiminta: näkökulmia kehittämisprosessiin, osallistamiseen ja tiedontuotantoon. Tampere University Press.