Tässä artikkelissa avaamme lyhyesti kanssatutkijuutta rikos- ja päihdetaustaisten koulutettujen kokemusasiantuntijoiden kanssa. Käytämme esimerkkinä VoimaProfi -hanketta, jossa rikos- ja päihdetaustaiset koulutuetut kokemusasiantuntijat osallistuvat tutkimuksen tekemiseen kanssatutkijoina. Kanssatutkijuus tarjoaa kokemusasiantuntijoille tutkijaroolin opettelun. Yhteiskunnallisella tasolla kanssatutkijuus tuo esille kokemustutkijoiden ääntä. Myös demokratian näkökulmasta kanssatutkijuudella on paikkansa. Kanssatutkijuuden näkökulmasta eri rooleista tehdyt tutkimukset tuottavat arvokasta tietoa kokemusasiantuntijoiden kokemista jännitteistä yksilöiden ja yhteiskunnan tasolla.
VoimaProfi-hanke vastaa sosiaalisen syrjäytymisen ja eriarvoistumisen haasteisiin tutkimuksen ja kehittämistyön keinoin. Samalla kehitetään henkilöstön ja opiskelijoiden tutkimus- ja kehittämistyön osaamista. Osana hanketta luodaan uusia menetelmällisiä ratkaisuja, joissa myös kokemusasiantuntijat toimivat kanssatutkijoina (experts by expereince as co-researchers). Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja sosiaalisen kestävyyden varmistamiseksi hanke toimii yhteistyössä lukuisten avaintoimijoiden kanssa. Hankkeessa on neljä osatutkimusta, joiden teemoina ovat haavoittuvien ryhmien digitaalinen osallisuus, mielenterveyden vertaistuki, rikostaustaisten kokemusasiantuntijoiden ammatillinen kehitys ja vanhustenhuollon henkilöstön työhyvinvointi. (kts. lisää VoimaProfi -hanke). Hanketta rahoittaa OKM (2022–2024).
Mitä kanssatutkijuus ja kokemustutkimus ovat
Akateemiseen tutkimukseen ja sen tekemiseen liittyy erilaisia näkemyksiä siitä, kenellä on oikeus tutkia ketä ja millä tavalla. Kun eri palveluiden käyttäjät osallistuvat itse tutkimukseen, haastamme nämä normit sekä tiedon tuottamiseen liittyvät erilaiset perinteiset syrjäyttävät prosessit. (Sweeney & Beresford 2019, 1189.) Esimerkiksi vammaisliikkeessä korostuu usein lähestymistapa: ”nothing about us without us” - ei mitään meistä ilman meitä (Vammaiskumppanuus n.d.). Perinteisesti ammattitutkija on ollut auktoriteettiasemassa: hän on valinnut tutkimusasetelmat, näkökulmat, -kysymykset, tulkinnut aineistot ja analysoinut ne sekä asettanut tutkimustulokset laajempaan kontekstiinsa (Rättilä ja Honkatukia 2021, 16). Tällöin osallistuja on lähinnä tutkimuksen kohteena.
Kanssatutkimus on yleistynyt viime vuosina. Se merkitsee sitä, että tutkimuskohteista tulee tutkimuksen osallistujia ja kumppaneita (Russo, 2012, 1.) Tällöin eletystä elämästä kumpuavat kokemukset ovat keskeisiä. Kanssatutkimuksessa kumppanuus tutkimuksessa liittyy koko prosessiin, ei pelkästään vaikkapa vain aineistojen tuottamiseen. (Laine 2018). Keskeinen ajatus kanssatutkimuksessa on tieteellisen tiedon demokratisoimisessa ja laajemman joukon osallisuudessa tiedon tuotannossa. Ihmisen mahdollisuus osallistua elämäänsä koskevan tutkimustiedon tuottamiseen linkittyy myös kestävään hyvinvointiin (Rättilä ja Honkatukia 2022).
Salo (2017, 63) tuo esille näkökulman kokemustutkimuksesta, joka ei liity vain siihen, ketkä tietoa tuottavat ja mistä lähtökohdista käsin, vaan siihen, että (kokemus)asiantuntijalle tarjoutuu mahdollisuuksia siirtyä yhteiskunnan marginaalista sen keskiöön, tutkijana, arvioitsijana ja aktiivisena kansalaisena. Suomessa kuntoutujien kokemuksiin liittyvän tutkimuksen juuret juontuvat vertaistoiminnassa syntyneisiin elämäkerrallisiin aineistoihin ja julkaisuihin (Hyväri & Rissanen 2014, 291).
Kanssatutkijuus suhteessa muihin lähestymistapoihin
Kanssatutkimuksella on yhtymäkohtia esimerkiksi taistelevaan tutkimukseen ja toimintatutkimukseen (kts. esim. Suoranta ja Ryynänen 2014 17, 196). Kanssatutkimusta ohjaa periaate siitä, että koko tutkimusprosessi toteutetaan tasavertaisesti ja yhdessä heidän kanssaan, joita tutkimus koskee. Lähestymistapaa voi hahmottaa myös ”yhdessä kulkemisen menetelmänä”, jolloin olennaista on sukeltaa valittuun teemaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka tuntevat teeman omakohtaisesti, omien kokemustensa vuoksi (kts. esim. Lehtonen ym. 2012 ; Suoranta ja Ryynänen 2014, 159). Kanssatutkimus linkittyy kansalaistieteeseen (Koskiaho 2019), joka on tieteen demokratisoitumiseen pyrkivää toimintaa. Kansalaistiedettä on hyödynnetty pidempään teknis- ja luonnontieteellisillä aloilla esim. säähavaintojen tekemisessä arkeologisissa kaivauksissa (Koskiaho 2019).
Kansalaistieteen käsite on muuttunut todella nopeasti sen lyhyehkön olemassaolon aikana. Ei ole olemassa yhteisesti sovittua määritelmää kansalaistieteelle, se on moniulotteinen ja moniarvoinen asia. (Hirvikoski 2019). Hirvikosken mukaan tärkeintä kansalaistieteessä on voimaannuttaa kansalaisia, saada kansalaiset luottamaan omiin innovatiokyvykkyyksiinsä ja tieteeseen sekä osallistumaan tieteeseen (Hirvikoski). Avoin tiede on keskeinen politiikkainstrumentti, jolla eurooppalaista tiedettä ja korkeakoulujen kehitystä uudistetaan. Kansalaistiede ja avoin tiede liittyvät toisiinsa ja ne ovat keskeisiä uudistamisen välineitä opetuksessa ja tieteessä (Hirvikoski 2019).
Tutkimuksen keskeisiä arvoja ovat avoimuus ja läpinäkyvyys (Mustajoki 2018). Tutkimustulosten validius ja luotettavuus on mahdollista varmistaa, kun tutkimusaineistoja, -menetelmiä ja -tuloksia jaetaan muiden kanssa avoimesti. Tämä synnyttää myös luottamusta tuloksiin ja prosessiin. (Mustajoki 2018). Avoin tiede edistää tutkimustoimintaa esimerkiksi luomalla laajempia mahdollisuuksia yhteistyöhön ja hyödyntää olemassa olevia menetelmiä (Mustajoki 2018). Näihin avoimen tutkimuksen lähtökohtiin ja arvoihin kanssatutkijuus sopii hyvin.
Miksi tarvitsemme päihde- ja rikostaustaisia kokemusasiantuntijoita (kanssa)tutkijoiksi?
VoimaProfi-hankkeessa osatutkimuksen kohteena ovat rikostaustaiset kokemusasiantuntijat sekä heidän asemansa sosiaalialan tehtävissä. Kokemusasiantuntijat osallistuvat tutkimukseen tutkijoina, jotka tuottavat työhönsä liittyvää tutkimusaineistoa kirjoittamalla päiväkirjaa ammatillisesta kasvustaan ja suhteestaan ammattilaisiin ja asiakkaisiin. He ovat kommentoineet tutkimussuunnitelmaa ja myöhemmin myös yhteiskirjoittajuus mahdollistuu.
Toikon (2016) tutkimuksen mukaan kokemusasiantuntijaksi kasvu toteutuu sekä yksilöllisenä, että yhteisöllisenä prosessina. Tällöin yksilöllinen oppimisprosessi auttaa palvelun käyttäjää luomaan identiteettinsä asiantuntijana kokemuksen perusteella, ja kollektiivinen oppimisprosessi tukee asiantuntijan sosiaalisen roolin rakentamisessa. Myös Hokkanen ja Nikupeteri (2015) määrittelevät kokemusasiantuntijuutta henkilökohtaisen, yhteisöllisen ja rakenteistuneen kokemusasiantuntijuuden jaottelun kautta. Päivi Rissanen (2015) tuo esille, että oleellista kokemusasiantuntijaksi kasvamisessa on oma kuntoutuminen sekä omien kokemuksien työstäminen kokemusasiantuntijana toimimista varten. Kuntoutuminen ja rikollisuudesta irrottautuminen ovatkin päihde- ja rikostaustaisten kokemusasiantuntijoiden kohdalla olennaista ja edellytys ammatilliselle toiminnalle.
Kokemusasiantuntijoiden asemaan ja rooliin sosiaalialalla liittyy edelleen erilaisia haasteita. Rantasen ja Toikon (2006, 408) mukaan palveluiden käyttäjien näkökulma muuttaa käsityksen asiantuntijuudesta. Beresfordin (2000) mukaan palveluiden käyttäjille tulisi antaa sama kunnioitus kuin ammattilaisille. Kokemusasiantuntijuuden käsitteen voidaan katsoa perustuvan asiantuntijuuden uudenlaiseen tulkintaan, ns. avoimeen asiantuntijuuteen. Avoimessa asiantuntijuudessa ei suljeta pois maallikkoperspektiiviä. Asiantuntijuus ei ole johdettavissa suoraan tietystä ammatista, asemasta tai koulutuksesta käsin. (Eräsaari 2002, 23–30.)
VoimaProfi-hankkeen osatutkimuksessa päiväkirja toimii itsetutkistelun välineenä, jonka kautta välittyy kokemusasiantuntijoiden reflektiiviset kokemukset sekä erilaisiin tilanteisiin liittyvät merkityksenannot sekä tulkinnat heidän kohtaamistaan arvoista ja asenteista. Rikos- ja päihdetaustaa omaavien kokemusasiantuntijoiden asiantuntijuus rakentuu erilaissa dialogisissa kohtaamisissa asiakkaiden ja ammattilaisten kanssa, mihin autoetnografisesti tuotettu aineisto tarjoaa tutkimuksen luotettavuuden näkökulmasta hyvät lähtökohdat.
Rikos- ja päihdetaustaa omaavilla kokemusasiantuntijoilla on omakohtaista kokemusta rikosseuraamuksista sekä eri palveluista. Heillä on myös kokemustietoa siitä, millaiset kohtaamiset ammattilaisten kanssa ja millaiset tukimuodot ovat auttaneet heitä selviytymään. Kokemustutkimuksessa heidän tutkijapositionsa rakentuu näistä lähtökohdista käsin ja on vertaisuuden kautta lähempänä asiakasrajapintaa kuin akateemisilla tutkijoilla.
Kanssatutkijuuden merkitys jatkossa
Ammattimaisiin tutkijan tehtäviin vaaditaan yleensä tohtorin tutkinto, joka edellyttää vuosien kouluttautumista. Tutkimuksen tekeminen on siis rakenteellisesti mahdollista lähinnä korkeasti kouluttautuneille ammattitutkijoille. Tohtorintutkinnon suorittaneita on OECD-maiden 25–64-vuotiaista keskimäärin 1 % (OECD 2021, 48). Tällöin osallisuus tutkimuksen toteuttaminen on lähtökohtaisesti perinteisesti oikeastaan aika kapean väestönosan saavutettavissa. Sosiaali- ja rikosseuraamusalalla sosiaalisesti kestävämpi ratkaisu on vahvistaa kanssatutkijuuden kautta tutkimusta. Päihde- ja rikostaustaisten osallistuminen on yhteiskunnallisesta näkökulmasta erityisen arvokasta ja perusteltua osallisuuden, demokratian ja tieteeseen liittyvän luottamuksen lisäämiseksi. Sen kautta voi tarjoutua myös kriittistä tutkimusnäkökulmaa palveluista ja ammattilaisten toiminnasta.
Yhdessä toimimiselle voi olla erilaisia ulottuvuuksia: esimerkiksi vertaistoimijuus, yhteistyösuhde, hyötymissuhteita, tai asiakas/potilas–ammattilainen -suhde jne. (Hallamaa 2017). Kanssatutkijuudessa yhdessä toimiminen on toimimista erityisesti tiedon tuottamisen edistämiseksi ja tutkimuksen toteuttamisessa. Toisen tunnustaminen tasaveroiseksi toimijaksi voi olla käytännössä toisinaan vaikeaa (Hallamaa 2017, 222). Vaikka ollaan tasaveroisia toimijoita, voi silti olla erilaisia tehtäviä, rooleja, vastuita. Ei ole itsetarkoitus, että kaikki tekevät kaikkea saman verran, vaan siten että toimitaan aidosti yhdessä ja kukin tulee aidosti kuulluksi. Kanssatutkijuus vaatii aikaa, tutuksi tulemista, menetelmän yhteiskehittämistä ja luottamusta.
Monenkeskinen vastavuoroisuus edellyttää oman ja toisen toimijuuden vakavasti ottamista (Hallamaa 2017, 282). Tämän toteuttaminen saattaa kuulostaa helpolta, muttei psykologisista syistä sitä ole. Ihminen pyrkii luontaisesti hakemaan tukea omille ajatuksilleen. Omien näkemysten kriittinen arviointi edellyttää omien näkemysten kyseenalaistamista. Toisen toimijuuden tunnustaminen edellyttää tilan antamista toiselle siten, että itse luopuu kontrollista, ohjailusta ja määräilystä. (Hallamaa 2017, 282). Näitä asioita on syytä reflektoida itsessään ja toisissaan läpi tutkimusprosessin, niin ammattitutkijoiden kuin kokemusasiantuntijataustaisten kanssatutkijoiden. Osallistuvassa tutkimuskumppanuusessa ei pitäisi Lehtosen ym. (2020) olla kyse vain siitä, että (ammatti)tutkijat osallistavat kumppanitutkijoita tarjoamalla heille erilaisia rooleja tutkimuksessa, vaan siitä että myös he voivat tutkijoille uudenlaisia rooleja. (Lehtonen 2020 ym, 14).
Kanssatutkijuutta tulisi luonnollisesti kehittää yhteistoimijuudessa kanssatutkijoiden kanssa. Tulevaisuudessa kanssatutkijuus on toivottavasti menetelmänä laajemmin tunnettu ja tunnustettu myös ei-luonnontieteellisillä aloilla ja kansalaisten keskuudessa mahdollisuutena osallistua ja vaikuttaa.
Kommentit