Kirjastovaunut törmäyskurssilla

Miksi olet hakeutunut kirjastoalalle?

Kysymys esitettiin minulle ensimmäisen kerran kirjastoalan amk-koulutuksen valintakokeiden ryhmäkeskustelussa. Toisen kerran sen esittivät kirjastoalan koulutuksen markkinoinnin suunnittelijat. Sen jälkeen sitä kysyttiin harjoittelupaikkojen haastatteluissa ja sittemmin lähes kaikissa (siis lukuisissa) työhaastatteluissa.

Viime viikolla tätä kysyttiin kirjastoalan tutkimuksessa.

Pistää miettimään, onko muillakin aloilla näin epäselvää, miksi sinne hakeudutaan.

Opiskelijana amk:ssa konstruoin uusien opetusmenetelmien siivittämänä sosiaalisesti itseeni ymmärrystä nykyaikaisesta kirjastosta kolmantena tilana. Kirjasto tilana tarjoaa tasa-arvoisia ja saavutettavia mahdollisuuksia toteuttaa yhteiskuntamme perustuksiin osuvaa osallistuvan, osaavan ja vastuullisen kansalaisuuden ideaalia – vieläpä elämyksellisesti.

Opiskelijaporukalla näitä keskusteluja jatkettiin joskus pikkutunneille ja lennokkaihin ajatuksiin kirjastosta tarttui jostakin aamuyön paatos, ylevyys ja toveruus. Vierasta ei ollut sen paremmin muinainen sivistysporvarillinen eetos kuin uusvasemmistolaisetkaan tulkinnat yhteiskunnallisista toimijoista, jotka kykenevät purkamaan erilaisia kapitalistisen, seksistisen ja rasistisen yhteiskunnan tuottamia valta-asetelmia.

Kirjastoalan markkinoijien mielestä alaa on kuitenkin parempi mainostaa jollain coolilla ja trendikkäällä, kuten skeittaamisella.

Ja seuraavan maanantain työhaastattelussa nämä pohdinnat usein tiivistyivät ytimekkäästi, esimerkiksi muotoon ”olen aina pitänyt kirjastoista” tai että ”tykkään lukemisesta”.

Vinkkinä vain, että tämä on huono vastaus. Kirjastossa työskentelevä ei nykyään oikeastaan saisi tykätä kirjoista eikä ainakaan kertoa lukevansa niitä.

Yleensä on yritykselle hyvä, että esimerkiksi puhelinkaupan myyjällä on teknologista harrastuneisuutta ja että urheilukaupan myyjä vetää kolme tonnia Cooperissa. Mutta kirjastoala. Kirjastoalan haasteet ja pyrkimys ymmärtää jatkuvasti läheisessä horisontissa siintävää muutosta on vaikuttanut aiheuttaneen ainakin alan koulutukseen autoimmuunitaudin, joka saa sen hylkimään kaikenlaisia kirjastoihin perinteisesti liitettyjä merkityksiä.

Nykyaikaiset kirjastot kun tarvitsevat yhteistyöhakuisia, verkostoituvia ja kehittämisorientoituneita tyyppejä, jotka pystyvät hahmottaman tieto- ja viestintäteknologian tuomat mahdollisuudet ja kykenevät rakentamaan pedagogisia palvelu- ja tapahtumakonsepteja erilaisille kohderyhmille lastentarhoista tutkijankammareihin.

Taudinkuvaan kuuluu sen kyseleminen, että miksi alalle hakeudutaan, ja sen käsityksen toistaminen, että alalle hakeutuu vääränlaisia ihmisiä. Siis sellaisia ihmisiä, jotka kävivät nuorena paljon kirjastossa koska introvertteina pitävät kirjoista ja lukemisesta. Sellaiset ihmiset muuttuvat myöhemmin villapaita-silmälasi-palautuskirja-yhdistelmäajoneuvoiksi, jotka hyllyjen välissä kulkiessaan pitävät outoa hyss-ääntä.

Millaistahan ääntä tulevaisuuden kirjaston yhdistelmäajoneuvot pitävät. Osaavatko ne vastata miksi-kysymykseen ja pitävätkö nekin kirjoista?

Antti Nyqvist

Kirjoittaja on nauttinut suuren osan elämästään opiskelijahintaisista lounaista.