Tutkimuspäällikkö vai yli-innovaatioaktivisti? Vastaanottovirkailija vai First Impression Manager? Yritys, joka on täysin samanlainen kuin muut, ei ole uskottava. Tee joko eri asioita kuin muut tai samoja asioita eri tavalla, niin sinulla saattaa olla strategia. Omenahotellilla ei ole aulatiloja, se eroaa sillä muista hotelleista. Ikea toimii eri tavalla kuin Asko, Isku tai Masku.
"Haluan potkia vastaan päällikkötittelimuottia", esitti Anssi Tuulenmäki Seinäjoella lokakuulla. Olen oman työni paras asiantuntija, voin vaihtaa omaa titteliäni tarpeen mukaan. Organisaatio antaa tittelin ja työtavat. Läpinäkyvä leivänpaahdin on esimerkki erilaisesta ajattelutavasta.
Raaka-aineet sisään, tuote ulos – matkalla tapahtuu transformaatio, tämä on T-ajattelua. Hyvin monella alalla on jääty tähän. Just in time -ajatteluun liittyy paljon kirjallisuutta. Siirrytään T:stä F:ään. Terveydenhuollon puolella T toimii eli katkennut käsi kipsataan mutta odottelua riittää, ilman F’ta (flow). Seuraava vaihe on V eli value, jota seuraa P niin kuin people. Liukuhihna toimii koneen logiikalla, toistosta seuraa laatu. Ihmisen logiikalla: kuinka paljon ainutkertaisuutta saadaan mukaan kuvioon? Koko persoona on pistettävä peliin. Jorma Uotinen on aina tanssija, ei vain klo 8-16. Koulutus oltava aina people. Kirjastossa on osa T, mutta ehdottomasti P oltava mukana. Ihmislogiikka ja Ritz Hotel Florida: lapsen hotelliin unohtama nalle palautettiin yhdistämällä lähetykseen sekä nalle että kuvakirja siitä mitä nallelle on tapahtunut lomalla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että positiivisia poikkeamia tapahtuu jatkossakin sekä hotellissa että ulkomaailmassa. Tämä on parasta mahdollista markkinointia, miljoonat tietävät nyt. Erilailla tekeminen on parasta mainontaa.
Kirjastot ja elämäntehtävät
Kuinka nopeasti valmistut, mitataan. Oletko löytänyt elämäntehtävän. Koulutusbisness ei ole people bisness. Omalta kannalta kirjastosta on ollut enemmän hyötyä kuin koululla, arvioi Tuulenmäki. Mistä saat energiaa/innostusta työssäsi? Mikä vie energiaa/innostusta työssäsi? Vähennä sitä! On luontevaa antaa päätöksenteko sille tasolle, jolle se kuuluu. Ei minun ongelma ole se, että teen liian vähän työtä. Minun ongelma on se, että teen liikaa työtä. Ainoa manageriallinen tehtävä on katsoa, ettei joku pala loppuun. T -Mitä on? P- Mitä voisi? Joku on haastanut instituution nimeltä ”kakkulapio” ja on tehnyt sen uudestaan! Eikö kirjasto ole helpompi miettiä uudestaan? Kiivi + banaani + mandariinit –asettelu aamiaistarjoilulautaselle! Jos olisi hotellissa tarjolla, kaikki puhuisivat asiasta, ei vaan ole. Jokainen voi nähdä omalla työpaikallaan asioita joita voi parantaa ja jokainen voi tehdä ehdotuksen parannuksesta, rima riittävän alas. Kun tehdään riittävän paljon parannuksia, taso nousee pakosti paljon. Onko meillä henkilökohtainen suhde useimmin tapahtuviin asioihin? Oletetaan että on 10 hengen tiimikokous ja innostuksen aste vaihtelee
0,9 potenssiin 10 vai 1,1 potenssiin 10? 0,3 vai 2,6?!?
0,5 potenssiin 10 vai 1,5 potenssiin 10? 0,001 vai 57,7!
Arkipäivän asioilla voi olla mieletön ero. Kaikki uudet ideat, hankkeet, projektit pitäisi ymmärtää resurssien ja energian houkuttelukeinoina. Huumori on hyvä tapa houkutella. Positiivisuuden kautta lähestyminen on toivottavaa. Ääntelevä roskakori saa ihmiset keräämään roskia puistossa.
Millainen prosessi olisi ideaali resurssien houkuttelun kannalta?
1) Päämäärän asettaminen: Unelma ja tunteet (unelma-auditointi) Dubai vetää, maailman houkuttelevin ympäristö, koska raha sijoitettu houkuttelevasti. Googlen unelma on järjestää kaiken maailman tieto. Sodankylän liikuntahallin nimeksi tuli Sodankylän liikuntahalli ja se perustui nimikilpailuun! Suomessa RAVINTOLA on ravintola, funktio näkyy nimessä. Muualla maailmassa se on RESTAURANT tms. eli sisältää levon ja muita oheistoimintoja. Kirjasto + apteekki, kirjasto + kuntosali, kirjasto + työvoimatoimisto, kirjasto + hautaustoimisto, kirjasto + parturi-kampaamo, kirjasto + valokuvat, kirjasto + tiedepuisto/huvipuisto, kirjasto ja … Kirjastot ja tulevaisuuden ennustaminen? Naisbit on selvityttänyt paikallislehtiä hyödyntäen mikrotasoa ja sen perusteella on päätelty mitä tapahtuu makrotasolla ja näin toimien on päästy käsiksi megatrendeihin. Jos yksi opiskelija lähettäisi yhden impulssin kirjastoon joka viikko ja nämä koottaisiin yhteen kirjastossa, niin silloin tiedettäisiin jo varsin paljon.
2) Suunnitelman /speksin synnyttäminen: kehitä kokeilemalla, näyttöjen perusteella (protohyping). Miten houkutellaan resursseja eturauhassyövän tutkimukseen? Kasvattamalla viiksiä, tietysti MOVEMBER. A. Suunnittelemalla kehittämisen prosessimalli. Tärkein ajuri: saada asia kerralla kehitettyä oikein. B. Kokeilemalla kehittämisen prosessimalli. Tärkein ajuri: oppia nopeasti jotta syntyy uniikkia uutta. Ennen kuin päätät miten kehitetään, mieti minkä luontoinen kehitettävä olio on. Puun ja kiven työstämiseen tarvitaan erilaiset työkalut. Miten nuoret saadaan käyttämään pyöräilykypärää? Tytöt ja hiukset –yhdistelmään reagoitiin sillä että kampaaja teki esityksiä sellaisista kampauksista jotka toimivat kypärän kanssa. Vessan peileissä esiteltäviä reaalikokoisia kypärän kuvia.
ALKUidea – KOKEILEMISEN ideat – TOTEUTTAMISEN ideat.
Ikean idea, myydä halvalla huonekaluja, perustuu siihen että asiakkaan oma olohuone on halvin toteuttamislinja. Haluaako asiakas? Zappos.com (maailman suurin kenkäkauppa). ”Liiketoimintasuunnitelma on aika tarkka kuvaus siitä mitä ei ainakaan tule tapahtumaan”. Miten kokeilla nettikenkäkauppaa? Käydään läpi ”Seinäjoen kenkäkaupat” ja kuvataan kengät. Jos joku haluaa ostaa, käyt ostamassa, lähetät haluajalle. Selvität kokeilun kautta mitä tarvitaan, mitä solmukohtia. Automatisointi vasta sitten kun tiedät toimivan. Alkuidea ei ole vaikea. Kehittämisideaan pitää panostaa. Pystytäänkö toteuttamaan? Voidaanko tehdä voittoa? Kokeilemalla oppii nopeiten. ”Neukkari” on maailman paras paikka kehittää neukkareita. Jos pitää kehittää jotain muuta, äkkiä ulos neukkareista. Kunnianhimotaso riittävän korkealle. Pienellä kokeilulla synnytetään tarina josta on helppo saada juttu lehteen. Onko kirjasto paikka, joissa toisista asiakkaista on vain haittaa? Miksi siis pitää kokeilla?
Ihmisten käyttäytymisen muutokseen perustuvat, kokemukselliset asiat eivät ole samalla tavalla suunniteltavissa kuin koneet ja laitteet. Ihminen toimii innostuksella, intohimolla ja merkityksillä, joita on vaikea suunnitella.
Kaikkien kokeilujen ei tarvitse onnistua, sillä epäonnistuminen opettaa yhtä paljon kuin onnistuminenkin. Pilotointien puolestaan oletetaan yleensä onnistuvan, sillä ne perustuvat kokeiluilla saatuihin näyttöihin.
Samassa tilaisuudessa suunnittelija Lotta Muurinen Helsingin kaupungin kirjastosta esiintyi otsikolla Kirjasto on teonsana! kertoessaan Kaupunkiverstaasta. Hän päätti esityksensä kirjaston visioon: Kirjasto on ideoiden ja ajatusten rikastamo, jossa tietoja, taitoja ja tarinoita jakamalla luomme yhdessä uutta yhteiskuntaa.
Anna Laakkonen kirjoittaa Kokeiluilla kehittämään – asiakkaat kirjastotyön ytimessä ja siitä olen poiminut tähän yhteyteen varsin hyvin istuvia ajatelmia: Innovaatioon tarvittavaa informaatiota ei ole olemassa valmiina, vaan se pitää luoda toiminnan kautta. MIND-tutkijat sukkuloivat teorian ja käytännön välillä ja tuottavat toiminnallaan tietoa yritysten ja liiketoiminnan käyttöön. Ideasta kokeiluun tulisi siirtyä joko välittömästi tai viimeistään parin viikon sisällä, jolloin kynnys kokeiluun pysyy matalana. Kokeilemalla huomaa, jos jokin ei toimi käytännössä, jolloin on sallittua ottaa askel taakse ja kokeilla uutta toimintatapaa. Kokeilukehittämiselle on myös tyypillistä irrottautuminen ”näin on aina tehty”- ajattelutavasta ja auktoriteettien kumartelusta. ”Siinä vaiheessa, kun muut kirjastot alkavat suunnitella, me olemme jo tehneet virheitä.” Kehittämistyö on prosessi, joka edellyttää jatkuvaa oppimista, kehittämistä, kokeiluja ja innovointia sekä virheiden tekemisen pelkäämättömyyttä.
Yrittäjyysnäkökulma veti syyslomalaisen Kirstin käymään Etelä-Pohjanmaalla ja lukemaan oheismateriaaleja loman jälkeen.
Lisää luettavaa:
Anssi Tuulenmäki, Ulla Hiekkanen-Mäkelä, 2013, Hyvin suunniteltu on auttamatta myöhässä, Talouselämä 38, 25.10.2013
Kaisa Puttonen & Anna Laakkonen (toim.), 2013, Tarinoita mahdollisuuksista ja moninaisuudesta, Laurea –kirjaston arkea, Laurea julkaisut 18
Kommentit