Kirjastopäivillä punomassa uusi juonia – Kirjasto pysyy, tehtävät muuttuvat

Osallistuin 7.–9.6.2017 ensimmäistä kertaan Suomen kirjastoseuran järjestämille valtakunnallisille kirjastopäiville, jotka ovat Suomen suurin kirjastoalan tapahtuma. Amk-kirjastolaisen takaraivossa oli hieman ajatus, että saankohan mitään irti päivistä, jotka liitin enemmän yleisen kirjaston asiaksi. Ohjelma oli kyllä mielenkiintoinen, mutta silti. Kuinka väärässä voikaan olla, ja kolme päivää oli täynnä innostavaa asiaa niin luentosaleissa, tauoilla kuin iltatilaisuuksissa. Kysehän on vaan siitä, miten kuulemansa käsittelee.

Ensimmäinen päivä ke 7.6.2017

Aamukahveilla asiaa kirjastoalan koulutuksesta

Keskiviikkona suuntasin ensin Kirjastoseuran aamukahveille, joilla keskusteltiin kirjastoalan koulutuksen tilasta ja tulevaisuudesta. Kirjastoseuran koulutus- ja tutkimusryhmä on tehnyt selvityksen kirjastoalan koulutuksesta, joka toimii pohjana Kirjastoseuran hallituksen koulutuslinjauksille. Koulutus- ja tutkimusryhmän puheenjohtaja Ritva Hyttinen esitteli lyhyesti selvitystä, jonka jälkeen keskustelimme pienemmissä ryhmissä, mitä haasteita kirjastoalan koulutuksella on tulevaisuudessa.

Ryhmissä syntyi mm. seuraavia ajatuksia:

• Koulutusta järjestävien tulee tehdä enemmän yhteistyötä työelämän kanssa.
• Koulutuksen alueellinen jakauma vino – kuinka taataan työvoimaa koko maahan.
• Koulutusten järjestäjien välistä yhteistyötä pitäisi olla enemmän ja koulutukset voisivat erikoistua hieman eri tavoin, ja tarjota opintoja sitten koko alalle.
• Opetusta tarvitaan mm. digitaitoihin, tapahtumatuotantoon ja monikulttuurisuuteen. Lisäksi kirjastoissa olisi hyvä olla myös sosiaalialan osaamista. Nämä eivät näy vielä kovin vahvasti opinnoissa.
• Kirjastoalan pitkäjänteistä täydennyskoulutusta tulee kehittää.

Ylipäätään kirjastoissa pitäisi osata enemmän ottaa irti kaikki hyöty kirjastolaisten laaja-alaisesta osaamisesta. Kaiken taustalla on kirjastoammatillisuus, mutta myös eri alojen osaamista tulisi nostaa esiin. Itse amk-puolelta tulevana esitin ryhmälle myös ajatuksen siitä, onko uudella kirjastolaisella pakko olla ennestään kirjasto-osaamista tai -opintoja, jos motivaatio tehdä työtä kirjastossa kuitenkin on olemassa. Mielenkiintoista keskustelua, jota ainakin itse pyrin seuramaan. Mihin menet uusi kirjastolainen?

Mihin käyttäjämme kulkee ja miten hänet saa kirjastoon?

Aamupäivä jatkui Kirjastoseuran Asiakaspalvelutyöryhmän työpajalla: Minne menet käyttäjä? Uusia, kadonneita ja vähälle huomiolle jääneitä asiakkaita. Palvelumuotoilun menetelmiä ja työkaluja. Työpajan vetäjänä toimi aina yhtä innostava Päivi Jokitalo (ps. Löykkiön kirjastoon kannattaa tutustua). Työpajassa mietittiin otsikon mukaisesti käyttäjää, käyttäjäryhmiä sekä käyttäjän palvelupolkua.

Pohdimme pienissä ennalta jaetuissa ryhmissä omia tämän hetken ajankohtaisimpia kirjaston käyttäjäryhmiä. Näistä ryhmistä poimimme meille yhteiset kolme tämän hetken tärkeintä käyttäjäryhmää, ja näiden joukosta valikoitui yksi ryhmä, jolle loimme asiakasprofiilin ja kirjaston palvelupolun. Meidän ryhmämme asiakas oli vasta paikkakunnalle muuttanut uusi opiskelija. Jokitalon esitys ja päivässä syntyneet palvelupolut löytyy täältä.

Itselle harjoituksesta jäi mietityttämään ainakin se, tunnistammeko me eri käyttäjäryhmiemme palvelupolkuja? Luulen, että olemme aika hyvin oppineet tuntemaan käyttäjämme, mutta tunnemmeko ei-käyttäjät? Miksi (kärjistetysti) se tekniikan opiskelija käyttäisi kirjastoa muuten kuin vasta opinnäytetyövaiheessa, kun tarvitsee sen yhden painetun lähteen? Mitkä ovat oman kirjaston huippuhetket ja vaaranpaikat eli mitkä palvelut on optimoitu ja missä kohden pitäisi tehdä riskianalyysia.

Lounastauon jälkeen oli vuorossa kirjastopäivien avaus. Kirjastoseuran väistyvä puheenjohtaja Jukka Relander avasi päivät ja toivotti noin 500 osallistujaa nauttimaan kirjastopäivien tunnelmasta ja ohjelmasta. Relanderin jälkeen virallisen puheenvuoron piti Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho. Hänen puheensa on luettavissa täällä.

Kirjaston suunta – pohjoismaisia kuulumisia ja Ruotsin uusi kirjastostrategia

Iltapäivän ensimmäisen osuuden päätti Ruotsin kirjastostrategian selvitysmies, toimittaja, fil.tri Erik Fichtelius Ruotsin kuninkaallisesta kirjastosta. Hän kertoi Ruotsissa käynnissä olevasta kirjastostrategiatyöstä, joka pohjaa vahvasti pohjoismaiseen yhteistyöhön. Ruotsissa strategian taustalla on laki, ja tarkkaan on seurattu ja luettu myös muiden pohjoismaiden kirjastostrategioita ja niiden kehitystä. Kaikissa näissä on pohjalla kuitenkin melko samanlainen yhteiskunnallinen kehitys ja muutos.

Fichteliuksen esitys oli laajassa kuvallisuudessaan herättelevä. Hän aloitti esityksensä pohtimalla vaihtoehtoisia faktoja. Esimerkkinä oli luonnollisesti termin synty USA:n nykyisen presidentin Donald Trumpin valtaan astumisen aikaan. Mielenkiintoista kuinka sama onkaan myös Trumpin ja erään Gotham Cityn pormestarin retoriikka. Fichtelius perusteli tällä esityksellään sitä, että kirjastoja tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan ennen.

Tämän jälkeen Fichtelius kävi videoiden kautta läpi Ruotsin kirjastosektoria. Itselleni oli uutta se, että Ruotsissa koulukirjastot ovat lakisääteisiä! Videoista ja esityksestä kävi ilmi myös se, että myös Ruotsissa pidetään hyvänä asiana opetushenkilöstön ja kirjaston välistä yhteistyötä niin yleisellä kuin korkeakoulukirjasto puolella. Lisäksi kirjaston tilojen merkitys kohtaamis- ja työskentelypaikkana korostui kaikenlaisten kirjastojen kohdalla. Kateellisena katselin myös Värmlannin sairaalakirjaston videota – mikä arvoistus kirjaston asiantuntijaosaamiselle. Chalmersin korkeakoulukirjastosta kertova video toi myös esiin sen seikan, että olemme täällä meilläkin samaan (ja kai oikeaan) suuntaan menossa. Chalmersin kirjastossa kehitetään mm. uudenlaista tapaa käsitellä korkeakoulussa tuotettua tutkimusta, ja heillä on käytössä ns. tuotetuki integroidulle oppimiselle, joka tarkoittaa sellaisten työkalujen tarjoamista, joiden avulla opiskelija voi muuttaa oppimistapojaan. Taustalla on ajatus oppimisen demokratisoimisesta eli jokaisella on mahdollisuus oppia omalla tavallaan. Chalmersissa kirjasto on ”Sosiaalinen kohtaamispaikka ihmisten, tiedon ja tekniikan välillä.”. Omassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kirjastossa tämä voidaan ajatella: Miten tuemme parhaiten kolmen eri oppimisväylän opiskelijoita?

Keskiviikon loppuiltapäivä oli varattu K-talkille eli oli puhetta erilaisista rakenteita järisyttävistä teemoista. Jukka Relanderin alustusta avasi kirjaston kansainvälistymistä mm. e-kirjojen markkinoihin liittyviä ongelmia niin tekijänoikeus kuin tietosuojan puolella. Sitran asiantuntija Jenna Lähdemäki kertoi Uusi juoni –lukupiireistä, joissa ideana oli käydä läpi Sitran kestävän hyvinvoinnin visiota eri romaanien kautta. Lukupiirissä Sitran asiantuntija pitää lyhyen alustuksen päivän teemasta, jonka jälkeen lukupiiriläiset keskustelevat teemasta syntyvistä ajatuksista tukenaan kaunokirjallinen teos. Päivän lopuksi Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kertoi Museoliiton toiminnasta ja visiosta 2030, sekä Museokortista, joka on hänen sanojensa mukaan ”Kirjastokortin lisäksi paras kortti ikinä!”.

Illalla oli mahdollisuus verkostoitumiseen Jyväskylän kaupungin vastaanotolla upeasti restauroidussa kaupungintalossa. Illan aikana tuli mietittyä mm. mikä on paras tapa tai väline tuottaa videoita ja miten kaljakärryt ja Missale Aboense liittyvät toisiinsa.

To 7.6.2017

Kuulumiset Hollannista vaihtui e-kirjojen kehitykseen

Torstai-aamun piti alkaa Hollannin kuulumisilla, mutta luennoitsija joutui perumaan tulonsa viime metreillä. Aluksi vähän harmitti, kun edessä oli juontajan mukaan esitys otsikolla Strategioiden ja lakien vaikutus e-kirjojen mahdollisuuteen yleisissä kirjastoissa. Mieli taas kuitenkin muuttui luentoa kuunnellessa, sillä Marja Hjeltin esitys oli todella hyvä katsaus e-kirjan historiaan ja tulevaan. Oma kokemukseni ammattikorkeakoulukirjasto puolelta on, että e-kirjat ovat lyöneet kunnolla läpi vasta muutama vuosi sitten. Hjeltin esitys vahvisti tätä mielikuvaa, sillä hänen mukaansa meillä on olemassa todellista kokemuspohjaa e-kirjojen käytöstä vasta vuodesta 2010 lähtien. Toki tässä on eroja niin korkeakoulukirjastojen kuin yleisten kirjastojenkin välillä. Suurelta osin e-kirjan vahvempaan tulemiseen on vaikuttanut päätyminen selkeämmin yhteen formaattiin (EPUB). Toisaalta Suomessa e-kirjaa tarjotaan kansallisesti omista kokoelmista, kun taas monissa EU- ja pohjoismaissa on käytössä koko maan kattavat digitaaliset kokoelmat kuten Norjan bokhylla.no. Monissa maissa yhteiselle kokoelmalle on olemassa myös valtion rahoitus ja tuki, joka osaltaan mahdollistaa yleisten kirjastojen välisen yhteistyön e-kirjojen suhteen. E-kirjojen tulevaisuuden suhteen odotamme Hjeltin mukaan EPUB-formaatin uuden muodon läpilyömistä, jolloin e-kirjaan tulee vahvemmin mukaan myös ääni ja kuva. Hän totesi myös äänikirjan olevan yhä vahvistuva formaatti e-kirjamarkkinoilla. Harmillisesti Hjeltin esitys ei ole jälkikäteen katsottavissa Kirjastopäivien sivuilta.

Avointa tiedettä ja kansalaistiedettä

Keskipäivä keskityttiin tiiviisti avoimen tieteen ja tutkimuksen maailmaan. Aluksi Ari Muhonen kertoi johtajan ominaisuudessa, miten Jyväskylän yliopiston kirjastosta synty Avoimen tiedon keskus eli mitä tapahtui, kun kirjasto katosi? Avoimen tiedon keskus aloitti 1.1.2017 ja se yhdisti yliopiston kirjaston, yliopiston museon ja avoimen tiedon toiminnot uudeksi kokonaisuudeksi. Muutoksen myötä nämä toiminnot ovat aidosti yhdessä ja leikkaavat läpi kaikki seitsemän palvelutiimiä. Esimerkiksi kokoelmatyössä otetaan huomioon kaikkien (kirjasto, museo, avoin tiede) toiminnot yhdessä.

Kirjasto ei siis ole kadonnut mihinkään vaan sen tehtävä muuttuu pikkuhiljaa. Painetut aineistot vähenevät kahdella tapaa. Ne katoavat vähitellen silmistä varastoihin, ja kirjastojen tiloja vapautuu asiakkaille työskentelyä ja oleskelua varten. Toisekseen painettu aineisto on jo antanut hankinnoissa yhä enemmän tilaa sähköisille aineistoille. Silmistä poissa olevien sähköisten aineistojen osata on hyvä pohtia sitä, kuinka kokoelma tuodaan kuitenkin esiin asiakkaalle, miten ratkotaan hakemiseen liittyviä ongelmia kuten se, että haku rajoittuu vain tiettyyn käyttöliittymään. Sähköisten aineistojen määrän ja käytön kasvaessa Jyväskylässä on panostettu myös kirjastohenkilöstön sisäiseen koulutukseen, jotta jokainen osaa markkinoida ja opastaa sähköisiä aineistoja. Oma tarinansa on sitten vielä sähköisten aineistojen lisensointiin liittyvät pulmat. Yksi osittainen ratkaisu on avoimet aineistot, jotka voidaan nähdä kirjaston näkökulmasta kahdella tapaa:

• Aineistoina kirjastosta maailmalle eli tällaisia ovat mm. rinnakkaistallennetut julkaisut, julkaisurekisterit ja kenties asiakkaiden omat julkaisut.
• Maailman aineistoina kirjastosta asiakkaille eli miten autamme asiakasta tiedon kaaoksessa, avoin aineisto ei ole maksumuurin takana, ja tämän aineiston löytämisessä voimme olla asiakkaan apuna perustehtävämme tiedon järjestämisen kautta.

Avoimen tiedon keskukselle (OSC) on asetettu neljä tavoitetta, joista ensimmäinen on avoimen tieteen ja kirjaston näkökulmasta hieno vastuunanto: OSC vastaa yliopiston mielenmaiseman muutoksesta eli kuinka avoin tiede tulee yliopiston toiminnan perustaksi. Muut tavoitteet olivat: heritage ja yhteisöllisyys, yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja kaiken taustalla perustehtävä pysyy eli kirjasto toimii edelleen tiedon hankinnan, järjestämisen ja käytön asiantuntijana.

Iltapäivän toinen avoimeen tietoon liittyvä puheenvuoro käsitteli sitä kansalaisten näkökulmasta. Kristiina Hormia-Poutanen Kansalliskirjastosta toteaa otsikossaan (avoimen) tieteen olevan uusi jokamiehenoikeus. Osana Avoin tiede ja tutkimus (ATT) –hanketta tehtiin selvitys avoimesta kansalaistieteestä, koska haluttiin yhdistää kaksi ajan ilmiötä ja megatrendiä: avoin tiede ja kansalaistiede. Kansalaistiede on noussut vahvasti esiin mm. digitaalisuuden ja avoimuuden myötä. Tärkeänä tausta-ajatuksena on myös antaa kansalaisille parempi mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. ATT:n osa projektin tuotoksena syntyi napakat Kansalaistieteen toimenpidesuositukset. Projektissa avoin kansalaistiede on määritelty:

• se on tieteellistä tai tiedettä tukevaa tutkimusta
• siihen osallistuminen ei edellytä tiettyä pätevyyttä tai institutionaalista asemaa
• avoimessa kansalaistieteessä kaikki osallistujat saavat tunnustusta työstään ja hyötyvät sen tuloksista
• sen tutkimusprosessi ja tulosten julkaiseminen toteutetaan niin avoimesti, kuin etiikan ja lainsäädännön puitteissa on mahdollista.

Hormia-Poutanen näki kirjastojen aseman tärkeänä prosessissa, jossa Suomesta tehtäisiin kansalaistieteen mallimaa. Kirjastot ovat jo valmiiksi laajalle verkottuneet, niissä on osaavaa henkilöstöä ja kirjastojen palvelut ovat hyvin pitkälle digitaalisia. Kirjastoissa voisi esimerkiksi järjestää tietokirjalukupiirejä ja liittää näiden oheen myös tekemistä kuten eri asioiden havainnointia. Hedelmällistä voisi olla myös eri tahojen yhteistyö kuten esimerkiksi kirjastojen, tieteellisten seurojen ja koulujen välillä.

Ennen lounasta kuulimme vielä Avoimen tiedon keskuksen informaatikon Marja-Leena Harjuniemen esityksen avoimesta julkaisemisesta. Puheenvuorossa korostui tasa-arvoinen pääsy tietoon, sillä valtaosalla maailman väestöstä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia käyttää tietovarantoja. Kun tieto nähdään julkisena hyödykkeenä, se luo sekä hyvinvointia että taloudellista kasvua. On hyvä muistaa, että julkisin varoin tehdyn tutkimuksen tulisi aina olla julkista. Näin ei aina kuitenkaan ole, sillä esim. suuri osa yliopistoissa tehdystä tutkimuksesta julkaistaan maksullisissa julkaisuissa, joihin kaikilla ei ole pääsyä. Tämän vuoksi olisi tärkeää edistää tiedon avointa saatavuutta sen sijaan, että suljemme sitä maksumuurien taakse. Lopulta avoimuudesta hyötyisivät kaikki tutkijoista suureen yleisöön.

Harjuniemi esitteli lopuksi avoimuuden julkaisemisen reitit ja pohti sitä, että avoimeen tietoon pääsee käsiksi hakukoneilla, joka on kuitenkin valtaosan tapa etsiä tietoa. Ei siis pitäisi syyttää käyttäjää siitä, että hän ei löydä tietoa vaan viedä tieto myös verkossa sinne, missä käyttäjä on ts. hakukoneilla helposti löydettäväksi. Kirjastojen aika ei siis ole Harjuniemen mukaan todellaankaan ohi vaan niitä tarvitaan ehkä enemmän kuin ennen, tehtävät vain muuttuvat. Varsinkin korkeakoulukirjastossa ollaan mukana koko julkaisuprosessissa, ja kaikilla sektoreilla korostuu yhä enemmän informaatiolukutaidon opettaminen ja tiedon saataville asettaminen.

Mitäs me sitten tehdään, kun kuvailu keskittyy?

Helsingin kaupungin kirjastopalveluiden väistyvä ja kulttuuripalveluiden tuleva johtaja Tuula Haavisto tarkasteli kirjastotyötä sekä uuden kirjastolain että muuttuvan asiakaskäyttäytymisen valossa otsikolla Luettelointi katoaa – mitä tilalle? Otsikko on omiaan nostamaan monenkin kirjastoammattilaisen karvat pystyyn, joten todettakoon heti, että ei Haavisto ollut kokonaan luettelointia (kuvailua) kuitenkaan kuoppaamassa. Hän tarkasteli luettelointia yhtenä hyvin paljon resursseja sitovana ammattitehtävänä, jota olisi jo kattavan laadunkin kannalta järkevää tehdä Suomessa keskitetysti, kuten monissa muissa länsimaissa jo tehdään. Keskittämällä saataisiin työsäästöjä ja samalla luettelointiin voitaisiin panostaa enemmän. Luettelointi on vaativaa työtä, jossa pitäisi kyetä katsomaan jopa useita vuosikymmeniä eteenpäin, sillä tiedonhaun tavat muuttuvat koko ajan esim. missä vaiheessa yleistyy kuvallinen hakeminen, jota kokeillaan nyt mm. Duodecimin Oppiportissa. Tällä hetkellä kirjastoluettelot eivät aivan vastaa muuttuneisiin tiedonhakutapoihin, sillä esim. googlemainen tapa hakea toimii vain joissain tapauksissa. Lisäksi jatkuvasti kasvavaa verkkoaineistoa luetteloidaan kirjastoissa vain murto-osa, jolloin tiedonhakija on taas kaupallisten hakukoneiden varassa.

Haavisto nosti esiin myös uuden kirjastolain, jonka tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta tietoon, tiedon saatavuutta ja käyttöä, lukemiskulttuuria ja monipuolista lukutaitoa, elinikäistä oppimista ja osaamisen kehittämistä sekä aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sanavapautta. Kaikkien näiden lähtökohta on yhteisöllisyys, moniarvoisuus ja kulttuurinen moninaisuus. Laki antaa siis kirjastoille paljon tehtävää, joten se, että luettelointia ei enää tehtäisikään joka niemessä, ei tarkoita sitä, että kirjastoista loppuu työt. Haaviston mukaan kirjastojen tulee myös saada lisää sisällöllisiä kontakteja, joka voi tarkoittaa esim. erilaisten sisältöjen esiin nostamista niin kirjastoissa kuin niiden ulkopuolella ja koulun ja kirjaston välistä yhteistyötä. Kirjastojen tulee tukea aktiivista kansalaisuutta edistämällä mm. digitaitoja ja mediakriittisyyttä. Kirjastot tekevät jo nyt paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa, ja tämäkin syö aikaa. Totuus on myös se, että kautta linjan resurssit vähenevät, jolloin toimintojen keskittäminen on järkevää. Helsingissä muuttuvaan tilanteeseen on pyritty vastaamaan rutiinien uudenlaisella paketoimisella mm. tietopalvelu on määritelty uudelleen ja logistiikkaa ja kokoelman kellutusta on kehitetty siten, että henkilötyövuosia voidaan käyttää enemmän sekä uuden keskustakirjaston tarpeisiin että sisältöjen parempaan esiin tuomiseen. Tästä prosessista Haavisto totesi, että ei kai kukaan ole töissä rutiineja tehdäkseen. Eikö se aineistojen avaaminen ole enemmin se juttu? Lopuksi Haavisto perään kuulutti vielä kirjastojen vaikuttavuusajattelua, jota tarvittaisiin lisää ja nimenomaan sitä hankalasti mitattavaa laadullista vaikuttavuutta. Avuksi tähän työhön hän vinkkasi vaikuttavuus.kirjastot.fi –sivustoa.

Kokoelman hallintaa hyllyssä ja matkalla

Torstain lopuksi käsiteltiin vielä aineistoja niin kokoelmatyön kuin logistiikan näkökulmasta. Jyväskylän kaupunginkirjaston palvelupäällikkö Hanna Martikainen kertoi, kuinka kokoelmasta saatavaa ”big dataa” voi hyödyntää apuna kokoelman hoidossa ja kellutuksessa. Jyväskylässä kokoelman kellutusta on tehty vuodesta 2009 alkaen ja sen myötä muuttunut kokoelmatyö kaipasi kirjastojärjestelmän oheen uuden tavan käsitellä mm. poistoja, sillä kelluvassa kokoelmassa niitä ei tehty tarpeeksi. Koettiin myös, että olemassa olevaa tilastodataa ei osattu hyödyntää riittävästi omin avuin, joten tarvittiin kokoelmatyökalu, joka tähän pystyy. Uudella toimintatavalla haluttiin päästä käsittelemään kokoelmaa (kokoelmia) kokonaisuuksina niteiden sijaan sekä nopeuttaa ja tehostaa kokoelmatyötä. Jyväskylässä työkaluksi valittiin CollectionHQ, joka visualisoi kokoelmaa, esittää toimenpiteitä ja havainnollistaa tehtyä ja tekemätöntä työtä. Uuden työkalun myötä piti muuttaa myös ajatusta kokoelmatyöstä, sillä CollectionHQ:n avulla voidaan vuoden työt ajastaa ja ohjelma muistuttaa aina kunkin kuun tehtävistä eli ”Tässä kuussa teette nämä ja se riittää.”. Kokoelmatyökalun avulla voidaan helposti tehdä poistoja, seurata eri kirjastojen kokoelmien kehittymistä ja kelluttaa tarvittaessa esim. dekkareita siihen kirjastoon, missä ne näyttävät liikkuvan. Tietoa saadaan myös ns. kuolleista jo tullessaan eli niistä hankinnoista, jotka ovat tietyllä aika välillä liikkuneet vain kerran tai eivät lainkaan. Ohjelma laskee myös vajaakäyttöisten kokoelmien arvoa ja tämän avulla voidaan esim. tehdä päätöksiä hankitaanko lisäkappaleita vai kellutetaanko jo olemassa olevaa aineistoa.

Martikaisen mukaan henkilöstö on ottanut uuden välineen hyvin vastaan ja kokenut, että mm. fyysinen kuormitus on uuden ohjelman myötä vähentynyt selvästi. Erityisen käytännölliseksi ohjelma on koettu nuhjuisten ja kuolleiden aineistojen poistamisessa, vaikka henkilöstöä tarvitaan yhä kuitenkin laadullisessa tarkkailussa ja ennakoinnissa, jotta esim. klassikot pysyvät vielä kokoelmassa. Ohjelma on myös koettu innostavaksi, vaikka sen ohella on käytettävä aina myös kirjastojärjestelmää. Kokoelmatyön tekeminen uudella, tehokkaammalla ja aikaa säästävämmällä tavalla tukee myös Jyväskylän kaupunginkirjaston kehittämislinjoja, joissa keskiössä on lukemisen edistäminen ja tiedonhankinnan tukeminen.

Myös Oulun kaupunginkirjastossa-maakuntakirjastossa on pohdittu kokoelmia, mutta nyt aineistologistiikan muutoksen näkökulmasta. Joni Rahja avasi meille Oulun aineistologistiikka hanketta, jonka avulla haluttiin saada tietoa logistiikasta, jotta kirjastoaineiston paikallinen saatavuus olisi mahdollisimman hyvä ja kuljetuskustannukset sekä ekologiset haitat mahdollisimman pienet. Haluttiin siis seurata kirjan elinkaarta hankinnasta kierron kautta poistoon. Mukana hankkeessa oli kolme eri kokoista kirjastoa Outi-kirjastoista. Hankkeesta saadut havainnot osittain yllättivät, sillä esim. kuljetuksiin uskottiin menevän enemmän aikaa kuin oikeasti meni ja itseasiassa varatut kirjat odottavat pisimpään varaushyllyssä noutoa kuin olivat matkalla pisteiden välillä. Aineiston elinkaaren logistiikan lisäksi hankkeessa tarkasteltiin alueellisia kuljetuksia, yhteistä varausjonoa ja sen pohjalta kaukolainauksen määriä. Kokonaisuudesta todettiin, että yhteinen varausjono toimii ja siitä hyötyy sekä suuret että pienet kirjastot, nyt tiedetään aineiston kiertonopeus ja ne kohdat, joissa elinkaarta olisi hyvä tehostaa, kaukolainaus on selkeästi vähentynyt ja vapauttanut työresurssia muihin tehtäviin, valtaosa kuntarajojen yli kiertävästä aineistosta on vanhempaa aineistoa ja paikallisesti tehdyt pikapokkarikokeilut sekä verkkolistan kautta tehty poistokirjamyynti onnistui.

Torstai-iltana iltaa vietettiin sitten taas verkostoitumisen merkeissä Jyväskylän kaupungin kirjastolla, jossa oli myös elävää musiikkia Kirjastomiesten ja Teräshyllyn toimesta. Ja kirjastolaisten jalka vipatti tanssilattialla. Ammattikorkeakoululaisten illan keskusteluissa vilahti mm. libguides ja työelämän informaatiolukutaidot.

Pe 9.6.2017

Vaikuttava kirjasto on myös saavutettava

Oma perjantaipakettini koostui kirjaston vaikuttavuudesta ja saavutettavuudesta niin fyysisesti kuin verkossa. Kirjastoseuran tilaama tutkimus kirjastojen taloudellisesta vaikuttavuudesta valmistui juuri Kirjastopäivien alla ja Oxford Research Oy:n tutkija Vesa Kokkonen avasi meille selvityksen pääkohtia. Selvityksen tausta-aineistoina on käytetty erilaisia kirjastoihin liittyviä tilastoja ja tilastollisia selvityksiä kuten kirjastotilastot, tilastokeskuksen ja kustantajien aineistot, sekä OECD:n PISA- ja PIAAC –selvitykset. Lisäksi apuna käytettiin katsausta muuhun kirjallisuuteen sekä asiantuntijahaastatteluja. Selvityksen mukaan kirjasto saavuttaa hyvin suomalaiset. 10-14 –vuotiaista jopa 97% ja aikuisistakin 69% on käynyt kirjastossa 12 kuukauden aikana. Koska kirjaston katsotaan olevan yksi tärkeimmistä lukutaidon edistäjistä, tarkasteltiin selvityksessä myös lukutaidon taloudellista merkitystä. Selvityksessä kävi ilmi, että missään muussa maassa kuin Suomessa ei ero lukutaidossa ole tyttöjen ja poikien välillä niin suuri. Jopa 11% prosenttia suomalaisista nuorista on vaarassa syrjäytyä huonon lukutaidon vuoksi ja tämä tarkoittaa suuria menoja yhteiskunnalle. Toisaalta taas hyvä lukutaito vaikuttaa mm. parempaa palkkatasoon. Kirjastoissa on siis tärkeää panostaa sekä luku- että kirjoitustaidon edistämiseen.

Kirjaston taloudelliseen vaikuttavuuteen vaikuttavana asiana selvityksessä nousee esiin kansalaisten digitaidot ja kirjaston osuus näiden taitojen ohjaamisessa. Jo nyt kirjastoissa tuetaan digitalisaatiota laajalla ja kattavalla koulutuspaketilla, joka ei toki kaikki ole digitaitojen opettamista. PIAAC –tutkimuksen mukaan 8,7% työikäisestä väestöstä ei osaa käytännössä käyttää tietokonetta lainkaan ja vielä suuremman osan taidot ovat heikkoja. Digisyrjäytyminen luo eriarvoisuutta ja vaikeuttaa joka päiväistä elämää yhä digitalisoineemmassa yhteiskunnassa, joten kirjaston olisi hyvä ottaa roolia tämän syrjäytymisen ehkäisemisessä. Tämä on kokemukseni mukaan arkipäivää myös korkeakoulukirjastoissa, vaikka osalla digitaidot ovat hyvin hallussa, on opiskelijoissa myös paljon niitä, joille tietyt perusvalmiudet tietokoneen ja perusohjelmistojen käytössä ovat heikolla tasolla.

Kokkonen nosti selvityksen kolmanneksi kärjeksi tilat, jotka voidaan nähdä megatrendinä kirjastokontekstissa. Tätä kuulimme myös monilta muilta päivien puhujilta, joten tilojen merkityksen voi nähdä yhtenä kirjastojen muutosvoimavarana. Vaikka maailma digitalisoituu, ihmiset haluavat silti tavata toisiaan ja myös monet free-lancerit sekä muut liikkuvaa työtä tekevät, kuten yrittäjät, ovat löytäneet kirjaston työskentelytilana. Lisäksi kirjastoissa tarjotaan sekä omia että yhteistyötahojen tapahtumia, joissa asiakkaat voivat tasaveroisesti tavata toisiaan, sillä kirjastojen tapahtumat ovat pääsääntöisesti ilmaisia.

Vaikuttavan kirjaston tulee olla myös saavutettava ja tästä saimme käytännön vinkkejä ja taustaa Celia-kirjaston asiantuntijoilta Minna Katelalta ja Kirsi Ylänteeltä. Uusi kirjastolaki velvoittaa yleisiä kirjastoja yhä enemmän yhdenvertaiseen ja saavutettavaan toimintakulttuuriin. Kun kirjasto ja sen palvelut ovat saavutettavia, täyttävät ne yleensä myös yhdenvartaisuuden vaatimuksen, sillä saavutettava palvelu ottaa huomioon myös kaikki erityisryhmät, sekä asiakkaiden erilaiset elämäntilanteet. Saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta ei lisätä jälkikäteen vaan otetaan huomioon jo tilan tai palvelun suunnitteluvaiheessa. Tiloissa on hyvä panostaa muunneltavuuteen ja kokoelmista voi tehdä erilaisia näyttelyitä ja muita saavutettavan aineiston esiin nostoja. Celiasta saa apua saavutettavuushyllyn kokoamiseen ja muita saavutettavuuteen liittyviä materiaaleja, sekä apua Celian palveluiden käyttöönottoon omassa kirjastossa. Ammattikorkeakoulunkin näkökulmasta positiivinen uutinen oli se, että jatkossa nyt maksulliset oppikirjat tulee saamaan Celian palvelusta ilmaiseksi.

Päivän lopuksi mietimme Matti Sarmelan ja Harri Oksasen johdattelemana, mitä saavutettavuus vaatii kirjaston verkkopalveluita, ja esiin nousi hyvin samoja asioita kuin Celian esityksestä. Olennaisinta saavutettavuudessa on Sarmelankin mukaan yhdenvertaisuus eli verkkopalveluja muotoiltaessa olisi huomioitava digitaalinen tasa-arvoisuus, käytettävyys kaikkien käyttäjäryhmien osalta – ei koske siis vain esim. vammaisten henkilöiden huomioon ottamista. 22.12.2016 tuli voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2016/2102) julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta, joka määrittelee sekä verkkopalveluiden saavutettavuuden minimitason että sen valvonnan keinot. Suomessa direktiivin toimeenpano kuuluu valtionvarainministeriölle ja toimeenpanoa varten on nimitetty työryhmä 31.1.2017. Käytännössä saavutettavuus direktiivi tarkoittaa, että kaikkien verkkopalveluiden tulee olla direktiivin mukaisia 23.9.2020 mennessä. Myös mobiilisovelluksille ja intra- ja extraneteille on määritelty omat voimaantuloajat.

Direktiivissä saavutettavuudelle on neljä periaatetta:

1)    Havaittavuus – sivut rakennetaan käyttäjälle havainnollisella tavalla

2)    Hallittavuus – käyttöliittymässä ja sen osissa navigointi on helppoa

3)    Ymmärrettävyys – sivujen tiedon ja käyttöliittymän tulee olla ymmärrettäviä

4)    Toimintavarmuus – sisällön tulee olla toimintavarmaa, jotta asiakaan omat esim. lukusovellukset voivat tulkita sitä luotettavasti

Verkkopalveluiden saavutettavuuden tulee siis olla yhtä tärkeä periaate suunnittelussa kuin tietosuojan tai käytettävyyden. Lisäksi on muistettava, että pelkkä käyttöliittymän suunnittelu saavutettavaksi ei riitä, vaan on huomioitava myös sisältöjen ja viestinnän tarjoaminen saavutettavasti ja monikanavaisesti.

Mahtavasti asiaa kolmessa päivässä

Kirjastopäivät 2017 tarjosivat laajan paketin asiaa kirjastoalan ajankohtaisiin aiheisiin ja oman värinsä päiviin toi myös eri kirjastosektoreilla työskentelevien kollegoiden tapaaminen. Monia uusia ajatuksia jäi taas takaraivoon muhimaan niin luennoista, työpajoista kuin keskusteluista. Seuraavan kerran Kirjastopäivät järjestetään Helsingissä 2019, jolloin pääsemme varmaankin tutustumaan ainakin uuteen keskustakirjasto Oodiin. Päällimmäisenä mieleeni jäi: Kirjasto pysyy, sen tehtävä vain muuttuu.