Kenen totuudesta on milloinkin kysymys – Mikkelin Akatemia 2018

Mikkelin Akatemia on aina tarkasti kiinni ajassa, ja niin tänäkin vuonna, kun teemana oli Totuus. Totuus on asia johon ei voinut olla tarttumatta. Kenen totuudesta milloinkin on kysymys. Millainen on suhteemme totuuteen, tieteeseen, tietoon johdatteli Mikkelin kesäyliopiston rehtori Anne Havunen tilaisuuden aluksi. Hän antoi sitten puheenvuoron viikonlopun puheenjohtajalle tietokirjailija Tommi Uschanoville. Uschanov siteerasi aluksi Baconia (1625): Mitä on totuus, sanoi Pontius Pilatus, eikä jäänyt odottamaan vastausta. Tartuin ensimmäiseksi sanakirjoihin. Jos ne on hyvin tehty, ja usein ovat, ne auttavat määrittelemään asiaa. Totuus on epämääräisesti esitetty, kiertää kehää. Tämä on haasteellista, koska asiasta ei saa kiinni. Tarvitaan muita työkaluja rinnalle. Myytti ja totuus asetetaan usein rinnakkain. Kiinnostavia kulttuurieroja: saksan kielessä totuus ja valhe ovat feminiinejä, ranskan kielessä toinen on feminiini ja toinen maskuliini. Mitä ne kertovat kulttuurista?

Dosentti, yliopistonlehtori Panu Raatikainen Tampereen yliopistosta oli saanut otsikokseen: Mitä on totuus? Filosofisia näkökulmia totuuden käsitteeseen. Hän arveli puheenvuoronsa aluksi, että tämä on mielenkiintoista, koska yleensä asian esittämiseen tarvitaan 12 opetuskertaa ja nyt käytettävissä on puoli tuntia. Raatikainen esitys käsitteli siis hyvin lyhyesti eri totuusteorioita:

• Totuuden koherenssiteoria liittyy usein idealismiin tai positivismiin. Siinä ongelma on se, että ehdot totuudelle ovat liian heikot.
• Totuuden vastaavuusteoriassa, korrespondenttiteoriassa totuuden kantaja vastaa todellisuutta. Ongelmana on se, että tätä vaikea paikallistaa ajallisesti. Vastaavuusteoria on vähiten ongelmallinen: totuus perustuu vastaavuussuhteisiin.
• Pragmatistiset totuusteoriat ottavat keskipisteeksi inhimillisiä käytäntöjä ja kokemusta. Uusia totuuksia syntyy, kun tietomme kasvaa. Hyödylliset epätodet uskomukset, esimerkiksi ”olen paras tässä” ja hyödyttömät todet uskomukset, vaikkapa kaukaisen taivaan kappaleen keskiosan lämpötila. Relativismi sanoo, että hyödyllisyys on suhteellista.
• Tietopohjaisissa (episteemiset) totuusteorioissa tieto pohjautuu evidenssiin. Ongelmana on, että evidenssi voi olla harhaanjohtavaa (syytön voi näyttää syylliseltä).
• Deflatoristiset ja minimalistiset teoriat eivät sisällä syvää totuuden olemusta.
• Perinteisen ”tarpeettomuusteorian” mukaan tyhjä ja tarpeeton voidaan aina poistaa, mutta totuutta ei voi aina poistaa.
• Fallibolismi (kaikki tieto voi erehtyä): totuus ei ole jotakin mikä meillä on absoluuttisesti hallussa. Hyvissä olosuhteissa tieteellinen tieto voi "korjata itseään” ja lähestyä totuutta.

”Tämä liikuttava tarina on niin monella tapaa tosi!” Kokemuksellisen kertomuksen leviäminen ja vastuskyky sosiaalisessa mediassa

Uschanov luonnehti otsikointitapaa muotovaliona, mutta sanoi myös tietävänsä, että osalla porukoista tämä nostaa karvat pystyyn. Dosentti, yliopistonlehtori Maria Mäkelä Tampereen yliopistosta toi julki, että sosiaalisessa mediassa hashtagit #varokertomusta #mindthenarrative johdattavat meitä siihen ajatukseen, että kertomus ei ole niin suotavaa kuin on ajateltu. Viraali eksemplum eli ”liikuttava” tositarina sisältää riskejä, joita poliitikot, mainostajat ja yksityiset ihmiset eivät huomioi. Tällainen tarina voi kertoa esimerkiksi masennuksesta toipuvasta henkilöstä, joka ryhtyy hyvinvointiyrittäjäksi tai joku sankari on pelastanut jonkun jota kukaan muu ei noteerannut. Nykyisessä tiedon paljoudessa meidät on johdatettu tykkäämään inhimillisistä kertomuksista. Näistä on tullut ”totuuden jälkeisen ajan” tietoa. Mäkelän mukaan siinä muodossa on jotain vierasta. Vihreä käräyttää vihreän, journalisti journalistin. Siinä on jotain äklöttävää, kun ihmiset ilmiantavat omiaan.

Eksemplum on opettavainen mallitarina, joka oli hallitseva kertomustyyppi ennen individualismia ja valistuksen aikana vakiintunutta fakta-fiktio –ajattelua. Totuus piilee eksemplumissa opetuksessa ja toden viittaavuudella ei ole väliä. Tällainen tarina tarjoaa oikean toiminnan mallin. ”Jäljittele jäljittelemätöntä esimerkkiä” on tavoite, jota ei voi koskaan saavuttaa. Kertomus ei ole totuuden vastakohta mutta kyllä se datan vastakohta on.

Varo viraalia eksemplumia!

• Oikeamielisyys ja samanmielisyys oikeuttavat kertomuksen, oli se sitten totta tai ei.
• Tänä päivänä ei saa kyseenalaistaa toisen kokemusta.
• Kertomuspositiivisuus on tätä päivää. Vain tarinoilla voi vaikuttaa.
• Kokemuksellisuus – edustuksellisuus – normatiivisuus. Onko niin väliä, tapahtuiko se oikeasti?

 Viraalin eksemplumin seurauksia:

• Kertomusajattelu yksinkertaistuu.
• KertomaTAITEEN rooli hämärtyy.
• Kun sallit näiden kertomusten ylivallan hyvissä aikomuksissa, on niitä vaikea vastustaa vaarallisissa yhteyksissä.
• Ilmiöiden mittasuhteet katoavat.
• Samastuttavuudesta tulee moraalin mitta.
• Sattumanvaraisuus ohjaa yhteiskunnallista huomiota edustuksellisuusviitteisiin, ja tehdään narratiivisia päätelmiä siitä, mikä on hyvää ja oikein.

Rakennettu totuus – kun kamera tuodaan paikalle, todellisuus muuttuu. Kuinka totta voi olla dokumentaarinen taide?

TaM, dokumenttiohjaaja, dokumentaarisen elokuvataiteen pääainevastaava Mia Halme Aalto-yliopistosta aloitti: Toisinaan kamera tallentaa paremmin kuin ihmisen hatara muisti. Totuus pakenee sanoja. Taide on hyvä totuuden tavoittelemiseen. Arvostettu totuus liittyi politiikkaan ja talouteen – poistuin pian uutisten journalistin tehtävistä ja siirryin opiskelemaan dokumentaarista elokuvaa. Dokumenttia tehdään aidossa ympäristössä mahdollisimman todenmukaisesti. Tekeminen on neuvottelua todellisen tapahtuman ja sen esittämisen välillä. Dokumentti on fiktiota, eikä saavuta todellisuutta sellaisenaan, koska sen faktuaalisen asian on aina muokannut dokumentin tekijä. Myös rahoittajallakin voi olla vaikutusta asiaan. 

Dokumentaarinen elokuva tehdään tieteellisen viileästi, yrittäen kuitenkin samalla vaikuttaa myös yleisön asenteisiin ja tunteisiin. Tämän on vaikeaa. Kirjailija Mirkka Rekola on todennut: ”Se joka ottaa kuvan, ei näy kuvassa, mutta se on hänen silmiensä kuva.” Perustuslain 16.3. pykälä määrittelee: taiteen vapautta on valita teoksen muoto, toteuttaa itseään haluamallaan tavalla, pääomien riittävän tasainen jakautuminen sekä taidemaailman mahdollisimman suuri autonomia.

Miten heijastella totuutta taiteen kautta? Antamalla yleisesti hyväksyttyjen arvojen tai markkinavoimien vaikuttaa, sallia rahoittajan valta ja totuus? Miten vaikuttaa kilpailu, elanto, kansainväliset markkinat, halutut aiheet, lobbaajat? Tärkeää on omien motiivien tunteminen, kuvattavien motiivien tunteminen ja kuvatuksi tulemisen seurauksien tunteminen. Ei ole eettistä lautakuntaa – on vain oma vastuu.

Halmeen mukaan taide pakottaa ja houkuttaa ajattelemaan. Rajaus – mitä jää ulkopuolelle. Mikä osa tästä on totta? Mitä jos tämän maiseman olisi maalannut joku toinen? Mitä jos elokuvan olisi ohjannut joku toinen? Intuitiivinen mieli käsittelee 300 000 kertaa nopeammin kuin tietoinen mieli. Prosessoi tietoja rinnakkain ja toisistaan riippumattomasti. Hiljainen tieto liittyy tähän. Taide operoi kohdassa jossa tiedostamaton ja tiedostettu kohtaavat meissä. Taide tavoittelee sitä mitä emme voi pelkällä järjellä ymmärtää.

Miksi maailma on erilainen juristin silmin nähtynä?

OTT, yleisen oikeustieteen professori Raimo Siltala Turun yliopistosta osallistui aktiivisesti jo Akatemian aiempiin keskusteluihin, ja hän kertoi, että juristeilla on kolme syytä siihen, miksi he vääntävät asioita niin kummalliseen muotoon.

1. Jutun näyttöharkinta määrää käsittelyä oikeudessa. Ei tuomioistuimeen kannata lähteä riitelemään, jos näyttö ei riitä.
2. Tuomioistuin on sidottu siihen, mitä on vaadittu. Ei voi tuomita isompaa rangaistusta kuin on vaadittu. Jos on näpistystä esitetty, ei tuomio voi tulla varkaudesta.
3. Varsinainen teema: Juristit hahmottavat maailmaa juridisten konstruktioiden välityksellä. Opilliset doktriinit lukitsevat juristin maailman.

Siltala jatkaa, että rikosoikeuden tahallisuus on eri asia kuin psykologiassa. Teko on tahallinen, jos tekijän olisi pitänyt ymmärtää tapahtuman seurauksia. Totuus on juristille eri kuin filosofille. Filosofi pitää syy-seuraus -suhdetta olevana. Juristi kuitenkin sanoo, etteivät voineet ampumisvaiheessa tietää välillisiä, oheisvahinkoja. Korvausvastuu ei ulotu välillisiin vahinkoihin.

Miten pitkälle voidaan automatisoida juridista toimintaa? On asioita joita koneet hallitsevat huonosti: arvot, tulkinnat, arvostukset. Tätä on yritetty esimerkiksi automaattiautojen osalta, mutta siinä on juridisia ongelmia. Siltala on toistaiseksi skeptinen. Kaikki aineisto tulee kielellisessä muodossa. Ihmiset eivät anna sitä koneen haltuun, Siltala ainakin toivoo niin.

Politiikan ja totuuden suhde – poliittiset totuudet ja totuudellinen politiikka

Tutkijatohtori, Politiikasta-verkkolehden päätoimittaja Johanna Vuorelma: Politiikan ja totuuden suhde on monitulkintainen. Politiikassa on aina valehdeltu monilla tavoilla. Voiko politiikassa olla totuuksia vai eri näkökulmia? Perspektiivi ohjaa politiikan tulkintaa. Jos tunnemaailmat ovat kaukana toisistaan, aletaan puhua, että poliitikko ei ole yhteydessä siihen todellisuuteen, jossa kansalainen elää. On aistittava tunnetiloja, jotta vaikuttaisi uskottavalta. Totuusretoriikkaa käyttävät tyypillisimmin moniäänistä demokratiaa vastustavat toimijat, jotka kieltävät vastakkaisten näkökulmien oikeutuksen: ”On vain yksi totuus ja meidän liikkeellämme pääsy siihen”.

Kohti politiikan totuuksia on kolme ihannetta:

1. parlamentaarinen ihanne: debatti tuo kysymystä lähemmäksi totuutta, vaarana teatraalisuus ”esiinnytään äänestäjille”,
2. teknokraattinen ihanne: perustuu asiantuntijuuteen, jossa politiikka nähdään likaisena ja puhdistamiseen tarvitaan asiantuntijuutta, ulkopuolisia toimijoita. Managerisoituminen saattaa olla tämän seuraus,
3. populistinen ihanne: vain populisti kykenee aistimaan tilannetta, vakiintunut poliittinen systeemi ei ole kytkeytynyt kansaan.

Politiikan totuuksista valheisiin. Mitä ovat politiikan valheet? Faktavirheet ovat niitä mitä tuijotamme, mutta meillä on paljon vaarallisempia virheitä. Korruptiota ei korjata faktan tarkistuksella. Skandaalit ja sensaatiot tuottavat valheellista ilmapiiriä tahallisesti tai tahattomasti. Sensaation taakse jää piiloon jotain tärkeää. Kampanjoissa luvataan, vaikka mitä mutta lupauksia ei tarvitse täyttää. Äänestäjä päättää uskooko. Kieli on monimerkityksellinen ja riippuu siitä, mitä käsitteitä käytetään.

Poliittinen tekopyhyys on vastenmielistä valheellisuutta. Luotaantyöntävä ilmiö vaikkei välttämättä aikaansaa suurempia seurauksia. Tällaista on mm. numeroiden vääristely ja niiden tarkoituksenhakuinen käyttö. Luotamme enemmän numeroihin kuin kieleen ja siksi numerot ovat varsin tehokas valehtelun keino. Valehtelusta syyttäminen eduskunnassa on vahvasti sanktioitu ja siellä käytetään kiertoilmauksia valehtelusta syyttämiseen. Asiaan viitataan synonyymeillä tai muuten monimerkityksellisesti:

• Elää ”totuuden jälkeistä aikaa”.
• Puhuu ”muunneltua totuutta”.
• Olla ”nuuka totuuden suhteen”.
• Tehdä ”faktojen vastaista politiikkaa”.

Asia johon on yksiselitteinen vastaus, ei ole politiikkaa. Kiistanalaiset kysymykset ovat sitä. Metrin mittaa ei käsitellä, mutta kesäaikaa on alettu uudelleen politisoida. Talouteen liittyy joku mysteeri, johon liittyy usko. Eduskuntapuheissa on tämä havaittavissa. Suomi ei lähde nousuun, ellemme usko. Millaisia kielikuvia käytetään tunnereaktion aikaansaamiseksi? Ihmisillä on kyky analysoida kieliä. Osaamme asettua kriittiseen suhteeseen kielen kanssa. Emme lähde automaattisesti mukaan viraaliin eksemplumiin. Hetken harkinta-aika on eduksi: analysoi tilanne, mikä on merkityksellistä. Järki- ja tunnepuheen välinen raja ei ole kovin selvä. Asiat jotka eivät liikuta meitä, eivät ole poliittisia. Nykyihminen ei toimi rationaalisesti. Faktan tarkistus on tullut somen myötä. Ensin tunnereaktio, sitten tarkastajat ja sitten vasta korjaukset. Esimerkkinä tästä 2017 juhlarahareaktio.

Voiko se olla totta? Nykyajan humpuuki-ilmiöt

FT, kirjailija Tiina Raevaara: En koe, että puhuisin totuudesta, puhun tiedosta. Tiede on järjestelmä, jolla tarkastellaan tietoa. Miten mediassa ja Suomessa puhutaan tieteestä? Oma kokemus voi olla ristiriidassa tiedon kanssa. Tiedebarometrin mukaan tiede kiinnostaa suomalaisia. Se mittaa kolmen vuoden sitä, mistä suomalaiset ovat kiinnostuneita. Viimeisin barometri on loppuvuodelta 2016. Ihmisillä saattaa kuitenkin olla ”kaunistelu” kerroin päällä, kun he vastaavat kyselyihin.

Tieteestä tykkäämme, entä humpuukista? Kansanparantamiseen luotamme vähemmän, samoin telepatiaan. Ufosieppausten aika oli yhtä aikaa kylmän sodan aikana. Vieraan vallan edustajat joukossamme saivat ajatuksen mieleemme. Grafologia oli 10 vuotta sitten paljon esillä, mutta ei tänä päivänä. Nyt on pinnalla rokotevastaisuus, enkeleihin yksisarvisiin ja henkiolentoihin uskomukset. Edelleen homeopatia, tehoton terveystekniikka, uskomushoidot kiinnostavat. Mikä ihmistä houkuttaa? Pettymys lääketieteeseen tai julkiseen terveydenhoitoon, ”kovan” lääketieteen kammoksuminen, hoidetuksi tulemisen kokemus, väärät käsitykset esim. homeopatian toimintaperiaatteista, tieteellisyys on mukava lainavaate.

On vaikea tunnistaa, missä kulkevat tieteen, huonosti tehdyn tieteen, pseudotieteen ja huuhaan väliset rajapyykit. Kun tieteellinen tieto kohtaa median, se vaikuttaa poukkoilevalta. Tieteen hitaasti muuttuva perusta ei näy mediassa ja asiantuntijaksi pääsee heppoisin keinoin. Somessa kuka tahansa voi julkaista asiantuntijan näköistä tekstiä. ”Asiantuntijuus on kärsinyt samanlaisen inflaation kuin julkkiksen käsite”, sanoo viestinnän professori Esa Väliverronen.

Terveysuutisoinnin ongelma on se, että vanhan tiedon kanssa ristiriidassa olevat löydökset uutisoidaan helpommin kuin vanhaa tukevat. Tällöin uutisjournalismi ja tiede ovat hienoisessa konfliktissa keskenään. Hitaus vs. nopeus, varmuus vs. uutuusarvo, konsensus vs. poikkeavuus, monimutkaisuus vs. ymmärrettävyys, kokonaiskuva vs. yksityiskohdat. Auktoriteetit halutaan vaihtoon, THL ei kelpaa. Omien kantojen tueksi etsitään esim. verkosta tutkimuksia ja tieteellistä terminologiaa. Tutkijoita syytetään oman edun tavoittelusta, nurkkakuntaisuudesta, ylpeydestä. Verkon tärkeys tiedonhankinnassa kasvaa koko ajan. Kasvavat sukupolvet tarvitsevat aivan uudenlaista mediakriittisyyttä. Keskustelu samanmielisten kanssa vahvistaa käsityksiä ja omaa maailmankuvaa. Toisenlaisia käsityksiä ei näy. Verkossa viesti toistuu nopeammin ja useammin kuin muualla.

Somen uudet haasteet: Pseudotieto leviää aiempaa nopeammin ja globaalimmin. On vaikea tietää mikä netissä on luotettavaa ja mikä ei. Kansalaisjournalismi ja tiedon nopea saatavuus ovat hyviä asioita, mutta vahvistavat myös vaikkapa salaliittoteorioiden rakentamista. Tiedon hämärtäjä piilottelee oikeaa tietoa, kuten esimerkiksi tupakkateollisuus 1960-luvun lopulla. Tavoitteena hämmennys on. Mihin voi luottaa, mikä on eniten totta, onko tieto tasapuolista? Pelkkä tiedon määräkin on omiaan hämmentämään. MV-lehti ja Magneettimedia ovat tämän hetken hämmentäjiä. Edes kokemus ei aina suojaa huijauksilta. Tutkimuksia tehdään erilaisilla lähtöoletuksilla. Kun kerrotaan tuloksia, olisi hyvä kertoa myös mikä on konteksti.

Miksi tieteellistä tietoa voi pitää totena, vaikka sitä ei aina ymmärrä?

Hän osaa asiansa, olipa se asia mikä tahansa, esitteli puheenjohtaja päivän viimeisen esiintyjän, tutkijatohtori Inkeri Koskisen, Helsingin yliopistosta. Koskinen puhuu luottamuksesta: ollaan niin lähellä totuutta kuin tällä hetkellä on mahdollista olla. Meillä on liian ihanteellinen kuva tieteestä, luottamus ei ole kestävää. Jos luottamus romahtaa niin se romahtaa täydellisesti. Selkeää rajaa tieteen ja näennäistieteen välille ei ole vedettävissä vaan se on harmaa, liukuva raja. Joskus tutkijat väärentävät tietoisesti tuloksia.

Julkaisujen määrä kasvaa hurjasti, mutta niin kasvaa myös artikkelien poisveto. Nämä ovat isoja skandaaleja, mutta rakenteelliset ongelmat vielä pahempia. Tutkimuksen kaupallistaminen on vakava asia. Teollisuus varjelee omaa etuaan tutkimuksissa. Kun sokeriteollisuus rahoitti rasvatutkimuksia, tämä vinoutti tutkimuksien kokonaiskuvaa. Samaa tapahtuu myös tahattomasti. On kiinnostavampaa tehdä diabeteslääke kuin malarialääke. Toistettavuuskriisi: pitäisi saada sama tulos riippumatta kuka tutkimuksen tekee, ei vaan aina toimi. Kuolleen lohen aivokuvaus tuotti positiivisia tuloksia. Tutkijoita painostetaan tekemään mahdollisimman paljon, nopeasti ja positiivisia tuloksia. Koko rakenne viritetty siten, että on liikaa positiivisia tuloksia.

Tiede on usein oikeassa. Miten erotamme oikean väärästä? En ymmärtänyt Syksy Räsäsen perusteita maailmankaikkeuden synnystä. Mutta luotin häneen, kertoi Koskinen. Jos on kaksi asiantuntijaa, kumpaa uskoa vai kumpaakaan? Hyvä tutkija voi olla huono puhuja. Huono tutkija voi olla hyvä puhuja. Hankala saada selvää perusteluista. Kuka tai mikä rahoittaa, sillä on merkitystä, mutta hankala selvittää. Menestys yhdellä alalla ei tee hyväksi toisella alalla. Järjestelmä korjaa itseään, hitaasti, mutta korjaa. Älä usko sanomalehtien tiedeuutisia vaan hieman tasokkaampia lähteitä. Kun tavallinen ihminen miettii tutkimustuloksia, Syksy Räsäsen nimellä on merkitystä. Kun alan toinen tutkija miettii asiaa, Syksyn nimeltä poistuu merkitys, vain tulos ja argumentointi ratkaisevat.

Kirjoittaja: Kirsti Karttunen, informaatikko, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu