INTROVERTTI vs. EKSTROVERTTI

Linus Jonkmanin teos Introvertit työpaikan hiljainen vallankumous herätti kovasti talvella median huomiota. Ajankohtaisohjelmissa haastateltiin ruotsalaista Jonkmania, joka kertoi auliisti miten tärkeitä introvertit ovat työyhteisöille. Asiaa ei mitenkään käy kiistäminen, onhan toimivin konsepti työyhteisössä heterogeeninen ja toisiaan arvostava joukko ihmisiä. Itse kirja introverteistä taas on osittain kovinkin kyseenalainen.

Jonkman jakaa ihmiset kahtia ulospäinsuuntautuneisuuden mukaan. Persoonallisuuspiirteissä tämä varmaan toimiikin, mutta kyse on janasta, jonka eri kohdilla olemme. Harva on puhtaasti ekstrovertti tai introvertti. Jonkman toki viisaasti korostaa tätä tekstissään, mutta joka luvun perässä on ekstroverteille lyhennelmä tekstistä, koska nämä eivät kuitenkaan malta koko tekstiä lukea. Lyhennelmä on tarkoitettu varmaan kevennykseksi mutta se on monesti ilkeilyä, koska Jonkman pitää introverttejä älykköinä ja ekstroverttejä tyhminä. Älyllä, viisaudella ja tyhmyydellä tai moukkamaisella käytöksellä ei ole mitään tekemistä persoonallisuuspiirteiden kanssa. Se on totta, että ekstrovertti ei aina ole sosiaalisesti taitava. Sosiaalinen taitavuus voi olla lahjakkuutta tai opittua ja useimmiten molempia.

Jonkman tunnistaa introverttien ja ekstroverttien eroihin Jungin ajatuksen, jossa introvertit saavat energiaa tilanteista, joissa he saavat olla yksin ja ekstrovertit puolestaan ryhmässä tai joukossa. Tämä jako toimii varmaan monesti mutta sen suhteen on myös kulttuurisia eroja. Olemme oppineet rentoutumaan ja etsimään rentoutumista kulttuuriimme kuuluvasti ja siihen sidoksissa. Suomalaisuuteen kuuluu usein metsästä voiman tai rauhan hakeminen, koska se on jokaisen kaupunkilaisenkin ulottuvilla kohtuullisen vaivan tai matkan päässä. Arvostamme erä- ja samoilutaitoja tai marjastus- tai sienestysharrastusta. Ihan ongelmatonta meille ei ole ulkomaalaisten marjapoimijain saapuminen vaikka itse pidämme jokamiesoikeuksiamme arvossa. Se ei silti osoita, että suomalaiset olisivat erityisen introverttejä tai että ekstrovertit suomalaiset eivät rentoutuisi mustikkametsässä. Rentoutumisen esteenä voi olla introvertin osalta mustikkametsässä vaikka hyttyset.

Jonkman väittää kirjoittaneensa kirjansa lähteisiin pohjautuen. Hän on koonnut kirjan taakse lähdeluettelon, mutta koska pitää ”katkeamattomasta tekstistä” ei ole merkinnyt tekstiin viittauksia. Se tekee teoksen luotettavuudelle tietysti kovasti hallaa. On hyvä, että opimme arvostamaan toistemme erilaisuutta mutta tässä opuksessa esitetään väitteitä, joita ei suinkaan voi kaikkia pitää tosina. Introvertit eivät välttämättä jännitä esiintymistä ja ekstrovertit voivat jännittää. Jännittäminen on ihan eri asia kuin persoonallisuuspiirre.

Jonkmanin muita väitteitä ovat mm. ekstrovertit pitävät matkustelusta, introvertit viihtyvät kotona. Introvertit tekevät, ekstrovertit puhuvat. Ekstrovertit ottavat helpommin riskejä kuin introvertit. Introvertit ovat harkitsevaisia ja itsenäisiä. Introvertit suunnittelevat, ekstrovertit eivät. Avokonttorit eivät sovi introverteille. Kovasti Jonkman toivoo, että teos auttaisi lukijaa löytämään oman introverttiytensä.

Jonkman pitää ekstroverttien vahvaa näkymistä yhteiskunnan pinnallisuuden ja yksilökeskeisyyden syynä. Hänen mukaansa 1950-luvulla syntynyt nuorisokulttuuri on nostanut yksilön yhteisöä arvokkaammaksi, mutta toisaalta, jos katsotaan lähemmäs ja pohditaan sitä miten yhteisöllisyyttä arvostamme tänä päivänä, niin siitä pitävät kaikki persoonallisuustyypit. Introvertinkään ei tarvitse pärjätä avutta. Odotin teokselta paljon enemmän, kyse on kuitenkin mielenkiintoisesta asiasta. Luokitellemme itseämme ja toisiamme ulospäin suuntautuneisuuden mukaan. Näin yksinkertaistettua kuin Jonkman sen väittää olevan, se tuskin kuitenkaan on.

Linus Jonkman:
Introvertit työpaikan hiljainen vallankumous.
Atena, 2015
296 s.

Hanna-Riina Aho