Informaatikko kävi vieraissa - suosittelee muillekin!

Sain puhelinsoiton huhtikuisena maanantaina 2011. Tarjosivat minulle ammattikorkeakoulun viestintäpäällikön sijaisuutta vuodeksi. Lupasin miettiä asiaa muutaman päivän ennen lopullista kieltäytymistä. Toisena päivänä ajattelin että hmmm… voisihan se olla mielenkiintoista. Ja olinhan jo kahdentoista työvuoden jälkeen kaivannut jotain vaihtelua työhön. Kolmantena päivänä lupauduin. Siitä se sitten lähti. Vuosi joka muutti elämäni.

Lähdin kesäloman viettoon tippa linssissä, sillä ero rakkaasta työyhteisöstä tulisi olemaan vaikea. En ollut fyysisesti lähdössä kahta kilometriä kauemmaksi, mutta henkinen irtautuminen tutun turvallisesta porukasta tuntui raskaalta. Sijaisuuteni alkoi heti kesäloman jälkeen elokuun alussa, jolloin ehdin hetken rauhassa totutella uuteen toimenkuvaan ja työhuoneeseen sekä tutustua työkavereihin, jotka olin aiemmin tuntenut vain etäisesti.

Tahti alkoi kiihtyä syyskuussa, jolloin seuraavan kevään yhteishaun markkinointiin liittyviä asioita lähdettiin suunnittelemaan ja toteuttamaan täydellä painolla. Päivät täyttyivät puhelinsoitoista, sähköposteista, palavereista, suunnittelusta, tapaamisista, keskusteluista, kirjoittamisesta. Lokakuussa kopsahti postilaatikoihin opetus- ja kulttuuriministeriöltä se iso kirje, joka vaikutti ja tulee vaikuttamaan ammattikorkeakoulussamme vielä pitkään. Muistan ikuisesti tunnelman siinä johtoryhmän kokouksessa, johon tieto yli 20 prosentin aloituspaikkaleikkauksesta tuli.

Eikä siinä vielä kaikki. Vuosi oli tuova eteemme vielä ammattikorkeakoulun nimenmuutoksen, (onneksi perättömän) pommiuhkauksen ja rehtorin irtisanoutumisen. Ammattikorkeakoulun yhteisöilme ja siihen liittyvät materiaalit logoineen oli uudistettava ennen uuden nimen käyttöönottoa elokuun alussa. Oman mausteensa vuoteen toi myös valtakunnallisten viestintäpäivien suunnittelu seuraavaa syksyä varten. Vuoden aikana ei tainnut olla yhtään normaalia asiaa tai päivää, mutta kokeneempi kollega markkinointi- ja viestintäpalveluissa valisti, että sellaisia ei yleensäkään ole näissä hommissa.

Tokihan ne yöunet välillä katosivat. Tuli epäusko omiin kykyihin, osaamiseen ja jaksamiseen. Aamulla et tiennyt, millaista tiedotetta sinä päivänä pääsisit raapustelemaan, ja milloin lehdistö alkaa soitella. Oli myös hyväksyttävä, että kaikilla, aivan kaikilla, on oma mielipiteensä markkinoinnista ja opiskelijarekrytoinnista. Kaikki muut osaavat markkinoinnin paremmin kuin ne, jotka sitä työkseen tekevät.

Silti, päivääkään en vaihtaisi pois. Olen onnellinen että uskalsin. Vuosi oli kokonaisuutena ihana, raskas, kasvattava, kuluttava, virkistävä, avartava. Oli hienoa huomata, että voi tehdä asioita oman mukavuusalueen ulkopuolella ja ajoittain jopa onnistua niissä. Vuosien asiakaspalvelukokemus auttoi tulemaan toimeen erilaisissa tilanteissa, erilaisten ihmisten kanssa. Tutustuin ammattikorkeakoulun toimintoihin uudella tavalla, samoin kuin siellä työskenteleviin ihmisiin. Tarttuipa matkan varrelta mukaan muutama uusi ystäväkin. Markkinointi- ja viestintäpalveluiden työporukka oli vertaansa vailla, enkä tiedä olenko koskaan nauranut töissä niin paljon kuin tiimipalavereissa. Tippa oli jälleen linssissä elokuun 9. päivä, kun pistin konttorin oven perässäni kiinni viimeistä kertaa. Oli kuitenkin hyvä jatkaa matkaa kirjastolle, tuttuihin ja turvallisiin kuvioihin.

Kirjoittamista ja asioiden paperille laittamista huomasin ikävöineeni nyt syksyn aikana. Sanoin Hanna-Riinalle, että saatanpa toisenkin kerran kirjoittaa Kreodiin, jos annetaan.

On avartavaa katsoa maailmaa välillä eri näkövinkkelistä. Suosittelen kaikille pientä ammatillista syrjähyppyä tilaisuuden tarjoutuessa!