Hyve-etiikkaa, tekoälyä, algoritmeja ja informaatiolukutaitoa, eli konferenssikuulumisia ECIListä

Tämän vuoden European Conference on Information Literacy, eli tuttavallisemmin ECIL-konferenssi järjestettiin Krakovassa lokakuun alkupuolella. Oli mukava tavata kotimaisia ja ulkomaisia kollegoita muutenkin kuin ruudulla pitkän tauon jälkeen, sillä koronapandemia siirsi vuoden 2021 ECIL-konferenssin verkkoon. Ohjelmassa oli vakuuttava määrä erilaisia esitelmiä ja työpajoja. Lisäksi kohtaamisiin ja vapaamuotoiseen keskusteluun oli varattu aikaa pitkien lounas- ja kahvitaukojen muodossa. Mitä informaatiolukutaidolle siis kuuluukaan juuri nyt?

Korkealentoiset keynote-puheenvuorot

Keynote puheenvuorot olivat tulevaisuutta luotaavia ja henkeä nostattavia. Timothy Gorichanaz herätteli meidät heti avajaispäivänä pohtimaan, mikä on ihmiskunnan seuraava uusi projekti, jota kohti yhdessä menemme. Esimerkkeinä aiemmista projekteista hän mainitsi Wikipedian, Facebookin ja Googlen. Nämä saavutukset ovat kuitenkin osin isojen teknologiajättien omaisuutta, mikä antaa niille valtaa suhteessa ihmisten arkeen ja tietomaisemaan. Gorichanaz pohti uuden teknologian etiikkaa ja moraalia: lainsäädäntö tulee aina perässä, ja siksi uusien teknologioiden kehittäjiltä puuttuvat yhteiset säännöt. Internet on kuin Baabelin torni: koko ajan rakennetaan uutta, vaikka perusta murenee. Tähän on helppo yhtyä. Löytyyneekö sellaista verkon käyttäjää, joka ei koskaan olisi törmännyt vaikkapa rikkinäiseen linkkiin? 

Miten sitten etsiä moraalia jatkuvaan muutokseen ja ihmiskunnan seuraaviin askeliin? Gorichanaz tarjosi ratkaisuksi hyve-etiikkaa, eli tarkoitusperiltään hyveellisten tekojen tekemistä sekä hyveitä kehittävien käytänteiden vahvistamista. Hyve-etiikkaa voidaan myös soveltaa informaatiolukutaidon kehykseen esimerkiksi lähteiden arvioinnin ja erilaisten relevanssien, kuten sosiaalisen relevanssin kautta.

Toisen mieleenpainuvan keynote –puheenvuoron piti Jenna Hartel, joka vei meidät multimediallisessa esityksessään saaristoretkelle. Vierailimme informaatiolukutaidon mantereesta irtautuneilla saarilla, joilla on informaatiolukutaidon ympärillä olevia yleviä ajatuksia. Nämä ajatukset eivät vielä ole vakiintuneita malleja, mutta voivat tarjota innostusta ja uusia näkökulmia. Nämä saaret ovat kehollistuminen, pohdiskelu, monilajisuuden näkökulma, rakkaus ja psykedeelinen informaatioteoria. Jenna Hartel kuvailee nämä varmasti parhaiten itse, joten hänen youtubekanavansa INFIDEOS ja kotisivunsa ovat molemmat tutustumisen arvoisia.

Kolmannen päivän avasi Alison Hicks puheenvuorollaan sosiokulttuurisesta lähestymistavasta informaatiolukutaitoon. Informaatiolukutaito on kontekstisidonnaista, sitä ei voi erottaa asiayhteydestä. Tiedon käyttämisellä on monta muotoa, ja käsite vaatisi hieman ravistelua. Tiedon käyttäminen kun käsittää monenlaista tekemistä: tallentamista, jakamista sekä muokkaamista.

Kuva 1. Kolmen konferenssipäivän tapahtumapaikka, yksi Jagellonian yliopiston kampuksista. (Kuva: Riikka Sinisalo)

Tekoäly, algoritmit ja informaatiolukutaito

Tekoälystä mukana oli erittäin mielenkiintoisia sessioista. Krista Lepik käsitteli puheenvuorossaan opiskelijoiden käsityksiä tekoälyn käytöstä kirjallisissa tehtävissä ja sitä, onko informaatiolukutaidolle vielä käyttöä. Opiskelijat olivat laatineet kirjallisuuskatsauksen chattibotteja apuna käyttäen kirjaten samalla käsityksiään tekoälyn käytön hyödyistä ja haitoista. Tehtävät analysoitiin teema-analyysin avulla. Alkuun opiskelijat olivat chattibotin käytöstä innoissaan, käyttö tuntui sujuvalta ja oli mukavaa, kun botin kanssa voi keskustella omalla äidinkielellään. Opiskelijat tykkäsivät myös chattibotin tavasta “kirjoittaa” vastaus, ihan kuin kaverin kanssa juttelisi. Hetken päästä epäilykset tiedon luotettavuuteen alkoivat herätä ja valtaosa opiskelijoista huomasi botin hallusinoivan. Lisäksi botti toisteli itseään ja oli hyvin varma vastauksissaan, myös hallusinoidessaan.

Opiskelijat huomasivat, että chattibottia käytettäessä pitää tuntea aihe jo ennalta, jotta tekoälyn kanssa keskusteleminen on järkevää ja sen tekemien väärien tulkintojen tunnistaminen helpottuu. Tekoälyn esittämien väittämien varmentaminen koettiin hyvin työläänä, ja opiskelijoita mietitytti, että olisivatko he itse nostaneet samat asiat lukemistaan lähteistä kuin tekoäly, relevanssi on kuitenkin ainakin osin subjektiivista. Chattibotin käytön etuina opiskelijat pitivät mahdollisuutta käyttää omaa äidinkieltään, säästää aikaa ja saada uusia ideoita. Myös hallusinoiduista tuloksista oli hyötyä ainakin uusina hakusanoina ja yksinkertainen käyttöliittymä miellytti. Yhteenvetona Lepik suositteli chattibottien käyttöä opetuksessa esimerkiksi ongelmanratkaisun apuna, yhdessä opiskelijoiden kanssa keskustellen hyödyistä ja haitoista. Informaatiolukutaidon opetuksessakin chattibotit olisi hyvä ottaa esille käsitellen sekä niiden tuomat mahdollisuudet että läpinäkyvyyden puute ja muut haasteet.

Toisessa tekoälysessiossa Michael Ryne Flierl käsitteli tekoälyä kaksoiskäyttöteknologiana, jota voidaan hyödyntää niin hyvässä kuin pahassa. Jo nyt on huomattu, että tekoälyä voidaan vaivatta käyttää mis- ja disinformaation luomiseen. Verkossa on välillä vaikea erottaa, koska teksti tai kuva onkin tekoälyn tuottamaa – etenkin jos esitetty tieto sopii omaan maailmankatsomukseen. Tekoälyn alogritmit ovat alttiita seksismille ja rasismille, eivätkä ne kykene moraaliseen arviointiin. Esimerkiksi riittävää lääkeainepitoisuutta tekoälyllä laskettaessa tekoäly ratkaisee esitetyn ongelman pyynnön mukaisesti, eikä osaa erikseen ottaa huomioon sitä, selviääkö potilas tällaisesta hoidosta hengissä tai ilman merkittäviä elinvaurioita, ellei kaikkia raja-arvoja olla huolellisesti sille etukäteen kerrottu. Koska tekoälyn käytössä on niin paljon riskejä, kirjastolaisia kannustettiin lobbaamaan sellaista tekoälyä, joka on turvallinen, luotettava, läpinäkyvä, valvottava, selitettävä ja ennustettava. Siinäpä meille kaikille työsarkaa.

David A. Hurley sukelsi lähihistoriaan tutkimalla kirjastolaisten ensireaktioita Wikipediaan ja Googleen, ja pohtimalla mitä ne voivat opettaa meille suhtautumisesta ChatGPT:n. Digitaalinen arkeologia 2000-luvun taitteeseen oli haastavaa, mutta ammattiartikkeleista, kirjastolaisten postituslistoilta ja sosiaalisesta mediasta löytyi kommentteja ja kokemuksia Googlesta ja Wikipediasta. Ensireaktiot ‘uusin teknologioihin’ kuulostivat tutuilta: pohdintaa luotettavuudesta, huoli uusien teknologioiden opettelun kuorimittavuudesta ja tunne, että tästä pitäisi jo tietää enemmän. Kommenttien analyysi paljasti kolme lähestymistapaa uusiin teknologioihin: vahvistaminen (reinforcing), hylkääminen (rejecting) ja innostuminen (revolutionizing). Vahvistamisessa uusista teknologioita puhuttiin informaatiolukutaidon opetuksessa. Hylkäämisessä niihin suhtauduttiin negatiivisesti ja niiden käyttö kiellettiin opiskelijoilta. Innostumisessa kokeiltiin rohkeasti uusia teknologioita ja sisällytettiin ne opetukseen. Samaa tehtävää, jossa opiskelijoita pyydettiin kirjoittamaan tai muokkaamaan Wikipedia artikkelia, käytettiin osoittamaan kuinka huonoja ja epäluotettavia uudet teknologiat ovat, sekä innostamaan opiskelijoita kokeilemaan uusia teknologioita ja olemaan tiedontuottajia. Hurley totesi, vaikka Wikipedian ja Googlen sekä ChatGPT:n välillä on yhtäläisyyksiä, niin niissä on myös eroja. Kirjastolaiset ovat tiedonhaun ammattilaisia, joten tiedonhaun opettaminen Googlessa oli luontevaa. Mutta onko kirjastolaisilla erityisosaamista algoritmeista ja tekoälystä? Pitäisikö kirjastolaisten opettaa ChatGPT:n tai laajojen kielimallien käyttöä vai tietävätkö opiskelijat niistä jo meitä enemmän?

Algoritmilukutaidosta keskusteltiin kahdessa esityksessä. Australialaiset Maureen Henninger ja Hilary Yerbury painottivat algoritmien yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tutkimuksessaan he haastattelivat korkeakoulukirjastolaisia selvittääkseen, miten algoritmilukutaito ymmärretään ja miten se on sisällytetty informaatiolukutaidon opetukseen, jos on lainkaan. Haastattelujen tulokset olivat huolestuttavia, sillä haastateltavat eivät tunnistaneet, että algoritmilukutaito olisi osa informaatiolukutaitoa. Vastauksissa korostui myös, että algoritmien opetus kuuluisi jollekulle muulle, ehkä teknologiayrityksille tai kouluihin.

Łukasz Iwasiński ja Magdalena Krawczyk puolestaan esittelivät tutkimustaan, jossa oli kartoitettu puolalaisten yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden algoritmilukutaitoa. Tulokset eivät olleet niin pessimistiä kuin Hennigerin ja Yerburyn tulokset, sillä opiskelijoiden taidot ja tietämys algoritmeista olivat pääosin hyvät. Algoritmilukutaidon kartoittamiseen käytettiin Dogruelin, Masurin & Joecken vuonna 2022 kehittämään kyselyä, jossa on oikein/väärin väittämiä algoritmien käytöstä ja niiden vaikutuksista sekä monivalintatehtävä, jossa pitää valita kaikki vaihtoehdot, jossa algoritmeja käytetään. Algoritmilukutaidon lisäksi Iwasiński ja Krawczyk olivat selvittäneet, kuinka hyvin kysely toimii puolalaisessa kontekstissa. Osa väittämistä osoittautui monitulkintaiseksi ja kaipaisi hiukan selvennystä. Myös monivalintatehtävä aiheutti hämmennystä, sillä kaikki vastaukset olivat oikein. Kysely vaikutti mielenkiintoiselta ja siitä saa varmasti vinkkejä, kuinka algoritmilukutaitoa voi lähestyä omassa opetuksessa.

Kuva 2. Konferenssikampuksella oli myös kirjasto, jossa oli panostettu opiskelijoiden työtiloihin ja tietokoneiden käyttömahdollisuuteen (Kuva: Riikka Sinisalo)

Best practice -esityksistä konkretiaa omaan työhön

Työpaja- ja best practice –sessiot ovat monesti seminaarien ja konferenssien parasta antia, sillä ne ovat käytännönläheisiä ja antavat eväitä omaan työhön. Tänä vuonna teemat vaihtelivat kirjaston viestinnästä ja asiakaspalvelun ja neuvonnan järjestämisestä aina suosituksista esihenkilöille kirjastouran keski-iän kriisin koetellessa henkilöstöä. Toki mukana oli paljon erilaisia malleja informaatiolukutaidon opetuksen järjestämisestä ja sen parissa tehdystä tutkimuksestakin.

Erityisesti mieleen jäi norjalaisen Ellen Nierenbergin väitöskirjatutkimukseen perustuva puheenvuoro, jossa hän esitteli kehittämäänsä informaatiolukutaidon osaamisen mittausjärjestelmää. Mittarissa arvioidaan osaamista sen perusteella miten laadukkaita ja monimuotoisia artikkeleita valitaan, miten lähteitä osataan käyttää ja merkitä sekä miten kiinnostuneita ollaan (mikä on tärkeä oppimisen motivaattori). Tutkimuksessa kävi ilmi, että kaikki osa-alueet kehittyivät opintojen edetessä ja myös syväoppimista tapahtui. Informaatiolukutaidon opetuksella on siis väliä!

Italialainen Matilde Fontanin esitteli Triesten yliopiston tiedonhaun verkkokurssin, joka on toteutettu Moodleen. Verkkokurssi koostui kuudesta osasta. Suorittajat saavat digitaalisen oppimismerkin (Open Badge), jonka voi lisätä esimerkiksi LinkedIniin. Kurssi on vapaaehtoinen ja Triestessä pohdittiinkin miten tieto kurssista tavoittaisi opiskelijat. Bristol Community Collegen Emily Zekan Brown, Laura Hogan ja Susan Souza-Mort esittelivät oman suunnitelmansa tiedonhaun kurssiksi. Tarve kokonaiselle kurssille oli syntynyt siitä, että perinteiset kertaluonteiset tiedonhaun ohjauksen sessiot eivät anna opiskelijoille mahdollisuutta oppia kaikkea tarvittavaa. Näitä kuunnellessa tuli olo, että samankaltaisten pulmien kanssa mekin painitaan.

Jane Seckerin puheenvuorossa kerrottiin digitaalisten lukutaitojen ja avoimien käytäntöjen opettamisen vaikutuksista. Secker opettaa maisteriopiskelijoille suunnattua 15 opintopisteen Digital literacies and open practices -kokonaisuutta University of Londonissa, jonka tavoitteena on saada osallistujat pohtimaan mitä on digitaaliset lukutaidot, miten niitä voi hyödyntää omassa opetuksessa sekä mitä tarkoittaa oppimateriaalien avoimuus ja mitä vaikutuksia sillä on. Vaikka kurssilla opetetaan avoimien aineistojen käyttöä, itse kurssi ei valitettavasti ole avoin, mutta lisätietoa kurssista ja sen sisällöistä löydät UoL:n blogissa.

Kurssiesittelyn lisäksi Secker kertoi kollegansa Luis Pereiran tekemän haastattelututkimuksen tuloksia, jossa kartoitettiin korkeakouluopettajien asenteita digitaaliseen opetukseen ja avoimiin oppimateriaaleihin. Haastatteluissa nousi esiin erityisesti koronapandemia ja sen aiheuttamat muutokset, sillä haastattelut oli tehty 2019 ja 2023. Koronapandemian todettiin lisänneen kiinnostusta digitaaliseen opetukseen. Mutta samaan aikaan muistutettiin, että opiskelijoiden teknologiataidot ovat vaihtelevia. Ei voida olettaa, että kaikki osaavat käyttää teknologioita yhtä sujuvasti. Tähän onkin syytä kiinnittää huomioita omia kursseja suunnitellessa. Pandemia sai opettajat myös jakamaan omia oppimateriaalejaan enemmän kollegoidensa kanssa, mikä vahvisti avoimuutta. Tutkimuksessa todettiin myös, että OA-artikkelien käyttö oppimateriaalina helpottaa myös opiskelijoiden pääsyä materiaaleihin eli kannustamme avoimuuteen.

Muuta matkalta mukaan tarttunutta

Pavla Vizváry Tsekistä ja Vincas Grigas Latviasta esittelivät tutkimustaan viittaustyyleistä. Tiesittekö, että erilaisia viittaustyylejä on yli 10 000! Ja kaikkein suosituin tyyli on “unnamed”, joka useimmiten tarkoittaa vähän muunneltua versiota jostain tunnetusta tyylistä kuten APAsta tai Harvardista. Tämä tyyli sitten esitellään lehden tai julkaisukanavan ohjeissa esimerkkien avulla. Suuri määrä erilaisia viittaustyylejä ei tee tutkijan työtä helpoksi, kun esimerkiksi jokaisella tieteellisellä lehdellä on omat viittaussääntönsä eikä viitteidenhallintajärjestelmistä saa läheskään aina apua kausijulkaisujen omiin muunnelmiin, vaikka osa niihin on oman tyylinsä vienytkin.

Norjalaiset Liv Inger Lamøy ja Astrid Kilvik (Norwegian University of Science and Technology) kertoivat esityksessään asiakaspalvelusta pedagogisena työkaluna. He ovat tutkineet sekä kirjaston asiakaspalvelupistettä että verkossa tapahtuvaa asiakaspalvelua. He kertoivat, että asiakkaat mieluiten kysyvät lyhyitä ja täsmällisiä kysymyksiä asiakaspalvelussa, koska eivät oikein tiedä, millaista apua sieltä voisi saada ja ajattelevat, ettei se ole sopiva paikka saada apua pulmiin, jotka vaativat enemmän aikaa. He tutkivat myös virtuaalisen asiakaspalvelun kokemusta: asiakkaat arvostavat kiireettömyyden tunnetta sekä sitä, ettei virtuaalisessa asiakaspalvelussa ole häiriötekijöitä.

Kuva 3. Krakovassa oli vielä lokakuun alussa kesäinen tunnelma (Kuva: Riikka Sinisalo)

Se konferenssin jännittävin hetki

LUT-tiedekirjastosta konferenssissa oli mukana kaksi esitystä. Ensimmäinen käsitteli LUT-yliopiston kandidaattivaiheen opiskelijoiden informaatiolukutaidon opetuksen järjestämistä ja kehitystyötä, mikä käynnistyi koronapandemian siirrettyä opetuksen verkkoon. Toisessa esityksessä taas käytiin läpi LAB-ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan YAMK-opiskelijoiden parissa tehtyä palvelumuotoilulähtöistä kehittämistyötä, jossa kirjaston tarjoamille palveluille löydettiin kolme eri käyttäjäpersoonaa erilaisine tarpeineen sekä heille laaditut ratkaisut ja sitä kautta kirjaston palveluihin tehdyt parannukset.

Molemmista esityksistä virisi mielenkiintoista keskustelua. LUTin kandidaattivaiheen opiskelijoiden kyselyvastauksissa ilmennyt haluttomuus ryhmätöihin yllätti norjalaiset kollegat, siellä opiskelijat tekevät aina mieluummin ryhmässä kuin yksin. Käyttäjäpersoonissa taas herätti mielenkiintoa se, että kaikki laaditut asiakkaat olivat naisia. Tämä selittyi alalla jolla palvelumuotoiluprojekti tehtiin, sosiaali- ja terveysala on ainakin LABissa erittäin naisvoittoinen.

Metropolia ammattikorkeakoulusta puolestaan vedettiin työpaja (“Learning Library Skill Playfully”). Pajan alkuun käytiin läpi miksi pelaamista ja leikillisyyttä kannattaa hyödyntää opiskelijoita ohjattaessa. Pajassa esiteltiin myös tulokset kyselystä, joka oli teetetty uusille opiskelijoille heti pelillistetyn kirjastoinfon jälkeen. Opiskelijoista selkeä valtaosa piti pelaamista pienryhmissä hyvänä tapana tutustua kirjastoon. Suurimman osan mielestä pelaaminen oli myös mielekäs tapa oppia. Alustuksen jälkeen työpajan osallistujat pelasivat heitä varten suunnitellun pelin. Tarkoituksena oli demota miten Metropoliassa hyödynnetään Seppo-alustaa ja pelillisyyttä kirjastoinfoissa sekä sotealan tiedonhaun ohjauksissa.  

Haasteita ja jännitystä ennen sessiota herättivät kampuksen huonot verkkoyhteydet sekä työpajan aika, joka oli juuri ennen konferenssin loppupuheenvuoroa. Huolet osoittautuivat onneksi turhiksi. Työpajaan tuli 14 osallistujaa, ja verkkoyhteydet pelasivat tarpeeksi monella, jotta peli saatiin pelattua joukkueissa. Työpaja oli kaikin puolin hyvä kokemus, ja osallistujat olivat innokkaita. Positiivista palautetta tuli paljon, sekä joitain kehitysideoita. Itse peli sekä pelialusta herättivät osallistujissa kysymyksiä ja kiinnostusta. Monia kiinnosti, miten pelaajat voidaan laittaa pelin avulla liikkumaan kirjastotilassa paikallaan istumisen sijaan.

Myös muista suomalaisista korkeakouluista oli mukana esityksiä, saimme kuulla puheenvuoroja ainakin Helsingin, Oulun ja Vaasan yliopistoista ja Åbo Akademista. On hienoa nähdä miten monipuolista suomalainen informaatiolukutaidon opetus, ohjaus ja tutkimus onkaan!

Yhteenveto

Vaikka ECIL on eurooppalainen konferenssi, mukana on paljon myös erityisesti yhdysvaltalaisia esiintyjiä, jotka tuovat oman lisänsä konferenssin antiin. Onkin mukava huomata, että vaikka informaatiolukutaidon opetukselle osoitetut tunti- ja henkilöresurssit vaihtelevat suurestikin eri maiden ja korkeakoulujen välillä, sisällöt ovat kuitenkin yhteisiä ja usein skaalattavia omaan tarpeeseen. Toisaalta ECIL on hieno tilaisuus kuulla, mitä tutkimukselle tällä hetkellä kuuluu ja kenen julkaisuja kannattaa jatkolla pitää silmällä, jos aihe jäi kutkuttamaan mieltä. Kun konferenssissa on mukana myös oma esitys, tulee tauoilla usein juteltua aiheesta lisää ja tutustuttua uusiin kollegoihin niin Suomesta kuin maailmaltakin. Seuraava ECIL –konferenssi järjestetään Saksassa vuonna 2025.

Konferenssin diaesitykset ovat saatavilla Google Drivesta