Huumorin ja taiteen vaikea liitto

Millaista on ihmisen huumorintaju teoriassa ja käytännössä? Ensi äänessä on kansanhuumorin tutkimuksesta tunnettu Seppo Knuuttila, emeritus professori Itä-Suomen yliopistosta ja kokonaisuutta täydentää stand-up-koomikko Mikko Vaismaa omalla persoonallisella tavallaan, kun käynnissä on toukokuinen Ikääntyvien yliopiston tilaisuus, joka livenä lähetettiin Jyväskylässä ja seurattiin verkon yli mm. Mikkelin kesäyliopiston puolella.

– Olennaista on ristiriita, se kuuluu huumoriin, Knuutila aloittaa. Nauru poreilee iloa, mutta sisältää myös hieman kitkeryyttä. Sekoittuneiden tunteiden tutkija Descartes on todennut tämän jo 1600-luvulla. Ilo on yksi puhtaista tunteista, joita muita ovat ihmettely, rakkaus, viha, halu ja suru. Kaikki muut ovat sekoittuneita tunteita. Ilo voi naurattaa, jos siihen on sekoittunut hieman ihmettelyä tai vihaa.

– Huumorin tutkimus oli estetiikan haara. Huumori on harmaantuvien hapsien suoma lahja, sanotaan, mutta olen kyllä tavannut huumorintajuisia lapsiakin, luonnehti Knuuttila. Huumori on neste ja siihen liittyy sekoitussuhde. Veri, musta ja keltainen sappi, lima ovat asioita joiden on ajateltu vaikuttavan siihen miltä ihminen vaikuttaa ulospäin. Nykyään ajatus noista nesteistä on häipynyt taustalle, mutta eivät ne kokonaan kadonneet.

– Ylevän huumorin voidaan ajatella liittyvän niihin harmaisiin hapsiin. Vähemmän ylevä on sitä tyhjän nauramista. Olen lukenut Seitsemää veljestä kaikilla vuosikymmenillä, jolloin olen osannut lukea, muisteli Knuuttila, ja jatkoi: – Eläydyin täysillä Turussa teatterissa esitettyyn Seitsemään veljekseen, olin kuin yksi veljeksistä. Kerta kaikkiaan mukaansa vievä, ilman että tarvitaan paatosta. Olen itse kiinnostunut kansan huumorista, pienistä asioista.

Kirjojen jälkeen Knuuttila siirtyi kuvien maailmaan ja ensimmäinen kurkistus tapahtui ”kultakauden kuviin”. Gerard Van Honthorstin 1625 maalaamaa kuvaa esiteltiin Hymyilevänä tyttönä, Smiling Girl, a Courtesan, holding an obscene image. Pieter Gerritsz van Roestraetenin Kevytkenkäinen keittiöpiika on maalattu 1665-70 ja kulkee myös nimellä The Proposal. Jan Steenin Lapset opettavat kissaa tanssimaan vuosilta 1662-3. Knuuttila kommentoi, että ”me too” –kampanja kytkettäisiin nykypäivänä tuohon keittiöpiika-tauluun. Steenin taulujen osalta Knuuttila esitti, että lapsen nauru voi olla viatonta. Edelleen hän luonnehti, että samanaikaisesti iloittiin ja paheksuttiin, ristiriitaa olemassa, sopivaisuuden rajoja koetellaan. Jos vakavuuden tuhoamisessa on huumorin suurin voima, niin se on myös suurin vaara. Julkisuudessa säädellään epäsopivaa huumoria (ja se on oikein), mutta se löytää tiensä muualta. Netistä löytyy.

Tilaisuuden aluksi näytetty taulu, palasi tässä vaiheessa esille ja saimme kuulla sen olevan Ernst Mether-Borgströmin Jaakobin uni eli tikapuut taivaaseen (Ladder of Heaven) vuodelta 1968. Kuva havainnollisti mitä on ihmisen kuvittelukyky. Vastaava esimerkki olkoon Leevi & the Leavingsin Tikapuut taivaaseen –kappale vuodelta 1991. Jos huumori olisi vakavuuden vastakohta, maailma olisi yksinkertaisempi, mutta en haluaisi asua siinä, arvioi Knuuttila. Huumori kuuluu vakavasti otettaviin ilmiöihin. Kundera (2001) on sanonut: Huumori on kaiken inhimillisen suhteellisuudesta syntyvää. Huumori on hymyä läpi kyynelten, sanoi yleisön jäsen. Se on sekoittuneiden tunteiden idea, lopetti Knuuttila.

Teoriasta käytäntöön

Mikko Vaismaa taustoitti esityksensä aluksi itseään: hän on lentopalloilija, muusikko, luokanopettaja ja sittemmin täyspäiväinen taiteilija. Knuuttila on lähtöisin Jalasjärveltä, Vaismaa Kurikasta. Vaismaa kertoi lähteneensä Kurikasta heti kun löysi matkahuollon. Eteläpohjalaiset ovat itsepäisiä: äsken kuultiin, kun oli puhetta Pelle Pelottomasta, että se on Knuuttilan mielestä Nakke Nakuttajasta ja hän piti siitä kiinni, vaikka kerroin, että se on oikeasti Aku Ankasta, Vaismaa kommentoi.

– Olen tehnyt henkilökohtaista tutkimusta huumorista, en koskaan tieteellistä, hän kertoo.

– Itse löydän huumoria siitä mitä näen ja kuulen, kertoo Vaismaa. Olen 48-vuotias ja se on aika jolloin lapset alkavat lähteä kotoa. Yksi elämän vaihe muuttuu. Haikeus häviää, kun tajuaa että tämä on elämä. Meille on tulossa vävykokelas Ruotsista. Se on myös elämänmuutos. Miten suhtaudun ruotsalaisiin? Liputimme Kalevalan päivänä. Kysyin mitä päiviä vietetään Ruotsissa mitä Ruotsissa liputetaan? Vävykokelas kertoi, että heillä on kanelipullapäivä!

– Alle kouluikä on hyvä, koska kukaan ei ole masentunut, jos laajemmin ajatellaan. Maitohampaat suussa olijoilla on elämän arvot kohdallaan. Kysyin, miten meni, kun tytär tuli ylioppilaskirjoituksista. Kuopus kysyi, söitkö kaikki eväät. Hän kiteytti mikä on tärkeää. Nykyisin en kosisi yllättäen vaan varoittaisin etukäteen. Olin kosiessani 23-vuotias. Kun pitää korvia auki, kuulee hauskaa. Raitiovaunussa kuulin kahden nuoren aikovan Trans-Siperiaan. Nuorilla on yltiöpäisyyttä. Minun piti uteliaisuuttani selvittää asiaa lisää: yhdeksän päivän matkasta on kysymys, Moskovasta läpi Siperian. En usko, että aidosti aikoivat, yrittivät nokittaa toisiaan. Sain teidät täällä nauramaan. Vihaa, surua, hämmennystä sekoittuu iloon. Vaismaan näkemykset huumorista nousevat eletystä elämästä.

Tämän tekstin kirjoittaja kävi puolestaan seuraavana aamuna akupunktiossa, ja hoitaja totesi kuulumiskysymyksen jälkeen ”laitetaan singeri käymään”. Välitön reaktioni: kerroin Vaismaan ajatuksia samalla kun piikkejä sijoiteltiin pitkin kehoani.

Kirjoittaja:

Kirsti Karttunen, tietoasiantuntija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu