Hannele Saari – musiikkikirjastotyötä musiikkitieteilijän otteella

Amanuenssi Hannele Saari työskentelee viimeisiä viikkojaan Suomalaisen musiikkikampuksen kirjastossa. Hannelen myötä eläkkeelle siirtyy yli 40 vuoden työrupeaman jälkeen valtava musiikkialan tietomäärä ja osaaminen.

Musiikkikampuksen kirjaston asiakaskunta koostuu Jyväskylän yliopiston (JY), ammattikorkeakoulun (JAMK) ja toisen asteen koulutusyhtymä Gradian opiskelijoista ja henkilökunnasta sekä muista musiikin ammattilaisista ja harrastajista. Vaatii pedagogista silmää, miten eri ryhmille ja taiteilijaelämään suuntautuneille asiakkaille kannattaa opettaa tieteellisen tiedon hankintaa.

– Ero JY:n ja JAMKin välillä on se, että teoreettinen suuntautuneisuus on yliopistolla selkeämpää. Tosin yliopiston musiikkikasvatuksen ja musiikkiterapian opiskelijat ovat monipuolisia praktikkoja, kuten JAMKin musiikkipedagogiankin opiskelijat. Heidän opinnäytteensä kytkeytyvät usein koulumaailmaan tai oman soittimen problematiikkaan. Ohjauksella on suuri merkitys, kun käytäntösuuntautuneet opiskelijat opettelevat löytämään tietoa, lukemaan tieteellistä kirjallisuutta ja kirjoittamaan opinnäytteitä, mutta se onnistuu ”ottamalla lusikka kauniiseen käteen”. Opetan tiedonhankintaa myös yliopiston maisteriopiskelijoille ja ylemmän AMKin musiikinopiskelijoille.

Musiikkilukiosta musiikkitieteen kautta musiikkikampukselle

Hannele keräsi nuorena aikuisena opiskelurahoja opettamalla huilunsoittoa. Hän on opiskellut myös laulua; Musica-kuorossa hän lauloi kymmenen vuotta.

Jos työskentelee musiikin kirjastossa, onko pakko osata soittaa tai laulaa?

– Kyllä se oikeastaan on pakko. Pitää tuntea musiikinteorian perusasiat, jotta tulee juttuun aineistojen kanssa, Hannele selittää.

Hannele syntyi Kivijärvellä pohjoisessa Keski-Suomessa, mutta asui lapsuutensa ja nuoruutensa Kannonkoskella. Lukion hän kävi Kuopiossa pienessä yksityisessä musiikkilukiossa, jossa aloitti soitinopinnot ja josta kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1973.

– Lukioon tuli edellisvuonna valmistunut opiskelija kertomaan musiikkitieteen opinnoistaan Helsingissä. Silloin tajusin, että ylipäänsä on olemassa sellainen tieteenala kuin musiikkitiede. Sitä pystyi opiskelemaan Jyväskylässäkin, joten heti hain tänne ja pääsin opiskelemaan! Sivuaineina luin taidehistoriaa, kirjallisuutta, erityispedagogiikkaa ja kasvatustiedettä, Hannele kertoo ja jatkaa:

– En ollut vielä valmistunut yliopistosta, kun Musicalla eli musiikin laitoksella tuli amanuenssin äitiysloman sijaisuus auki. Tulin sijaiseksi ja vuoden jälkeen minut vakinaistettiin 1.1.1980 alkaen.

Hannele on kokenut uransa aikana monenlaisia organisaatiomuutoksia. Nykyään hän toimii amanuenssina yliopistopalvelujen koulutuspalveluissa.

Asiakkaat ja aineistot samalla kampuksella

Hannele suoritti Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opinnot 2000-luvun alkupuolella Jyväskylän kesäyliopistossa.

– Tykkäsin hirveästi, sillä se vahvisti, että olen tehnyt oikein monta asiaa, Hannele kehuu saamaansa opetusta.

Musiikkikampuksen kirjastossa Hannele aloitti vuoden 2011 elokuussa:

– Sekä JAMKin että Gradian opettajista moni on valmistunut yliopistolta. Oli kotoisaa tulla musiikkikampukselle töihin, kun siellä oli niin paljon tuttuja, Hannele sanoo.

Entä mikä on ollut parasta musiikkikampuksen kirjastossa?

– Pieni keskustelutila on ollut erittäin tarpeellinen. Opettajat käyttävät sitä paljon.

– Merkitystä on myös sillä, että musiikkiaineistot, kuten nuotit, levyt ja kirjallisuus ovat yhdessä paikassa. Sekä tieteilijät että kasvattajat ja pedagogit tarvitsevat niitä, mutta he käyttävät niitä eri tarkoituksiin. Aineistoja voi lähestyä monesta näkökulmasta. Ja kun oppii tuntemaan ihmisiä, pystyy vinkkaamaan aineistoja, erityisesti opettajille, Hannele kertoo.

Suuri osa asiakkaista on tulevaisuudessa samassa rakennuksessa:

– Tulevan laajennuksen jälkeen myös gradialaiset ovat samassa rakennuksessa, tähän asti he ovat olleet viereisessä talossa. Yliopiston opettajankoulutuslaitoksen musiikin lehtorit jäänevät laajennettuun rakennukseen ja musiikkikasvatuksen soitonopetus palannee takaisin väistötilojen jälkeen, Hannele arvelee.

Hannelen tehtävät ovat moninaiset. Hän opettaa tiedonhankintaa yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen (MUTKUn) musiikinopiskelijoille seminaareihin integroituna ja JAMKin opinnäytetyöntekijöille (AMK, ylempi AMK). Hän laatii tiedonhankinnan tehtävät ja toimii RefWorksin pääkäyttäjänä JAMKissa. Hän hankkii musiikin aineistot, luetteloi, tilastoi ja seuraa budjettia. Lisäksi hän osallistuu asiakaspalvelutyöhön ja tiedottaa asioista yliopiston suuntaan.

– Kun on kaikenlaisia tehtäviä, tuntuu välillä pirstaleiselta, kun en ehdi paneutua asioihin niin hyvin kuin haluaisin. Toisaalta työ palkitsee, sillä tehtäväni ruokkivat toisiaan. Opetuksessa näen, mitä opiskelijat löytävät ”tuolta syövereistä”. Havaitsen, mistä aiheista tarvitaan uutta aineistoa ja voin vinkata asiakaspalvelussa, kun tiedän mitä meillä on, Hannele kuvailee.

– Musiikkikampuksen henkilökunta puhuu, että kirjasto on kampuksen sydän. Silti kirjastoakin on syytä kehittää, ei sitä voida ottaa itsestään selvyytenä.

Kun Musica-talo alkoi soida

Mikä on muuttunut urasi aikana?

– Muutos LP:stä CD:hen oli radikaali muutos. Myös avoimuus on lisääntynyt. Aluksi levyt olivat lukkojen takana. Aukioloajatkin ovat laajentuneet. Musiikin laitoksen kirjasto meni kiinni kello 16 ja avautui kello 8, ”punkt punkt”, kuten koko Musica-talo, Hannele muistelee.

– Musiikin laitoksen kirjastossa oli sellainen kuuntelutiski, sanoimme sitä levypömpeliksi, jossa oli seitsemän levysoitinta ja seitsemän kasettisoitinta ja alkujaan taisi olla kelanauhurikin. Pömpelistä sai 14 erilaista ohjelmaa yhtä aikaa. Levyjen ja kasettien kuuntelijat olivat joko äänieristetyissä kuuntelukopeissa (5 isoa ja 2 pientä) tai kuulokepöytien ääressä. Pömpelin ja koppien välillä toimi puhelinyhteys (Teleste-laitteisto). Kopista hälytettiin nappia painamalla, kun haluttiin vaihdattaa levyä tai levyn puolta. Oltiin sekä tiskijukkana että keskusneitinä, Hannele hymyilee.

– Siinä oli aikamoinen häslinki. Meillä olikin aina työkkärin kautta työllistettävä, joka hoiti pömpeliä, jotta sain tehtyä työtehtäviäni. Pömpeli purettiin 1990-luvun taitteessa, kun sekä kirjaston kuuntelutiski ja epäsiistiksi käynyt kokolattiamatto poistettiin.

– Musiikin laitokselle tuli musiikkikasvatuksen oppiaine vuonna 1984. Siihen kuului paljon soitinopetusta, ja minusta oli aivan ihanaa, kun Musica-talo alkoi soida matineoissa ja muissa tilaisuuksissa. Nyt musiikkikampuksella on paljon konsertteja. Se on kiva, Hannele kiittelee.

Hannele on innostunut uuden tiedon ja sen merkityksen pohdinnan kombinaatiosta:

– Olin vähän surullinen, kun siirryin pois yliopiston musiikin laitokselta, koska jäin paitsi monista käytävä- ja kahvikeskusteluista. Niiden avulla olin pysynyt kartalla siitä, mitä tutkitaan ja millaista uutta tietoa on löydetty. Yliopiston atmosfääri, tiedon virtaaminen ja filosofinen pohdinta ovat mielestäni hirveän hienoa. Se on tietynlaista ongelmaratkaisua. Jos ei tällaista olisi, työ olisi tylsää. Nykyäänkin kartutan hiljaista tietämystäni käymällä kuuntelemassa väitöksiä ja konferenssien keynoteja.

MUKI, VTLS ja Voikkari

– 1980-luvulla kirjoitin luettelointitiedot kirjoituskoneella korteille. Musiikin laitoksen henkilökunnalla oli avaimet levykaappiin ja he merkitsivät lainansa lainalappuihin. Opiskelijat saivat äänitteitä kuunneltavaksi meiltä pyytämällä, Hannele mainitsee.

– Vuonna 1983 tilastotieteen professori ehdotti Musican kirjastoon tietokantaa, ja neljän opiskelijan ryhmä alkoi suunnitella sitä. Välillä he kävivät tarkistamassa termien merkityksiä. Kerran luokseni tuli kaksi ryhmäläistä, jotka pyysivät näyttämään, mikä se partituuri oikein on. Tajusin, että on ruvettava puhumaan eri tavalla. Tietokanta nimettiin MUKIksi (musiikin kirjasto) ja se tehtiin Polydoc-ohjelmalla.

– Meillä oli harjoittelijoina musiikkitieteen opiskelijoita, jotka täyttivät aineistolomakkeita. Minä syötin niiden sisältämät tiedot tietokantaan kirjaston ainoalla päätteellä. Se homma meni pitkiin kantimiin, kun en aina ehtinyt sitä tehdä, Hannele naurahtaa.

– Polydoc oli hyvä järjestelmä hakuominaisuuksiltaan, mutta tallennus vei hirveästi muistitilaa. Se oli käytössä myös yliopiston kirjaston vapaakappalelevykokoelman ja kulttuuripuolen gradujen sekä Keski-Suomen kokoelman luetteloinnissa. Näihin kaikkiin pääsi samasta käyttöliittymästä.

– Polydocin jälkeen tuli VTLS, se oli kaikissa yliopistokirjastoissa. Ja sitten nykyinen Voikkari (Voyager).

Mullistava nuottilöytö

Hannelen uralla yksi käänteentekevä kokemus on ollut muutama vuosi sitten paljastunut nuottilöytö, jonka parissa hän on saanut ottaa käyttöön musiikkitieteilijän otetta ja hyödyntää verkostojaan:

– Monet kerrat olen ollut kananlihalla, kun nuottilöydöstä putkahtaa aarteita. Elokuussa 2019 ilmestyi Fennica Gehrmanin painama Ilmari Hannikaisen Pianosonaatti, jossa on faksimilesivuja nuottilöydön digitoidusta aineistosta. Taideteosten aitouden tutkimiseen erikoistunut yritys (Recenart, Research Centre for Art) teki koemittauksia, näkyykö nuottikäsikirjoitussivun päälle liimatun paksun nuottipaperin alta alkuperäinen käsikirjoitus. Se oli hyvin mielenkiintoista!

Hannelella on hyvät verkostot sekä Jyväskylän kirjastoihin että laajemminkin:

– Olen kuulunut aina kansainväliseen musiikkikirjastoseuraan IAML:ään, joka järjestää vuosittain viikon kestävän konferenssin. IAML:llä oli Suomessa oma musiikkikirjastojärjestö, jonka hallituksessa olin 1980-luvulla.

– IAML:n kansainväliseen musiikintutkimuksen RILM-tietokantaan tulee vuosittain musiikkikirjallisuuden uutuudet maittain. Oli ajatus, että musiikin kirjat ja artikkelit luetteloitaisiin hajautetusti ARTO-tietokannan kautta RILMiin. Mutta miten sitä kerkeää kukaan luetteloida, ei mitenkään! Nykyään tiedot menevät Kansalliskirjastosta RILMiin.

Hannele osallistui 2000-luvun alussa MUHAVE-virtuaaliyliopistohankkeeseen. Siinä suunniteltiin kaikille avoin musiikin alan tiedonhankinnan opetuksen verkko-oppimateriaali korkea-asteen opiskelijoille.  Mukana olivat Sibelius Akatemia, Jyväskylän yliopisto, Oulun AMK, Stadia ja Tampereen Piramk. Vuosia käytössä ollut verkkototeutus lopetettiin syksyllä 2018.  Hannele otti osaa myös OPM:n vuosina 2000–2006 rahoittamaan projektiin, jossa Jyväskylän kirjastojen musiikkiaineistoille rakennettiin yhteinen Intermezzo-hakuportaali.

Oopperaa ja nykymusiikkia

Millaisesta musiikista pidät?

– Kun ihmiset sanovat olevansa kaikkiruokaisia, he yleensä tarkoittavat, että ovat kaikkiruokaisia jonkun genren sisällä. Jos ajatellaan kaikkia genrejä, en ole ihan kaikkiruokainen. Olen klassisen musiikin ystävä, erityisesti oopperan. Toisaalta olen tutustunut opinnoissani nykymusiikin sävellysmenetelmiin, joissa on tehty sävellyksiä esimerkiksi sarjalliseen tyyliin. Nykymusiikki avautuu paremmin, kun itse kokeilee tekniikoita, Hannele huomauttaa.

Hannele on kuunnellut nykymusiikin konsertteja ja kuuluisien taiteilijoiden luentoja Viitasaaren Musiikin Ajassa, jossa hän on joskus viettänyt koko viikon. Tänä kesänä hän kävi Kaija Saariahon sävellyskonsertissa.

Yhden reissun hän muistaa hyvin:

– Täältä lähti kaksi henkilöautollista musiikkitieteilijöitä kuuntelemaan säveltäjä John Cagea. Hänen sävellysfilosofiassaan hiljaisuudella on suuri merkitys ja soittimia käytetään totutusta poikkeavalla tavalla. Luennolla Helsingin Sanomien musiikkikriitikko, persoonallinen Seppo Heikinheimo kertoi keskustelleensa toisen nykysäveltäjän, Stockhausenin kanssa hänen sävellyksistään, jolloin säveltäjä oli vihjannut ”vetävänsä kuulijoita ikään kuin nenästä”. Heinkinheimo uteli Cagelta, tekeekö tämä omissa sävellyksissään mahdollisesti samoin. Cage vastasi Heikinheimolle ehkä hiukan ärtyneenä olevansa sävellystensä takana. Heikinheimo vaan intti ja jatkoi uudella kysymyksellä. Cage suuttui ja sanoi, että hän on jo vastannut ja lopetti luennon siihen. Mietimme, mitä Heikinheimo mahtaakaan kirjoittaa Gagesta seuraavan päivän Hesariin. Mutta Heikinheimo ylisti hänet maasta taivaisiin!

Ellin kanssa leipomista – ja egyptiläinen mau

Varsinaista elämänohjetta työkavereille itseään työorientoituneena pitävällä Hannelella ei ole:

– Se voisi olla Carpe Diem. Opetukseksi itsellekin, pois sitku-ajattelusta, hän tuumii.

Hannele irrottautuu työstä konserteissa ja taidenäyttelyissä, lukemalla ja tekemällä käsitöitä. Lisäksi hän on mukana naisten ja tyttöjen asemaa parantavassa Soroptimisti-hyväntekeväisyysjärjestössä. Pari kertaa hän on osallistunut yliopiston henkilökunnalle tarkoitetulle huonekalujen entisöintikurssille:

– Kun hinkkaa piironkia neljä tuntia, ei yhtään huomaa ajan kulumista, hän paljastaa.

Hannelella riittää tekemistä eläkepäivillekin:

– Jäämme mieheni kanssa yhtä aikaa eläkkeelle maailman menoa ihmettelemään. Sen kummempia suunnitelmia ei ole. Kaksi lastamme perheineen asuu Jyväskylässä. Toisessa perheessä on ekaluokkalainen lapsenlapsi Elli ja toisessa Tuulikki, egyptiläinen mau. Siinä meille hommaa lapsen ja kissan varahoitajina!

Elli laatii mummille muun muassa ajatuspähkinöitä: ”Löydätkö, mummi, tästä kuvasta kaikki nämä esineet?” ja leivontatehtäviä: ”Voidaanko leipoa yhdessä kakkuja koulun syysmyyjäisiin?”.

Tulevaisuus vaikuttaa toimeliaalta Hannelelle, jolle toivomme runsain mitoin iloisia eläkepäiviä!

Teksti:

Suvi Perttula, JAMKin kirjasto