Digirakkaus kukkii, vaikka kampukset hiljenevät

Humakin informaatikko Anne Holappa väitteli Turun yliopistosta digitaalisen kulttuurin oppiaineesta perjantaina 19.5.2023. Lehdet ovat haastelleet Annea tutkimuksesta jo useampaan otteeseen ennen väitöskirjan valmistumista, sillä aihe on herkullinen: nettideittailu. Kuinka nettirakkaus näyttäytyy tutkimuksen valossa ja mitä se kertoo yhteiskunnastamme?

Nettideittailu on yleistä – yhä useampi löytää puolisonsa ja lapsensa äidin tai isän internetin kautta. Aikaisemmin seuran löytämistä lehtien kirjeystäväpalstojen tai netistä pidettiin nolona ja sitä piiloteltiin. Nykyään on yhä tavallisempaa, että sinkut puhuvat Tinder-yhteydenotoista kahvipöydässä.

Mutta kuinka teemaa voi tutkia akateemisesti ja mitä ilmiöstä pinnan alta löytyy?

Nettideittailu akateemisen tutkimuksen aiheena

Anne Holapan väitöskirjan otsikko on: Minä ja sinä. Kulttuuriset mallit suomalaisessa nettideittailussa. Kuinka Anne informaatikkona innostui aiheesta?

– Tämä on pitkä tarina eikä sinänsä liity ammattiini mitenkään. Teema alkoi kiinnostaa viime vuosituhannen lopussa. Olin valmistunut vuonna 1998 ja gradun teko oli parasta ikinä, halusin tutkijaksi. Parisuhde päättyi ja itsekin kokeilin nettideittejä.

Samalla Anne huomasi, että internetin välityksellä tapahtuvasta kumppaninetsinnästä ei vielä ollut akateemista tutkimusta. Tarttumalla aiheeseen voisi olla pioneeri. Anne aloitti jatko-opinnot Oulun yliopistolla vuonna 2000, mutta siellä aihe ei edennyt.

– Siirryin lopulta Turun yliopistolle digitaalisen kulttuurin oppiaineeseen vuonna 2011 ja siitä väitöskirjan teko lähti realisoitumaan.

Tutkimus asemoituu osaksi tutkimusperinnettä, jossa verkkoympäristö on joko kohteena tai olennaisena osana tutkimuskohdetta. Digitaalisen kulttuurintutkimuksen piirissä on verkkoympäristön näkökulmasta tutkittu erilaisia teemoja, muun muassa verkkokäyttäytymistä, yhteisöllisyyttä, identiteettiä, viestintää ja kielenkäyttöä, pelaamista, sosiaalista mediaa, meemitutkimusta, virtuaalisia tiloja ja oppimisympäristöjä sekä kansalaisten osallisuutta. Humanistista ja käyttäytymistieteellistä tutkimusta verkkoympäristö alkoi kiinnostaa yhä enemmän, kun internet valtavirtaistui 1990-luvun alun jälkeen.

Aineiston keruu ja analyysi

Väitöskirjan tutkimuskysymys on: Millaisia kulttuurisia malleja on löydettävissä suomalaisesta nettideittailusta deittiprofiilien kautta? Tämä kysymys jaettiin kolmeen alakysymykseen, jotka käsittelivät profiilitekstien tekstuaalisia kuvauksia, vaikuttamispyrkimyksiä ja merkitysmaailmojen luonnetta.

Kuinka tutkimusaineisto kerättiin? Aineistonkeruu toteutettiin huhtikuussa 2012, jolloin Anne haki suomalaisesta Deitti.net -deittipalvelusta profiilien tekstejä ja tallensi ne läpikäymistä varten kovalevylle. Profiilit haettiin kymmenen vuoden ikähaarukoissa (20–30-vuotiaat, 31–40-vuotiaat, 41–50-vuotiaat ja yli 51-vuotiaat) kumpaakin sukupuolta ja usealla maantieteellisellä sijainnilla. Profiileja valittiin neljän kriteerin perusteella: suomalaisuuden, heterokontekstin, tositarkoituksella-valinnan mukaisesti ja sen perusteella, että aineisto oli tekstimuotoista.

Aineiston analyysimenetelmänä oli lähiluku ja siinä keskityttiin kielellisyyteen ja ilmaisuihin. Lähiluku on William Empsonin sekä Cleanth Brooksin ja R. P. Blackmurin kehittämä analyysitekniikka, jossa teosta eritellään järjestelmällisesti ja yksityiskohtaisesti. Luennassa kiinnitetään huomiota tekstin mahdolliseen monimerkityksisyyteen, ironisuuteen, paradoksisuuteen ja kerrostuneisuuteen. (Tieteen termipankki.)

– Lähiluku tarkoittaa, että aineistoa luetaan monta kertaa ja eri tavoilla. Aineistosta olen tehnyt artikkeleita ja esitelmiä. Kolmas ja pisimpään kestänyt lähiluku toimi excel-tiedoston avulla, pilkoin profiilitekstin osiin exceliin; kysymyksinä toimi muun muassa se, oliko aineistoa muualta ja oliko siinä intertekstuaalisia viitteitä. Tämän pohjalta loin ryhmiä.

– Taulukoin myös profiilien vapaatekstikentän sanamäärät. Sanamääriä laskemalla päättelin sanojen yleisyyden ja etenkin niistä muodostettujen suurempien kategorioiden perusteella sen, mitä ja minkä tyyppisiä asioita liitetään nettideittailuun ja parisuhteeseen, kumppaniin. Sanalaskenta kertoi mistä aihepiireistä profiileissa puhuttiin, Anne kertoo menetelmästä.

Verkkotutkimuksen häilyvä etiikka

– Kun aloitin tutkimuksen tekoa vuonna 2011, käsitykset tutkimusetiikasta ja tietosuojasta olivat hyvin erilaisia kuin silloin kun väittelin vuonna 2023, Anne kertoo.

Vuonna 2012 kukaan ei vielä oikein osannut neuvoa, kuinka käyttää eettisesti verkkoaineistoja tutkimusaineistona. Verkkosivusto, jolle oli avoin pääsy ilman kirjautumista, nähtiin julkisena eli tutkimukselle ja analyysille vapaana sivustona. Ainoa rajoite oli se, ettei sivua saanut kopioida uudelleen jaettavaksi ja lähde oli ilmoitettava. Tutkija jäi yksin. ”Ota aineistot ja juokse!” oli ajan henki.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatima ohjeistus ihmistieteiden eettisestä ennakkoarvioinnista lähtee siitä, että ihmistieteellistä tutkimusta ohjaa kolme eettistä periaatetta: tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyyden ja tietosuojan säilyttäminen. Usein verkossa tutkimusta tehdään kontekstissa, jossa suostumuksen kerääminen kaikilta tutkittavilta on vaikeaa ja käytännössä jopa mahdotonta.

– Kun käsikirjoitus lähti esitarkastukseen, mietin, että kaatuuko työ tähän. Data kerättiin satunnaisotannalla, se oli teknisesti avointa. En pystynyt ilmoittamaan tutkittaville omasta työstäni. Lopulliseen väitöskirjaan tein luvun uusiksi siitä näkökulmasta, kuinka tutkimusetiikka tulisi nykyään hoitaa.

– Toisaalta olen itse sitä mieltä, etten tutki henkilöitä vaan tekstejä. Se, voidaanko henkilö erottaa tekstistään, on toinen akateeminen debatti, Anne pohtii.

Tutkittavien henkilöllisyyden suojaamista Anne on miettinyt silti tarkoin. Väitöskirjassa ei ole pitkiä aineistositaatteja, ihmisiä ei voi tunnistaa. Jos aineistosta on otettu sitaatteja, ne on tehty sepittämällä eli on otettu sama idea ja muokattu ilmaisua.

– Jos aineistonkeruu aloitettaisiin nyt, tulisi tehdä eettinen ennakkoarviointi. Näin varmistettaisiin tutkimuksen eettinen malli. Vaikka tutkimuksessa ei käsitellä haavoittuvia ryhmiä tai erityisiä henkilötietoryhmiä, eettisen ennakkoarvioinnin tarve nähdäkseni johtuu siitä, ettei tutkittavia voida informoida kunnolla tai saada tutkittavilta suostumusta.

Tavallinen mies tarjolla – ota tai jätä

Millaisia kulttuurisia malleja ja kulttuurisesti jaettua tietoa aineistosta löytyi? Aineistosta sanojen yleisyyden kautta muodostettiin avainsanoja. Avainsanojen perusajatus oli se, että jokaisessa kulttuurissa on avainkonseptit, jotka ilmaistaan avainsanojen avulla. Nämä avainsanat taas heijastavat kulttuurin ydinarvoja.

Miesten profiilien vapaatekstikentissä kymmenen eniten käytetyintä sanaa olivat järjestyksessä: nainen, etsiä, elämä, itse, mies, haluta, löytää, mukava, ihminen ja huumori.

Naisten vastaavat kymmenen eniten käytetyintä olivat järjestyksessä: mies, etsiä, ihminen, itse, huumori, elämä, löytää, haluta, nainen ja rehellinen. Luodut sanapilvet ovat yhtä sanaa lukuun ottamatta täysin samat.

–  Aineistosta piirtyy kuva kiltistä, tavallisesta arkisesta suomalaisesta ihmisestä, joka ei pidä itsestään melua. ”Tämmöinen sitä vain ollaan, ota tai jätä!” Pyritään vaikuttamaan toiseen, mutta taustalla on realismi, ei luvata ihmeitä, Anne kertoo.

Miehet esittelivät monet itsensä näin: ”Olen tavallinen suomalainen.” Vedotaan tuttuuteen, tuttu ja turvallinen mies. Tällä halutaan ottaa omille harteille suomalaisuuden hyvät puolet. Miehet kertovat työelämästä: ”Tulen omillani toimeen.”

Naiset venyttivät enemmän rajoja siitä, mitä kerrotaan. Naiset usein kertoivat työelämän muutoksesta ja toiveista: ”Olen hypännyt oravanpyörästä.” Myös kansainvälisissä tutkimuksissa kerrottiin ulkonäöstä.

– Haetaan saman tyyppistä kuin itse. Liikunnalliset etsivät liikunnallista ja usein tämä oli kynnyskysymys. Toivottiin, että vuorovaikutus toimii. Miehet esittivät enemmän toiveita ulkonäöstä, Anne kertoo kriteereistä.

Neljä kulttuurista mallia

Aineiston pohjalta luotiin neljä kulttuurista mallia sille, miten nettideittailu koetaan tai miten sitä lähestytään. Nämä mallit ovat nimeltään: romanttinen, realistinen, konseptin pakottava ja konseptia haastava kulttuurinen malli. Mallit ovat tavallaan kahden tietyn janan ääripäitä (realistinen – romanttinen) ja kolikon kaksi eri puolta (konseptiin pakotettu – konseptia haastava).

– Näissä näkyy se, kuinka osataan konventioita hyödyntää ja mennä niiden mukaisesti tai niitä vastaan.

– Deitti.netin vaikutelma on aika kiltti ja lempeä maailma. Toisaalta oli myös antiprofiileja, joissa ihmiset olivat turhautuneita ja vihaisia profiilissa. ”Miksi ei saa edes mahdollisuutta?” He purkivat itseään ja pahaa oloaan.

Tässä ollaan suurten asioiden äärellä

Annen väitöskirjaa voidaan pitää digitaalisena historiankirjoituksena, sillä nettideittailu on muuttunut paljon kymmenessä vuodessa. Nettideittailu on muuttunut teknisen kehityksen myötä: Visuaalisuus on noussut keskeiseksi tekijäksi, kun väitöskirjan aineistossa korostuu tekstuaalisuus.

– Tutkimukseni on eräänlainen pysäytyskuva ja osuu vielä historiallisesti mielenkiintoiseen saumaan siten, että keräämäni tekstiaineisto (2007–2012) ajoittuu juuri vuosiin ennen Tinderin läpimurtoa vuonna 2012.

Tinder toimii monipuolisena deittailun alustana, sillä siihen yhdistyy chat, GPS-yhteys, pelillisyys, visuaalisuuden korostuminen – ja usein myös jonkinlainen koukuttavuus. Deitti.net-aineistossa ei ollut läheskään niin paljon mahdollisuuksia.

Nettideittailu on yleistynyt, uusi sukupolvi on tullut mukaan. Vuonna 2012 ei paljon ollut yli 50-vuotiaiden profiileja. Ne, jotka silloin olivat mukana, ovat yhä käyttäjinä ja näin ikäjakauma on suurempi.

– Edelleen nettideittailu on jonkinasteinen tabu. Vähän aikaa sitten toimittaja otti yhteyttä ja sanoi, ettei kukaan halunnut tulla haastatelluksi nettideittailusta. Ei haluta liittää omaan nimeen ja omiin kasvoihin. Ehkä onnistumistarinoista olisi helpompi tulla kertomaan haastattelussa omilla kasvoilla, pohtii Anne kulttuurin muutosta.

”The Medium is the Message” – elämä muuttaa verkkoon

Vaikka Anne haastattelun alussa kertoi, ettei väitöskirja liity mitenkään ammattiin ammattikorkeakoulun informaatikkona, en malta lopulta olla vetämättä yhteyksiä korkeakoulumaailmaan.

Ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa verkossa niin työssä kuin vapaa-ajalla. Vielä kolme vuotta sitten emme olisi osanneet ajatella, että niin suuri osa kokouksista, koulutuksista ja luennoista järjestettäisiin virtuaalisesti. Tutkinto suoritetaan verkossa, materiaalit ovat verkossa. Työhön ja opintoihin liittyvä sosiaalinenkin toiminta tuntuu kuin huomaamatta siirtyneen Teamsiin, WhatsAppiin, LinkedIniin, Facebookiin ja Instagramiin.

– Myös vapaa-ajan viettäminen siirtyy koko ajan yhä enemmän verkkoon. Korona-aika nosti kynnystä tutustua livenä; yhteiskunnallinen toiminta, asioiden hoitaminen ja vaikuttaminen siirtyvät verkkoon.

Ajatus siitä, että teknologinen kehitys muuttaa ihmisen elämää, on toistunut jo ennen internetiä. Niin puhuttiin myös kirjapainon, sanomalehtiteollisuuden, kameran ja television yleistyessä.

Väitöskirjassaan Anne toteaa, että kuvien ja tekstien tallennus- ja julkaisuformaatilla on vaikutusta siihen, kuinka ne koetaan. Internetin tietyille alustoille syntyy omat toimintamallit.

Marshall McLuhanin tunnettua fraasia ”The Medium is the Message” on tulkittu siten, että viestintäväline ei ole pelkästään väline, vaan se myös määrittää viestin lähettäjää. On ihan eri asia ja toimitaan eri tavoin, ajatellaan eri tavoin, jos viesti välitetään puhelinkeskustelussa, kuin jos lähetetään sähköpostiviesti. Jokainen alusta mahdollistaa keskustelun tietynlaisena.

“We shape our tools, and thereafter, our tools shape us”, McLuhan selittää välineen valtaa kuuluisassa teoksessaan Understanding media. Verkkoalustat muokkaavat elämäämme huomaamattamme. Kokonaisvaltainen arjen tietoteknistyminen on saanut aikaan kommunikointitapojen ja vähitellen myös elämäntapojen muutoksen.

– Nettideittailu on osaltaan vahvistanut sitä elämäntapamuutosta, jossa verkkopalvelut ovat tulleet osaksi arkea – ihan kaikilla tavoin.

Nettideittailu tuo hyvin esille sitä, kuinka verkon kautta voidaan luoda sosiaalisia suhteita ihan uudella tavalla, myös rakkaussuhteita. Konkreettisesti se on avartanut kumppanivalikoimaa ja mahdollistanut tavan löytää hyvin erityisistä teemoista kiinnostuneita ihmisiä. Nykyisin on yhä oudompaa lähestyä tuntematonta esimerkiksi baarissa.

Samalla verkkoistumisessa on myös eettisiä kysymyksiä. Elämä verkossa toimii alustoilla, jotka ovat kolmannen tahon liiketoimintaa. Nettideittailuun liittyy laajaa ja tuottoisaa liiketoimintaa erityisesti Yhdysvalloissa, sama näkyy myös muilla elämän osa-alueilla. Maailmanlaajuisesti deittipalvelujen liiketoiminnan arvoksi laskettiin noin 2,5 biljoonaa dollaria vuonna 2015, vuonna 2021 se oli vähän yli 3 biljoonaa dollaria. Vuonna 2026 sen ennustetaan kasvavan yli 10 biljoonaan.

– Verkkoistuminen on myös eriarvoistava tekijä. Saavutettavuutta ei voi viedä niin pitkälle, että kaikki osaisivat käyttää verkkoa yhtä hyvin. Jos ei onnistu selviytymään verkossa yhtä hyvin kuin muut, jää ulos, Anne summaa. 

Anne kertoo, että Humakissa pyritään siihen, että aineistot ovat koko ajan enemmän verkossa. Kirjastotilassa asioivat opiskelijat eivät tykkää siitä ollenkaan, koska painettua kirjaa on kivampi lukea. Ehkä kuitenkin tapaan vain ne, joille fyysinen kirja on tärkeä, Anne pohtii.

Väitöskirjan opit käytäntöön

Anne vastaa Humakin Helsingin kampuksen kirjastosta ja lisäksi koko Humakin kirjastoverkon koordinoinnista kirjastotiimin vetäjänä. Humakissa on viisi kampusta, joissa jokaisessa on kirjasto.

Annen päivään kuuluu myös paljon käytännön työtä. Hän hoitaa Humakin kirjaston e-aineiston tilaukset, luetteloi ja sisällönkuvailee, vastaa kirjaston viestinnästä ja tilastoinnista sekä tiedonhankinnan ohjauksesta. Myös Humakin Finna on Annen vastuulla.

Lisäksi Anne kuuluu Humakin julkaisutyöryhmään ja avoimen tieteen kehittämisryhmään.

– Etenkin näissä työryhmissä hyödynnän asioita, joita tuli esiin väitöskirjaprosessin aikana.

Väitöskirjan teko opettaa käytännön kautta tutkimuksen prosesseja. Erityisesti avoimen TKI:n kysymykset ovat tulleet itselle oman tutkimuksen kautta tutuiksi.

– Nyt osaa aivan toisella tavalla osallistua keskusteluun avoimen toimintakulttuurin kehittämisestä, kun on itsellä kokemusta tutkimusprosessista, Anne summaa opittua.