Anonyymi Amkilainen: Digiloikkaus ojasta allikkoon eli mikä kaikki voi mennä opetuksessa pieleen

Joskus asiat eivät mene niin sanotusti putkeen. Myös opetustilanteessa välillä tuntuu siltä, että kaikki mahdolliset tähdet ovat sinua vastaan. Miten monta asiaa voikaan mennä pieleen? Vastaus: monta.

Kaikki alkoi siitä, kun pitämälleni tiedonhaun opetuksen oppitunnille tuli mukaan uusi, pulssia nostattava momentti eli Zoom-yhteys. Tarkoitus oli, että oppituntia pystyisi seuraamaan etänä Zoomin kautta ja että samalla myös nauhoittaisin esityksen ja laittaisin sen myöhemmin Moodleen. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun yritin moista digiloikkausta opetustunnilla. Zoomia toki olin ehtinyt tottuneesti jo käyttää palavereissa.

Opetuspäivänä astelin atk-luokkaan viisitoista minuuttia ennen tunnin alkua. Tiesin, että dataprojektoria ja muita laitteita käynnistäessä menisi aikaa, joten olin paikalla heti kun luokka vapautui. Hyvä niin, sillä minua kohtasi kaikkien opettajien painajainen: tietokoneen, äänilaitteiston ja dataprojektorin johdot menivät kaikki ihanasti siellä täällä sotkussa ja äänilaitteisto ei ollut kytkettynä mihinkään. Pienen paniikinomaisen tutkailun jälkeen myönsin tarvitsevani epätoivoisesti lisäapua ja juoksin tietohallinnon huoneeseen, jossa oli onneksi avulias, osaava henkilö paikalla. Näin pääsin jopa aloittamaan opetuksen ajallaan.

Oppituntia seurasi pari henkilöä Zoominkin kautta – ainakin aluksi. Noin neljänkymmenen minuutin jälkeen Zoom ilmoitti, että istunto päättyisi pian ja jos haluaisin jatkaa sitä, pitäisi minun ostaa Pro-tili. Siis mitä? En ollut edes huomannut, että olin Zoomissa ilmaistilissä, jossa oli rajoituksia. Hieman nolona sitten kerroin yleisölle, että Zoom-yhteys katkeaa kohta, niin että jos voisitte sitten tulla Zoom-istuntoon pian uudestaan? Myös nauhoitukseni tietysti katkesi.

Oppitunnin jälkeen ryntäsin lyhyelle evästauolle, sillä seuraava opetus alkoi puolen tunnin kuluttua. Minulla ei ollut aikaa selvittää Free versus Pro -ongelmaa, vaan ilmoitin heti seuraaville Zoom-kuuntelijoille mitä tuleman piti. Jälkimmäistä oppituntia ei keskeyttänyt kuitenkaan pelkästään Zoom-yhteyden katkeaminen vaan myös palohälytys. Hälytys oli toisessa rakennuksessa, mutta opiskelijat se sai niin levottomiksi, että päätin lopettaa tunnin varttia aikaisemmin ja säästää näin myös omia hermojani.

Näistä oppitunneista selvittyäni minulla oli kaksi viikkoa hengähdystaukoa ennen seuraavia opetustunteja. Kollegoideni ystävällisellä ja myötätuntoisella avustuksella myös Zoomin salat alkoivat avautua. Paljastui myös, että koska en ollut tallentanut opetustuntini tallenteita pilveen vaan u-asemalle, en päässyt nauhoituksiin käsiksi miltään muulta koneelta kuin sen luokan koneelta, jota olin käyttänyt opetuksessa. Päätin, että koska nauhoitukset olivat luultavasti melko tragikoomista kuunneltavaa, oli parasta tehdä ihan uudet videopätkät tiedonhaun eri vaiheista ilman yleisöä.

Kaiken tämän jälkeen luulin, että olen selvittänyt ongelmat ja varautunut kaikkeen – seuraavat tunnit menisivät kuin vettä vain! Joten istuessani bussissa työpäivän jälkeen päivää ennen seuraavia opetustunteja, tajusin yhtäkkiä, että olin jättänyt tärkeät opetustuntiin liittyvät esimerkkipaperini kampukselle X. Opetushan minulla oli tietysti kampuksella Y. Puntaroituani kumpi olisi vaivalloisempaa, keksiä hätäisesti ennen opetustuntia uudet esimerkit, vai rynnätä aamulla hakemaan paperit toiselta kampukselta, päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Lukijat saattavat tässä vaiheessa ihmetellä, miksi en ollut tallentanut esimerkkejä koneelleni – no, niinpä. Mutta joskus itselläkään eivät ne kaikki muumit ole siellä laaksossa.

Muistiinpanot tiukasti kourassa marssin minulle ilmoitettuun luokkaan ja huokasin helpotuksesta, sillä kaikki laitteet olivat nätisti kytkettyinä. Sain Zoomin Pro-tilin auki ja kaikki sujui täydellisesti. Oppitunti eteni mukavasti ja Zoomin kautta sitä seurasi yksi opiskelija, jolle minun täytyy nostaa hattua – hän nimittäin seurasi tuntia noin neljäkymmentäviisi minuuttia ilman ääniä. Huomasin puolivälissä tuntia, että hups, oma mikkini oli jäänyt äänettömälle.

Opetustunnin jälkeen lähdin evästauolle ihmetellen mikä vielä voisi mennä pieleen. Pianhan se selvisi. Kun palasin takaisin samaan luokkaan, missä minulla piti olla vielä yksi opetustunti, oli luokassa jo opettaja ryhmineen. Seurasi hätäinen oikean luokan etsintä, sillä minähän tietysti olin väärässä paikassa. Oppitunnin luokka oli jossain vaiheessa vaihtunut, mutta kukaan ei ollut muistanut ilmoittaa siitä minulle. Löysin kurssin toisen opettajan eräästä luokasta ryhmänsä kanssa. Hän kommentoi: ”Ai niin, luokkasi on vaihtunut.” En kehtaa tähän kirjoittaa mitä mielessäni vastasin. Hän sanoi uuden luokkani olevan 2034.

Sitten seurasi ehkä päättömin kohtaus kampus Y:n historiassa: ryntäsin kakkoskerroksen käytävää ympäriinsä ja luin ovien vierestä luokkien numeroita, mutta en löytänyt numeroa 2034. Ympäri ja ympäri ja ympäri – missä ihmeessä se luokka oikein on? Hikisenä menin vihdoin kysymään ohjeet antaneelta opettajalta kesken hänen tuntinsa, että missä se 2034 on – jolloin paljastui että luokka olikin 3034. Salamana kolmanteen kerrokseen! Onneksi uudessa luokassa olivat sekä oppilaat että laitteet paikalla ja järjestyksessä. Katastrofia odotellen opetin tiedonhakua, mutta ehkä minua kiusatakseni viimeinen oppituntini sujuikin lopulta täysin ongelmitta pienten alkuvaikeuksien jälkeen.