AMKIT-verkostopäivillä kohdattiin ja juhlittiin

Ammattikorkeakoulukirjastojen verkostopäivät Tampereella 21.–22.11.2018 todistivat jälleen kerran, että me amk-kirjastolaiset kaipaamme työkavereiden kohtaamista arjen keskelle. Verkostopäivillä juhlittiin yhdessä 10-vuotiasta Theseusta, vuoden amk-kirjastoja ja KirjastoMove voittajia, kuultiin julkaisuarkistoista, amkien avoimuuden kehityksestä, valemedioista ja katseltiin kuvien kautta, miltä oma arkemme näyttää. Useamman kerran kuului palautetta tarpeesta kohdata ja keskustella. Onnistuneista päivistä sai taas energiaa arkeen.

Theseuksen tarina – alun vauhdista jatkuvaan kehitykseen

AMKIT-verkostopäivät alkoivat Theseuksen 10-vuotisjuhlaseminaarilla, jonka avasivat Theseus-koordinaattorit Minna Marjamaa ja Tiina Tolonen. Ensimmäisessä puheenvuorossa Theseuksen kehittäminen – Katsaus historiaan, kurkistus tulevaan Kansalliskirjaston tietojärjestelmäasiantuntija Samu Viita kertoi Theseuksen kehittämisestä vuoden 2008 pilotoinnista tähän päivään ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Samu on ollut rakentamassa Theseusta lähtölaukauksesta 11.12.2007 asti, jolloin ammattikorkeakoulujen rehtorit allekirjoittivat sopimuksen amkien yhteisestä verkkokirjastopalvelusta. Ensimmäiset pilotoivat ammattikorkeakoulut aloittivat opinnäytetöiden tallentamisen keväällä 2008.  

Nyt tuntuu aika hurjalle, että iso kokonaisuus saatiin pilottivaiheeseen vain neljässä kuukaudessa alkuvuoden 2008 aikana. Ratkottavana oli kuitenkin paljon asioita, kuten miten avoimen lähdekoodin ohjelmiston DSpacen lomake taipuu amkien tarpeisiin. Myös CC-lisensseihin liittyvät juridiset seikat askarruttivat, ja haasteena oli HAKA-kirjautumisen toimivuus. Tärkein suunnittelun ja toteutuksen kulmakivi oli itsetallentamisen käytettävyys. Theseus saatiin kuitenkin maaliin aikataulussa ja ensimmäiset tallennukset alkoivat. Theseuksen käyttökuorma on kasvanut tasaisesti vuodesta 2009 lähtien, jolloin suurin osa amkeista aloitti sekä opinnäytetöiden että amkien omien julkaisujen tallentamisen. Tällä hetkellä Theseukseen syötetään yhden päivän aikana jopa 300 työtä.

Theseuksen kasvu oli nopeaa ja tallennusmäärät suuria, jolloin myös annettu asiakastuki muuttui haastavaksi. Yhteydenottoja Kansalliskirjastoon tuli niin opiskelijoilta, opettajilta kuin tutkijoilta. Tätä tilannetta parantamaan valittiin AMKIT-konsortion puolesta Theseus-koordinaattorit vuonna 2010. Nyt Theseukseen liittyvät kysymykset menevät ensin heille ja he välittävän asian tarvittaessa eteenpäin Kansalliskirjastolle.

Kansalliskirjastossa on vuosien aikana palkattu useampi uusi työntekijä Theseus-tiimiin ja tiimi on kehittänyt Theseusta jatkuvasti yhdessä AMKIT-konsortion ja Theseus-koordinaattoreiden kanssa. Periaatteena Kansalliskirjastolla on kaikkien julkaisuarkistojen kohdalla ”Keep it simple” eli ei kaikkea uutta vaan uudistukset tehdään maltillisesti. Theseuksen lähiajan uudistuksia ovat muun muassa olleet responsiivinen käyttöliittymä, kansikuvat, uusi REST-rajapinta, Refworks-exportointi, ja nyt Theseuksesta onnistuu myös äänen ja videon streamaus HTML5-tekniikalla. Tulossa olevia asioita ovat muun muassa uusi DSpace-syöttölomake, metadatauudistus, EU-säädösten huomioiminen saavutettavuudessa ja kytkentä Justus -julkaisutietojen tallennuspalveluun. Tulevaisuudessa siintää myös datan avaaminen linkitettynä sekä pimeä arkisto Theseuksen yhteyteen. Jatkuvan kehittymisen tiellä siis ollaan.

JUSTUS–Theseus-integraatio etenee

Seuraavana projektipäällikkö Joonas Nikkanen CSC:ltä kertoi ensin hieman JUSTUS -julkaisutietojen tallennuspalvelun taustaa ennen siirtymistä JUSTUS–Theseus-integraation kuvaamiseen. JUSTUS on 22 amkilla käytössä oleva avoimen lähdekoodin julkaisutietojen syöttöpalvelu, josta korkeakoulun julkaisutiedot siirtyvät VIRTA-julkaisutietopalveluun ja sieltä muun muassa Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonkeruuseen ja Juuli-julkaisutietoportaaliin.

JUSTUS–Theseus-integraatiossa on ideana se, että samoja tietoja ei tarvitsisi enää syöttää useaan järjestelmään. Riittää, kun tekee JUSTUS-tallennuksen ja samalla saa siirrettyä julkaisun tiedot sekä mahdolliset tiedostot suoraan Theseukseen. Organisaatiot voivat itse päättää kuka tallennukset tekee, ja joka tapauksessa organisaation JUSTUS-pääkäyttäjät hyväksyvät tallennukset ennen julkaisua.

Peruskäyttäjien näkökulmasta on tarkoitus tehdä mahdollisimman pieni muutos. Integraatio vaatii kuitenkin aiempaa tarkempaa työtä muun muassa rinnakkaistallennussopimusten osalta. JUSTUS–Theseus-integraatiota on CSC:llä suunniteltu yhdessä Theseus ja amkit-asiantuntijoiden kanssa. Tarkoitus on siirtyä tuotantoon testauksen jälkeen helmikuussa 2019. Tämä esitys sai aikaan monia kysymyksiä esimerkiksi URN-tunnuksen muodostumisesta ja embargojen huomioimisesta. Kehittämistä siis vielä riittää ennen laajempaa käyttöönottoa.

Avoimuutta jo yli kymmenen vuotta

Arenen puheenjohtaja ja SeAMKin rehtori Tapio Varmola kävi läpi sekä amkien avoimuuden menneitä että tulevia vuosia. Opetus- ja kulttuuriministeriön asetti vuonna 2004 työryhmän laatimaan suositukset avoimen tieteellisen julkaisutoiminnan edistämiseksi. Tämä suuntaus johti myös Arenen linjaukseen avoimista tutkimusjulkaisuista ja avoimista opinnäytetöistä. Kuten jo Samu Viidan esityksestä selvisi, joulukuussa 2007 amkien rehtorit allekirjoittavat sopimuksen, jonka seurauksena syntyi menestystarina nimeltä Theseus, joka on sittemmin niittänyt mainetta kotimaan lisäksi myös ulkomailla.

Theseuksen lisäksi avoimuuden tielle lähdettyä syntyi myös verkkolehti osaaja.net, joka oli kuitenkin Varmolan mukaan ehkä hieman aikaansa edellä muun muassa ajatuksessa jatkuvasta julkaisemisesta. Osaaja.net-lehti yhdistyi myöhemmin pienen kipuilun kautta UAS-journaliin. Varmolan mukaan amk-kirjastoilla on nuoresta iästään johtuen hyvä yhteistyön perinne, joka myösosaltaan avittanut avoimuudessa onnistumisessa.

Avoimuus on noussut uudestaan tki-politiikan keskiöön niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Vuonna 2014 esiteltiin OKM:n Avoimen tieteen ja tutkimuksen -tiekartta ja vuosina 2015–2017 amkeilla oli SeAMKin vetämänä avoimuuden edistämiseen tähtäävä hanke, joka saa nyt myös jatkoa. Ammattikorkeakoulujen avointen julkaisujen osuus on kehittynyt hyvin ja yksi iso tekijä tässä on ollut Theseus, joka mahdollistaa sekä amkien omien julkaisujen avoimen julkaisemisen että rinnakkaistallennuksen. Kehitettävää riittää kuitenkin edelleen niin tki-toiminnassa muun muassa, kuinka avoimuus huomioidaan rekrytoinneissa sekä avoimien (data)aineistojen saralla. Uutta pohdittavaa on myös siirtymisessä Open Science -ajattelusta kohti Open Learning -ajattelua. Yhteistyötä avoimuuden suhteen on siis hyvä jatkaa niin Suomen sisällä kuin EU-tasolla.

Sukellus julkaisuarkistojen maailmaan

Päivän viimeisen esityksen julkaisuarkistoista osana avoimen tieteen infrastruktuuria piti Kansalliskirjaston tietojärjestelmäasiantuntija Jyrki Ilva. Hän pohti esityksensä aluksi sitä, mikä rooli julkaisuarkistoilla on tieteen ja nimenomaan avoimen tieteen kentässä. OKM:n rahoittamassa ATT-hankkeessa julkaisuarkistojen rooli jäi aika pieneksi, ja enemmän keskityttiin dataan julkaisuarkistojen jäädessä olemassa oleviksi itsestäänselvyyksiksi. Yliopistoissa satsattiin samaan aikaan myös paljon tutkimuksen arvioinnin kehittämiseen eikä keskustelua siitä, mikä rooli julkaisuarkistoilla on tai pitäisi olla, käyty.

Ilva määrittelee julkaisuarkiston Wikipedian mukaisesti:

”Julkaisuarkisto on vakiintunut yleistermiksi, jolla tarkoitetaan tieteellisten julkaisujen tallentamiseen ja avoimeen verkkojulkaisemiseen soveltuvaa teknistä järjestelmää ja sen ympärille rakennettuja palveluita.”

Julkaisuarkistot vastaavat moniin kysymyksiin, ja ovat laajasti kiinnittyneet tutkimuksen ja avoimuuden kontekstiin esimerkiksi digitaaliset aineistojen hallintajärjestelmien, opinnäytetöiden sähköisen arkistoinnin, julkaisu- ja tutkimusrekisterien ja rinnakkaistallennuksen kautta.

Julkaisuarkistot syntyivät omana järjestelmätyyppinään 2000-luvun alussa, kun käyttöön tuli OAI-PMH-rajapinta ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot kuten EPrints ja DSpace. Aluksi kynnys perustaa ”joka kampukselle” oma julkaisuarkisto oli pieni, sillä tarvittiin vain palvelin ja vähän teknistä osaamista. Kaikki ei mennyt kuitenkaan kuin Strömsössä, sillä hajanaisilla, paikallisilla julkaisuarkistoilla ei ollut riittävästi resursseja ylläpitoon tai kehitystyöhön. Lisäksi keskityttiin liikaa tekniikkaan ja ajatusmalli oli: ”Build it and they will come”. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja paikallisissa julkaisuarkistoissa, tai pöntöissä kuten kirjastonhoitajat niitä kutsuivat, oli hyvin vähän sisältöä. Julkaisuarkistot olivat marginaalista toimintaan.

Vähitellen julkaisuarkistot alkoivat siirtyä kohti professionaalistumista, ja esimerkiksi Theseus on ollut yksi askel kohti yhteisesti ylläpidettyjä palveluita. Toiminta on ammattimaisempaa niin järjestelmien, prosessien, käytäntöjen kuin tukipalveluiden osalta. Myös erilaiset avoimen tieteen mandaatit ovat yleistyneet ja luoneet omalta osaltaan tarvetta ja pohjaa julkaisuarkistojen kehittämiselle ja ylläpidolle. Kirjastoilta julkaisuarkistot ovat palveluna vaatineet ja vaativat uudenlaista sisältä-ulos -ajattelua perinteisen ulkoa-sisälle -ajattelun sisään. Kuinka paljon kirjastot siis tuottavat materiaalia tulevaisuudessa itse ja mikä on ulkoa sisään ostetun aineiston määrä? Missä määrin avoimuus perustuu kustantajien palveluihin ja kuinka paljon kirjaston/organisaation omiin palveluihin?

Lopuksi Ilva puhui vielä avoimesta lähdekoodista, johon organisaatioilla oli useimmiten ensikosketus juuri julkaisuarkiston kautta. Avoimen lähdekoodin järjestelmät korvasivat yksittäiset paikalliset julkaisuarkistot, koska olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kansainvälinen yhteistyö antoi niille vahvan pohjan kehittyä. Kaupalliset toimijat eivät pystyneet tarjoamaan kilpailukykyistä vaihtoehtoa. Kaikki keskeiset laajasti käytössä olevat julkaisuarkisto-ohjelmistot ovat avoimia: DSpace, eprints, fedora, Invenio. Theseuksenkin taustalla oleva DSpace on näistä maailmanlaajuisesti isoin, ja Ilva kertoi tästä ohjelmistosta keskeisimmät asiat (ks. Ilvan esitys lopun linkeissä).

Tällä hetkellä julkaisuarkistoilla on vakiintunut rooli esimerkiksi opinnäytteiden, sarjajulkaisujen ja rinnakkaistallenteiden tallennus- ja julkaisualustana, ja aineistojen näkyvyys sekä löydettävyys niiden kautta on hyvä. Haasteita ja kehitettävää riittää vielä muun muassa tutkimusdatan suhteen, ja myös sen pohtimisessa, mikä on julkaisuarkistojen rooli laajemmassa julkaisemisen infrastruktuurien ja käytäntöjen kehityksessä.

Theseus sai syntymäpäivälahjaksi uuden graafisen ilmeen

Päivän luento-osuuden lopuksi Tiina Tolonen ja Minna Marjamaa julkistivat Theseuksen uuden graafisen ilmeen. Uuden ulkoasun on suunnitellut graafikko Petra Boije. Uusi ilme miellytti raikkaalla sinisellä sävyllään – tosin kirjoittaja saattaa olla puolueellinen lempivärinsä suhteen. Seminaarin jälkeen nostelimme vielä maljoja Theseukselle illallisella ravintola Ziperiassa, missä kuultiin monia tarinoita Theseuksesta vuosien varrelta.

AMK-kirjastolainen on outo eläin, vuoden amk-kirjastot ja KirjastoMove voittajat

Torstai-aamu aloitettiin tutustumalla outoon eläimeen nimeltään amk-kirjastolainen. Kuvien kautta meitä johdatteli läpi amk-kirjastolaisen arjen ja juhlan informaatikko Sanna Savolainen Oulun ammattikorkeakoulun kirjastosta. Oamkissa oli tehty laadullista tutkimusta viime vuoden lopussa liikkeelle laittamansa kuvakampanjan #amkkirjastolife2018 kuvasadosta. Tuli taas todistettua kuinka monipuolista, hauskaa ja elävää työtä amk-kirjastoissa tehdään.

Seuraavana vuorossa oli päivän ensimmäinen palkintojen jako, kun Diakin kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö Susanna Kinnari tuli jakamaan vuoden amk-kirjastopalkinnot. Ehdotuksia vuoden amk-kirjastoiksi oli useita ja Tamkin tietopalvelupäällikkö Kaisa Rissanen arpoi kolme onnekasta voittajaa: Diakin, Lamkin ja Jamkin kirjastot. Vuoden amk-kirjastolaisuus tarkoittaa Kreodin haastattelua, oman toiminnan esittelyä Kohtaa kollega -webinaarissa ja kirjastot ovat myös vierailukohteita vuonna 2019. Onnea vuoden amk-kirjastoille!

Ennen lounastaukoa siirrymme rinnakkaissessioihin, joissa osallistujilla oli valittavanaan kaksi työpajaa. Teemoina rinnakkaispajoissa olivat:

• Digitaalisuus, uudet teknologiat ja järjestelmät

• Uudet oppimisympäristöt

• Amkien avoin toimintakulttuuri.

Pajoissa tunnuttiin käytävän hyvää keskustelua, ja koska itse olin mukana vetämässä uudet oppimisympäristöt -pajaa, kokemukseni on se, että saatiin myös aikaan jotain konkreetista, mitä viedä eteenpäin. Pajoista saatua aineistoa ja ajatuksia työstetään varmasti omissa verkostoissa eteenpäin.

Päivän toinen palkinnonjako oli tämän vuoden KirjastoMove-voittajien palkitseminen. Karelia-amk uudisti raikkaalla tavalla KirjastoMovea bingon muotoon ja toi mukaan myös vahvemmin yhteisöllisyyden. Kisassa oli mukana 12 joukkuetta ja 100 kirjastolaista. Yksilösarjassa voiton vein arvonnan kautta ensimmäisenä bingon saanut Henna Ristolainen Xamkista, ja joukkuekisan voitto meni Centrialle, jossa koko henkilöstö osallistui kisaan aktiivisesti. Enemmän juttua KirjastoMovesta löytyy omasta Kreodin artikkelista.

Voiko mihinkään enää uskoa valemedioiden aikakaudella?

AMKIT-päivien viimeisenä luentona oli Anu Ojarannan ajatuksia herättävä esitys Valemedia ja miksi mielemme liikkeitä pitää ymmärtää? Ojaranta on kirjastoalan moniottelija: koulukirjastoihin erikoistunut kirjastonhoitaja, informaatiotutkimuksen tutkija, yrittäjä ja kouluttaja. Hän on tutkinut valemedioita yhdessä Ari Haasion ja Markku Mattilan kanssa (ks. kirjavinkit). Hänen mukaansa aikamme ilmiönä on nähtävissä triviaali suhtautuminen tietoon ja faktaan. Vaikka tiedonhaku on näennäisesti helppoa, ei kansalaisilla ole kuitenkaan riittävän hyviä tiedonhaun taitoja. Kun informaatio leviää valtavaa vauhtia, ja samalla haulla löydät relevantin informaation lisäksi myös disinformaatiota, voidaan pohtia yleistiedon merkitystä taidoissa erottaa valemedia todesta.

Ojarannan mukaan nykyinen informaatiomaisema ja median toiminta eivät tee helpoksi erottaa valheellista tietoa totuudesta. Kun jokainen meistä on julkaisija avoimilla alustoilla, siirtyy vastuu tiedon arvottamisesta lukijalle ja vastaanottajalle. Lisäksi mediassa esiintyy nykyään samoissa keskusteluohjelmissa sekä asiantuntijoita että kokemusasiantuntijoita, jolloin katsojan voi olla hankalaa pohtia, mikä on lopulta totta ja/tai oikein. Valtamedia myös värittää juttujaan esimerkiksi Twitter-kuvituksilla ja sortuu klikkiotsikoihin.

Toisaalta valtamedia pyrkii kuitenkin vastuulliseen journalismiin, kuten Turun puukotustapaus todisti. YLE ei julkaissut asiasta uutista ennen kuin oli saanut virallisen varmistuksen. Koska tänä sosiaalisen median aikana nopeus menee useimmiten luotettavuuden edelle, sain YLE kuulla syytöksiä olevansa hidas, asioita pimittävä ja oman agendan omaava. Nopeasti sosiaalisen median kautta tapahtumapaikalta saadut huhut hyväksyttiin todeksi lähes ilman kyseenalaistamista.

Ojaranta kävi läpi myös valemediaan ja vaihtoehtoisiin totuuksiin liittyviä keskeisiä asioita ja määrittelyjä kuten seuraavat:

• Valeuutinen voidaan määritellä disinfomaatioksi, joka johtaa harhaan tietoisesti tai misinformaatioksi, joka on tahattomasti harhaan johtavaa tietoa.

• Vaihtoehtoinen totuus = vale.

• Valemediat ovat ”vaihtoehtoisen totuuden” äänenkannattajia, jotka muokkaavat mielipideilmastoa. Niiden piirteitä on muun muassa vastuullisen päätoimittajan puuttuminen, asioiden esittäminen omista lähtökohdista käsin ja lähteiden käyttö siten kuin se sopii omaan agendaan, joka on usein maahanmuuttovastaisuus sekoittuneena muuhun erilaisuuteen.

• Trollaus on informaatiovaikuttamista, joka on joko yksittäisen ihmisen tai laajan, järjestäytyneen tahon toimintaa.

Ojaranta on yhdessä Ari Haasion ja Markku Mattilan kanssa tutkinut muun muassa MV-lehden tapaa luoda mielikuvia niin kuvilla kuin otsikoilla. Näistä casesta löytyy hyviä esimerkkejä kolmikon tänä vuonna ilmestyneestä kirjasta Valheen jäljillä.

Ihmisillä ilmenee Ojarannan mukaan vahvistusvinoumaa tai -harhaa eli hakeudumme helpommin sen tiedon äärelle, joka meidän on helppo omaksua ja joka tukee omia käsityksiämme. Koska omalle käsitykselle ristiriitainen tieto ahdistaa, emme halua kohdata sitä. Jokainen voikin miettiä tahollaan, millaisessa kuplassa itse elää ja haluaako elää siellä? Kun ei halutakaan uskoa todistettua tietoa, valikoidaan lähteitä ja jätetään epämiellyttävä tieto omaan arvoonsa. Myös oma (ja muiden) mielipide tai vahva käsitys jostain asiasta, vaikuttaa faktojen omaksumiseen, jolloin tietoa ei enää käsitellä puolueettomasti.

Ojaranta sivusi myös Dunning-Kruger -vaikutusta ja kognitiivista auktoriteettia. Näistä ensimmäinen tarkoittaa, että mitä vähemmän tiedät, sitä enemmän luulet tietäväsi. Tällöin kriittinen ajattelu ei siis välttämättä tule edes kysymykseen. Miten paljon kansalla pitäisi olla kriittistä lukutaitoa ja informaatiolukutaitoa, kuinka paljon jaksetaan ottaa asioista selvää? Kognitiivinen auktoriteetti taas tarkoittaa sitä, kenen tietoa me uskomme. Saamme paljon tietoa sekä ensi- että toissijaisista lähteistä, ja tiedosta suurin osa tulee toissijaisten lähteiden kautta. Kannattaa siis pohtia kenen sana painaa eniten, kenen juttuja uskot? Ilmiönä kognitiivinen auktoriteetti on vaarallinen, koska mitä suurempi valhe on, sen helpompi se on uskoa.

Lopuksi Ojaranta peräänkuulutti argumentointitaitojen opetusta, sillä sekä argumentointitaito että virheelliset päätelmät ja niiden selitykset antavat hyvän pohjan myös kriittiselle ajattelulle. Nyt esimerkiksi moniin verkkokeskusteluihin mennään tunne edellä, jolloin ei enää kyetä erottamaan totuutta valhesta. Argumentointitaitojen opetusta pitäisi Ojarannan mukaan olla jo peruskoulussa.

Ojarannan esitys kirvoitti useita kysymyksiä, ja varmasti usea salissa oleva pohti sitä, miten enää uskoa mihinkään. Ojaranta totesikin, että MV-lehden aineistoja ja Turun puukotukseen liittyvää keskustelua läpi käydessä usko ihmiskuntaan oli koetuksella, ja nykyään on haasteellista enää uskoa mihinkään. Loppukaneettina voidaan kuitenkin todeta: Don´t give up! Yhdessä voimme pyrkiä informaatiolukutaidon parantamiseen ja kriittiseen ajatteluun kaikilla luokka-asteilla ja kaikissa yhteyksissä.

Puolentoista päivän hyvä paketti

AMKIT-verkostopäivät olivat juuri sopivan mittaiset ja niiden ohjelma oli mukavan vaihtelevaa. Päivien esitysten väliin jäi riittävästi tilaa myös kollegoiden kohtaamiselle ja ajatusten sekä kuulumisten vaihtamiselle, joka varmasti koettiin yhdeksi päivien tärkeimmästä annista, vaikka myös kaikki esitykset toivat arkeen taas uusia ajatuksia.

Lue lisää:

• Haasio, Ari; Mattila, Markku, Ojaranta, Anu & Kannasto, Elisa 2018. Terrori-isku tiedontarpeiden virittäjänä: Turun puukotusten aiheuttamat tiedontarpeet. Informaatiotutkimus, 37(2). DOI: https://doi.org/10.23978/inf.71157
• Ari Haasio, Anu Ojaranta ja Markku Mattila 2018. Valheen jäljillä. Helsinki: Avain.
• Haasio, Ari; Ojaranta, Anu & Mattila, Markku 2017. Valheen lähteillä – valemedian lähteistö ja sen luotettavuus. Media & Viestintä, 3–4/2017. DOI: https://doi.org/10.23983/mv.67796
• Jyrki Ilva: Julkaisuarkistot, osa avoimen tieteen infrastruktuuria
• Joonas Nikkanen: Justus–Theseus -integraatio
• Tapio Varmola: Avoimuutta 10 vuotta
• Samu Viita: Theseuksen kehittäminen – Katsaus historiaan, kurkistus tulevaan

Kirjoittaja